Mies teki omia merkintöjään opettajan tarkistamaan ja pisteyttämään lapsemme kokeeseen..

Miehesi teki oikein, nämä palstamamma ääliöt eivät tajua oikeaa väärästä, koska ovat naisia.

 

^^ Entinen lahjakas, vielä lapsi.

Samassa lauseessa taidettiin puhua myös toisten kuuntelemisen ja ymmärtämisen tärkeydestä elämässä. Mutta eihän sitä kaikkea voi huomata yön tunteina

 

Tuhoutuisiko oppilaan matemaattinen lahjakkuus jotenkin peruuttamattomasti, jos hän muodostaisi lausekkeen siten kuin kirjassa on neuvottu ja tunnilla opetettu? Luulisi, että matemaattisesti lahjakas lapsi kykenisi omaksumaan myös nuo kertojan ja kerrottavan apukäsitteet, sen verran monta kertaa niitä minunkin alakouluiässäni 80-luvulla jankattiin.

Ei tuhoudu, mutta pahimmillaan lahjakkuus jää kannustamatta, mikä olisi sääli. Matemaattisesti lahjakas lapsi ei välttämättä ole sillä tavalla lahjakas tai älykäs, että helposti omaksuisi omalle ajattelutavalleen vieraita käsitteitä ja järjestyksiä.

Ihmiset hahmottavat abstrakteja asioita eri tavoilla, ja jos se oma tapa hahmottaa niitä on merkittävästi erilainen ja koetaan vääräksi, luottamus omiin kykyihin kärsii. Esimerkki vähän eri aiheesta, mutta yhtä abstraktista: musiikki. Itselläni kesti 25 vuotta löytää omat musikaaliset lahjani, ja kaiken sen ajan luulin olevani epämusikaalinen tollo. Ensinnäkin, minulla on absoluuttinen sävelkorva, mistä en ollut tietoinen, ja minkä luulisi auttavan musiikissa mutta itse asiassa siitä on enemmän haittaa: kuulin kaikki pienet epätarkkuudet ja luulin aina että MINÄ olen väärässä ja että MINÄ laulan nuotin vierestä. Lähtökohta oli siis jo epävarma.

Kaiken musikaalisen innon tappoi lapsena kuitenkin sellainen asia, että hahmotin nuotit "väärällä" tavalla. Kaikki soitonopettajani - niitä oli lapsuudessa muutama - opettivat minulle nuottien lukemisen "normaalilla" tavalla, eli tietysti vasemmalta oikealle, ja sointuja opetettiin niin että se purettiin ensin osiin ja sitten opitaan kokonaisuus. En tiedä liittyykö asiaan se, että minulla on lievä Aspergerin syndrooma, mutta en tajunnut tätä ollenkaan. Absoluuttisen sävelkorvan ansiosta kuulin kyllä soinnussa kaikki ne eri sävelkorkeudet kerralla, mutta kun lähdin purkamaan sointua osiin, en ymmärtänyt enää koko sointua eikä se jäänyt päähäni sointuna vaan osina. Kummallisinta oli kuitenkin tapani lukea nuotteja, en osaa vieläkään oikein kuvailla sitä; eli en lue niitä vasemmalta oikealle vaan pikemminkin joka suunnasta samanaikaisesti. Joskus harpoin ensin eteenpäin ja lähdin sieltä suunnasta hahmottamaan taaksepäin, ja tämä oli tietysti VÄÄRIN. Yritin kovasti opetella lukemaan musiikkia "oikeaan suuntaan" mutta tunsin olevani hidas ja tyhmä ja epämusikaalinen. Vasemmalta oikealle ajateltuna musiikki tuntui todella vieraalta, tunsin olevani "lukutaidoton", mikään ulkoaopeteltu kappale ei jäänyt päähän ja siihen se musiikki-innostus sitten lopahtikin.

Kunnes sitten aikuisena luin lasten opettamiseen suunnatun kirjan, jossa kannustettiin näkemään musiikki ensin "leikkinä", niin että pystytään kannustamaan yksilön erilaista tapaa hahmottaa musiikki. Tuo kirja avasi silmäni ja siitä lähtien musiikki on ollut iso osa elämääni. Ajatella, että se olikin noin helppoa - olikin mahdollista lähestyä musiikkia eri suunnista. Enkä ollutkaan väärässä, kuten olin koko elämäni luullut.

