Luin tuon jutun tuolta Crohn ja colitis ry:n sivulta. Ja kyllähän tuolta omalta pojalta löytyy hyvinkin näitä kaikki lueteltuja oireita. Eli aftoja on ollut suussa välillä tosi useinkin (ei tosin tällä hetkellä). Vauvasta asti on ollut jonkinlaista ekseemaa jaloissa (onneksi kuitenkin aika lievänä) ja ontelosyyliä on ollut nyt noin puolen vuoden ajan. Hammastahnan olen aikonut muutenkin vaihtaa, sekä lapsilleni että itselleni juuri sellaiseen jossa tuota SLS:ää ei ole. Mutta enpä ole tullut ajatelleeksi että sitähän on muissakin tuotteissa. Nyt täytyy kyllä katsoa kaikki kotoa löytyvät pesuaineet läpi ja ostaa sellaisia mistä tuota "myrkkyä" ei löydy. Olkoon sitten vaan kalliimpia, mutta lasten terveys on kyllä etusijalla. Mutta voiko tuo SLS siis tehdä näitä suolisto-oireita tai siis sitä löysää kakkaa, ja myös näitä muita oireita. Tosin anemiaahan voi pojalla kyllä olla, kun on niin kauan kärsinyt tuosta löysästä ulosteesta ja nyt siis myös sitä verta on tullut. Vaikkakin verikokeen mukaan hb ihan ok, mutta satun tietämään että se ei ensimmäisenä näykään siinä hemoglobiinin laskuna.
Edelleenkin muuten kiinnostaisi ne muiden kokemukset.
Niin, ja täällä meilläpäin saa ainakin melkein itse ehdotella noita verikokeita toisinaan, kun ei tunnu osaavan läheskään aina kaikkia oikeita ottaa. Mitä enemmän itse tietää asioista sitä parempi. Tosin sitten kun menet jotain ehdottamaan itse, että josko otettaisiin jotain kokeita tai että voisiko olla jostain tietystä kyse, niin eipä ne lääkärit siitäkään tykkää. Mutta lujana saa olla, että kunnolla tutkitaan.