Teinien, varsinkin sulkeutuneiden sellaisten vanhemmat. Apua

["vieras"]

Hei
Antakaa hyviä neuvoja miten lähestyä teiniä , poika, jolla on selvästi paha olla, mutta ei suostu kertomaan mikä on.
On pääsääntöisesti ihan tasapainoinen kakara, pelaa paljon, mutta harrastaa myös joukkuelajia, eli ei ole ihan sulkeutunut 15 vuotias kaveriirissään. Ei mitään merkkejä että sitä kiusattaisiin tai sillä olisi nuorison kanssa ongelmia.
On niin paljon (ehkä kuitenkin liikaakin ?) kotona, että tiedän ettei juo, polta eikä käytä aineita.
Koulumenestys on huonoa, ja opettajat ovat sattuneet hänelle kovasti hankalia, mollaavat ja valittavat enemmän kuin kannustavat.
Ollaan koitettu tukea kouluasioissa, mutta suuttuu vaan , hermostuu kun tungetaan ja aikoo hoitaa itse hommansa, mutta ei vaan saa aikaiseksi lukea kokeisiin ja mielestäni tahallaan jättää aina hommat kesken.
Yhteishakuun lähtee kurjat paperit, veikkaan että vaikka rajoilla pisteet ovatkin, ei pääse toivomaansa, ja pelkään että eristyy vielä pahemmin.
Mutta kun en saa siihen huonona päivänä mitään kontaktia. Hyvänä päivänä kommentoi "miesmäisesti " sanasen silloin tällöin, mutta ei kertakaikkiaan suostu puhumaan.
Onko esikoiseni vain ihan normaali teini, jota koulu ei kiinnosta, vai pitäisikö mun oikeasti huolestua?
En minä sitä mielestäni voi pakottaakaan opiskelemaan, ei se opi, jos vahdin vieressä että lukee jne.

 

[keppälerttu]

jos ei suostu sulle puhumaan, onko lähipiirissä jotain tuttua ja turvallista aikuista jonka kanssa jutella?
tai sitten opo, koulukuraattori ?

jos ei pääse kouluun mihin hakee, voi mennä 10 luokalle, jossa voi nostaa numeroitaan et ens vuonna sit olis paremmat mahdollisuudet päästä sinne minne tahtoo.

 

["vieras"]

jos ei suostu sulle puhumaan, onko lähipiirissä jotain tuttua ja turvallista aikuista jonka kanssa jutella?
tai sitten opo, koulukuraattori ?

jos ei pääse kouluun mihin hakee, voi mennä 10 luokalle, jossa voi nostaa numeroitaan et ens vuonna sit olis paremmat mahdollisuudet päästä sinne minne tahtoo.

Kymppiluokkaan ei lähde millään, ja suurin ongelma koulussa on juuri opo. Puhui minunkin mielestäni aika rumasti lapselle ja kertakaikkiaan sanoi, ettei sen edes kannata hakea minneen.
En keksi kenelle hän puhuisi, koska ei ole ollenkaan sellainen että ylipäätään kertoisi sen enempää hyvistä kuin huonoistakaan uutisista meille kotona.
Kaikki pitää tentata, ja sitten hermostuu kun hän ei saa olla rauhassa.

Joskus harvoin juttelee spontaanisti, mutta niitä hetkiä en halua pilata aloittamalla asioista joista ei tahdo puhua.

 

[keppälerttu]

[QUOTE="vieras";25853276]Kymppiluokkaan ei lähde millään, ja suurin ongelma koulussa on juuri opo. Puhui minunkin mielestäni aika rumasti lapselle ja kertakaikkiaan sanoi, ettei sen edes kannata hakea minneen.
En keksi kenelle hän puhuisi, koska ei ole ollenkaan sellainen että ylipäätään kertoisi sen enempää hyvistä kuin huonoistakaan uutisista meille kotona.
Kaikki pitää tentata, ja sitten hermostuu kun hän ei saa olla rauhassa.

