Toggle sidebar

Miten ihmeessä kukaan voi ajatella että lapsen vilkkaus/temperamenttisuus/uhmakkuus olisi aina vanhempien "vika"?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "a p"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Vastaa
A

"a p"

Vieras
Tai että se johtuisi aina kurin puutteesta. Jos on perheessä useampi lapsi, ja kaikilla täysin samanlainen kuri ja kasvatus, silti usein joku on alusta alkaen rauhallinen ja sopeutuvainen, toinen taas vilkas ja uhmakas menijä. Nuohan ovat ihan temperamenttikysymyksiä, jotkut lapset ovat helpompia ja jotkut haastavampia, ihan samalla tavalla tavalla kuin aikuisetkin.

Silti yllättävän moni tuntuu olevan sitä mieltä että lapsen vilkkaus on aina kurin puutetta.

Miksi?
 
Siispä lapsia pitää ohjata kutakin eri lailla.
Toisiin lapsiin tepsii huumori tai järkipuhe, joihinkin kiristys, lahjonta ja uhkailu, ja kolmansia istutetaan jäähyllä.
Vilkkaus ei ole kurin puutetta, mutta huono käytös (jota usein selitellään kutsumalla sitä vilkkaudeksi) on vanhempien taitamattomuutta.
 
Temperamenttierot ovat totta, mutta ei toisen vilkkaus, uhmakkuus tai temperamenttisuus ole mikään selitys huonolle käytökselle, niin kuin jotkut vanhemmat tuntuvat kuvittelevan.

Mie tunnen syvää myötähäpeää, kun vanhemmat eivät saa kakaroitaan kuriin ja sitten selittävät, että "kun tuo meidän nicopetteri on niin villi..."

Haloo, mitä vilkkaampi ja temperamentikkaampi lapsi, sitä enemmän hän tarvitsee rajojen asettamista ja niissä pysymistä.
 
[QUOTE="a p";26000082]Tai että se johtuisi aina kurin puutteesta. Jos on perheessä useampi lapsi, ja kaikilla täysin samanlainen kuri ja kasvatus, silti usein joku on alusta alkaen rauhallinen ja sopeutuvainen, toinen taas vilkas ja uhmakas menijä. Nuohan ovat ihan temperamenttikysymyksiä, jotkut lapset ovat helpompia ja jotkut haastavampia, ihan samalla tavalla tavalla kuin aikuisetkin.

Silti yllättävän moni tuntuu olevan sitä mieltä että lapsen vilkkaus on aina kurin puutetta.

Miksi?[/QUOTE]

Lisäksi, olen kuullut jopa että on ihmisiä joiden mielestä uhmaikää ei ole olemassakaan, on vain kurin puutetta. Ja todennäköisesti näillä sanojilla ei ole joko lapsia ollenkaan, tai sitten rauhallisempia yksilöitä, joilla ei varsinaista uhmaa edes ole.

Mutta ei minkäänlainen kuri rauhoita vilkasta lasta rauhalliseksi, tai voimakkaan uhman omaavaa sopeutuvaisemmaksi. Voi olla jopa päinvastoin.
 
[QUOTE="a p";26000110]
Mutta ei minkäänlainen kuri rauhoita vilkasta lasta rauhalliseksi, tai voimakkaan uhman omaavaa sopeutuvaisemmaksi. Voi olla jopa päinvastoin.[/QUOTE]

Ei ole totta. Mutta tällä verukkeellahan ne rajat on sitten olemattomat kun "se on niin vilkas ja uhmakas ettei siihen mitkään keinot tehoa"...

Trust me, jokaisen lapsen saa ruotuun jos vaan osaa. Ammatikseni sitä teen. Saa olla vilkas ja temperamenttinen, uhma on jokaisella lapsella isompi tai pienempi, mutta mikään niistä ei selitä huonoa käytöstä ja sen sallimista. Jos käyttäytyy huonosti, sille pistetään stoppi heti alkuunsa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Kermakakku:
Siispä lapsia pitää ohjata kutakin eri lailla.
Toisiin lapsiin tepsii huumori tai järkipuhe, joihinkin kiristys, lahjonta ja uhkailu, ja kolmansia istutetaan jäähyllä.
Vilkkaus ei ole kurin puutetta, mutta huono käytös (jota usein selitellään kutsumalla sitä vilkkaudeksi) on vanhempien taitamattomuutta.
Click to expand...

