Miten toimia sukulaissuhteiden kanssa?

[:(]

Äidin ja yhden sisaruksen kanssa on jatkuvasti ongelmia, valehtelua, törkeää käytöstä ja jos siitä sanon syy onkin minun. Eli koko ajan on todella hankalaa, ollut näin siis koko mun elämän ajan.
Nyt lähenen kolmeakymmentä ja mietin kauanko jaksan enää. Ja tarvitseeko tuota jaksaa?

Olen aina yrittänyt ajatella, että kun ovat sukulaisia mutta jotenkin tuntuu, että liian kova hinta. Nyt en ole saanut itseäni enää edes pääsiäisenä tekemään mitään perjantaisen selkkauksen jälkeen.

 

["xxx"]

sukulaiset on kyllä perseestä. meillä on miehen vaimo, narsisti ja tunne-elämältään sairas muutenkin, joka on ottanut elämäntehtäväkseen rikkoa miehensä ja mun miehen välit ja erottaa heidät toisistaan ja on siinä aika hyvin onnistunutkin.
manipuloi myös muita sukulaisia, esim. usuttaa omat lapsensa vihaamaan serkkujaan valehtelemalla ja puhumalla paskaa.
tämä ihminen on päälle päin ihan normaalin ja terveen oloinen, mutta ihan silkkoa sisältä.

 

[frontside ellie]

Annapa pari esimerkkiä, niin voidaan paremmin miettiä tilannetta. Onko ne muille yhtä ikäviä vai oletko silmätikku?

 

["aloittaja"]

Kaikki juontaaa juurensa vanhempien eroon, josta äiti pitkään syyllisti minua koska olen isäni kanssa samanoloinen.

esimerkkejä.

-lapseni oli sairaalassa, äitini soitti ja kyseli minkä värisen mekon laittaa. Vastasin kohteliaasti, etten ehdi nyt puhumaan. Suuttui ja kun sanoin, että on tärkeämpää mietittävää alkoi sanomaan että olen sellainen ja tälläinen jne..
-sanoin sisarukselleni, että muutamme toiseen kaupunkiin. Siitä tuli herneet nenään ja viikon päästä hirveä avautuminen, kun vaihdamme suunnitelmia.

Nämä on näitä mietoja pieniä paloja. Säännöllisesti tulee ja isoimmat satuttavat todella paljon, niitä en halua tänne laittaa edes.
Eli teen mitä tahansa, se on väärin ja jatkuvasti käännetään asiat mun syyksi. Oon niin voimaton, kun aina on tätä samaa. Ennen kärsin yksin, nyt kärsii perheeni. Mieheni sanoi, että anna olla kun on kymmenen vuotta seurannut. On vaan niin vaikeaa.
Koskaan en saa kehuja, en hyväksyntää ja varmaan sillä he pitävätkin kiinni. Toivoisin, että joskus sieltä sanottaisi että hieno homma jne..

En tiedä, sekava kirjoitus. Pahoittelen.

 

["aloittaja"]

Tiesi siis, että olen sairaalassa lapsen kanssa vakavan asian vuoksi.

Ja on vaikeaa, saada voimia irroittautumiseen.

 

[no ei hauskaa]

mitä tapahtuu, jos mätät täyslaidallisen takaisin?

 

["aloittaja"]

Mä olen silloin väsynyt, sekaisin tai muuten jotenkin tyhmä. Eli syy on minussa.

 

["Mintus"]

Irrottaudu niistä. Elä omaa elämääsi, anna aikaasi ja huomiotasi niille jotka sua kunnioittavat. Älä vastaa puhelimeen ja älä ainakaan ota itse yhteyttä. Jos jossain vaiheessa kyselevät kerro miltä heidän käytöksensä tuntuu.

 

["vieras"]

Olen vähän vanhempi kuin sinä ja olen ollut erossa ikävästä äidistäni nyt vuoden verran. Mieliala on parantunut selvästi ja elämästä pystyy paremmin nauttimaan. Suosittelen.

 

["aloittaja"]

Oon yrittänyt sitä ja sitten aina sortunut takaisin, en saa voimia tarpeeksi että pysyisin erossa.

On vaan niin mitätön olo. Ja pakostikkin heijastuu ihaniin lapsiin ja mieheen.

 

["aloittaja"]

Hän on lasten kanssa hyvä ja he rakastavat kovasti. Siksikin ehkä vaikea irroittautua.