 

Tuhoutuisiko oppilaan matemaattinen lahjakkuus jotenkin peruuttamattomasti, jos hän muodostaisi lausekkeen siten kuin kirjassa on neuvottu ja tunnilla opetettu? Luulisi, että matemaattisesti lahjakas lapsi kykenisi omaksumaan myös nuo kertojan ja kerrottavan apukäsitteet, sen verran monta kertaa niitä minunkin alakouluiässäni 80-luvulla jankattiin.

Itse entisenä lahjakkaana lapsena tiedän, että lahjakkaimmankin meistä on opittava kuuntelemaan ohjeita ja ymmärtämään mitä kulloinkin pyydetään.

[QUOTE="muhvi";25733104]Huoh..en jaksa toistaa itseäni. Lue koko ketju; olen siellä asian selittänyt jo moneen moneen kertaan. Ei tämän pitäisi olla oikeasti kauhean vaikea asia ymmärtää.

Jos ala-asteen oppimäärien laatijoiden mielestä konkreettiseen hahmotteluuun sitominen nimenomaan on tärkeää ala-aste ikäisten lasten kohdalla, niin sinullako sitten riittää rahkeet kyseenalaistaa se? Kirjoita sitten niille oppikirjojen laatijoille vaikka vihainen kirje jos haluat.[/QUOTE]
Kukaan ei ole kieltänyt opettamasta myös noita kirjojen asioita, on vain kritisoitu sitä, että pisteitä rokotetaan täysin oikeasta laskusta. Useampaan otteeseen on sanottu, että kokeeseen olisi voinut merkitä "laskusi on oikein, mutta meillä on tällainen käytäntö, että..."

Minusta on jotenkin hullunkurista, että erilaiset hahmotus- ja ajatustavat oikeasti halutaan lytätä koska "opetussuunnitelmassa/kirjassa on tällainen ohje ja tämä tehdään sitten sataprosenttisesti tällä tavalla, ja jos joku osaa tämän saman jutun vähän eri tyylillä niin se on väärin - nolla pistettä".

Tuollainen pilkunviilaus on harmittavan yleistä naisopettajilla, johtuu varmasti aika paljon kritisoimastani opettajien koulutuksen valintaprosessista, joka painottaa liikaa suorittamista ja pingottamista. Opettajiksi pitäisi päästä juuri niiden ihmisten, jotka osaavat opettaa erilaisia ihmisiä, ei niitä joilla on kaunein rivi kymppejä.

 

Ei tuhoudu, mutta pahimmillaan lahjakkuus jää kannustamatta, mikä olisi sääli. Matemaattisesti lahjakas lapsi ei välttämättä ole sillä tavalla lahjakas tai älykäs, että helposti omaksuisi omalle ajattelutavalleen vieraita käsitteitä ja järjestyksiä...

Kiitoksia pitkästä ja mielenkiintoisesta viestistäsi. Se avasi minulle uusia näkökulmia aiheeseen. Olen itsekin soittanut ja opiskellut musiikin teoriaa, ja jaksan aina paasata musiikin ja matematiikan samankaltaisuudesta - molemmissa on outoa, lumoavaa symmetriaa.

Ajattelusi kuulostaa niin poikkeukselliselta, että en tiedä millaiset mahdollisuudet tavallisella luokanopettajalla on sitä tunnistaa ja tukea. Useimmilla lahjakkailla lapsilla kuitenkin lienee kyky ymmärtää kohtuullisen hyvin sanallisia ohjeita - toinen juttu on, onko halua kuunnella ohjeita, jos tietää olevansa tiedollisesti huomattavasti ikätovereitaan edellä, ja kotonakin korostetaan enemmän lahjakkuuden ja oikean vastauksen kuin työnteon ja oppimaan opettelun merkitystä.

Itsekin olen kokenut karuja hetkiä koulussa, kun olen mielestäni tehnyt tehtävän oikein, mutta ymmärtänyt tehtävänannon liian "vaikeasti". Jälkikäteen kuitenkin uskon, että noista tilanteista olen oppinut kaikkein eniten. Minusta ei ole tullut matemaatikkoa eikä yliopistotutkijaa, vaan työskentelen toisenlaisissa asiantuntijatehtävissä, ihmisten keskellä. Eli minulle koulun tasapäistävä vaikutus on tehnyt hyvääkin. Kaikilla asia ei toki mene näin.

