Miten te ns. ikiköyhät jaksatte elää?

Toistelen jo vähän itseänikin. Mutta tälle elämiselle on myös Suomessa vaihtoehto ja se on ikiköyhyys. Eli jos ei jaksa enään yrittää, niin voi jättäytyä yheiskunnan armoille ja silloin ei enään tarvitse harmitella hajonneita silmälaseja tai pesukoneita, koska yhteiskunta ne maksaa.

Minä toistan myös. Ikiköyhyyden voi saavuttaa myös työtä tekemällä ja yrittämällä. Yhteiskunnan armoille en uskaltaisi jättäytyä, koska se ei loputtomiin kanna väestön huoltosuhteen muuttuessa ja sitä kautta myös sosiaaliturvajärjestelmän muuttuessa. Käsittääkseni yhteiskunta ei kyllä tällä hetkelläkään ole mikään maksuautomaatti, josta noin vain saisi rahat tai maksusitoumuksen silmälaseihin tai pesukoneeseen. Enemmän pitäisin näitä tällaisia käsityksiä urbaanilegendana ja yksittäistapauksiin perustuvana yleistämisenä.

 

Me ollaan onnellisia köyhiä Meillä on tosi hyvät ystävyyssuhteet, ja paljon samanikäisiä lapsia ympärillä. Paljon kierrätellään tavaraa, tulee uutta reimatecin haalaria, melkein käyttämättömiä suksia ja luistimia, pyörää sun muuta. Täältä ne sitten taas lähtee muille kiertoon, jos ovat vielä hyväkuntoisia. Kirpputoreilta tehdään löytöjä, euron lelu voi olla ihan yhtä kallisarvoinen kuin 50 euron lelu. Säästetään, jos jotakin suurempaa lapset tarvii, meidän poika 10 vee ei kyllä ole edes vielä mitään kauhean kallista pyytänyt, paitsi uuden pleikkarin, kun vanha (ilmaiseksi kaverilta saatu) meni rikki. Tuolle 3-vuotiaalle ei oo vielä mitään merkitystä, onko päällä uusinta uutta.

Eipä tässä mitään, munat haen omasta kanalasta ja kesäisin pistetään ryytimaalle kasvamaan isot kasat porkkanoita, perunoita, salaatteja, herneitä sun muuta mukavaa. Omavaraisuutta yritetään enenevässä määrin, jotta talous säilyisi tasapainossa, ja kaikki raha ei menisi lähikauppaan.

 

Minä toistan myös. Ikiköyhyyden voi saavuttaa myös työtä tekemällä ja yrittämällä. Yhteiskunnan armoille en uskaltaisi jättäytyä, koska se ei loputtomiin kanna väestön huoltosuhteen muuttuessa ja sitä kautta myös sosiaaliturvajärjestelmän muuttuessa. Käsittääkseni yhteiskunta ei kyllä tällä hetkelläkään ole mikään maksuautomaatti, josta noin vain saisi rahat tai maksusitoumuksen silmälaseihin tai pesukoneeseen. Enemmän pitäisin näitä tällaisia käsityksiä urbaanilegendana ja yksittäistapauksiin perustuvana yleistämisenä.

Pesukoneet ei ehkä kuulu automaattisesti saataviin, jos talossa on pesutupa, mutta kaikki tuntemani pitkäaikaistyöttömät on rillinsä saaneet heti edellisten hajottua. Välillä sitä itse miettii, että miksi ihmeessä sitä itse jaksaa yrittää, kun vieressä muutamat pitkäaikaistyöttömät reissaavat ja shoppailevat.

 

Me ollaan onnellisia köyhiä Meillä on tosi hyvät ystävyyssuhteet, ja paljon samanikäisiä lapsia ympärillä. Paljon kierrätellään tavaraa, tulee uutta reimatecin haalaria, melkein käyttämättömiä suksia ja luistimia, pyörää sun muuta. Täältä ne sitten taas lähtee muille kiertoon, jos ovat vielä hyväkuntoisia. Kirpputoreilta tehdään löytöjä, euron lelu voi olla ihan yhtä kallisarvoinen kuin 50 euron lelu. Säästetään, jos jotakin suurempaa lapset tarvii, meidän poika 10 vee ei kyllä ole edes vielä mitään kauhean kallista pyytänyt, paitsi uuden pleikkarin, kun vanha (ilmaiseksi kaverilta saatu) meni rikki. Tuolle 3-vuotiaalle ei oo vielä mitään merkitystä, onko päällä uusinta uutta.