 

["vieras"]

No ajattele sitten, että teet sen perheesi vuoksi, jos itsestäsi et jaksa välittää. Ihan mielikuva ajattelua siihen, että joka kerta, kun olet tekemisissä äitisi ja siskosi kanssa, niin se on sama kuin tekisit jotakin pahaa perheellesi. Niinhän se todellisuudessa onkin. Mitään et saa näistä ikävistä ihmisistä itsellesi ja tuskin hekään sinun seurastasi niin erityisesti nauttivat. Kunhan haluavat purkaa pahaa oloaan johonkin. Keskity positiivisiin ihmisiin ja asioihin ja unohda nämä ketkä eivät tule koskaan muuttumaan parempaan.

 

["vieras"]

[QUOTE="aloittaja";26039013]Hän on lasten kanssa hyvä ja he rakastavat kovasti. Siksikin ehkä vaikea irroittautua.[/QUOTE]
Kai tiedät, että lapsiin panostaminen on yksi keino pitää sinut lieassa? Erittäin usein narsistit toimivat juuri näin. Siinä saadaan se alistettu ihminen tuntemaan itsensä taas huonommaksi ja syyllisemmäksi. Epäterveen isovanhemman negatiivinen vaikutus voi myös alkaa näkymään myös lapsen elämässä, kun lapsi kasvaa.

 

["vieras"]

[QUOTE="vieras";26039052]Epäterveen isovanhemman negatiivinen vaikutus voi myös alkaa näkymään myös lapsen elämässä, kun lapsi kasvaa.[/QUOTE]
Siis suoraan. Epäsuorastihan sillä on jo vaikutusta.

 

[Keittiönoita]

Oletko miellyttäjätyyppiä? Teetkö joskus asioita vastoin omaa tahtoasi vain siksi, että sinusta pidettäisiin? Pyydätkö anteeksi, vaikka todellisuudessa sinulla ei olisi mitään anteeksi pyydettävää? Jos joku läheisesi sanoo sinulle pahasti, vaivaako se sinua tunnin, päivän, viikon vai kuukausia? Koetko alemmuutta äitisi ja tämän sisaruksesi suhteen? Vertaako äitisi tai tämä sisaruksesi sinua johonkin toiseen?

Mä olin hieman yli 30 v, kun päätin päästä eroon kiltin tytön syndroomastani. En pistänyt välejä poikki kehenkään, mutta aloin elää omaa elämääni haluamallani tavalla. Lähipiirini tietyssä määrin järkyttyi ja varmaan mietti, mikä muhun on mennyt. Sukujuhlista - joita meillä on keskimäärin kerran kuukaudessa - selvisin ihan vanhaan tapaan, mutta lähipiirin mielestä varmaan "itsekkäämmin" kuin aiemmin. Pari vuotta kesti ja tilanne muuttui. Mut on hyväksytty sellaisena kuin olen eikä vain sellaisena kuin muut aiemmin mun halusi olevan.

 

["aloittaja"]

Oletko miellyttäjätyyppiä? Teetkö joskus asioita vastoin omaa tahtoasi vain siksi, että sinusta pidettäisiin? Pyydätkö anteeksi, vaikka todellisuudessa sinulla ei olisi mitään anteeksi pyydettävää? Jos joku läheisesi sanoo sinulle pahasti, vaivaako se sinua tunnin, päivän, viikon vai kuukausia? Koetko alemmuutta äitisi ja tämän sisaruksesi suhteen? Vertaako äitisi tai tämä sisaruksesi sinua johonkin toiseen?

Mä olin hieman yli 30 v, kun päätin päästä eroon kiltin tytön syndroomastani. En pistänyt välejä poikki kehenkään, mutta aloin elää omaa elämääni haluamallani tavalla. Lähipiirini tietyssä määrin järkyttyi ja varmaan mietti, mikä muhun on mennyt. Sukujuhlista - joita meillä on keskimäärin kerran kuukaudessa - selvisin ihan vanhaan tapaan, mutta lähipiirin mielestä varmaan "itsekkäämmin" kuin aiemmin. Pari vuotta kesti ja tilanne muuttui. Mut on hyväksytty sellaisena kuin olen eikä vain sellaisena kuin muut aiemmin mun halusi olevan.

Ongelma on siinä, että jos sanon mielipiteeni siitä tulee heti ongelma josta mua syyllistetään. Eli sanon kyllä tilanteen vaatien mielipiteeni, mutta toki pahimpia kärhämiä välttelen kun tiedän tuloksen enkä jaksa jatkuvaa syyllistämistä.