 

Kolmen kertotaulu on aivan eri asia kuin neljän kertotaulu
Miehesi nyt oli vähän tökerö eikä ymmärtänyt tätä. Voihan se olla että ope on painottanut nimenomaan tätä asiaa ennen koetta ja jos väärin päin menee niin se on automaattisesti väärin. Riippuu tietty hieman mitä on opetettu onko lasku kokonaan väärin vain osittain.

 

Anteeksi OT, mutta kun linjoilla näyttää olevan autismin kirjoon perehtyneitä, olisi kiva kuulla kommenttejanne. Taannoisen Asperger-henkilön pitkä ja mielenkiintoinen teksti sai nimittäin minutkin muistelemaan kouluaikojani.

Ensimmäisenä koulupäivänä meillä oli tehtävä, jossa piti piirtää karttaan tie koululta lähikauppaan. Tehtävän tarkoituksena oli kai lähinnä selvittää, onnistuuko ohjeiden noudattaminen ja onko käden koordinaatio niin hyvä, että pystyy piirtämään viivan kulkemaan kahden viivan väliin.

Sen sijaan että olisin piirtänyt viivan keskelle tietä, missä oli reilusti tilaa, nyhersinkin viivan tien pientareelle, millin verran vasemman laidan ulkopuolelle - koska minut oli opetettu kävelemään vasemmassa laidassa, asfaltoidun alueen ulkopuolella. Ja risteyskohdassa mietin tarkasti, miten tie kannattaisi ylittää, jotta näkyvyys olisi kaikkein paras, ja joutuisin viettämään kaikkein vähiten aikaa varsinaisella ajotiellä.

Tuntuihan se pahalta, kun tajusin kaikkien muiden tehneen tehtävän oikein, ja itselläni komeili paperissa iso punainen väärinmerkki. Vastaavia esimerkkejä kouluajoiltani on paljonkin.

Kuulunko minäkin ehkä jonnekin autismin kirjon lievempään päähän? Lisätään vielä, että arjen asioissa en ole yhtään pedantti, vaan pikemminkin hajamielinen sottapytty.

 

Anteeksi OT, mutta kun linjoilla näyttää olevan autismin kirjoon perehtyneitä, olisi kiva kuulla kommenttejanne. Taannoisen Asperger-henkilön pitkä ja mielenkiintoinen teksti sai nimittäin minutkin muistelemaan kouluaikojani.

Ensimmäisenä koulupäivänä meillä oli tehtävä, jossa piti piirtää karttaan tie koululta lähikauppaan. Tehtävän tarkoituksena oli kai lähinnä selvittää, onnistuuko ohjeiden noudattaminen ja onko käden koordinaatio niin hyvä, että pystyy piirtämään viivan kulkemaan kahden viivan väliin.

Sen sijaan että olisin piirtänyt viivan keskelle tietä, missä oli reilusti tilaa, nyhersinkin viivan tien pientareelle, millin verran vasemman laidan ulkopuolelle - koska minut oli opetettu kävelemään vasemmassa laidassa, asfaltoidun alueen ulkopuolella. Ja risteyskohdassa mietin tarkasti, miten tie kannattaisi ylittää, jotta näkyvyys olisi kaikkein paras, ja joutuisin viettämään kaikkein vähiten aikaa varsinaisella ajotiellä.

Tuntuihan se pahalta, kun tajusin kaikkien muiden tehneen tehtävän oikein, ja itselläni komeili paperissa iso punainen väärinmerkki. Vastaavia esimerkkejä kouluajoiltani on paljonkin.

Kuulunko minäkin ehkä jonnekin autismin kirjon lievempään päähän? Lisätään vielä, että arjen asioissa en ole yhtään pedantti, vaan pikemminkin hajamielinen sottapytty.

En osaa varsinaisesti vastata kysymykseen, vaikka voisin kysäistä kokemuksia yhdeltä asperger-ystävältäni. Mutta juuri tämänkaltaiset vääryydet minua rasittavat, ethän sinä tehnyt tehtävää yhtään väärin. Kuinka umpimielinen aikuisen täytyy olla että ei ymmärrä yhtään erilaisia näkökulmia?

