Tekisitkö abortin jos saisit tietää odottavasi down-lasta?
- Viestiketjun aloittaja Akaatti
- Ensimmäinen viesti
Tekisin. Mielestäni tahallaan vammaisen lapsen synnyttäminen vastaa pahoinpitelyä. Jos sen raskauden malttaisi keskeyttää, niin seuraavalla yrityksellä lapsi saisi ehkä syntyä terveenä. Sitähän jokainen itselleen toivoo, terveyttä. Mutta jotkut vaan itsekkäästi haluavat lemmikin välittämättä siitä, millaista sen lapsen elämä tulee olemaan. Ei siinä ole mitään ihailtavaa. Suoranaista pahuutta mielestäni.
"vierailija"
En tekisi. Ensimmäisen lapseni raskausaikana kävin kyllä ensimmäisessäkin ultrassa, mutta niskapoimua ei mitattu lainkaan. En halunnut osallistua siihen seulontaan, sillä halusin ottaa vastaan sellaisen lapsen millainen sieltä on tulossa. Ultrissa halusin käydä kuitenkin sen takia, että jos siellä huomataan jotain erityisen vakavaa, esim. ettei lapsi ole lainkaan elinkelpoinen tai jos siellä huomataan jotain, minkä johdosta jo synnyttäessä pitää olla isommassa sairaalassa.
Down-lapsikin olisi siis ollut meille tervetullut. Sain terveen lapsen, mutta enhän minä voi tietää hänenkään loppuelämästään, voihan hänkin vammautua vaikeasti vaikka huomenna. Sitten vain eletään sen tilanteen mukaan. Tosin ymmärrän kyllä niitä, joilla vaikka on jo erityislapsia ja kokevat mahdollisen down-lapsen liian raskaaksi, olemassa olevat lapset ovat toki etusijalla. Niin ja itse työskentelen erittäin vaikeasti kehitysvamamaisten parissa
Down-lapsikin olisi siis ollut meille tervetullut. Sain terveen lapsen, mutta enhän minä voi tietää hänenkään loppuelämästään, voihan hänkin vammautua vaikeasti vaikka huomenna. Sitten vain eletään sen tilanteen mukaan. Tosin ymmärrän kyllä niitä, joilla vaikka on jo erityislapsia ja kokevat mahdollisen down-lapsen liian raskaaksi, olemassa olevat lapset ovat toki etusijalla. Niin ja itse työskentelen erittäin vaikeasti kehitysvamamaisten parissa
"Anne"
Varmasti tekisin. Jos huomaisin että odottaisin, niin abortti olisi kuitenkin 50% mahdollinen. En halua enempää lapsia, koska epäilen, että en jaksa sitä vauva-aikaa enää uudestaan. Viimeksikin oli todella haastavaa se kaikki yksinäisyys ja hetkittäiset kitinät vaikka lapsi oli terve ja nukkui superhyvin.
"Mina"
On mielestäni outoa, että näkisit eliminoivasi "huonon" elämän. Millä perusteella pidät normi elämästä poikkeavaa elämää automaattisesti huonona? Tarkoitatko sittenkään sen lapsen huonoa elämää, vai kenties mahdollista oman elämänlaatusi heikkenemistä?
Itse olen tavannut paljon onnellisia Down-ihmisiä, eivätkä he itse ole kokeneet omaa elämäänsä huonoksi tai elämättömän arvoiseksi. Voisin veikata, että esim. itsemurhia esiintyy paljon enemmän kantaväestön keskuudessa. Ehkä sinun normeillasi elämä sitten on huonompaa kehitysvammaisena, mutta oman kokemuksen mukaan heillä on hyviä ja huonoja päiviä siinä missä "normaalilla" ihmiselläkin, eivätkä he itse istu surkuttelemassa elämän huonoutta
Ehkä itselle olisi helpompi vakuutella tekevänsä k.o. ratkaisun lapsen huonon elämän takia, mutta todellisuudessahan sen ratkaisun tekee itsensä takia (ei sillä että siinä olisi mitään väärää).
hhhh
En kykenisi tekemään. Katsoisin, mitä elämä antaa. Rakkaus lapseen syntyisi varmasti ja toivoisin elämän kantavan meitä eteenpäin.
"Mina"
Musta tuntuu, että et tunne yhtäkään kehitysvammaista
Onneks suurinosa ihmisistä ei kuitenkaan ajattele tällä tavalla, että jos on erilainen tyyppi niin elämä on automaattisesti huonoa. Oletko ikinä kysynyt yhdeltäkään vammaiselta, onko sen mielestä elämä elämisen arvoista? Minkälaisen vastauksen luulisit saavasi?
Fakta on kuitenkin se, että vammaisena eläminenkin voi sen vammaisen mielestä olla onnellista elämää, vaikka hän ei eläisi sitä sinun standardien mukaisesti.