Mulla on ollut hyvä tuuri, kun olen saanut tytöilleni edullisesti ostettua vaatteita ja leluja kaveriltani, joka on pitkäaikaistyötön, mutta heidän lapsilleen on aina osteltu uusina näitä ja paljon.

 

Raha ei tee onnelliseksi (täysin), mutta kyllä se vaan helpottaa ihan hirveesti. En kyllä lainkaan kaipaa opisk. aikoja kun sai oikeesti laskea ruokakaupassa mihin rahat riittää tai viimisillä rahoilla maksoi laskut ja sitte oltiiki pari päivää ilman rahaa.

Ja kyllä se totta on sekin, että kamalaa ois jos lapselle ei vois tarjota mitään. Mulle on tärkeetä, että lapset saa harrastaa "mitä haluavat" ja joskus päästään johonki reissuun huokasemaan.. Ja voin ihan myöntää, että raha tekee mut jossain määrissä onnelliseksi tai ainakin hyvin iloiseksi.

Mulla oli yks luokkakaveri jolla ei ollut koskaan rahaa, aina pummas muita tarjoomaan ja lainas rahaa. Se oli tosi säälittävää, ei päässy leirikouluihin eikä tod saanu mitään "villitys" tavaroita. Ja väitän että tää tyttö kärsi tilanteesta hyvin paljon ja ois ollu onnellisempi kun sillä ois ollu vähän rahaa. Ja ei sillä tytöllä mene tänä päivänä yhtää sen paremmin surullista...

Kyllä se raha sinällään tuo eräällä tavalla "onnellisuutta", se helpottaa elämää ja jättää siitä osan murheista pois. Se ei täysi onnellisuuden tae ole.

 

Me ollaan onnellisia köyhiä Meillä on tosi hyvät ystävyyssuhteet, ja paljon samanikäisiä lapsia ympärillä. Paljon kierrätellään tavaraa, tulee uutta reimatecin haalaria, melkein käyttämättömiä suksia ja luistimia, pyörää sun muuta. Täältä ne sitten taas lähtee muille kiertoon, jos ovat vielä hyväkuntoisia. Kirpputoreilta tehdään löytöjä, euron lelu voi olla ihan yhtä kallisarvoinen kuin 50 euron lelu. Säästetään, jos jotakin suurempaa lapset tarvii, meidän poika 10 vee ei kyllä ole edes vielä mitään kauhean kallista pyytänyt, paitsi uuden pleikkarin, kun vanha (ilmaiseksi kaverilta saatu) meni rikki. Tuolle 3-vuotiaalle ei oo vielä mitään merkitystä, onko päällä uusinta uutta.

Eipä tässä mitään, munat haen omasta kanalasta ja kesäisin pistetään ryytimaalle kasvamaan isot kasat porkkanoita, perunoita, salaatteja, herneitä sun muuta mukavaa. Omavaraisuutta yritetään enenevässä määrin, jotta talous säilyisi tasapainossa, ja kaikki raha ei menisi lähikauppaan.

Teillä siis omaa maata ja omakotitalo? Ostettu, asutte maalla?

 

Kun menee katsomaan suomessa alueita joissa ns. köyhempää väkeä asuu (kaupungin vuokra-asuntoalueet) niin ei sieltä kyllä se onnen ja läheisten läsnäolon rikkaus kyllä aina paista.

Jos käymme kysymässä perheneuvolasta mikä on monen lapsiperheen kriisin syy vastaus on: Taloudelliset ongelmat, kouluttamattomuus, työttömyys ja näiden lieveilmiöt kuten alkoholismi, perheväkivalta jne. Loistaako tässäkin taas se elämän rikkaus, jossa rahalla ei ole mitään tekoa?

Raha ei tee kenestäkään suoraan onnellista. Mutta jos kykenee laskunsa maksamaan ja elämään ilman ihan jatkuvaa sinnittelyä niin kyllä se stressi nyt vaan vähenee siitä elämästä. En tarkoita siis sitä että onni tulee tavarasta tai matkoista, vaan sitä että jokaisella ruokakauppassa käynnillä EI tarvitse laskea päässään riittääk rahat vai ei...

