Tämän hetkinen aborttilainsäädntö on muuten ihan hyvä. Ehkä kuitenkin vain yhden läkärin puollon kuitenkin tulisi olla riittävä.
Ongelma näissä keskusteluissa on se, että ei pystytä tarkkaan määrittelemään, milloin alkiota voidaan sanoa saaneen riittävästi ihmisyyden piirteitä, jolloin se ihmiselämä alkaa. Omasta mielestäni niin kauan, kun alkiolla/sikiöllä ei ole mahdollisuutta selviytyä naisen kehon ulkopuolella, tulisi naisella olla päätäntävalta.
Jos abortti tulisi laittomaksi, niin silloinhan pitäisi jokaisesta keskenmenostakin järjestää esitutkinta, ettei nainen vahingossakaan ole myötävaikuttanut lapsen kuolemaan. Muutenkin lainsäädäntö, jossa määrättäisiin abortista jotain rangaistuksi, olisi erittäin vaikea toteuttaa loukkaamatta naisen perusoikeuksia.
Vaikka en ymmärräkään joidenkin abortinvastustajien paasaamisia, niin loogisimpia ovat kuitenkin ne, jotka vastustavat kaikkien aborttia; miksi raiskauksesta alkunsa saaneen lapsen elämä olisi jotenkin vähempiarvoisempi? En siis kannata aborttien kieltämistä, mutta johdonmukaisuutta kaikessa argumentoinnissa arvostan.