M
monen äiti
Vieras
Naapureillemme on nuo ensin mainitut ja rouva valitti, kun kukaan koulun tai harrastusten väestä ei osaa keskustella tai ymmärtää vaikeita tilanteita, joihin 10-14-vuotiaat pojat toistuvasti joutuvat. Ja sitten ne ajattelemattomat valittavat äidille ja isälle milloin mistäkin korismatsin vierailuottelussa tapahtuneesta per***n näytöstä tai oppimisrauhan jokapäiväisistä rikkomuksista.
Meillä on nämä toisentyyppiset lapset, jotka kotona rätisevät niin, että äidiltä meinaa savu nousta korvista mutta kyliltä kuuluu vain kiitosta. Silti joskus olen kertonut, että ne ovat ihan ammattitaitoisia kasvattajia ne opettajatkin ja niillekin voi kiukuta ettei ihan kaikkea tarvitse kotona rähjätä.
Äiti siis ei osaa olla mihinkään tyytyväinen teki lapsi miten tahansa.