Olen muuttuneen miehen kanssa suhteessa. Haluatko kysyä jotain? (väkivaltaa,sortamista yms. ennen ollut)

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja nainen.vain.
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
N

nainen.vain.

Vieras
Eli miesystäväni oli ennen todella väkivaltainen minua kohtaan ja suhteessa oli muutenkin paljon henkistäkin väkivaltaa, syönnin tarkkailua yms.

Kysykää pois vaan jos on jotain kysyttävää :)
 
Miksi hän muuttui?

Itse olen mieheni kanssa muuttunut paljonkin vaihtelevalla menestyksellä. Emme saaneet kotikasvatuksessa eväitä esim. Oikeanlaiseen riitelyyn. Mutta nyt alamme oppia.
 
[QUOTE="Vieras";25795631]Miksi hän muuttui?

Itse olen mieheni kanssa muuttunut paljonkin vaihtelevalla menestyksellä. Emme saaneet kotikasvatuksessa eväitä esim. Oikeanlaiseen riitelyyn. Mutta nyt alamme oppia.[/QUOTE]

Hän muuttui omasta tahdostaan ja ihan kertalaakista. Yksi päivä hän sanoi, ettei satuta minua enää ei fyysisesti eikä henkisesti, koska rakastaa minua ja hän haluaa että olen aina hänen rinnallaan. Ettei hän edes oikeasti ansaitsisi minua, kun olin monet kerrat antanut anteeksi ja olin aina hänen rinnallaan. Olin myös lähellä kuolla ja juuri meidän viimeiset hetket olisivat olleet niitä ei parhaita, jos tiedät mitä tarkoitan. Mieheni sanoi myös että kertoo minulle aina että rakastaa kun olen lähdössä kotoa pois, eikä anna minun vihaisena lähteä.

Tsemppiä teille! Kyllä se aikaa vie, mutta se voi hyvinkin onnistua. :)
 
Kuinka kauan tuosta muuttumisesta on nyt aikaa. Jos seuraava kerta kuitenkin tulisi (toivottavasti ei) menisiko peli kerrasta poikki sinun toimesta? Hienoa etta ymmarsi itse, koska kukaan muukaan ei olisi siihen pystynyt!
 
[QUOTE="vieras";25795707]Kuinka kauan tuosta muuttumisesta on nyt aikaa. Jos seuraava kerta kuitenkin tulisi (toivottavasti ei) menisiko peli kerrasta poikki sinun toimesta? Hienoa etta ymmarsi itse, koska kukaan muukaan ei olisi siihen pystynyt![/QUOTE]

Siitä on nyt yli kolme vuotta aikaa. Ja todellakin menisi, en jäisi enää sellaiseen suhteeseen, kun olen nyt nähnyt että ansaitsen parempaa kuin väkivaltaisen miehen.


Minustakin hyvä, että tajusi itse ja on todella muuttunut. :)
 
[QUOTE="sondersson";25795757]No onkos tuo kolme vuotta sujunut ihan lipsumatta?[/QUOTE]

on on. Ei hän ole edes meinannut lyödä, eli ei ole kohottanut kättään tai mitään muutakaan. Osaa riidellä ihan kuten aikuiset
 
Ootteko käyneet terapiassa purkamassa näitä asioita? Eikö sua pelota että vanha persoona palaa takaisin? Tuliko mies uskoon? Vanhoja käyttäytymismalleja ei yleensä noin vaan naps muuteta ilman pitkäjänteistä työtä.
 
Miksi meinasit kuolla?

Eikö ole ollut vaikeaa antaa anteeksi? Eikö koskaan nouse viha pintaan vanhoista jutuista?

Lähdin kotoa miestä tavallaan karkuun ja siinä matkalla jouduin yliajetuksi.

Ei ole ollut vaikeuksia unohtaa ja antaa anteeksi. Eikä vihaksi pistä vaikka vanhoja asioita joskus pienessä mielessä mietinkin. (en siis usein edes mieti enää)
 
[QUOTE="vieras";25796142]Ootteko käyneet terapiassa purkamassa näitä asioita? Eikö sua pelota että vanha persoona palaa takaisin? Tuliko mies uskoon? Vanhoja käyttäytymismalleja ei yleensä noin vaan naps muuteta ilman pitkäjänteistä työtä.[/QUOTE]

Ei olla terapiassa käyty päivääkään. Alussa pelkäsin ja varoin sanojani, koska en uskonut miehen muuttuneen. Mutta nyt miehen käytös on niin erilaista kuin silloin etten enää pelkää että hän suutuspäissään minuun käsiksi kävisi. Eikä mies uskoon tullut, päätti vain ettei hän voi enää niin tehdä, se ei ole oikein ketään kohtaan.

Puhuimme alussa, että menisimme yhdessä terapiaan että olisi joku ulkopuolinentuki miehelle, mutta ei koskaan menty ja ei tosiaan sitä tarvitukkaan sitten :)
 

Yhteistyössä