Miten päädyit nimimerkkiisi? Kerro sen tarina.

  • Viestiketjun aloittaja Pieni kysely
  • Ensimmäinen viesti
Rekisteröidyin jo vuosia sitten, useamman vuoden kuitenkin harmailin välissä, nykyään aina näin. Taisi olla joku vitutus päällä taas ainaisesta sotkusta ja luutuamisesta. Oli vaan fiilis et mun maallinen tehtäväni on lakaista.
 
Mua oli jo vuosia kutsuttu Sennaksi kun mun elämässä oli paljon vauhtia ja vaarallsia tilanteita. Yritin 10 vuotta sitten rekkatua eräälle toiselle sivustolle ja Ayrton ja Senna oli jo varattu joten minusta tuli Seanna :) Ja sitä nimeä lähes kaikki minusta nykyään käyttää :D
 
Jaa-a tää nikki on ollut mulla käytössä pienen ikuisuuden, miksihän tää tuli silloin aikoinaan valittua???
En muista tarkkaan.
Joskus olen kuitenkin ihastunut Emmiina nimeen, tosin tuli jostain syystä kirjoitettua pienellä kirjaimella.
* palstailua vuodesta 2002 samalla nikillä *
 
Kokeilin muutamaa eri nimimerkkiä mutta kaikki oli jo käytössä. Samana päivänä oltiin miehen kanssa naureskeltu poikamme tahattomille sananmuunnoksille, ja kun pää löi vähän tyhjää niin siitä nappasin oman nikkini. Muita pojan vakituiseen käyttämiä sananmuunnoksia on mm. kakatontti ja kuhvikappi... :) Pahvikannu vaan tuntui erityisen hauskalta kun se on selvä sana kummin päin tahansa.
 
Ennen kirjautumista olin katsellut lempisarjaani Gilmoren tyttöjä dvd:ltä ja päätin sitten sieltä napata jonkun nimen. En halunnut ottaa kenenkään henkilön nimeä, joten seuraavana tuli mieleen tapahtumapaikka - Stars Hollow.
 
Mä en saa tuosta sanaa, vaikka kuinka pyöritän. Mikä se on? Ei voi mennä nukkumaan ennen ku se selviää :D
Heh, lapsen mieli on ihmeellinen kun pojalla tosiaan oli 2,5-vuotiaana paljonkin näitä vahingossa syntyneitä sananmuunnoksia... Ja mulla kans, tätini asui mm. Mariottilassa... Lapset tajuu, eivätkä edes tajua tajuavansa! :D

Muoks: Ja ai hitto kun repesin itselleni kun tajusin illalla nukkumaan mennessä että eihän se kakatontti tosiaan ole mikään sananmuunnos, takakontin oikea sananmuunnoshan olisi kokatantti! :D Kato kun ei näitä ite ihan vaan tajuu... :D Mutta hauskalta se kakatonttikin kuulostaa lapsen suusta, kun ei ihan kirjaimet satu kohdalleen. Hyvin muuten keksit mitä se tarkoittaa vaikka ei ollutkaan oikein! :)
 
Viimeksi muokattu:
Me joskus ystävän kanssa mietittiin itsellemme pseudonyymeja sitä varten, kun aletaan kuuluisiksi kirjailijoiksi. Ystävällä on aika tyly tapa toisinaan huomaamattaan lytätä ideoitani ja totesi omasta mielestäni tosi hienosta anagrammista, että se kuulostaa pornotähdeltä. Siitäpä sisuuntuneena kehitin itselleni tämän nimimerkin. Lisäksi Molli on yksi lempparinimistäni, Molly Malone on mainio, ja Melooni on todella hauska ja kivan värinen sana.
 

Yhteistyössä