Täysi peesi! Rahattomuus repii perheitä ja on yleinen riidan aihe. Sitten muut lieveilmiöt riitojen seurauksena - väkivalta, alkoholismi, työttömyys. Ei siinä todellakaan onni oikein näy kukoistavan. Ja ihan saamarin masentavia on nuo pahimmat vuokrakämppäalueet. Vetää kyllä naaman vakavaksi kun joskus niistä ohi ajaa. Toivois, ettei siellä tarvisi kenenkään elää.

 

Teillä siis omaa maata ja omakotitalo? Ostettu, asutte maalla?

Asutaan maalla, vanhassa hirsitalossa, joka maksoi 30 000e. Sitä lyhennetään 350e/kk:ssa, joten kuukaudessa taloon menee vähemmän kuin vuokraan. Tontti on melko pieni, mutta suunnittelulla sinne mahtuu vaikka mitä

 

[QUOTE="vieras";25527524]joku määritellä minulle ensin millainen on köyhä lapsi. Oikeasti..köyhä lapsi Suomessa!!! Liialla materialla toki saa ostettua omaa aikaa ja lapsen hiljaiseksi mutta tuskin se on kenenkään vanhemman mielestä oikea kasvatuskeino. Tässä maassa jokaisella lapsella on mahdollisuus harrastaa, kulkea urheilumerkkien vaatteissa, pelata, käydä leffassa, syödä monipuolista terveellistä ruokaa ym ym..joten kertokaa nyt mitä se köyhyys sitten on!!! Onko se todella sitä ettei samalta istumalta tyydytetä lapsen jokaista materiaalista himoa..tämä tuskin on tarkoituskaan, sehän olisi jo haitallista lapsen normaalin kasvun kannalta. Mulle heti kaikki nyt. Köyhä on kun ei ole ehjiä kenkiä, ei ruokaa eikä mahdollisuutta käydä koulua.[/QUOTE]

Kyllä se kuule mun mielestä on köyhää, jos et lapsena saa ikinä uusia vaatteita tai edes yhtä toivomaasi lahjaa jouluna, vaan villasukat tms. Meillä ei ollut edes leivän päälle ikinä mitään, aina ei edes sitä leipää. Kovasti olisin hakunnut harrastaa, mutta mihinkään en voinut osallistua kun ei kuulemma ollut varaa. Kyllä se jättää jäljet.
Myöhemmin äiti tutustui vippeihin ja teini-ikäisenä sain jo jotain, mutta sittenpä ei äitillä ollutkaan varaa syödä tms. Tästä syyllisyydestä kamppailin pois terapialla ja ihan omalla rahalla.
Tein töitä ja opiskelin, pääsin yliopistoonkin ja valmistuin. Otin maksimimäärän opintolainaa ja tein kaikkea mahdollista työtä. Nyt olen asiantuntijatason hommassa ja palkka on sellainen että sillä pärjää. Mulla on aina myös "jemmatili" josta edes mieheni ei tiedä. Lapsilleni annan jopa liikaakin, jonka itse huomaan. Tässä tapauksessa käyhyys ei ole periytynyt ja siihen olen pyrkinytkin. Äiti on edelleen köyhä ja säälittävä.

 

Masentava ketju...

Mun vanhemmat piti todentotta huolen, että meillä oli aina kaikki uutta, hienoa, kallista ja mitään ei puuttunu. Oli etelänreissua ja ruotsinristeilyä. Ja inhottaa ajatellakaan, miten ONNETON olin koko lapsuuteni ja nuoruuteni.

Vajaa 8v sitte muutin kotoolta. Nää on ollu kaikin puolin vaiketa vuosia, elämä on potkinu ihan kunnolla päähän ja raha on ollu TODELLA tiukassa. Välillä on menty kuukaus tai toinen kaurapuurolla ja ranskanleivällä. Vieläkään ei oo rahaa tuhlattavaks, risteilyä varten yritetään säästää. Silti meillä on kaikki, mitä tarvitaan ja oon onnellisempi, ku koskaan.

 

Masentava ketju...