No, meillä on vilkas ja erittäin voimakastahtoinen ja uhmakas 3 v. poika, joka istuu lähes päivittäin jäähyllä, joskus useammankin kerran. :-D Kuria on todellakin, sitä ei puutu, ja tiedän että sitä on riittävästi. Silti meinaa joskus tulla uskonpuute tuon pojan kanssa, ja tulee huono äiti olo, kun lapsi saa päivän kolmannen uhmaraivarin, kun ei (taaskaan) saa tahtoaan läpi. Vaikka alusta asti ollaan opetettu että huutamisella EI AINAKAAN saa tahtoaan läpi. Mutta olisi kiva vaan joskus nähdä että siitä kurista ja rajojen asettamisesta olisi joskus jotain hyötyäkin nähtävissä....:-/

Päiväkodissa ei ole ongelmia,päinvastoin, lto sanoi hiljattain että poika on ryhmänsä tasapainoisimpia lapsia, ei juuri koskaan uhmaa tai kiukuttele, on vilkas mutta kiltti, iloinen ja reipas tms., eli ei mitään niistä jutuista mitä kotona...
 
[QUOTE="a p";26000150]No, meillä on vilkas ja erittäin voimakastahtoinen ja uhmakas 3 v. poika, joka istuu lähes päivittäin jäähyllä, joskus useammankin kerran. :-D Kuria on todellakin, sitä ei puutu, ja tiedän että sitä on riittävästi. Silti meinaa joskus tulla uskonpuute tuon pojan kanssa, ja tulee huono äiti olo, kun lapsi saa päivän kolmannen uhmaraivarin, kun ei (taaskaan) saa tahtoaan läpi. Vaikka alusta asti ollaan opetettu että huutamisella EI AINAKAAN saa tahtoaan läpi. Mutta olisi kiva vaan joskus nähdä että siitä kurista ja rajojen asettamisesta olisi joskus jotain hyötyäkin nähtävissä....:-/

Päiväkodissa ei ole ongelmia,päinvastoin, lto sanoi hiljattain että poika on ryhmänsä tasapainoisimpia lapsia, ei juuri koskaan uhmaa tai kiukuttele, on vilkas mutta kiltti, iloinen ja reipas tms., eli ei mitään niistä jutuista mitä kotona...[/QUOTE]

No mä näkisin että rajojen laittaminen on tuonut tulosta. Kaikki lapset uhmaa eniten vanhempiaan, luonnollisesti.

Ne kenellä ei ole kotona minkäänlaisia rajoja ja rangaistuksia, käyttäytyy holtittomasti muuallakin.
 
  • Tykkää
Reactions: Anatolia
[QUOTE="vieras";26000148]Ei ole totta. Mutta tällä verukkeellahan ne rajat on sitten olemattomat kun "se on niin vilkas ja uhmakas ettei siihen mitkään keinot tehoa"...

Trust me, jokaisen lapsen saa ruotuun jos vaan osaa. Ammatikseni sitä teen. Saa olla vilkas ja temperamenttinen, uhma on jokaisella lapsella isompi tai pienempi, mutta mikään niistä ei selitä huonoa käytöstä ja sen sallimista. Jos käyttäytyy huonosti, sille pistetään stoppi heti alkuunsa.[/QUOTE]

Tuossa äsken kerroinkin, että ei ne rajat auta, kotona käyttäydytään miten sattuu tiukoista rajoista huolimatta, ja päiväkodissa vaan ihmetellään. :-/

Mielestäni tämän tiukempi ei voisi olla, siis rakastavalla tavalla. Silti tuntuu että tuo rajojen kokeilu vaan jatkuu ja jatkuu.

Vaikka on jo kolme, usein heittäytyy mahalleen vaikka kaupassa tai ulkoillessa jos ei saa tahtoaan läpi, ja kotona aamuiset lähdöt ovat usein helvettiä, kun poika pistää hanttiin, ei halua pukea eikä suostu puettavaksi. Missä vaan asiassa voi keksiä pistää hanttiin.

Ja silti missään vaiheessa ei ole annettu periksi.

En siis osaa ajatella kuin että "vika" ei voi olla kuin pojan temperamentissa. En kertakaikkiaan keksi mitä tehdään väärin.
 
Mua ihmetyttää se, miten niin moni ajattelee että lapsen vilkkaus, uhmakkuus ja temperamenttisuus olisi yhtä kuin huono käytös eri tilanteissa, ja että se ei about koskaan olisi vanhempien toiminnan seuraus, vaan synnynnäinen asia jolle ei muka mitään voi tehdä, tai sitten lapsi on automaattisesti erityislapsi.

