Huhheijaa kun naurattaa kotiäidit, jotka eivät ole koskaan olleet töissä.

mites sitten tällainen,kun kotiäitinä ollessa miehen ei tarvitse osallistua siivous/ruuanlaitto/pyykkirumbaan?

miehen työ epäsäännöllistä,edes seuraavan päivän työpäivän pituutta ei tiedä,töitä paljon ja päivystysluonteista.

Ensimmäiseen: eikös tuo ole pariskunnan keskinäinen valinta? Kotitöiden jakamisesta voi päättää niin koti- kuin työssäkäyvä äitikin.

Työssäkäyvän äidin miehelläkin voi olla epäsäännöllinen työ. Tuo omat haasteensa siihen, jos työ velvoittaa esim. matkustamaan.

Ja tosiaan, onhan sitä kaupassakäyntiä, siivousta, pyykkäystä ja ruuanlaittoa niilläkin, jotka käyvät töissä

Itselleni raskaimpia ovat aamut. Töihin on ehdittävä, mutta sitä ennen on huolehdittava ne lapset kouluun ja hoitoon. Siinä vaiheessa, kun yksi piti kuskata sinne ja toinen tänne, sitä oli aika voittajafiilis kun viimein sai itsensä ajoissa työpisteensä ääreen

Kotona ollessa ei haitannut, jos kaikki ei mennyt minuutilleen, edes tunnilleen. Neuvolakäynti silloin tällöin oli niitä harvoja juttuja, joihin oli ehdittävä juuri oikeaan aikaan.

 

Itse olen opiskellut ja ollut töissä ja kotona vuortellen ja kyllä mielestäni henkisesti raskainta on olla kotona lapsen kanssa. Varsinkin jos samaan aikaan kaverit ovat työelämässä ja kontakteja on siis harvassa.
En tunne ketään joka olisi elänyt ilman työtä, tunnen kyllä monia äitejä/kotirouvia jotka elävät koroilla eivät miehen omaisuudella. Tunnen myös äitejä jotka joutuvat turvautumaan sossuun.
Mutta jokainen heistä on jossakin vaiheessa ollut työelämässä.

 

Mua ei naurata. Mun lapsuuden ystävä on tuommoinen. onhan hän ollut silleen työelämässä, että alaikäisenä työmarkkinatuella harjoittelussa. muuten on ollut lasten kanssa kotona. ei koulutusta. kotona oloa on nyt 9v. mies ei tienaa juuri mitään, mutta käy sentään töissä. tuilla on tottunu elään. en tiedä, miksei halua töihin. ehkä sitten kun lapset on kaikki koulussa.. eli 6v päästä.. mutta kun semmoinen yli 30v joka ei ole tehnyt töitä, eikä ole koulutettu ei saa enää töitä, kilpailemassa on niinpaljon ammattilaisiakin. harmillista kyllä.

 

Olen ehkä vähän huono vastaamaan, kun tuntuu etten muista millaista on olla töissä. Olen tehnyt paljon monenlaisia töitä elämässäni, mutta kyllä tämä 3v kotonaolo on pehmentänyt päätä sen verran.

Mulla on kaksi lasta reilun vuoden ikäerolla, ja tällä kokemuksella sanoisin tän olevan ajoittain rankempaa kuin työssäkäyminen. Univelat ja huutokonsertit saa kyllä oman olon karmeaksi joskus. Mutta taas välillä on superhelppoa ja ihanaa, lapset nukkuu tuntikaupalla päikkäreitä ja itse nukkuu myös tai juo kahvia ja palstailee. Nytkin nuo tuossa leikkivät ja katsovat aamuohjelmia, ja minä voin rauhassa juoda kahvia ja höpistä tänne. Kohta lähdetään (Todennäköisesti huudon kera) ulos leikkimään, ja varmastikin viihdytään siellä mainiosti. Itse ehdin puuhata puutarhan parissa lasten viihtyessä leikkimökissään.

Eli on tää ollut kamalaakin, mutta nyt juuri on leppoisaa kuin mikä.

 

Kehtaavat vielä väittää, että työssäkäyminen helpompaa kuin kotona oleminen lasten kanssa, vaikka eivät ole koskaan olleet töissä. Aika kumma sellaista väitää jos ei kokemusta:0

Työssäkäynti ON helpompaa kuin lasten kanssa kotona oleminen! Minä olin tulla hulluksi jo ensimmäisten kuukausien aikana kotona, siksi lähdinkin töihin harvinaisen aikaisin silläkin uhalla, että lapsiriepu siitä kärsii. Olisi kuitenkin kärsinyt vielä enemmän siitä, jos olisin jatkuvasti väsyneenä ja kiukkuisena jäänyt kotiin, siitä olisivat kärsineet kaikki. Ehdottomasti töissä on helpompaa, lastenhoitokin tuntuu kotona työpäivän jälkeen miellyttävämmältä, kun on ensin käynyt tuulettumassa töissä. Jos sinusta töissä olo on noin rankkaa, olet ehkä valinnut voimillesi liian vaativan työn.