Mun vanhemmat piti todentotta huolen, että meillä oli aina kaikki uutta, hienoa, kallista ja mitään ei puuttunu. Oli etelänreissua ja ruotsinristeilyä. Ja inhottaa ajatellakaan, miten ONNETON olin koko lapsuuteni ja nuoruuteni.

Vajaa 8v sitte muutin kotoolta. Nää on ollu kaikin puolin vaiketa vuosia, elämä on potkinu ihan kunnolla päähän ja raha on ollu TODELLA tiukassa. Välillä on menty kuukaus tai toinen kaurapuurolla ja ranskanleivällä. Vieläkään ei oo rahaa tuhlattavaks, risteilyä varten yritetään säästää. Silti meillä on kaikki, mitä tarvitaan ja oon onnellisempi, ku koskaan.

Miksi sä olit onneton?? Taisi sinun onnettomuuteen olla kuitenkin ihan muut syyt kun materiaali minkä sait...?

 

Mä en usko, että aloittaja tarkoitti sitä, että raha tekee onnelliseksi tai on elämässä se kaikkien tärkein asia, mutta aina jos tästä asiasta on puhe moni köyhä aloittaa sen sädekehänsä kiillottamisen miten hänen elämässään on tärkeitä ihmiset kun taas rikkaat välittää vaan rahasta. Köyhänä voi olla vaikka kuinka onnellinen, mutta jos pitää joka kuukausi miettiä mistä saadaan rahaa ruokaan saattaa se tuoda paljon huolta ja stressiä elämään. Kaikille ei tietenkään tuo, toiset osaa olla stressaamatta, mikä on ihana asia.

 

Kyllä se raha sinällään tuo eräällä tavalla "onnellisuutta", se helpottaa elämää ja jättää siitä osan murheista pois. Se ei täysi onnellisuuden tae ole.

Miten se menikään, että raha ei tee onnelliseksi, mutta mielummin mä itken Jaguaarissa kuin Ladassa

 

Miksi sä olit onneton?? Taisi sinun onnettomuuteen olla kuitenkin ihan muut syyt kun materiaali minkä sait...?

Miten sen nyt ottaa. Kyllä minä kiitollisena otin vastaan kaikki ne 58 barbia ja muut hienot lelut, enkä minä siellä hiekkarannallakaan valittanut. Kyllä minä silti onneton olin. Olisin niin paljon mieluummin vain halunnut vanhemmiiltani AIKAA. Kouluaikana jo hävetti kulkea benettoneissa ja lacosteissa, kun muilla oli lama-aikaan cittari-vaatteet.

Muistan pienenä kerran vahingossa rikkoneeni yhden leluistani. Yleensä en koskaan rikkonut mitään. Itkin ihan kauheasti, koska ne lelut olivat vanhempieni tapa osoittaa rakkautta. Kerran olin todella sairaana (paha keuhkokuume) ja äitini suostui ottamaan muutaman päivän sairaslomaa töistä. Olin NIIN onnellinen ja siitä lähtien aina toivoin taas tulevani oikein kipeäksi.

 

Miten sen nyt ottaa. Kyllä minä kiitollisena otin vastaan kaikki ne 58 barbia ja muut hienot lelut, enkä minä siellä hiekkarannallakaan valittanut. Kyllä minä silti onneton olin. Olisin niin paljon mieluummin vain halunnut vanhemmiiltani AIKAA. Kouluaikana jo hävetti kulkea benettoneissa ja lacosteissa, kun muilla oli lama-aikaan cittari-vaatteet.

Muistan pienenä kerran vahingossa rikkoneeni yhden leluistani. Yleensä en koskaan rikkonut mitään. Itkin ihan kauheasti, koska ne lelut olivat vanhempieni tapa osoittaa rakkautta. Kerran olin todella sairaana (paha keuhkokuume) ja äitini suostui ottamaan muutaman päivän sairaslomaa töistä. Olin NIIN onnellinen ja siitä lähtien aina toivoin taas tulevani oikein kipeäksi.

Mutta se rahattomuus ei ole sama asia kuin vanhempien aika lapsille, ihan kuten raha ei ole sama asia että sitä aikaa ei ole.