 

Useimmilla lahjakkailla lapsilla kuitenkin lienee kyky ymmärtää kohtuullisen hyvin sanallisia ohjeita - toinen juttu on, onko halua kuunnella ohjeita, jos tietää olevansa tiedollisesti huomattavasti ikätovereitaan edellä, ja kotonakin korostetaan enemmän lahjakkuuden ja oikean vastauksen kuin työnteon ja oppimaan opettelun merkitystä.

Totta. Mutta mielestäni olisi ehkä järkevämpää mitata sitä sanallisten ohjeiden ymmärtämistä vähän eri tavalla, eri yhteyksissä? Ei niin, että se vaikuttaa lapsesta epäloogiselta ja sysää lapsen pois matematiikan maailmasta pohtimaan sanallisen ilmaisun nyansseja. Kun joku lapsi voi tosiaan olla matemaattisesti lahjakas ja kielellisesti jäljessä. Ja sitä kielellistä kehitystä pitäisi minusta tukea ERIKSEEN, ei matematiikan kustannuksella.

Tämä "kertolaskun sanajärjestys" on vain yksi pieni asia, mutta siksi juuri se ihmetyttääkin niin paljon. Minusta olisi hyvä jos lapsia jo pienestä pitäen kannustettaisiin siihen omaan hahmotustapaan silloin kun se vain on mahdollista. Tällaisessa tapauksessa, jossa kumpikin järjestys on matemaattisesti oikein, en näe syytä ruveta "korjailemaan" lapsen ajattelutapaa. Kun pahimmillaan (jos kuvitellaan että lapsella on vähän omalaatuinen hahmottelutapa, kuten minulla musiikissa) siinä väännetään ajattelua sellaiseen muottiin että se hidastaa lapsen oppimista ja saa tuntemaan epävarmuutta. Opettaja kun ei voi nähdä päältä, kuka on vain laiska seuraamaan sanallisia ohjeita pilkulleen ja kenellä on ihan oikeasti erilainen hahmottelutapa.

 

Kukaan ei ole kieltänyt opettamasta myös noita kirjojen asioita, on vain kritisoitu sitä, että pisteitä rokotetaan täysin oikeasta laskusta. Useampaan otteeseen on sanottu, että kokeeseen olisi voinut merkitä "laskusi on oikein, mutta meillä on tällainen käytäntö, että..."

Minusta on jotenkin hullunkurista, että erilaiset hahmotus- ja ajatustavat oikeasti halutaan lytätä koska "opetussuunnitelmassa/kirjassa on tällainen ohje ja tämä tehdään sitten sataprosenttisesti tällä tavalla, ja jos joku osaa tämän saman jutun vähän eri tyylillä niin se on väärin - nolla pistettä".

Tuollainen pilkunviilaus on harmittavan yleistä naisopettajilla, johtuu varmasti aika paljon kritisoimastani opettajien koulutuksen valintaprosessista, joka painottaa liikaa suorittamista ja pingottamista. Opettajiksi pitäisi päästä juuri niiden ihmisten, jotka osaavat opettaa erilaisia ihmisiä, ei niitä joilla on kaunein rivi kymppejä.

Ymmärrän pointtisi ja olen pisteytysasiasta ihan samaa mieltä.

Ajattelen itse asian niin, että koulussa opetellaan oppimaan, ja siksi jotkut asiat pitää tehdä tietyllä tavalla. Sitten kun osaa, voi tehdä useammalla tavalla. Tämän on epäreilua niitä kohtaan, jotka ovat edellä ikätovereitaan - tyhmäähän se on tavata, jos osaa lukea suoraan, mutta tärkeää on oppia myös vastaamaan siihen, mitä kysytään.

Onhan viime vuosikymmeninä menty paljon suvaitsevampaan suuntaan - riittää että tunnistaa kasvin, eikä tarvitse tietää sen tieteellistä nimeä. Yksi harvoista paikoista, joissa pilkkua edelleen viilataan kympillä, taitaa olla YTL.