 

Silja.S, alussa onkin rankempaa! Ne ekat kuukaudet on ainakin mun mielestä ehdottomasti rankkoja. Tai ainakin mun nukkumattomat lapset on pitäneet siitä huolen. Mutta erilaista se on sitten myöhemmin, kun pieninkin on yli 1v ja puuhaa juttujaan.

Ei silti, isompienkin kanssa osaa olla rankkaa. Mutta silloin on useammin niitä helppoja ja kivoja päiviä.

 

Valitettavasti noita äitejä on mitä ap kuvailee. Minunkin tuttavapiirissä kolme kappaletta. Heille hyvin "tyypillistä" on se että lapsia on paljon, tehty tasaisin väliajoin (pysyy tuet isompin). Kouluja on ehkä yritetty käydä, mutta mikään ala "ei ole se oikea". Jokunen työkokeilu on takana - mutta ei ole onnistunut. Aina löytyy kymmenen tekosyytä miksi ei. Yksi on tuo että muka on aina niin kiire. Eihän se edes niin ole, ei vaan jakseta järkätä rutiineita niin että työ mahtuisi arkeen.

Asenne tuntuu surulliselta: Mikään työ/koulutus ei kiinosta, missään työssä ei viihdytä/pysytä muutamaa kuukautta pidempää. Kotona oleminen on ainoa kun luonnistuu - ja se oikeutetaan "lasten parhaalla".

Mielessä vaan toisinaan miettii: Mitä sitten kun lapset on isompia?

 

Mulla on yks sukulaisnainen, joka ei ole ollu töissä lukuunottamatta yhden kesän kesätyötä ja opiskeluun liitttyviä työharjotteluita. Lapsia on kahdeksan, tasaisin välein ja lisää kuulemma saa tulla.

 

Itse olen ollut teininä viimeksi palkallisessa töissä,tein töitä 13-15vuotiaana kesät. Yleensä olin ruohonleikkaaja ja ruohonleikkurin korjaaja

Nyt suunnitelmissa työkkärin kanssa sopia useista työharjoittelupätkistä, tämän kunnan alueelle,joita pystyisi suurinpiirtein kivutta tekemään. Josko sitä kautta löytyisi sopiva ala. Ja jos työkkäri ei olisi kovin yhteistyöhaluinen menen typpiin.

 

Mä ymmärrän sen että kun lapset on PIENIÄ niin ne halutaan hoitaa kotona. Ja pienellä tarkoitan alle 4-vuotiasta. Isompi pärjää jo lapsiryhmässä ja kaipaakin sitä. Mutta..ihmiset joilla ei ole mitään suunnitelmaa,ei mitään päämäärää,ei mitään hajuakaan siitä millä sitä itsensä elättäisi,kolmekymppinen PERHEENÄITI jolla on se vastuu myös jälkikasvustaan,ei pelkästään itsestään. Huhhuh.

Kuulostaa jotenkin helkkarin karulta,että tehdään maailmaan lapsia eikä jakseta miettiä sitä että millähän perhe sitten elätetään,muuten kuin yhteiskunnan tuilla. Lasten kotihoito on yksi vaihe elämässä ja ois ihan tervettä ja järkevää miettiä että miten tästä eteenpäin. Tietää vaikka edes että mihin kouluun hakee sen jälkeen kun nuorimmainen on sen ikäinen että menee hoitoon. Se on sitä vastuunottamista ja suunnittelua.

Hyvä esimerkki varmaan semmonen äiti joka ajelehtii tuuliajolla ja haahuilee kotona ilman todellista tarvetta ja samalla yrittää paasata lapsilleen miten tärkeää on kouluttautua ja hankkia ammatti..