Joskus harvoin juttelee spontaanisti, mutta niitä hetkiä en halua pilata aloittamalla asioista joista ei tahdo puhua.[/QUOTE]

tiedän tunteen =) sekä oposta että siitä ettei lapsi puhu..

meillä pojalla meni asiat niin solmuun aikoinaan et parhaimman avun sai nuorisopsykiatrian polilta, itselleni apua sain koulukuraattorilta (jonka luona myös poika kävi )

mut kaikki vaan ei tahdo jutella asioistaan, ei tuo minunkaan poika edelleen asioitaan kerro, ja hermostuu kans jos sitä alkaa tenttaamaan, mut pikkuhiljaa se siitä helpottaa.
Tärkeintä kai on, et lapsi tietää et sulle voi tulla puhumaan sitten kun haluaa.
monilla tuon ikäisillä on tollaisia ongelmia, eivät itsekkään tiedä mitä tahtovat ja ärsyttäähän se silloin et pitäis jollekkin mulle osata kertoa mitä tahtoo.

pitkää pinnaa vaan ja jaksamista

 

["Piika-äiti"]

Tosi hankala tilanne, jota itse olen pelännyt meidän teinitrion kohdalla. Jotenkin ne asiat pitää opetella puhumaan ja selvittämään puhumalla ja sekin on yksi niitä äidin ja isän haasteita, joista pitää jotenkin mennä yli.

Teettekö yhdessä mitään? Siis kotitöitä? Meillä on isojen yhteisten kotityöurakoiden varjolla puhuttu teinien kanssa asioita. Kun olemme mieheni kanssa nähneet, että lapsella on joku isompi vaikea asia, niin sitten on laitettu pystyyn karjalanpiirakkatalkoot, halonhakkuupäivä tai ikkunanpesu-urakka tai vähintään leivontapäivä. Yhteisen työn ääressä on ollut aikaa puhua ja jutella vaikeampiakin asioita ajan kanssa.

 

["miu"]

miten koulu on sujunut aikaisemmin?

 

["vieras"]

tiedän tunteen =) sekä oposta että siitä ettei lapsi puhu..

meillä pojalla meni asiat niin solmuun aikoinaan et parhaimman avun sai nuorisopsykiatrian polilta, itselleni apua sain koulukuraattorilta (jonka luona myös poika kävi )

mut kaikki vaan ei tahdo jutella asioistaan, ei tuo minunkaan poika edelleen asioitaan kerro, ja hermostuu kans jos sitä alkaa tenttaamaan, mut pikkuhiljaa se siitä helpottaa.
Tärkeintä kai on, et lapsi tietää et sulle voi tulla puhumaan sitten kun haluaa.
monilla tuon ikäisillä on tollaisia ongelmia, eivät itsekkään tiedä mitä tahtovat ja ärsyttäähän se silloin et pitäis jollekkin mulle osata kertoa mitä tahtoo.

pitkää pinnaa vaan ja jaksamista

Kiitos, juu, tietää toi että saa puhua, ja olinkin tosi iloinen kun kertoi siitä pölöstä oposta, ja pyysi apua : vaikken voinut vaikuttaa opoon , olin iloinen että toi kertoi minulle edes siitä.
täytyy vaan luottaa että se sitten oppii syyt ja seuraukset siitä, että se taito sinne päähän ei harjoittelematta mene, eikä sitä päätöstä tee muut kuin hän. lopussa siis.
Harkitsin jo rehtorille juttelua, koska lapsella on ollut tosi huono onni opojen ja luokanvalvojien suhteen, hänen luonteensa ja opettajien asenne kertakaikkiaan törmäsivät niin pahasti, että pilasi monta asiaa.
Myönnän että vikaa lapsessakin, se ei oikein tunnista sanontaa "viisaampi antaa periksi " vaan jästipäisyyttään hakkaa päätään seinään toistuvasti.

Onneksi vielä 9 luokalla ei tarvitse olla varma loppuelämän ammatista ja nykyään koulutuspuolella kaiken voi tavalla tai toisella uusia, jos tarvetta tulee.