 

Mies pystyy käyttämään aivojaan luovasti välittämättä typeristä säännöistä. Naiselle se on huomattavan vaikeaa. Jos esimerkiksi kysytään montako omenaa on kaikkiaan jos kolmessa korissa on neljä omenaa kussakin, niin mies voi laskea sen monellakin eri tavalla. Esim. x=3x4, x=4x3, tai x=4+4+4

 

Olen Millenian kanssa samaa mieltä, tuollainen umpimielisyys opettajalta ei ainakaan kannusta oppimaan.

Kuulunko minäkin ehkä jonnekin autismin kirjon lievempään päähän? Lisätään vielä, että arjen asioissa en ole yhtään pedantti, vaan pikemminkin hajamielinen sottapytty.

Se voi hyvinkin olla. Onko sinulla siis vielä samankaltaista, vai kasvoitko siitä ulos?

Uskon että autismin kirjon lievemmässä päässä on paljon sellaista mitä ei nykytiedoilla pystytä arvioimaan. Etenkin naisilla nämä ilmenevät eri tavalla kuin miehillä, ja siksi niitä ei pidetä autismina ollenkaan. Minusta on outoa, ettei ajattelun ja aivotoiminnan erilaisuuksia pidetä sellaisina elleivät oireet ole JUURI SAMAT kuin perinteisesti autismilla, tai jos esim. tapauksella ei ole juurikaan vaikeuksia tulkita ihmisten ilmeitä ja ymmärtää huumoria, mutta on muunlaisia autismille tyypillisiä poikkeamia.

Tai ehkä ei pitäisi puhua autismista, vaan tutkia muunlaistakin erilaisuutta. Esimerkiksi synestesia kiehtoo minua ilmiönä; se kertoo jotain erilaisesta tavasta hahmottaa maailmaa, ja varmasti synesteetikkoja tutkimalla selviäisi paljon mielenkiintoista aivojen toiminnasta.

 

Totta. Mutta mielestäni olisi ehkä järkevämpää mitata sitä sanallisten ohjeiden ymmärtämistä vähän eri tavalla, eri yhteyksissä? Ei niin, että se vaikuttaa lapsesta epäloogiselta ja sysää lapsen pois matematiikan maailmasta pohtimaan sanallisen ilmaisun nyansseja. Kun joku lapsi voi tosiaan olla matemaattisesti lahjakas ja kielellisesti jäljessä. Ja sitä kielellistä kehitystä pitäisi minusta tukea ERIKSEEN, ei matematiikan kustannuksella.

Tämä "kertolaskun sanajärjestys" on vain yksi pieni asia, mutta siksi juuri se ihmetyttääkin niin paljon. Minusta olisi hyvä jos lapsia jo pienestä pitäen kannustettaisiin siihen omaan hahmotustapaan silloin kun se vain on mahdollista. Tällaisessa tapauksessa, jossa kumpikin järjestys on matemaattisesti oikein, en näe syytä ruveta "korjailemaan" lapsen ajattelutapaa. Kun pahimmillaan (jos kuvitellaan että lapsella on vähän omalaatuinen hahmottelutapa, kuten minulla musiikissa) siinä väännetään ajattelua sellaiseen muottiin että se hidastaa lapsen oppimista ja saa tuntemaan epävarmuutta. Opettaja kun ei voi nähdä päältä, kuka on vain laiska seuraamaan sanallisia ohjeita pilkulleen ja kenellä on ihan oikeasti erilainen hahmottelutapa.

Eipä tuohon voi muuta todeta kuin että samaa mieltä olen

 

Se voi hyvinkin olla. Onko sinulla siis vielä samankaltaista, vai kasvoitko siitä ulos?

Törmään edelleen jatkuvasti arjessa siihen, että hahmotan asiat eri tavoin kuin muut. Toki koulunkäynti on opettanut mekanismeja, joilla selviän tilanteista paremmin kuin ensimmäisenä koulupäivänäni. Siksi tietyssä mielessä puolustan tuota koulun tasapäistävää vaikutusta.

Ehkä näyttäydyn ihmisten silmissä toisinaan vähän hitaana, kun käyn ratkaisuvaihtoehdot läpi ja valitsen niistä sen, joka vastaa parhaiten opittua käsitystäni "normaalista" ajattelusta. Vastaavasti minulla on onneksi hyvä muisti.

Tunnistan kasvonilmeitä ainakin nettitesteissä erinomaisesti, ja huumorin tulkintakin on hallussa, mutta oma huumorini menee välillä ihmisiltä ohi (liian pitkiä ja monimutkaisia sanaleikkejä) enkä ole ikinä kunnolla oppinut valkoisten valheiden taitoa.

