Jokainen lapsi oppii asioita omaan tahtiinsa ja omalla tavallaan: toinen osaa luistella, toinen laulaa, joku taas oppii ärrän kolmevuotiaana. Lapsi kyllä oppii sen ärrän sanomaan sitten, kun motoriikka ja kielelliset taidot sen sallivat. Puheterapian avulla voidaan nopeuttaa tätä oppimisprosessia, jos lapsi itse haluaa sen oppia.
Eri kunnissa on erilaiset käytännöt, mutta oman kokemuksen perusteella 5-vuotiailla alkaa jo olla omaa motivaatiota ja kiinnostusta harjoitteluun. 30 %:lla esikouluikäisistä on vielä äännevirheitä, joten mielestäni nelivuotiaana ei ole vielä mikään kiire puheterapeutille (ellei ole muita kielellisiä ongelmia).
Jos puheterapeutille ei pääse, kotioloissa voidaan alkaa kuulostella sanoja: kuuluuko ärrän tärinää tai ässän suhahdusta. Miettikää, kenen nimissä tärisee r. Myös suujumppaa voi tehdä (netistä löytyy ohjeita googlaamalla) tai soittaa kunnan puheterapeutille ja pyytää kotiharjoitteluohjeita. Tärkeintä on, että harjoitustuokiot ovat mukavaa yhdessäoloa, eivätkä vanhemmat saa painostaa lasta opettelemaan sellaista, johon hän ei kerta kaikkiaan ole vielä valmis.
Ja jos lapsi oppii ärrän vasta koululaisena, mitä sitten? Kaikilla on ne omat vahvuudet ja heikkoudet, ja loppujen lopuksi aika harvalla se jää virheiseksi lopuksi ikää. Turha painostus pois ja antaa lapsen oppia ilolla ja omaan tahtiinsa.
Meillä on laiheliini 6v joka ei osaa ärrää, ja pyöreempi 4v joka päräyttää oikeen komeesti. Perinnöllistä se kyllä voi olla tietääkseni, ainaki jos on joku rakenteellinen "vika". Meillä mies on myöhään oppinu ärrän ja mä heti ku opin puhuun. Näköjään lapset noudattaa samaa kaavaa.
