O
oma on asiani
Vieras
Mikä ihme siinä on, että ihmisten luonnon päälle ottaa niin kovin, jos joku haluaa ennen lapsia laitella vähän elämää kuntoon ja vakauttaa taloudellista tilannetta, käyttää aikaa itseensä?
Olemme 28-vuotias pariskunta ja menimme kesällä naimisiin, yhdessäeloa takana 6 vuotta. Nyt on tietysti tahdittomat sukulaiset ja tuttavat alkaneet vihjailla lasten teosta. Osa jopa röyhkeän suoraan. Muutamilla vanhoilla ystävillä on jo lapsia ja heidän kanssaan on käyty mielenkiintoisia keskusteluja meidän lastenhankinnasta.
Me emme halua lapsia vielä, joskus yhden. Miehellä on vielä opinnot hieman kesken (tosin työpaikka tiedossa jo) ja itse valmistuin ja sain oman alan töitä vasta juuri äsken. Haluamme ensin tehdä töitä ja "uraa" (kavereiden mielestä kaikki yo:sta valmistuneet ovat uraihmisiä, kun käyvät töissä
, tehdä asioita kahdestaan, kerätä rahaa, hankkia talon ja elintilaa. Nämä asiat kun ei opiskelijana olleet mahdollisia.
Lapsellisten tuttavien ja kavereiden näkökulmasta teemme väärin. Lapsi kun ei kuulemma tarvitse isoa taloa, varallisuutta tai erikoisuuksia. Ei tosiaan tarvitsekaan, mutta me miehen kanssa tarvitsemme! Emme halua asua lapsen kanssa pienessä luukussa tai elää kädestä suuhun, kun ei ole pakko.
Miksi tuollaiset haaveet ja suunnitelmat ärsyttävät muita? Pitäisi kai heti vain tehdä lapsia ja heittäytyä elämän kannettavaksi. Miksi tulevilla vanhemmilla ei saisi olla esim. elintasoon liittyviä unelmia? Miksi niitä ei saisi toteuttaa ennen lasta?
Tuntuu, että jos elämä ei ole kituuttamista ja ahtaasti elämistä, niin se on vääränlaista elämää. Vielä kamalampaa on suunnitella lapsentekoa. Ja joo, tiedetään hedelmällisyyden lainalaisuudet.
Olemme 28-vuotias pariskunta ja menimme kesällä naimisiin, yhdessäeloa takana 6 vuotta. Nyt on tietysti tahdittomat sukulaiset ja tuttavat alkaneet vihjailla lasten teosta. Osa jopa röyhkeän suoraan. Muutamilla vanhoilla ystävillä on jo lapsia ja heidän kanssaan on käyty mielenkiintoisia keskusteluja meidän lastenhankinnasta.
Me emme halua lapsia vielä, joskus yhden. Miehellä on vielä opinnot hieman kesken (tosin työpaikka tiedossa jo) ja itse valmistuin ja sain oman alan töitä vasta juuri äsken. Haluamme ensin tehdä töitä ja "uraa" (kavereiden mielestä kaikki yo:sta valmistuneet ovat uraihmisiä, kun käyvät töissä
Lapsellisten tuttavien ja kavereiden näkökulmasta teemme väärin. Lapsi kun ei kuulemma tarvitse isoa taloa, varallisuutta tai erikoisuuksia. Ei tosiaan tarvitsekaan, mutta me miehen kanssa tarvitsemme! Emme halua asua lapsen kanssa pienessä luukussa tai elää kädestä suuhun, kun ei ole pakko.
Miksi tuollaiset haaveet ja suunnitelmat ärsyttävät muita? Pitäisi kai heti vain tehdä lapsia ja heittäytyä elämän kannettavaksi. Miksi tulevilla vanhemmilla ei saisi olla esim. elintasoon liittyviä unelmia? Miksi niitä ei saisi toteuttaa ennen lasta?
Tuntuu, että jos elämä ei ole kituuttamista ja ahtaasti elämistä, niin se on vääränlaista elämää. Vielä kamalampaa on suunnitella lapsentekoa. Ja joo, tiedetään hedelmällisyyden lainalaisuudet.