S
sh
Vieras
[QUOTE="Hmm";25879676]Tämän vuoden puolella mä olen seurannut äitini ja koirani viimeisiä viikkoja ja päiviä.
Äiti oli pitkälle edenneen syövän vuoksi sairaalassa, jossa häneltä lopetettiin omasta tahdostaan ensin suonensisäinen ravinto, sitten nestetippa. Äiti oli ilman tippaa noin 3vrk ennen kuin kuoli. Viimeisenä päivänä hän örisi, kuola valui suusta ja käyttäytyi ylipäänsä kuin syvästi kehitysvammainen. Hengittäminen oli silminnähden raskasta, koko keho nääntyi kunnes hätkähti taas eloon. Tätä kesti noin vuorokauden, tajunta häilyi poissa ja paikalla.
Vanha koiramme vietiin eläinlääkäriin koko perheen voimin, kun se ei jaksanut kotona muuta kuin maata. Se sai piikin kankkuun, jonka jälkeen jäimme perheen kesken lääkärin huoneeseen. Silittelimme koiraa yhdessä ja toivotimme sille hyvää matkaa, kunnes se nukahti. Myöhemmin sille annettiin myös lopetuspiikki, jolloin emme siis enää olleet läsnä.
Kummantyylisen kuoleman itse haluaisit kokea?[/QUOTE]
Olisitko sinä valmis toimimaan pyövelinä? Eli antamaan sen kuolettavan piikin?
En hyväksy aktiivista eutanasiaa, sotii täysin lääkärin etiikkaa vastaan ja käy myös minun (sh:n) etiikkaa vastaan. Työssämme pelastamme ihmishenkiä, tappaminen ei siihen kuulu.