Toisaalta - aloin juuri miettiä - onkohan olemassakaan ihmistä, joka hahmottaisi aivan tasavahvasti numeroita, kieltä ja visuaalisia viestejä, tunnistaisi kasvot ja ilmeet, kääntelisi palikoita ja lohduttaisi surevaa ystävää. Toisilla sitten nämä vahvuusalueiden erot ovat vain isompia.

 

Totta. Mutta mielestäni olisi ehkä järkevämpää mitata sitä sanallisten ohjeiden ymmärtämistä vähän eri tavalla, eri yhteyksissä? Ei niin, että se vaikuttaa lapsesta epäloogiselta ja sysää lapsen pois matematiikan maailmasta pohtimaan sanallisen ilmaisun nyansseja. Kun joku lapsi voi tosiaan olla matemaattisesti lahjakas ja kielellisesti jäljessä. Ja sitä kielellistä kehitystä pitäisi minusta tukea ERIKSEEN, ei matematiikan kustannuksella.

Tämä "kertolaskun sanajärjestys" on vain yksi pieni asia, mutta siksi juuri se ihmetyttääkin niin paljon. Minusta olisi hyvä jos lapsia jo pienestä pitäen kannustettaisiin siihen omaan hahmotustapaan silloin kun se vain on mahdollista. Tällaisessa tapauksessa, jossa kumpikin järjestys on matemaattisesti oikein, en näe syytä ruveta "korjailemaan" lapsen ajattelutapaa. Kun pahimmillaan (jos kuvitellaan että lapsella on vähän omalaatuinen hahmottelutapa, kuten minulla musiikissa) siinä väännetään ajattelua sellaiseen muottiin että se hidastaa lapsen oppimista ja saa tuntemaan epävarmuutta. Opettaja kun ei voi nähdä päältä, kuka on vain laiska seuraamaan sanallisia ohjeita pilkulleen ja kenellä on ihan oikeasti erilainen hahmottelutapa.

Olen täysin eri mieltä. Matematiikka on kieli, yliopistomatematiikka on pääasiassa todistamista, ei niinkään numeroiden kanssa pelata. Pienimmänkin merkein oikein päin laittaminen on tärkeää. Matemattiikka on ajattelua. Siis korkein matematiikka.

Minusta ongelma on se, että suomalaisilla on auktoriteettiongelma. Vanhemat hyppivät opettajien silmille jos huomaavat opettajan tekemän virheen. Opettajillaon paljon oppilaita, kaikki tekevät virheitä, opettajat ovat ihmisiä. Tässä kohtaa (aloitukseen viittaan) opettaja ei tehnyt edes virhettä.

Ongelma suomen kouluissa on se, että lapset eivät kunnioita ketään. Se taas saa alkunsa näistä vanhemmista. Ja johtaa myös siihen että opettajat uupuvat ja menettävät kunnioituksen opetettaviaain kohtaan. Heistä puhutaan negatiivisesti jne.

 

Minusta ongelma on se, että suomalaisilla on auktoriteettiongelma. Vanhemat hyppivät opettajien silmille jos huomaavat opettajan tekemän virheen. Opettajillaon paljon oppilaita, kaikki tekevät virheitä, opettajat ovat ihmisiä. Tässä kohtaa (aloitukseen viittaan) opettaja ei tehnyt edes virhettä.

Ongelma suomen kouluissa on se, että lapset eivät kunnioita ketään. Se taas saa alkunsa näistä vanhemmista. Ja johtaa myös siihen että opettajat uupuvat ja menettävät kunnioituksen opetettaviaain kohtaan. Heistä puhutaan negatiivisesti jne.

Ihan samaa mieltä. Antakaa hyvät ihmiset niille opettajille työrauha - se on teidänkin lastenne etu.

 

Kukaan ei ole kieltänyt opettamasta myös noita kirjojen asioita, on vain kritisoitu sitä, että pisteitä rokotetaan täysin oikeasta laskusta. Useampaan otteeseen on sanottu, että kokeeseen olisi voinut merkitä "laskusi on oikein, mutta meillä on tällainen käytäntö, että..."