Vilkkaus on jees, lasten kuuluukin olla vilkkaita. Uhmakkuus kuuluu kehitykseen. Temperamentti on jokaisella, kullakin omanlaisensa. Mutta ei nuo sitä tarkoita, että lapsi saisi tai voisi käyttäytyä miten lystää, eikä vanhempien toiminnalla ole vaikutusta. Mitä haastavampi lapsi, sitä haastavampi kasvatustyö.
 
  • Tykkää
Reactions: Rieputarallaa
[QUOTE="a p";26000191]
Vaikka on jo kolme, usein heittäytyy mahalleen vaikka kaupassa tai ulkoillessa jos ei saa tahtoaan läpi, ja kotona aamuiset lähdöt ovat usein helvettiä, kun poika pistää hanttiin, ei halua pukea eikä suostu puettavaksi. Missä vaan asiassa voi keksiä pistää hanttiin.

[/QUOTE]

Siis vasta 3-vuotias?

Pieni vielä. Hakee rajojaan. Ja kun te asetatte ne rajat, määrätietoisesti, kerta toisensa jälkeen, niin lapsi oppii jossain vaiheessa.

Jos vielä 5-6 v iässä on samanlainen niin sitten ehkä on jo aihetta ihmetellä

Niin ja kuten joku jo totesikin, oppi on mennyt perille jos lapsi on päiväkodissa kauniisti :). Vanhempia sopii uhmata, se on turvallista, mutta "väärin kasvatettu" lapsi kyllä riehuu myös siellä päiväkodissa ihan varmasti.
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: fortunate
[QUOTE="vieras";26000171]No mä näkisin että rajojen laittaminen on tuonut tulosta. Kaikki lapset uhmaa eniten vanhempiaan, luonnollisesti.

Ne kenellä ei ole kotona minkäänlaisia rajoja ja rangaistuksia, käyttäytyy holtittomasti muuallakin.[/QUOTE]

Ja mun poikani on yks ranttali niin kotona kun hoidossakin. Sovitut rajat ja kuri on sielä sekä täälä ja nyt ollaan hakemassa lähetettä tutkimuksiin koska ammattilaisilta on tullu viestiä siitä että lapsi ei ole kuriton vaan hyvin mahdollisesti hänessä on jotain häiriötä. normi lapsi uskoo vuodessa että tarhassa ja kotona on rajat ja kuri, tämä sälli ei ota uskoakseen. lisäksi on todella vilkas ja hitautta hienomotoriikassa yms.. Eli todellakaan aina syy ei ole kasvatuksessa, se voi olla sielä temperamentissä, neurologisella puolella jne. Alkaa löytyä selitystä sille miksi lapsi on jo syntyjään ollut tosi levoton jne...
 
[QUOTE="vieras";26000171]No mä näkisin että rajojen laittaminen on tuonut tulosta. Kaikki lapset uhmaa eniten vanhempiaan, luonnollisesti.

Ne kenellä ei ole kotona minkäänlaisia rajoja ja rangaistuksia, käyttäytyy holtittomasti muuallakin.[/QUOTE]

No tuo oli kyllä todella huojentavaa kuulla. Kun pojan käytöksestä on tullut edellisestäkin päiväkodista kiitosta. (muutimme puolisen vuotta sitten, ja myös pk vaihtui) Eli ilmeisesti kasvatus ei ole kuitenkaan mennyt hukkaan.

Kun kerron päiväkodissa millaista meillä joskus on, hoitajat ovat olleet aina ihan :-O .
 
En mä käsitä, mun mielestä lapsen (tai aikuisen) vahva tempperamentti ja vilkkaus ei ole mikään "vika" vaan yksi ihan normaali ominaisuus ihmisessä.
Ja "vahva" luonne EI tarkoita samaa kuin huono käytös.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Anatolia:
Siis vasta 3-vuotias?

Pieni vielä. Hakee rajojaan. Ja kun te asetatte ne rajat, määrätietoisesti, kerta toisensa jälkeen, niin lapsi oppii jossain vaiheessa.

Jos vielä 5-6 v iässä on samanlainen niin sitten ehkä on jo aihetta ihmetellä.
Click to expand...

Ok, tuokin lohdutti. Tämä vaihe tuntuu vain niiiiiiiin pitkältä.

Tosin nyt kun alan miettiä, niin jotain kehitystä on havaittavissa. Kaksivuotiaana ei KOSKAAN lähtenyt leikkipuistosta huutamatta ja pistämättä hanttiin. Nykyään lähtee, kun minä tai mies sanomme että lähdetään. Ja samoin, kaksivuotiaana jos kaupassa halusi vaikka karkkia, tuli isot kilarit jos ei saanut. Mutta tänään viimeksi vei lakupatukan takaisin hyllyyn pyynnöstäni, kun sanoin että tänään ei ole karkkipäivä.