 

Miten sen nyt ottaa. Kyllä minä kiitollisena otin vastaan kaikki ne 58 barbia ja muut hienot lelut, enkä minä siellä hiekkarannallakaan valittanut. Kyllä minä silti onneton olin. Olisin niin paljon mieluummin vain halunnut vanhemmiiltani AIKAA. Kouluaikana jo hävetti kulkea benettoneissa ja lacosteissa, kun muilla oli lama-aikaan cittari-vaatteet.

Muistan pienenä kerran vahingossa rikkoneeni yhden leluistani. Yleensä en koskaan rikkonut mitään. Itkin ihan kauheasti, koska ne lelut olivat vanhempieni tapa osoittaa rakkautta. Kerran olin todella sairaana (paha keuhkokuume) ja äitini suostui ottamaan muutaman päivän sairaslomaa töistä. Olin NIIN onnellinen ja siitä lähtien aina toivoin taas tulevani oikein kipeäksi.

Eli siis ongelma oli se, että vanhemmat eivät viettäneet kanssasi aikaa ja osoittivat rakkauttaan tavaralla. Se itse tavara ei kuitenkaan ole se ongelma. Jos vanhempasi olisivat viettäneet kanssasi aikaa eivät tavarat olisi varmasti tehneet sinua onnettomaksi.

 

Eli siis ongelma oli se, että vanhemmat eivät viettäneet kanssasi aikaa ja osoittivat rakkauttaan tavaralla. Se itse tavara ei kuitenkaan ole se ongelma. Jos vanhempasi olisivat viettäneet kanssasi aikaa eivät tavarat olisi varmasti tehneet sinua onnettomaksi.

ja köyhissä perheissä on yhtälailla onnettomia lapsia, jotka toivoisivat, että vanhemmilla olisi heille aikaa (ja turvaa).

 

Aika outo kysymys. Kyllä mulla ainakin elämänhalua piisaa, vaikka oisinkin ns. pee-aa!

 

Voisi vielä tuohon ajankäyttöön lisätä, että jos rahatilanne on vakaa, niin enemmin silloin yleensä on vanhemmilla aikaa lapsilleen. Voidaan pitää 3v hoitovapaajaksot ja lyhennettyä työpäivää. Silloin kun taistellaan pärjämisestä on tehtävä pitkää työpäivää, kun on pätkätyöttömyyttä ei ole puhettakaan, että voisi tehdä lyhennettyä työpäivää jne.

 

mun mielestä on ihan täyttä jeesustelua väittää että rahan määrällä ei ole mitään merkitystä onnellisuuden kannalta.
Kyllä se vaan niin on, että kun laskut saa maksettua, asunnon kivalta alueelta ja voi hemmotella itseään ja perhettään ilman jatkuvaa rahanlaskentaa, niin stressi ja vitutus laskee kummasti.
Miettikääpä, että miksihän niillä köyhemmillä alueilla asuu yleensä maahanmuuttajia, yksinhuoltajia, alkoholisteja, työttömiä jne? Ovatko nämä alueet jotenkin onnellisemman oloisia kuin vaikka omakotitaloalueet joiden taloissa asuu useimmiten ydinperheet, työssäkäyvät ihmiset? Ihan näin esimerkkinä vaan.
Tietenkin on poikkeuksia, työssäkäyvän ydinperheen isä voi hakata ja tappaa koko perheen samoin kuin yksinhuoltaja joka asuu viiden lapsensa kanssa kaksiossa saattaa tarjota lapsilleen hyvinkin onnellista elämää, mutta noin niinkuin yleisesti sanoisin, että kyllä se raha arkea ja elämää helpottaa ja sitäkautta tuo onnea.

 

En jaksaisi olla ikiköyhä, ja siksi jaksan yrittää, tehdä välillä paskaduunejakin, ja opiskella itselleni vähemmän mieluista alaa, jolla on kuitenkin (yleiseen työllisyystilanteeseen nähden) aika valoisat työllisyysnäkymät.

Se ei kuitenkaan tarkoita, että haeskelisin jatkuvia ulkomaanmatkoja tai uusia muodikkaita tavaroita. Olen nytkin hyvin pienituloinen, mutta pystyn ostamaan laadukkaita tavaroita ja ruokaa, koska ostan niitä harvakseltaan tai vähän. Laadukkaat tavarat kestävät pidempään, eikä niihin siksi mene suhteessa enempää rahaa kuin menisi niihin halpoihinkaan. Ehkä jopa vähemmän.