Minusta on jotenkin hullunkurista, että erilaiset hahmotus- ja ajatustavat oikeasti halutaan lytätä koska "opetussuunnitelmassa/kirjassa on tällainen ohje ja tämä tehdään sitten sataprosenttisesti tällä tavalla, ja jos joku osaa tämän saman jutun vähän eri tyylillä niin se on väärin - nolla pistettä".

Tuollainen pilkunviilaus on harmittavan yleistä naisopettajilla, johtuu varmasti aika paljon kritisoimastani opettajien koulutuksen valintaprosessista, joka painottaa liikaa suorittamista ja pingottamista. Opettajiksi pitäisi päästä juuri niiden ihmisten, jotka osaavat opettaa erilaisia ihmisiä, ei niitä joilla on kaunein rivi kymppejä.

Jos olisin opettaja ja hyväksyisin alkup. tehtävästä pelkästään 3x4=12 oikeaksi vastaukseksi, niin minulta jäisi epäselväksi kyseisen oppilaan kohdalla seuraavat seikat: ymmärtääkö oppilas, että kertolasku on oikeasti lyhennysmerkintä yhteenlaskulle? Ymmärtääkö oppilas, mitä ovat kertoja ja kerrottava? Osaako oppilas mallintaa ongelman kuvallisessa/sanallisessa muodossa tai muodostaa kuvallisesta/sanallisesta ongelmasta lausekkeen?

*Voi* toki olla, että kyseinen oppilas on ymmärtänyt ylläolevat seikat, mutta jos sitä ei pysty osoittamaan, niin SE on se syy miksi siitä tulee se miinuspiste.

 

[QUOTE="muhvi";25733873]Jos olisin opettaja ja hyväksyisin alkup. tehtävästä pelkästään 3x4=12 oikeaksi vastaukseksi, niin minulta jäisi epäselväksi kyseisen oppilaan kohdalla seuraavat seikat: ymmärtääkö oppilas, että kertolasku on oikeasti lyhennysmerkintä yhteenlaskulle? Ymmärtääkö oppilas, mitä ovat kertoja ja kerrottava? Osaako oppilas mallintaa ongelman kuvallisessa/sanallisessa muodossa tai muodostaa kuvallisesta/sanallisesta ongelmasta lausekkeen?

*Voi* toki olla, että kyseinen oppilas on ymmärtänyt ylläolevat seikat, mutta jos sitä ei pysty osoittamaan, niin SE on se syy miksi siitä tulee se miinuspiste.[/QUOTE]

Ja kaikki nämä seikat pystyt päättelemään, jos oppilas kirjoittaa 4x3? Mistäs siinä tapauksessakaan voi tietää, onko oppilas vain ottanut numerot sieltä tehtävästä ja lätkäissyt jonkin merkin väliin?

 

Olen täysin eri mieltä. Matematiikka on kieli, yliopistomatematiikka on pääasiassa todistamista, ei niinkään numeroiden kanssa pelata. Pienimmänkin merkein oikein päin laittaminen on tärkeää. Matemattiikka on ajattelua. Siis korkein matematiikka.

Niin siis mistä olet eri mieltä? Kukaan ei ole tässä puolustellut väärinymmärrettyjä laskutehtäviä, vaan kritisoinut epäloogisia muka-sääntöjä kuten "kertoja ja kerrottava eivät saa vaihtaa paikkaa", jotka eivät perustu yhtään mihinkään ja voivat pahimmillaan sotkea pienen oppilaan ymmärrystä.

"Matematiikka on ajattelua", hmm, ei ole tainnut kukaan tässä ketjussa muuta väittääkään... Tiesitkö muuten, että kielen LOGIIKKA on ihan eri asia kuin kielen NYANSSIEN TULKINTA. En tiedä missä sinä matematiikkaa opiskelit, mutta siellä missä minä olin, ei kukaan olisi pärjännyt päivääkään jossain runontulkintakurssilla.

 

Minun mielestäni muuten tuo kertojan ja kerrottavan erottaminen toisistaan sanallisissa tehtävissä nimenomaan tukee myöhempää algebran opiskelua.

Lopputuloksen kannalta on samantekevää, ajatteleeko viidessä korissa olevan neljä omenaa vai neljässä korissa viisi omenaa. Mutta lukuarvon ja omenan ero on joka tapauksessa hahmotettava, muuten on ihmeissään siinä vaiheessa, kun aletaan kertoa omenia omenilla ja välillä päärynöilläkin.