Eli ehkä jotain on kuitenkin tapahtunut. Silti välillä vielä tulee mieleen että eikö tämä vaihe koskaan lopu...:-D
 
[QUOTE="a p";26000191]Tuossa äsken kerroinkin, että ei ne rajat auta, kotona käyttäydytään miten sattuu tiukoista rajoista huolimatta, ja päiväkodissa vaan ihmetellään. :-/

Mielestäni tämän tiukempi ei voisi olla, siis rakastavalla tavalla. Silti tuntuu että tuo rajojen kokeilu vaan jatkuu ja jatkuu.

Vaikka on jo kolme, usein heittäytyy mahalleen vaikka kaupassa tai ulkoillessa jos ei saa tahtoaan läpi, ja kotona aamuiset lähdöt ovat usein helvettiä, kun poika pistää hanttiin, ei halua pukea eikä suostu puettavaksi. Missä vaan asiassa voi keksiä pistää hanttiin.

Ja silti missään vaiheessa ei ole annettu periksi.

En siis osaa ajatella kuin että "vika" ei voi olla kuin pojan temperamentissa. En kertakaikkiaan keksi mitä tehdään väärin.[/QUOTE]

Noh...mun sälli täyttää 5 ja edelleen hän hakkaavasten niitä samoja sääntöjä kun sillon 2-3v...3v vielä on rajoissa tuo rajojen uhmaaminen.
 
[QUOTE="a p";26000259]Ok, tuokin lohdutti. Tämä vaihe tuntuu vain niiiiiiiin pitkältä.

Tosin nyt kun alan miettiä, niin jotain kehitystä on havaittavissa. Kaksivuotiaana ei KOSKAAN lähtenyt leikkipuistosta huutamatta ja pistämättä hanttiin. Nykyään lähtee, kun minä tai mies sanomme että lähdetään. Ja samoin, kaksivuotiaana jos kaupassa halusi vaikka karkkia, tuli isot kilarit jos ei saanut. Mutta tänään viimeksi vei lakupatukan takaisin hyllyyn pyynnöstäni, kun sanoin että tänään ei ole karkkipäivä.

Eli ehkä jotain on kuitenkin tapahtunut. Silti välillä vielä tulee mieleen että eikö tämä vaihe koskaan lopu...:-D[/QUOTE]
Taatusti tuntuu! Muistan yhä sen, kun kävelin karjuva 2-3 v poika perässäni päiväkodilta kotiin harva se päivä...ei se vaihe kaiketi kestänyt pitkään, mutta tuntui ikuisuudelta. Meillä auttoi tunteiden sanottaminen: sinua harmitti, sinä sait uhmakohtauksen. Jossain vaiheessa poika alkoi itse sitten sanomaan että mua harmittaa, sain uhmakohtauksen, ja karjuminen jäi.

Siihen pitää vaan suhtautua oikealla tavalla. Muksu kainaloon, ja meditointia: olen jossain muualla, olen ihanalla hiljaisella rannalla, kaukana karjuvasta uhmaajasta...lapset on kieroja, heti kun haistavat että vanhemman hermo alkaa pettää ja suojaus laskea niin ne iskee kiinni :D

Tuo pienempänä aika ajoin vanhempiensa pinnaa & mielikuvitusta toden teolla koetellut poika on nyt 6 v iässä itse rauhallisuus ja tasapainoisuus. Mr. Tyyneys. On ollut jo aika kauan.

Kyllä se siitä, ihan varmasti.
 
  • Tykkää
Reactions: Phoebsi
Se mitä mä oon äitinä oppinut kolmen lapsen kanssa niin kaikki sisaruksetkin on aivan erilaisia luonteiltaan, temperamentilta, kaikilla ollut eri asteiset uhmakaudet yms. Jokaiselle lapselle vaan pitää etsiä ne oikeat keinot jotka tepsii. Toinen tarvitsee paljon kiitosta ja kehuja, toinen kovempaa kuria yms. Ja vaikka huonoa käytöstä ei pidäkään hyväksyä, niin helposti on jälkeen päin tajunnut että vaati ihan liikaa aikuismaista käytöstä esim. 2-3 vuotiaalta, kun lapsi on silloin oikeasti vielä tosi pieni. Vuosi tai kaksi eteenpäin lapsi voi olla ihan toisenlainen ja pärjätä hyvin esim.juhlissa, kylä/kauppareissuilla, vaikka vasta olisit vannonut ettet lähde tuon uhmaikäisen kanssa enään ikinä mihinkään..Meidän esikoinen on ollut pienen ikänsä aika haastava ja uhmakas sekä vilkas lapsi, ja yhtäkkiä on 5.v neidistä kasvanut tosi fiksu ja hyvin käyttäytyvä tyttö :)
 