 

Minulla on kaksi lasta, ikäeroa alle 2v. kotona olin neljä vuotta. En kokenut sitä raskaammaksi kuin työssäymistä ja suurin osa tuntemistani työsskäyvistä sanoo olevansa todella paljon väsyneempiä nyt töissä käydessä. Miettikää: aamulla herätys kello 6, aamupala, pukeminen ja menoksi. Töihin kahdeksan kieppeillä. Töissä sitten omat hommat, kenellä mitäkin, välissä pari kahvitaukoa ja ruokatauko puolisen tuntia, kotiin kaupan kautta, kotona lasten kanssa kello 17, sitten kotityöt(niitäkin on työssäkäyvillä, esimerkiksi imurointi, tiskit, pyykit, lemmikkien hoito jos niitä on) lasten kanssa oleilua, kylvetys, iltapala, nukutus..sitten kun lapset nukkumassa niin aikaa itselle hetkinen ellei ole seuraavaksi päiväksi jotain kotona valmisteltavia työasioita. useimmilla työelämän vaatimukset ovat kovat ja kiire kokoajan. kuluttavaa se on, mutta ei rahaa tule jos ei töissä käy.

Niin no, kun on kotona, niin noita kotitöitäkin on väkisinkin enemmän! Ja sitä omaa aikaa on yhtä lailla vähän, illalla, kun lapset nukkuu....jos nukkuu! Itse olen vielä osittain kotiäitinä, onneksi kovin vähän, ja kyllä se vaan aikamoista on. Ei hetken rauhaa, edes vessassa ei saa olla ilman häiriöitä!
Kokemusta löytyy sekä työssäkäynnistä että kotiäitiydestä sen verran, että uskallan oman mielipiteeni kertoa, kyllä mä vaan mieluummin olen töissä kun kotona, nyt kun nuo kaksosetkin ovat liki 5-vuotiaita! Yli neljä vuotta olinkin noiden kanssa täysin kotiäitinä, kiitti riitti, töissä pääsen oikeasti PALJON helpommalla! Mutta tää on siis vain mun mielipide, pätee mun elämässä, muiden puolesta en ala arvioimaan!

 

Jaa... Mä olen kokeillut molempia ja omat raskaat puolensa niissä on molemmissa ei minulla ole tarvetta nauraa sen enempää kotiäideille kuin uraäideille.
Kolmen lapsen äitinä olen ollut kotona yhteensä n 7 vuotta.
Ja ennen lapsia, lasten välissä ja nyt kuopuksen jälkeen olen ollut töissä.
Töissäkäydessä rankinta on se uran ja oman perheen yhdistäminen (ei niinkään se itse työ) ja se riittämättömyyden tunne, kun sekä töissä että kotona pitäisi olla enemmän aikaa.
Mutta kyllä kotona olossakin omat raskaat puolensa oli.
Mutta en minä osaani vaihtaisi: työ on minulle kuitenkin tärkeä osa ja se on myös antoisaa (vaikka välillä raskasta onkin)

 

Kotiäitiydessä raskasta on se kun saa vaan olla. Ei mitään tekemistä! Tosin mulla ei ole kuin yksi lapsi, ja kotiäitiys jatkui äitiysloman jälkeen vajaa 2kk. Olen yksinhuoltaja ja mulla on 3-vuorotyö, joten helppoa tämä ei todellakaan ole!

 

Olin kotiäitinä kolme vuotta ja nyt työelämässä. Työelämään siirtyminen( oma yritys) on vienyti kaiken ajan niinpä sen koomin meilllä on ollut koti hyvin vähäisellä siivouksella. Yksinkertaisesti ei ole aikaa tehdä kaikkea ja se ärsyttää kamalasti.

 

Silja.S, alussa onkin rankempaa! Ne ekat kuukaudet on ainakin mun mielestä ehdottomasti rankkoja. Tai ainakin mun nukkumattomat lapset on pitäneet siitä huolen. Mutta erilaista se on sitten myöhemmin, kun pieninkin on yli 1v ja puuhaa juttujaan.

Ei silti, isompienkin kanssa osaa olla rankkaa. Mutta silloin on useammin niitä helppoja ja kivoja päiviä.

Totta, pienien kanssa kotona olo on kaikkein rankinta, mutta en vaihtaisi työssäkäyntiä kotiäitiyteen edes isompien kanssa. Olin tuossa nelisen kuukautta työttömänä, kun päätin vaihtaa alaa. Sen ajan olin silloin 3v. (nyt 4v.) ja 6v. lasten kanssa kotona. Vanhempi tietenkin osan päivää eskarissa. Minusta tuo neljä kuukauttakin oli rankempaa kuin työnteko, vaikka lapset olivat jo vanhempia.