Miksi sitten kirjoitan tähän ketjuun? Siksi, koska joku tuolla mainitsi jaksavansa ikiköyhyyttä, koska ei tarvitse koko ajan uusia tavaroita. Epä-ikiköyhyyden ei kuitenkaan mielestäni tarvitse olla sitä, että hankitaan koko ajan rahalla onnea. Enemmän olen kuullut niiden tuttujen valittavan rahanpuutetta, joilla on julmetun iso taulutelkkari, kolmekin tietokonetta ja kahdenlaista kahvinkeitintä taloudessaan. Joskus on sitten pelkkää näkkäriä ruokakaapissa, mutta onpahan tuvan täydeltä elektroniikkaa. Semmoistako se nykyajan köyhyys sitten on?

Minulle riittää kuusi vuotta vanha tietokone, josta olen pitänyt hyvää huolta, sekä kirpparilta löydetty, laadukas talvitakki. Kengät maksoivat hieman alle sata euroa alennusmyynnissä, mutta ne menevät vielä monta talvea, ja olen niillä jo kaksi kulkenut. Kun rasvaan ne säännöllisesti, ne eivät uusille häviä edes ulkonäössä.

Niin, olen pienituloinen, mutten köyhä.

 

[QUOTE="vieras";25528813]mun mielestä on ihan täyttä jeesustelua väittää että rahan määrällä ei ole mitään merkitystä onnellisuuden kannalta.
Kyllä se vaan niin on, että kun laskut saa maksettua, asunnon kivalta alueelta ja voi hemmotella itseään ja perhettään ilman jatkuvaa rahanlaskentaa, niin stressi ja vitutus laskee kummasti.
Miettikääpä, että miksihän niillä köyhemmillä alueilla asuu yleensä maahanmuuttajia, yksinhuoltajia, alkoholisteja, työttömiä jne? Ovatko nämä alueet jotenkin onnellisemman oloisia kuin vaikka omakotitaloalueet joiden taloissa asuu useimmiten ydinperheet, työssäkäyvät ihmiset? Ihan näin esimerkkinä vaan.
Tietenkin on poikkeuksia, työssäkäyvän ydinperheen isä voi hakata ja tappaa koko perheen samoin kuin yksinhuoltaja joka asuu viiden lapsensa kanssa kaksiossa saattaa tarjota lapsilleen hyvinkin onnellista elämää, mutta noin niinkuin yleisesti sanoisin, että kyllä se raha arkea ja elämää helpottaa ja sitäkautta tuo onnea.[/QUOTE]

Ja mun mielestä on täyttä tyhmyyttä väittää, että kaikki ihmiset kokevat samalla tavalla.

 

mun mielestä väittämä "rahalla ei saa rakkautta" jota tässäkin ketjussa on viljelty, on maailman typerin. Kun eipä sitä rakkautta rahalla saa, mutta ei sitä rahattomuudellakaan sen enempää tipu.

 

Ai niin, ne lapset. No, niitä ei ole, ainakaan toistaiseksi. Tieten tahtoen en halua hankkiutua raskaaksi ennen kuin tiedän voivani huolehtia lapsista paremmin myös taloudellisesti. Siihen menee vielä aikaa.

Ja tiedän kyllä, etteivät lapset ole itsestäänselvyys. Olen kuitenkin aika varma, etten tällaisessa taloustilanteessa jaksaisi/osaisi huolehtia lapsista mielestäni riittävän hyvin. Pärjään siis hyvin näin ilman lapsia, mutta koen, että tulojen on oltava suuremmat ennen kuin on lasten aika, jos sellainen on yleensä tullakseen.

En halua kuitenkaan kritisoida niitä vanhempia, jotka ovat saaneet lapsia nuorena tai sellaisessa taloudellisessa tilanteessa, jossa rahojen riittävyys on oikeasti ongelma. Silti haluaisin herättää kysymyksen siitä, voisiko asioita edes vähän joskus suunnitellakin?

Ei lapsia hankkiakseen tarvitse olla hyvätuloinen, mutta jos jo itsekseen on vaikeuksia tulla toimeen, se ei tule lasten kanssa olemaan ainakaan helpompaa.

 

Vi**tuksen voimin......