Alkuperäinen kirjoittaja Anatolia:
Taatusti tuntuu! Muistan yhä sen, kun kävelin karjuva 2-3 v poika perässäni päiväkodilta kotiin harva se päivä...ei se vaihe kaiketi kestänyt pitkään, mutta tuntui ikuisuudelta. Meillä auttoi tunteiden sanottaminen: sinua harmitti, sinä sait uhmakohtauksen. Jossain vaiheessa poika alkoi itse sitten sanomaan että mua harmittaa, sain uhmakohtauksen, ja karjuminen jäi.

Siihen pitää vaan suhtautua oikealla tavalla. Muksu kainaloon, ja meditointia: olen jossain muualla, olen ihanalla hiljaisella rannalla, kaukana karjuvasta uhmaajasta...lapset on kieroja, heti kun haistavat että vanhemman hermo alkaa pettää ja suojaus laskea niin ne iskee kiinni :D

Tuo pienempänä aika ajoin vanhempiensa pinnaa & mielikuvitusta toden teolla koetellut poika on nyt 6 v iässä itse rauhallisuus ja tasapainoisuus. Mr. Tyyneys. On ollut jo aika kauan.

Kyllä se siitä, ihan varmasti.
Click to expand...

Kiitos rohkaisevista sanoistasi, helpotti todella! *halaus* :-)
 
[QUOTE="vieras";26000171]No mä näkisin että rajojen laittaminen on tuonut tulosta. Kaikki lapset uhmaa eniten vanhempiaan, luonnollisesti.

Ne kenellä ei ole kotona minkäänlaisia rajoja ja rangaistuksia, käyttäytyy holtittomasti muuallakin.[/QUOTE]

Itseasiassa myös ne lapset joilla on kuria liiankin kanssa.
 
[QUOTE="tytsyjen äiti";26000326]Ja vaikka huonoa käytöstä ei pidäkään hyväksyä, niin helposti on jälkeen päin tajunnut että vaati ihan liikaa aikuismaista käytöstä esim. 2-3 vuotiaalta, kun lapsi on silloin oikeasti vielä tosi pieni. [/QUOTE]
Tuokin on niin totta. Mun lapset on nyt 8 v ja 6 v (ja kolmas on sikiövaiheessa viikolla 30), ja etenkin esikoiselta vaadin niin paljon jo niin pienenä...oli tosin helppo vaatia, koska hän on aina ollut ns. helppo tapaus, "isoksi syntynyt". Mutta onhan 2-3 v lapsi vielä tosi pieni, opettelee vasta elämää, käy niinsanotusti tuulella, elää suuria tunteita, väsymys tai pienikin pettymys voi olla elämää suurempi itkun aihe, eikä pitäisi vaatia liian pieneltä liian paljon liian varhain - mutta huonoon käytökseen tulee toki aina puuttua.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Anatolia:
Mua ihmetyttää se, miten niin moni ajattelee että lapsen vilkkaus, uhmakkuus ja temperamenttisuus olisi yhtä kuin huono käytös eri tilanteissa, ja että se ei about koskaan olisi vanhempien toiminnan seuraus, vaan synnynnäinen asia jolle ei muka mitään voi tehdä, tai sitten lapsi on automaattisesti erityislapsi.

Vilkkaus on jees, lasten kuuluukin olla vilkkaita. Uhmakkuus kuuluu kehitykseen. Temperamentti on jokaisella, kullakin omanlaisensa. Mutta ei nuo sitä tarkoita, että lapsi saisi tai voisi käyttäytyä miten lystää, eikä vanhempien toiminnalla ole vaikutusta. Mitä haastavampi lapsi, sitä haastavampi kasvatustyö.
Click to expand...
Peesi temperamenttisen 6-vuotiaan pojan äidiltä. Reilut kolme vuotta sitten kannoimme kiljuvan raivopään kaupasta ulos. Nyt poika käyttäytyy kodin ulkopuolella AINA uskomattoman hienosti ja kehuja hyvästä käytöksestä on tullut monelta taholta. Kotona saattaa vielä kiehahtaa, mutta senkin kanssa teemme työtä koko ajan. Kyllä se tästä :)
 

Yhteistyössä

Ylös Bottom
Back
Vastaa