Kotona piti keksiä virikkeitä ja tekemistä pojille, jotka olivat tottuneet siihen, että on koko ajan tekemistä ja ovat luonteeltaan muutenkin melko vilkkaita. Koko ajan piti siivota, kun kotona oltiin niin paljon, että ehdittiin sotkea. Hoidossa kun olivat päivät, pysyi kotona siisteystasokin parempana. Piti kutsua ystäviä lapsineen kylään tai rapata itse kylässä, että pojat saivat ikäistään seuraa, kun ei ollutkaan sitä päiväkotiryhmää, joka piti huolen kavereista. Töissä ollessa ruokaa tarvitsi laittaa vain aamulla aamupala, myöhään iltapäivällä päivällinen ja illalla iltapala, mutta vain kotona ollessa tuntui, ettei muuta ehtinyt tekemäänkään kuin laittamaan ruokaa, pyykkäämään, siivoamaan, ja antamaan virikkeitä lapsille. Omaa elämää ei ollut nimeksikään! Olen yksinhuoltaja, joten oma aika on muutenkin kortilla.

Olen kasvanut työtä arvostavassa perheessä. Työtä arvostettiin lapsuuskodissani enemmän kuin ihmisarvoa, jos ihan totta puhutaan. Vinksahtanutta kyllä, mutta näin se meni. Noiden yllä mainittujen asioiden lisäksi päälle painoi vielä arvottomuuden tunne. Vaikka raadoin jalkapohjat ruvelle kotitöissä ja lasten kanssa touhutessa, en saanut siitä mitään kiitosta, ei tullut edes palkkaa siitä raadannasta. Kaipasin koko ajan töihin.

Eli kyllä vaan yksinhuoltajankin elämä on helpompaa (ainakin minun), kun saa käydä töissä.

 

On. Elelee miehen rahoilla tai sitten saa sossusta yms. Yksikin tuttu tehnyt neljä lasta tasaisin väliajoin, ollut 10v kotona. Eikä ole kiirettä omien sanojen mukaan töihin.

Tulee ekakskin mieleen, onko alkuperäinen ollut koskaan kotona vuotta kauempaa, saatikka useamman vuoden lasten kanssa? miksi olisi kiire töihin, töitä kerkeää tehdä koko loppuelämänsä kun lapset ovat kasvaneet isoiksi. ja miks olis kiire töihin.. miksei voi olla 10v kotona

JOS saisin valita, olisin kotiäiti niin kauan kunne lapset ovat kaikki yläkouluikäisiä. Nyt sain neuvoteltua mieheni kanssa että mahdollisesti voin olla pois työelämästä kolme vuotta kun syksyllä syntyi kuopuksemme. Mulla ei ole mikään kiire töihin. Arvostan niitä ja olen jopa kateellinen niille jotka voisivat olla koko ajan kotona .. Töitä riittää kotonakin. Minun pitää palata töihin kuitenkin kolme n vuoden päästä

 

Työssäkäynti ON helpompaa kuin lasten kanssa kotona oleminen!

Höps. Kotona olo ja työssäkäynti eivät ole yhteismitallisia, niiden rankkuutta ei voi verrata.

 

Tulee ekakskin mieleen, onko alkuperäinen ollut koskaan kotona vuotta kauempaa, saatikka useamman vuoden lasten kanssa? miksi olisi kiire töihin, töitä kerkeää tehdä koko loppuelämänsä kun lapset ovat kasvaneet isoiksi. ja miks olis kiire töihin.. miksei voi olla 10v kotona

JOS saisin valita, olisin kotiäiti niin kauan kunne lapset ovat kaikki yläkouluikäisiä. Nyt sain neuvoteltua mieheni kanssa että mahdollisesti voin olla pois työelämästä kolme vuotta kun syksyllä syntyi kuopuksemme. Mulla ei ole mikään kiire töihin. Arvostan niitä ja olen jopa kateellinen niille jotka voisivat olla koko ajan kotona .. Töitä riittää kotonakin. Minun pitää palata töihin kuitenkin kolme n vuoden päästä

Joo,ei mennä kukaan töihin kun ei huvita. Ollaan kaikki kymmenen vuotta kotona. Oikeastaan kaikki naiset vois jäädä pysyvästi kotiin,kyllä ne miehet tätä yhteiskuntaa pyörittää.

Mulle on ihan sama makaatko kotona 10 vai 20 vuotta,mutta tee se miehesi rahoilla äläkä kitise miten pitäs saada tukea sieltä ja täältä ja tuolta. Tosin,jos me kaikki oltais miljonäärejä niin kukapa siellä töissä edes kävisi Maattais vaan jossain Bahamalla ja juotais Pina Coladaa. Mä oon siitä paskassa asemassa että "joudun" mieheni ohella ottamaan vastuuta perheen taloudesta ja toimeentulosta.