 

["vieras"]

[QUOTE="Piika-äiti";25853337]Tosi hankala tilanne, jota itse olen pelännyt meidän teinitrion kohdalla. Jotenkin ne asiat pitää opetella puhumaan ja selvittämään puhumalla ja sekin on yksi niitä äidin ja isän haasteita, joista pitää jotenkin mennä yli.

Teettekö yhdessä mitään? Siis kotitöitä? Meillä on isojen yhteisten kotityöurakoiden varjolla puhuttu teinien kanssa asioita. Kun olemme mieheni kanssa nähneet, että lapsella on joku isompi vaikea asia, niin sitten on laitettu pystyyn karjalanpiirakkatalkoot, halonhakkuupäivä tai ikkunanpesu-urakka tai vähintään leivontapäivä. Yhteisen työn ääressä on ollut aikaa puhua ja jutella vaikeampiakin asioita ajan kanssa.[/QUOTE]

Tekee siis perushommansa kotona, imuroi, käyttää koirat ja jos tosiaan on isompaa halkotalkoota tms. tulee kyllä (teinimäisesti muristen äreenä ) mukaan, Mutta ei siinä sitte jutella kummemmin, se työn tekemisen ilo loppuu siihen.
Mä olen ottanut sen linjan, että tiputtelen lauseen pari kerrallaan viestiäni , annan aikaa miettiä ja jatkan toisessa kohdassa. ja teen joka välissä selväksi, että saa apua aina halutessaan.

Oma äitini oli kamala, se huusi minulle huutamistaan "tunnusta nyt mitä olet tehnyt kun olet niin vihainen " joten en kertakaikkiaan ala pakottamaan tuota lasta. Onhan se välillä niinkin että pelkkä kasvaminen vituttaa ilman sen parempaa syytä. Mun on varmaan vaaan luotettava että elämä kantaa sen .

Se sentään ei ole 24/7 mökönä, vaan välillä vitsailee ja nykyisin siihen saa koskeakin, eikä se saa raivaria

 

["vieras"]

[QUOTE="miu";25853353]miten koulu on sujunut aikaisemmin?[/QUOTE]

ekat 4 vuotta hyvin, kun oli sellainen "lempeä natsi " opena, ei mollannut mutta pakotti tekemään. Sitten tuli sarjassa 3 opea joita oikeasti (eikä vain mun mielipide) ei kiinnostanut se oppilas pätkääkään. kukaan näistä ei esim. halunnut pitää vanhempainiltoja tai keskusteluja vanhempien kanssa. vaikka yritin. Ja näille nämä oppilaat olivat vain ärsyttäviä päivänpilaajia kaikki..

 

["vieras"]

[QUOTE="vieras";25853476]ekat 4 vuotta hyvin, kun oli sellainen "lempeä natsi " opena, ei mollannut mutta pakotti tekemään. Sitten tuli sarjassa 3 opea joita oikeasti (eikä vain mun mielipide) ei kiinnostanut se oppilas pätkääkään. kukaan näistä ei esim. halunnut pitää vanhempainiltoja tai keskusteluja vanhempien kanssa. vaikka yritin. Ja näille nämä oppilaat olivat vain ärsyttäviä päivänpilaajia kaikki.. [/QUOTE]

oleellista on kuitenkin nykytilanne.

mutta jos välissä on ollut useampi opettaja joiden kanssa ei ole sujunut, on mahdollista että se pohja, jolle nykyisiä opintoja pitäisi opiskella, ei riitä ja sen takia opiskelu tökkii. Ja vie myös itsetuntoa kun kokee itsensä tyhmäksi.

 

[piina]

Koulu on ilmeiseti sujunut kuitenkin jotenkuten, kun ei sieltäpäin ole suurempaa huolta ilmaistu. Kouluissa on tarjota pääsyä kuraattorin tai psyykkarin juttusille. Nuorisoneuvolaankin voi hakea ja sielä voikin pysyä asiakkaana vielä peruskoulunjälkeenkin, jos ei meinaa jatko-opiskelupaikkaa löytymään.

