Mulla on albanialainen mies. Ollaan oltu yhdessä pian 14 vuotta. Meillä on 11-vuotias tyttö.
Mun täytyy myöntää, ettei me olla pahemmin kulttuuriasioita mietitty, toisin sanoen mä en tiedä kasvatetaanko me lapsemme jotenkin valtaväestöstä poiketen - yhtäkkiä ei ainakaan tule mitään mieleen. Eli kaipa sitten suomalaisittain. Uskonnollisia emme ole (joka yleensä liitetään osaksi mon.kulttuurisia parisuhteita), joten uskonto ei ole meille kompastuskivi. Mieheni on kasvatettu ateistiksi ja se sopii minulle erittäin hyvin. Meilläkään ei olla erityisen nipoja mistään asioista, liekö kun meillä on niin kiltti tyttö ettei ole tullut kauheasti eteen ristiriitatilanteita. Mies on usein puheen asteella tiukempi tytön kasvatuksesta, mutta silti antaa mun pitkälti päättää. Tarkoitan tällä siis, että hän saattaa esimerkiksi marmattaa kun tyttö on usein kaverillaan yötä, mutta ei silti asiaa kiellä. Minä taas en halua kieltää, kun tyttö on kuitenkin meidän ainokainen ja aika paljon sen vuoksi yksin. Tykkään, että hänellä on kavereita ja läheiset välit heihin kun kerran sisaruksia ei ole ilmaantunut.
Miehen kulttuurista haluan tuoda lapselle sen tuttuuden, eli en mitään erityistä mutta silti kaiken. Toivon, ettei hän aikuisena tunne jääneensä paitsi mistään. Että tuntee olevansa yhtälailla kotonaan Suomessa kuin Albaniassa. Tämä on tietenkin suuri toive, koska asumme Suomessa niin ensisijaisesti hänelle kasvaa suomalainen identiteetti. Mutta että on sujut esimerkiksi tapojen ja kielen kanssa myös isänsä kulttuurin osalta. Vahvistaa voimme tätä ainoastaan vierailemalla Albaniassa mahdollisimman usein.