 

[QUOTE="vieras";26128040]Mä ymmärrän sen että kun lapset on PIENIÄ niin ne halutaan hoitaa kotona. Ja pienellä tarkoitan alle 4-vuotiasta. Isompi pärjää jo lapsiryhmässä ja kaipaakin sitä. Mutta..ihmiset joilla ei ole mitään suunnitelmaa,ei mitään päämäärää,ei mitään hajuakaan siitä millä sitä itsensä elättäisi,kolmekymppinen PERHEENÄITI jolla on se vastuu myös jälkikasvustaan,ei pelkästään itsestään. Huhhuh.

Kuulostaa jotenkin helkkarin karulta,että tehdään maailmaan lapsia eikä jakseta miettiä sitä että millähän perhe sitten elätetään,muuten kuin yhteiskunnan tuilla. Lasten kotihoito on yksi vaihe elämässä ja ois ihan tervettä ja järkevää miettiä että miten tästä eteenpäin. Tietää vaikka edes että mihin kouluun hakee sen jälkeen kun nuorimmainen on sen ikäinen että menee hoitoon. Se on sitä vastuunottamista ja suunnittelua.

Hyvä esimerkki varmaan semmonen äiti joka ajelehtii tuuliajolla ja haahuilee kotona ilman todellista tarvetta ja samalla yrittää paasata lapsilleen miten tärkeää on kouluttautua ja hankkia ammatti..[/QUOTE]


No voi kiesus mitä tekstiä!

Olen ollut kotiäitinä esikoisen syntymästä asti eikä ole mitään aikomusta mennä takaisin töihin edes silloin kun nuorimmainen menee kouluun.
Tämä on meidän perheen tietoinen päätös eikä mitään tuuliajolla olemista.

Ihan omilla rahoilla eletään, yhteiskunnalta emme saa muuta kuin lapsilisät.

 

Ompas taas turhaakin turhempi ketju! Kuka oikeesti voi sanoa kellä on raskasta ja kenellä ei? Niin monesta asiasta riippuu: elämäntilanne, työ, lapset, koti, mies, oma jaksaminen, raha-asiat yms yms. Ja eiköhän se oma elämä tunnu aina raskaimmalta..

Itse oon molempia kokeillut ja kyllä se vaan meni niin, että kotona ollessa toivoin että voin palata töihin ja töissä ollessa toivon, että voisin olla kotona. Siis hetkittäin! Molemmista kuitenkin pidän! Molemmissa omat raskaat ja väsyttävät asiansa ja molemmissa ne ihanat ja jaksamista antavat asiat!!

 

No voi kiesus mitä tekstiä!

Olen ollut kotiäitinä esikoisen syntymästä asti eikä ole mitään aikomusta mennä takaisin töihin edes silloin kun nuorimmainen menee kouluun.
Tämä on meidän perheen tietoinen päätös eikä mitään tuuliajolla olemista.

Ihan omilla rahoilla eletään, yhteiskunnalta emme saa muuta kuin lapsilisät.

No voi kiesus vaan itselles. Eihän sille mitään voi jos jollain ei ole halua osallistua perheen menoihin tai edes itsensä takia hankkia ammattia. Eli sun suunnitelma on olla oloneuvoksena ja harrastaa kehittävää yhdistystoimintaa kun sun lapset on koulussa Pikkurouva jenkkityyliin Saanko kysyä että eikö sua kiinnosta työssäkäynti tai etkö edes halua opiskella? Vai vaatiiko sun mies että sä teet kotona kaiken kun se käy töissä?

 

Mun mielestä kans käsi sydämellä töissä on helpompaa! Mut riippuu varmaan lasten iästä ja lukumäärästäkin jne...

 

Heh, olen kouluni käynyt, ammatin hankkinut ja töissä käynyt mutta lapset ovat urakehitystä yms tärkeämmät.

Miten se sulta on pois jos meidän perheessä lapset hoidetaan kotona?

 

Heh, olen kouluni käynyt, ammatin hankkinut ja töissä käynyt mutta lapset ovat urakehitystä yms tärkeämmät.

Miten se sulta on pois jos meidän perheessä lapset hoidetaan kotona?

Eihän se olekaan multa pois Ihmettelin vaan että mitä lapsia sä siellä kotona hoidat,kun ovat päivät koulussa. Mä varmaan tylsistyisin,kun ei oikein ole noita työttömiä kavereitakaan kenen kanssa hengata kaupungilla päivät pitkät.

 

Ei taida siellä työpaikallakaan kovin antoisaa olla jos tarvitsee noin kovasti toisten tekemisiä murehtia