Ei sitä pidä pelätä, vähitellen sitä oppii, että ylöskin pääsee joka kerta. Joskus se kova yrittäminen just on liikaa. Ite oon laiska yrittämään, mutta siitä huolimatta näkökulma muuttuu joka nousun myötä optimistisemmaksi. Silloin alkaa olla iloinen ja onnellinen ihan yrittämättäkin jo.
Eikä ne putoamisetkaan tunnu enää yhtä totaalisilta. Aiemmin putosin kuukausiksi kerralla, sitten viikoiksi, nyt saattaa olla huono päivä tai pari.
Jos puhumisella ei pysty parantamaan tilannettaan eikä uskalla tai voi olla vihainen sille, jolle pitäisi, niin se viha kääntyy sisäänpäin ja lamauttaa. Yleensä se puhe sitten kuitenkin vähitellen muuttaa asioita, sitä mukaa kun ulkomaailma oppii jotain. Eihän se puhuttu informaatio heti muutu ymmärtämiseksi ja toiminnaksi, vaikka toisilla olisi asennekin kunnossa.
Joka kerta hämmästyn yhtä paljon, kun lopulta saan muotoiltua asian niin että toinenkin sen ymmärtää, ja miten kevyeksi olo silloin muuttuu. Mutta eniten mua taitaa auttaa se, että olen ottanut etäisyyttä noihin vihan aaltoihin ja muihinkin tunteisiin. Että mun ei ole pakko lilliä niiden seassa ilman pelastusrengasta, joka on se tieto, että tunteet tulee ja menee, kun ei suostu pelkäämään niitä.
Onko sinulla jokin asia mikä painaa mieltä? Pystytkö puhumaan miehelle tai jollekin muulle?
..?!