 

["vieras"]

Olohuone-diagnoosi täysin epäpätevältä vertaistukijalta: Äitisi on dominoiva, itsekäs, hallitseva kukkahattutäti, joka yrittää ohjata elämääsi niin kauan kuin annat siihen pienimmänkin mahdollisuuden. Syyllistää ja mollaa, et tee ikinä mitään oikein, vaikka tekisit juuri niinkuin hän eilen sinua neuvoi. Jälkiviisautta häneltä löytyy joka lähtöön.
Tätä kutsutaan myös narsismiksi - mutta sellaista diagnoosia harva saa, kun vaaditaan räikeitä todisteita.
Niin ja se sisaruksesi on sokea äitisi tilaa kohtaan - koittaa vaan parhaansa mukaan miellyttää tätä ainakin jossain määrin narsistista persoonaa. Kuten sinäkin varmasti tietämättäsi tai joskus jopa tietoisesti teet.
Hoito: Mitä vähemmän olet tekemisissä ko. henkilön kanssa, sitä helpompaa oman elämän eläminen on, eikä tarvitse kokea jatkuvaa syyllisyyttä omasta huonoudestaan tai arvostelua omista tekemisistään. Ole oman elämäsi herra, tee itse omat päätöksesi, niin hyvät kuin huonot - ne ovat oikeita ja ansaittuja, koska ne ovat SINUN päätöksiäsi, omasta elämästäsi.
Varsinkin kun ko. henkilöllä on ns. vaikea kausi eli yrittää puuttua pienimpiinkin asioihin ja ikäänkuin haastaa riitaa, ota etäisyyttä. Hyvinä kausina ko. henkilö voi olla jopa ihan inhimillinen.
Ja voimia matkaan - tuollaisen ihmisen kanssa eläminen ei ole helppoa.

 

["aloittaja"]

[QUOTE="vieras";26039418]Olohuone-diagnoosi täysin epäpätevältä vertaistukijalta: Äitisi on dominoiva, itsekäs, hallitseva kukkahattutäti, joka yrittää ohjata elämääsi niin kauan kuin annat siihen pienimmänkin mahdollisuuden. Syyllistää ja mollaa, et tee ikinä mitään oikein, vaikka tekisit juuri niinkuin hän eilen sinua neuvoi. Jälkiviisautta häneltä löytyy joka lähtöön.
Tätä kutsutaan myös narsismiksi - mutta sellaista diagnoosia harva saa, kun vaaditaan räikeitä todisteita.
Niin ja se sisaruksesi on sokea äitisi tilaa kohtaan - koittaa vaan parhaansa mukaan miellyttää tätä ainakin jossain määrin narsistista persoonaa. Kuten sinäkin varmasti tietämättäsi tai joskus jopa tietoisesti teet.
Hoito: Mitä vähemmän olet tekemisissä ko. henkilön kanssa, sitä helpompaa oman elämän eläminen on, eikä tarvitse kokea jatkuvaa syyllisyyttä omasta huonoudestaan tai arvostelua omista tekemisistään. Ole oman elämäsi herra, tee itse omat päätöksesi, niin hyvät kuin huonot - ne ovat oikeita ja ansaittuja, koska ne ovat SINUN päätöksiäsi, omasta elämästäsi.
Varsinkin kun ko. henkilöllä on ns. vaikea kausi eli yrittää puuttua pienimpiinkin asioihin ja ikäänkuin haastaa riitaa, ota etäisyyttä. Hyvinä kausina ko. henkilö voi olla jopa ihan inhimillinen.
Ja voimia matkaan - tuollaisen ihmisen kanssa eläminen ei ole helppoa.[/QUOTE]

Sisarus on samanlainen, ei kestä kritiikkiä ja aina haluaa tahtonsa läpi. Olen ollut vuosia kynnysmatto. Puhuvat tosiaan, että olen sellainen ja tälläinen, ehkä jossain vaiheessa uskoinkin siihen jo itse. Nyt tiedän kuitenkin, etten ole. Nämä kaksi ihmistä saavat minuun pahan olon käytöksellään.

Viimeksi äiti käski tappaa kolme eläintä, koska on niille allerginen. Kertoi sen hymyillen ja naureskellen. Eläimet ovat meille kuin perheenjäseniä ja hän tietää sen. Kuopuksen syntymän jälkeen, kysyi miten meni ja kun kerroin, että meni hyvin helposti ja nopeasti hänestä ei kuulunut viikkoon.