Meillä pojilla on ollut vaikeuksia ja yläasteilla on aika pian noita apuja tarjottu.

 

[nooh]

Usein vanhempi tekee sen virheen, että vetää toiseen äärimmäisyyteen korjatakseen oman vanhemman virheet. Seuraa aaltoliike...

Mä uskoutuisin pojalle ja kiinnittäisin huomion itseeni enkä häneen. Kertoisin, että oma äitini on ollut sellainen saakeli ja miten raskasta sellaisen kanssa oli kasvaa. Ja sitten selität, että tämän takia olet itse tosi haluton patistamaan vaikka on tunne, että toisella tökkii kaikki ja tekee pahaa katsoa. Kyselisin, että onko asioita joihin hän on tyytyväinen, tenttaamatta kuitenkaan mitkä ne on. Sanoisin toivovani, ettei hän häpeä itseään vaikka asiat oliskin takussa. Sitten kun on kaarreltu parikymmentä kilsaa, saattaa vähitellen juttu lähestyä niitä tulehtuneitakin asioita, jos on kääntyäkseen.

 

["vieras"]

Koulu on ilmeiseti sujunut kuitenkin jotenkuten, kun ei sieltäpäin ole suurempaa huolta ilmaistu. Kouluissa on tarjota pääsyä kuraattorin tai psyykkarin juttusille. Nuorisoneuvolaankin voi hakea ja sielä voikin pysyä asiakkaana vielä peruskoulunjälkeenkin, jos ei meinaa jatko-opiskelupaikkaa löytymään.

Meillä pojilla on ollut vaikeuksia ja yläasteilla on aika pian noita apuja tarjottu.

Käytös on kiitettävää, keskiarvo alle 7, mutta se siis johtuu asenteesta, ei oppimisvaikeuksista. Kyselin opolta yms moneen otteeseen, että tarviiko tukiopetusta tms. mutta ei kuulemma ole mitään syytä.
Olen kyllästynyt koko kouluun sieltä ei saa apua. Kotona olemme sopineet kuviot mitä tehdään jos ei satu pääsemään yhteishaussa minnekkään toivomaansa. Löysi kuitenkin kaikki 5 kohtuumieluista paikkaa, joten toivotaan että jonnekin pääsee. Jospa uudet kuviot toisivat uutta virtaa , ja ikä järkeä.

 

["vieras"]

Piti kaivaa tämä ketju esille, sillä löysin jotain tähän sopivaa:
"Hyväksyntä, lämpö ja myönteinen asenne saavat ihmeitä aikaan."
Teksti löytyi Monsterista muruksi kursseja järjestävän yrityksen sivulta www.perhevalmennus.com.

 

[puhuttava on]

[QUOTE="Piika-äiti";25853337]Tosi hankala tilanne, jota itse olen pelännyt meidän teinitrion kohdalla. Jotenkin ne asiat pitää opetella puhumaan ja selvittämään puhumalla ja sekin on yksi niitä äidin ja isän haasteita, joista pitää jotenkin mennä yli.

Teettekö yhdessä mitään? Siis kotitöitä? Meillä on isojen yhteisten kotityöurakoiden varjolla puhuttu teinien kanssa asioita. Kun olemme mieheni kanssa nähneet, että lapsella on joku isompi vaikea asia, niin sitten on laitettu pystyyn karjalanpiirakkatalkoot, halonhakkuupäivä tai ikkunanpesu-urakka tai vähintään leivontapäivä. Yhteisen työn ääressä on ollut aikaa puhua ja jutella vaikeampiakin asioita ajan kanssa.[/QUOTE]


Kuinka minulla aina vain kummittelee mielessäni sinusta, kun et saanut teiniäsi lähtemään kouluun. Jotenkin nyt ei kuulosta tuolta. Onnea!