Se hotelli on valtava! Me ei ehditty viikon aikana edes käydä kaikkia altaita kokeilemassa. Meidän huone oli pääaltaan ja lastenaltaiden lähellä niin oltiin niissä enimmäkseen. Se pääallas oli lämmitetty, siinä oli vesijumppaa yms. ja musiikkia ja ravintola lähellä joten se oli aina täynnä. Aurinkotuolit siitä saa varmiten kun menee heti aamulla varaamaan. Juomat ja jätski on lastenkin helppo hakea itse. Limsat saa vapaasti ottaa hanoista, jätskit pyytämällä. Meidän 4 vuotiaskin kävi itse jo loppuviikosta aiskriitä hakemassa=)
Se lastenallas jossa on ne lasten liukumäet sitten oli todella rauhallinen. Välillä oltiin siellä ihan omalla porukalla.Siellä oli aina vapaita tuolia. Siinä me sitten eniten oltiinkin. allasravintolaan oli siitä noin 100m. Tää allas oli myös 4 v ja 6v lemppari. SIinä oli 3 liukumäkeä jotka olivat sen verran hurjia että ne kelpasivat myös 6 vuotiaalle. Tässä altaassa uin 2 vuotiaan kanssa. Vauva-altaat sitten taas olivat ihan toisella puolella hotellia ja siellä päin me ei uitu ollenkaan. Mutta siellä oli myös altaita paljon!!
Ne isot liukumäet näyttivät olevan myös aika rauhallisia, niissä ei myöskään käyty ollenkaan kun 6 vuotiasta pelotti vaikka pituus ois just riittänyt.Mut ei mitenkään hirveitä jonoja näkynyt sielläkään. Nekin sitten olivat taas ihan eri suunnassa
Rantaan oli meidän huoneesta lyhyt matka. Siellä oli oma ravintola jossa ei ehditty käymään. 2- vuotias tykkäsi eniten rannasta.Siellä se juoksi ja sai vapaasti kastella varpaitaan. Rannalla näkyi myös tyhjiä tuoleja ihan päivälläkin. Rannalla sai myös ratsastaa kamelilla. Taisi olla 10e. Kuvata kamelia sai ilmaiseksi.
Toi meidän 2 vuotias oli viikkoa vaille 2 v joten se nukkui mun vieressä. En tiedä millainen huone ois sitten ollut viidelle. Lasten sängyt olivat "eteisessä" käytävä välissä ja sitten itse huone, en nyt muista oliko tossa välissä jotain ovea jonka sais kiinni mut meillä se ei kiiinni ainakaan ollut. Me istuttiin terassilla miehen kanssa kun lapset nukkuivat. Tosta terassin ovesta me kuljettiin altaillekin,oli lyhyt matka.
Ruoka oli iha ok. Ravintolassa oli kamala tungos ja vaikea oli löytää tyhjää pöytää. Sitten opittiin että ei mennä syömään heti kun ruokailu alkaa niin oli oikein rauhallista. Lounas syötiin joka kerta allasravintolassa, pizzaa tms.
Tässä jotain.Ihan alkaa lomakuume iskeä kun muistelee