J
juuu
Vieras
No tottakai on niitä, jotka rikastuvat ihan omilla ansiotuloillaan.
Suurituloisetkin voivat tottakai saada vaikkapa perintöä, mikä kartuttaa omaisuutta entisestään.
Mun tuntemistani rikkaista/varakkaista ei kukaan ole erityisen suurituloinen. Yksi ainut tienaa keskivertoa enemmän, mutta tekee samalla helkkaristi ylitöitä.
Isoilla tuloilla otetaan usein myös isot velat.
Nämäkin rikkaat, joita tiedän, ovat saaneet omaisuutensa pääasiassa perintöinä, lahjoituksina, rikkaalta suvulta, sijoitukset lähteneet poikimaan jne.
Toisaalta eihän päivähoitomaksuissa, kelan tuissa jne oteta juurikaan huomioon omaisuutta. Itse olin oikeutettu asumistukeen ja opintotukeen aikoinaan, vaikka tilillä oli yli 200t perintörahoja.