Kumma tunne toisen lapsen jälkeen. Esikon puolesta paha mieli :(

[Juupe]

Toinen lapsi syntyi pari viikkoa sitten, esikoinen on 2,5 vuotias. Äitin ja isin oikea silmäterä. Nyt on koko ajan mielessä ajatus, että on mennyt pilaamaan esikoisen elämän synnyttämällä sisaruksen.. Ihan pimeältä kuulostaa, esikoinen ei todella ole kovinkaan mustis edes näyttänyt vielä olevansakaan mutta silti tää tunne on koko ajan mielessä.

Miks ihmeessä sitä voi ajatella äitinä näin??? Vauva ei vielä ole "niin rakas" kuin esikko, oppiihan sitä ajan myötä häntäkin rakastamaan. Miksi tän vanhemmuuden pitää (taas!) olla näin ahdistavaa. Esikoisen kanssa käytiin kova tie kiintymykseen ja nyt tuntuu että joudun luopumaan jostain.

Höh, sanokaa jotain kannustavaa.. :'(

 

[kyy]

Miksi teit toisen, jos kerran vanhemmuus ja äidinrakkaus ei tule sinulle luonnostaan?

 

[pakkoko tehdä putkeen]

Kannattasisi pitää reilut välit niin jokainen saisi tarvitsemaansa aikaa ja olla aikansa se ainoa pienin. Näin meillä hyvin mennyt.

 

[Mikäs]

Miksi teit toisen, jos kerran vanhemmuus ja äidinrakkaus ei tule sinulle luonnostaan?

urpo tässä kirjoittelee??

 

[?]

Siis miten pilaamaan?

Oletko sitä mieltä, että mitä vähemmän ihmisen ympärillä on rakastavia ja välittäviä ihmisiä, sitä parempi? Että on huono asia, että esikkosi oppii rakastamaan sisarusta, että hän oppii sisaruksen kautta toisten huomioimista, jakamista, empatiaa, vastuuntuntoa? Onko huono asia, että esikko saa mahdoillisuuden kokea sisarusssuhteen erityislaatuisuuden, joka parhaimmillaan on aivan mahtava?

Entä miten voisi olla elämän pilaamista, jos lapsella on koko elämänsä ajan tukena toinen miltei samanikäinen saman perheen jäsen.?Kun itse olet vanha ja kenties huonossa kunnossa, onko ikävä asia, että esikkosi voi jakaa hoitovastuutaan, huolta ja murhettaan toisen lapsesi kanssa?

 

[äitikkä]

Baby blues menossa. Itsellä ainakin molemmilla kerroilla eka kuukausi on ollut ihan hirveää tunteiden vuoristorataa. Neuvolassa oon käynyt itkemässä (en tarkoituksella, mutta empaattinen täti sai mut aina itkemään) pahaa oloa pois.

Kannustuksesi voisin sanoa, että ne tunteet menee ajan kuluessa ohi. Yritä puhua tunteistasi vaikka neuvolassa/kavereille/jollekin henkilölle joka osaisi sanoa jotain lohduttavaa.
Toivottavasti täältäkin saat jotain helpotusta.

Sä oot ihan normaali ja sulla on hormonimyrsky

 

[Piika-äiti]

Asiat loksahtavat paikalleen ajan kanssa, ja nuo tuntemuksesi ovat tuttuja monelle muullekin äidille. Anna itsellesi ja perheelle aikaa tottua tilanteeseen, yritä voida vaikka viettää yksi päivä ihan vain vauvaa ihastellen, ja toisaalta välillä joku tunti esikoisen kanssa, molemmat ovat sinulle tärkeitä.

Vanha sananlasku sanoo, että jos et voi antaa lapsellesi perinnöksi palatsia, niin anna edes sisaruksia rinnallakulkijaksi.

Ja yllättävän pian näet esikoisen hoitavan pientä, nukahtavan vauvan viereen ja selvittävän vieraille ylpeänä ja tohkeissaan, että hänelle on tullut oma sisko tai veli.

 

[sss]

URPOJA LIIKENTEESSÄ TAAS veen vatipäät!

Ei mullekkaan tullu sitä suurta äidin vaistoa heti alkuun kakkosen kanssa vaan panikoin että mitä esikko nyt meinaa mutta kuukauset kului ja nyt ovat molemmat ihan yhtä rakkaita eikä sen esikon elämä menekkään piloille

 

[vieras ulkoavaruudesta]

Aloittaja pyysi sanomaan jotakin kannustavaa, ja tässä nähdään, millainen on ihmisten käsitys "kannustavasta".

En osaa sanoa muuta, kuin että kuulostat empaattiselta vanhemmalta, ja ahdistus menee varmasti ajan kanssa ohi. Onhan sisarus pienelle lapselle trauma, mutta aikanaan (toivottavasti) myös suuri rikkaus.

 

[myö]

Höpsis. Paras lahja, jonka voit lapsellesi antaa, on sisarus.

 

[niinpä..]

... mä luulen, että hormoonihöyryt saa sut ajattelemaan noin. Itse mietin tossa vaiheessa, että mies ei rakasta pikkukakkosta lainkaan, kun hän vietti isyyslomansa hoitaen 2 v esikoista, jotta itse pystyin keskittymään vauvaan.

 

[vieras]

Mä tunnistan ton tunteen. Meillä esikoinen otti tosi raskaasti vauvan syntymän. Ei kiukkuillut vauvalle vaan nimenomaan mulle. Tuntui, että olin pettänyt kaikki esikoisen odotukset. Aika nopeasti tuo tunne meni ohi. Tätä nykyä lapset ovat toisilleen todella tärkeät ja välillä tuntuu, että tuo kuopus kuuntelee enemmän isoveljeään kuin vanhempiaan

 

[ina]

Tuttu tunne, mutta menee ohi aikanaan! Tsemppiä! Mun esikoinen 7-v poika rakastaa ainakin 5-v pikkusiskoaan täysillä ja haluis mennä sen kanssa naimisiinkin. Ja sanoo usein et "mulla on maailman ihanin pikkusisko". Ajattele vaikkapa niin et sun esikoises on itseasiassa niin onnekas että on saanut olla teidän ainoa lapsi ja saanut aikansa sen jakamattoman huomion. Sitähän ei tälle pienemmälle suoda.

 

[aapee]

Kiitos :heart: