Iäkäs koira oksentelee ja syö paskaa :(

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja jokohan
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
J

jokohan

Vieras
Koira oksentaa kerran kahden viikon sisällä tai joskus viikottain. Tänään oksenti kaksi kertaa, nyt kaksi isoa mattoa pesussa (olohuoneen ja sisäeteisen).
Vanhalla iällä tavaksi ottanut paskan syömisen, eli tekee tarpeet ja syö ne tai toisen koiramme tarpeet. Vaikka kuin yritän siivota pihamaata, se ehtii välillä paskan syödä.

Tänään sitten pesin kaksi suurta paskaoksennukselle haisevaa mattoa.

Koira on suuri ja 11v, eli vanha. Ylösnouseminen alkaa olla hidasta.
Joko on aika tullut aika laittaa viimeiselle matkalle, vai vieläkö yritämme jotain.

Koiralla on aina ollut tapa oksentaa, jos juo liikaa tai on ateria myöhässä, sinällään se ei niin kovin uutta ole.
 
Ollaan käyty eläinlääkärissä, mitään vikaa ei löydy. Eri ruokia olemme kokeilleet yms . Välillä menee pari viikkoa, ettei oksenna.. mutta esim tänään oksenti kaksi kertaa.
 
Jossain koirankoulutusohjelmassa annettiin paskaa syövälle koiralle banaania. Oli kuulemma joku puutos jos paskaa syö ja sitä mitä puuttuu, on banaanissa.

Meidän koira lopetettiin 17-vuotiaana, vielä voi olla monta yhteistä vuotta edessä :)
 
Jossain koirankoulutusohjelmassa annettiin paskaa syövälle koiralle banaania. Oli kuulemma joku puutos jos paskaa syö ja sitä mitä puuttuu, on banaanissa.

Meidän koira lopetettiin 17-vuotiaana, vielä voi olla monta yhteistä vuotta edessä :)

Me ollaan kokeiltu ananasmurskaa ja papaijaa, sekä oluthiivaa.. saatiin ohjeet klinikalta. Nimenomaan tuon ananaksen ja papaijan pitäisi muuttaa vatsahappoja paremmaksi ja oluthiiva paikkaa jotain b-vitamiini tai hivenaine puutetta. Mutta meillä nuo ei ole auttaneet.
 
[QUOTE="vieras";25612589]Ei kun soitto huomenna lääkärille[/QUOTE]

Muuten ulkoisesti tuo on vielä hyväkuntoinen, turkki, silmät, iho ok.
Ainut tuo oksentelu, paskan syöminen ja ylös nousemisen kankeus.

Mietin, olenko liian pian lopettamassa...
toisaalta en halua, että kärsii.
 
Minulla oli aikoinaan Sakemanni, 11 vuotiaana rupesin ulostamaan sisälle, ei pystynyt pidättämään, kiusaantui siitä viisaana koirana itse, yritti syödä poois. Kyseessä siis uroskoira, eturauhasen liikakasvu aiheutti tämän, leikattiin, parantui, uusiutui vuoden päästä, silloin tuntui ettei, ole enään koiran elämä elämisen arvoista, oman itseni takia en koirani tuskaa voinut pitkittää, rakas koirani pääsi tuskistaan. Ananasta annoin, ei syönnyt ulosteita, mutta loppuaikana johtui kyllä omasta nolostumisesta, sen huomasi kyllä selvästi, talvella kovilla ppakkasillakin olisi ollut lumihangessa, terassilla lämminpaikka lampaantaljoineen, mutta useasti makasi vatsan alustaa jäähdyttäen lumessa:(.
 
Ananas ja eturauhasvaiva
Minulla oli aikoinaan Sakemanni, 11 vuotiaana rupesi ulostamaan sisälle, ei pystynyt pidättämään, kiusaantui siitä viisaana koirana itse, yritti syödä poois. Kyseessä siis uroskoira, eturauhasen liikakasvu aiheutti tämän, leikattiin, parantui, uusiutui vuoden päästä, silloin tuntui ettei, ole enään koiran elämä elämisen arvoista, oman itseni takia en koirani tuskaa voinut pitkittää, rakas koirani pääsi tuskistaan. Ananasta annoin, ei syönnyt ulosteita, mutta loppuaikana johtui kyllä omasta nolostumisesta, sen huomasi kyllä selvästi, talvella kovilla ppakkasillakin olisi ollut lumihangessa, terassilla lämminpaikka lampaantaljoineen, mutta useasti makasi vatsan alustaa jäähdyttäen lumessa.
 
[QUOTE="Annekristiina";25612682]Minulla oli aikoinaan Sakemanni, 11 vuotiaana rupesin ulostamaan sisälle, ei pystynyt pidättämään, kiusaantui siitä viisaana koirana itse, yritti syödä poois. Kyseessä siis uroskoira, eturauhasen liikakasvu aiheutti tämän, leikattiin, parantui, uusiutui vuoden päästä, silloin tuntui ettei, ole enään koiran elämä elämisen arvoista, oman itseni takia en koirani tuskaa voinut pitkittää, rakas koirani pääsi tuskistaan. Ananasta annoin, ei syönnyt ulosteita, mutta loppuaikana johtui kyllä omasta nolostumisesta, sen huomasi kyllä selvästi, talvella kovilla ppakkasillakin olisi ollut lumihangessa, terassilla lämminpaikka lampaantaljoineen, mutta useasti makasi vatsan alustaa jäähdyttäen lumessa:(.[/QUOTE]

Tää on leikattu narttu. Olen kyllä huomannut, ettei samalla tavalla jaksa pidättää pissaa, kuin nuorena.. joten käytän sitä useammin ulkona. Lisäksi jos molemmilla on pitkä työpäivä, pyydämme tuttavaa käyttään koirat ulkona, ettei se sisälle tee. Ulosteita se ei ole sisälle tehnyt.
 
Kerran viikossa oksentaminen ei ole paljon. Ymmärrän kyllä, että siivoaminen tympäisee. :( Kakan syöminenkin on ihan normaalia eikä mitenkään haitallista. Joskus rekku voi "himota" toisen koiran jätöksiä silti, että saisi niistä omasta maha-suolikanavasta uupuvia hyviä suolistobakteereja. Eli mahdollisesti kakan syöminen helpottaa koiran oloa (ei tietenkään silloin, jos kipeänä oksentaa sen heti ulos). Maitohappobakteereja voi koettaa syöttää, Tehobakt-nimellä saa apteekista ilman reseptiä.

Oksentelu voi joskus olla myös munuaisten vajaatoiminnan oire. Ei ehkä päde teidän rekkuun, mut se on kuitenkin hyvä tietää. :)

En kyllä todellakaan lopettaisi omaa rekkuani oksentelun vuoksi. Olisiko matoton elämä hassu ajatus? Tai jos rekun laittaisi vaikkapa työpäivän ajaksi yhteen huoneeseen? Säästyisitte mattopyykiltä. :)
 
[QUOTE="vieras";25612733]Kerran viikossa oksentaminen ei ole paljon. Ymmärrän kyllä, että siivoaminen tympäisee. :( Kakan syöminenkin on ihan normaalia eikä mitenkään haitallista. Joskus rekku voi "himota" toisen koiran jätöksiä silti, että saisi niistä omasta maha-suolikanavasta uupuvia hyviä suolistobakteereja. Eli mahdollisesti kakan syöminen helpottaa koiran oloa (ei tietenkään silloin, jos kipeänä oksentaa sen heti ulos). Maitohappobakteereja voi koettaa syöttää, Tehobakt-nimellä saa apteekista ilman reseptiä.

Oksentelu voi joskus olla myös munuaisten vajaatoiminnan oire. Ei ehkä päde teidän rekkuun, mut se on kuitenkin hyvä tietää. :)

En kyllä todellakaan lopettaisi omaa rekkuani oksentelun vuoksi. Olisiko matoton elämä hassu ajatus? Tai jos rekun laittaisi vaikkapa työpäivän ajaksi yhteen huoneeseen? Säästyisitte mattopyykiltä. :)[/QUOTE]


Meillä on Aptuksen tehobakt jauhetta, jota annoimme kuurina. Sekään ei auta.
Ja koira oksentaa varoittamatta, eli ei yökkäile vaan ykskaks pulauttaa ison läjän ja aina matolle. Matot on pakko olla, koska se ei pääse laminaattilattialta ylös. Ja laminaatit on joka huoneessa :(
Eikä ainut vaiva ole tuo okentelu, vaan myös ylösnouseminen tukevaltakin alustalta (laminaatilta ei pääse ylös) ja hiukan huonontunut pissan pidätyskyky.
 
Meidän koira oksentelee, jos vatsa on tyhjänä. Voisitko kokeilla ruoan antamista kolmena ateriana päivässä? Jos teillä on tuo ulkoiluttajakin, sehän voisi toimia.
Tuosta kakan syömisestä olen kuullut, että luonnonjogurtin sekoittaminen ruokaan voi auttaa.
 
Aterian jakaminen kolmeen onnistuu, sitä täytyy kokeilla. Tänne saakka se on saanut kaksi ateriaa. Ja tuota luonnonjogurttia emme ole kokeilleet, joten sitäkin täytyy ostaa.
Mietin, että voisikohan tuon ikäiseltä jättää nappulat pois, antaisi pehmeää ruokaa kera luonnonjogurtin.
 
Eläinlääkäri on sanonut mun koirani alkaessa syödä omaa tai toisen koiran ulostetta, että sillä on kuidun puute. Tiedä häntä. Koiravanhukseni on nyt 14-vuotias. Vaihdoin raksut Hill´sistä BritCare:iin ja vatsa alkoi toimia ja kun lisäsin jonkin aikaa ananasmehua raksujen joukkoon, ulosteen syöminenkin loppui.

Kannattaa muuten ne raksut pitää pakkasessa, kaikissa raksupusseissa on VARASTOPUNKKIA, sen ja punkin munat saa tapettua kun laittaa pussin pakkaseen ja pitää sen siellä, ottaa vain sen mitä antaa koiralle eteen.

Ananaksen tarkoitus on muuttaa ulosteen haju ja maku koiran suuhun epämiellyttäväksi.

Onko allergioita?

Suosittelen Brit Care-merkkisiä raksuja. Niistä löytyy vaihtoehto "Senior". Ko. raksu on hyvin siedetty ja sopii allergiselle ja herkkävatsaiselle koiralle.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Vanhoja poikia viiksekkäitä;25612847:
Eläinlääkäri on sanonut mun koirani alkaessa syödä omaa tai toisen koiran ulostetta, että sillä on kuidun puute. Tiedä häntä. Koiravanhukseni on nyt 14-vuotias. Vaihdoin raksut Hill´sistä BritCare:iin ja vatsa alkoi toimia ja kun lisäsin jonkin aikaa ananasmehua raksujen joukkoon, ulosteen syöminenkin loppui.

Kannattaa muuten ne raksut pitää pakkasessa, kaikissa raksupusseissa on VARASTOPUNKKIA, sen ja punkin munat saa tapettua kun laittaa pussin pakkaseen ja pitää sen siellä, ottaa vain sen mitä antaa koiralle eteen.

Ananaksen tarkoitus on muuttaa ulosteen haju ja maku koiran suuhun epämiellyttäväksi.

Onko allergioita?

Suosittelen Brit Care-merkkisiä raksuja. Niistä löytyy vaihtoehto "Senior". Ko. raksu on hyvin siedetty ja sopii allergiselle ja herkkävatsaiselle koiralle.

Allergioita ei ole. Brit Care ruokaa emme ole kokeilleet, mutta purina pro plan, RC ja eukanuba on testattu seniori ruokien osalta. Myös tavan rc, eukanuba ja jahti&vahti on testattu. Tuota Brit Carea voisimme kokeilla säkin verran.

Kärsiikö ne vitamiinit jne pakkasessa?
 
Jogurtissa kannattaa kattoo et on laktoositonta, koirat kun usein ovat laktoosi-intolerantikkoja.

Meillä oksentelua aiheutti närästys, korjaantui antepsin-kuurilla. saa ihan apteekista, ei varmaan oo haittaa kokeilla vaikkei sit närästystä oiskaan.

Jos lattialta nouseminen on vaikeaa niin hae ihmeessä kaverille kipulääkkeet loppuiäksi. Ei koirankaan tarvi olla kipeä, ihan samalla lailla saa vanhuuden krempoista kärsivää koiraa lääkitä kuin muitakin vanhuksia :) Aika jännä ettei eläinlääkäri ole tuohon puuttunut?
 

Yhteistyössä