 

Ongelma suomen kouluissa on se, että lapset eivät kunnioita ketään. Se taas saa alkunsa näistä vanhemmista. Ja johtaa myös siihen että opettajat uupuvat ja menettävät kunnioituksen opetettaviaain kohtaan. Heistä puhutaan negatiivisesti jne.

Tuo ei ole totta. Suomen kouluissa lapset kunnioittavat opettajia ja opettajat lapsia. Myös vanhemmat kunnioittavat suurelta osin opettajia. Kyse on vain siitä että kunnioitus on luontevaa ja lämmintä, ei pakonomaista auktoriteettiin tuijottamista kuten Koreassa. Yhdysvalloissa taas ei ole kunnioitusta, vain kuria.

 

Ja kaikki nämä seikat pystyt päättelemään, jos oppilas kirjoittaa 4x3? Mistäs siinä tapauksessakaan voi tietää, onko oppilas vain ottanut numerot sieltä tehtävästä ja lätkäissyt jonkin merkin väliin?

Hyvä että tämä ketju aukesi, joten vastaan vielä tähän

Toki tuo 4x3=12 on voitu myös saada arvaamalla oikein. Vastauksen muoto antaa kuitenkin ymmärtää, että ajatus on kulkenut loogisesti oikeaa polkua. Mieluiten näkisin piiretyn kuvan ja ihan kaikki välivaiheet auki kirjoitettuna tässäkin tapauksessa. Esimerkiksi näin:

Jos kysymys on siis: Sinulla on kolme karkkia yhdessä pinossa, ja samanlaisia pinoja on yhteensä neljä. Montako karkkia sinulla on yhteensä?

Kuva:
karkki | karkki | karkki | karkki
karkki | karkki | karkki | karkki
karkki | karkki | karkki | karkki

3 + 3 + 3 + 3
=4*3
=12

tai jos sen haluaa välttämättä kääntää muotoon 3*4, niin:

3+3+3+3
=4*3
=3*4 //vaihdantalain nojalla
=12.

 

Jos kysymys on siis: Sinulla on kolme karkkia yhdessä pinossa, ja samanlaisia pinoja on yhteensä neljä. Montako karkkia sinulla on yhteensä?

mä laskisin ton niin, että mulla on kolme karkkia yhdessä pinossa. Piirtäisin ensin siis yhden pinon, missä on kolme karkkia.

*** (tässä ne kolme karkkia..) sitten jatkan tehtävää. Jaaha, samanlaisia pinoja o n neljä. piirtäisin siis vielä kolme tollasta pinoa. ***
***
***

saisin siitä laskutoimitukseksi. 3x4=12

Enkä todellakaan ymmärrä ongelmaa. ? Kolme karkkia pinossa ja pinoja neljä..

Jos kyse olisi yhteenlaskusta, laskisin karkit niin, että piirtäisin noi pinot samanlailla, mutta laskisin 3+3+3+3..

 

[QUOTE="muhvi";25731015]En ole opettaja, mutta olen perustellut tämän tässä ketjussa jo moneen kertaan. Kyse ei ole sanajärjestyksestä. "Neljässä rivissä kolmen karkin ryhmiä" ja "kolmen karkin ryhmiä neljässä rivissä" ovat toki sama asia vaikka niissä on eri sanajärjestys, ja näitä molempia kuvaa lause 4x3.
Lause "kolmessa rivissä neljän karkin ryhmiä" on taas eri asia, ja sitä taas kuvaa 3x4.[/QUOTE]
Minä en ole kirjoittanut "kolmessa rivissä neljän karkin ryhmiä", jota harhauduit kirjoittamaan ns. perustelussasi. Minä pyysin kunnollisia perusteita sille, että vaihdannaisuutta ei opettaja ole hyväksynyt. Minä en ymmärrä mitä yrität kertoa toistamalla tekstiäni, lisäämällä höttöä ja toteamalla lainaamasi tekstin samaksi asiaksi. Mitä ajat takaa?

 

En mä ainakaan muista, että ikinä järjestyksellä olisi ollut väliä! edes sanallisissa. Tosi outoa vähentää pisteitä tollasesta