Otan irtioton, mutta miten pysyn siinä. En katkaise välejä, mutta vähennän tapaamiset pariin kertaan vuodessa. Olen nyt vielä raskaana ja tätä ahdistusta ei tarvitsisi.

 

[liulau]

Luin vain ap:n kysymyksen/aloituksen, ja heti voin jo sanoa; Sukulaisuus ei velvoita yhtään mihnkään! Sukulaisiaan ei voi valita, mikä on ikävää, mutta mikään taho ei vaadi pitämään yhteyttä heihin.. Itse samassa tilanteessa, ja olen jo päättänyt, että olkoot keskenänsä, mä en enää jaksa!

 

["aloittaja"]

Isovanhemman kuoleman aikaan valehteli minulle, ettei sinne voi mennä katsomaan. Jälkeenpäin paljastui, että olivat olleet koko muu perhe siellä.
Eli ahdistavaa, eristämistä ja kuitenkin olen koukussa siihen jos saan murusenkin hyväksyntää.

Meillä menee omasta mielestäni hyvin, valmistun yliopistosta ja teen gradun kahdesta aiheesta. Mies on hyvissä töissä johtaja-asemassa, lapset ovat ihania ja pian aloitamme rakentamaan. Silti, mitään hyvää ei näissä asioissa nähdä. Koskaan, en pärjää, miehen työ ei ole tarpeeksi hyvä jne..

Ehkä tämä olikin hyvä kirjoittaa, koska mitä enemmän kirjoitan sitä suorempaan näen tämän järkyttävyyden.

 

["aloittaja"]

Luin vain ap:n kysymyksen/aloituksen, ja heti voin jo sanoa; Sukulaisuus ei velvoita yhtään mihnkään! Sukulaisiaan ei voi valita, mikä on ikävää, mutta mikään taho ei vaadi pitämään yhteyttä heihin.. Itse samassa tilanteessa, ja olen jo päättänyt, että olkoot keskenänsä, mä en enää jaksa!

Miten pysyt päätöksessäsi? Se on mulla ollut jo vuosia se ongelma, koska näitä tilanteita on paljon niin irtiottoja on ollut useita. Nyt en enää haluaisi palata entiseen.

 

["aloittaja"]

Lapsilla ei ole muita isovanhempia, joten siksikin tuntuu vaikealta. Mutta toisaalta, ehkä pystymme antamaan siihen elämään muuta iloa kun en ole näin ahdistunut.

 

[La Paset]

Kokemuksesta voin sanoa, päästä irti. Et tarvitse tuollaisia ihmisiä lähellesi.
Elämä on paljon helpompaa, kun ei tarvitse pahoittaa jatkuvasti mieltään.

 

["vieras"]

Saat varmasti mieheltäsi tukea irtipysymisessä. Ja voithan olla sen verran tekemisissä mitä itse jaksat kantaa, mutta älä anna sairaiden ihmisten hallita elämääsi ja viedä elämäniloasi. Jos pakolliset muutama tapaaminen vuodessa on helppo järjestää niin varmasti pääset niiden yli kun kaikki muu on kunnossa ja miehesi tukee sinua oman elämäsi hallinnassa.
En minäkään ole välejä kokonaan katkaissut - puhelun kyllä monesti, kun olen kuunnellut besserwissereitä riittävän kauan. Pääasia on, että muistaa huolehtia ensisijaisesti omasta hyvinvoinnistaan ja ottaa etäisyyttä aina tarpeen vaatiessa.
T: olohuone-diagnosoija

 

["aloittaja"]

Kokemuksesta voin sanoa, päästä irti. Et tarvitse tuollaisia ihmisiä lähellesi.
Elämä on paljon helpompaa, kun ei tarvitse pahoittaa jatkuvasti mieltään.

Pitäisikö kirjoittaa ylös, kun oon perusluonteeltani sellainen että ajattelen hyvää ihmisistä. Ajan kanssa sitten nämä aina unohtuvat, ennen kuin alkavat uudestaan. Nyt on ollut n. 8kk suht rauhallista. Tosin olemme nähneet kaksi kertaa ja soittojakin olen vähentänyt. Nyt sitten räjähti taas käsiin koko tilanne ja kaikki muistot palasivat.

Mun mieli varmaan hyvän toivossa hukkaa ne ajatukset, ja sitten kuitenkin palaavat kun tulee uutta.

Jos tämä on kolmekymmentä vuotta jatkunut, tuskin tulee loppumaan.