Miten te ns. ikiköyhät jaksatte elää?

just eilen sanoin miehelle että vaikka nyt pärjätään tosi hyvin rahallisesti niin minun elämä oli paljon rikkaampaa silloin kun ei ollut rahaa. Nyt on jotenkin tyhjä olo kun on kaikkea eikä tarvi tinkiä. En toki valita tästäkään hetkestä mutta jollain lailla jotain puuttuu. Ihmisen ei ole hyvä saada kaikkea.

 

Ei sitä jaksakaan kunnolla... tai elämä tuntuu vaikealle kun ei ole varaa elää edes suht normaalin tasoisesti. Nykyään tullaan hyvin toimeen ja varallisuuttakin on, osaan kyllä silti riemuita ihan samalla tavalla myös niistä ei materiaalisita asioista. Nyt voi vain rikastuttaa arkeani sekä juhlaani myös monella muulla tapaa, kuin nauttimalla kuurankukista.

 

Mä en tiedä mikä on köyhää ja mikä ei. Olen ollut työkyvyttömyyseläkkeellä 2v, sitä ennen sairauslomalla 3v, mutta mun lapselta ei silti puutu mitään. En käy nykyään enään baarissa, siihen sai helposti meneen 120e/kerta, saan sossusta avustusta mutta näistä en toki lapselle puhu mitään. En myöskään koskaan ole puhunut rahavaikeuksista, mutta jos on pyytänyt extemporee jotain peliä, siihen ei välttämättä ole just samalla hetkellä ollut rahaa kun syödäkin tarvii. Pelin on saanut kun seuraavaksi olen saanut rahaa. Luistimet ja sukset ostin just, isänsä kanssa puoliksi. Joululahjaksi ps3 säästin ja edellisjouluksi oman läppärin. Harrastaa on myös saanut mitä haluaa. Vaatteista ei kelpaa kun tietyt merkit nykyään, mutta niitäkin on ostettu. En tiedä mistä hän jäisi paitsi. Itselle en juuri osta mitään, uusia leffoja tai sellaista pientä, uuden toppatakin ja kengät ostin myös talveksi itselle sekä lapselle. En itse tarvi mitään ja jos tarvin niin kyllä sitä rahaa siihen on kun käyttää oikein.

 

Mitä jaksamista tässä on? Ei multa puutu mitään. Totta kyllä, ylimääräiseen ei suuremmin ole rahaa, mutta enpä mä mitään sellaista kaipaakaan. Niin kauan kuin raha riittää vuokraan, laskuihin ja ruokaan, kaikki on hyvin.

Mielestäni tämä moderni kulutusjuhla-ajattelu on ylipäätään varsin typerää. Se, että voi ostaa jotain ei tarkoita, että pitäisi ostaa. Jos voittaisin miljoonia lotossa, ainoa asia joka radikaalisti muuttuisi olisi se, että ostaisin oman asunnon. Ei mulla ole mitään tarvetta törsätä törsäämisen vuoksi.

 

meillä on rahat ollut tiukilla pari vuotta, johtuen lomautuksista ja pätkätyöstä, olemme silti onnellisia, on katto pään päällä ja leipää kuitenkin pöydässä, kaupassa tarvitsee laskeskella ja vaateostoksia tehdään tarpeeseen, myös turhuuksiin emme tuhlailé. pieni stressi kyllä kokoajan meillä aikuisilla rahasta on, mutta lapsille emme sitä näytä. meidän perheessä ei käytetä alkoa eikä tupakkaa tai muitakaan päihteitä (ellei kahvia lasketa).

 

Ei tää nyt niin kovin vaikeeta ole

 

Kysymys on erikoinen. Miksi en jaksaisi elää, vaikka rahoja pitääkin laskea ja senttejä venyttää?

Tietysti jos köyhyys oli elämänuskon ja elämänjanon niukkuutta, niin sitten tekisi tiukkaa varmaan ja ahdistaisi usein.

 

joku määritellä minulle ensin millainen on köyhä lapsi. Oikeasti..köyhä lapsi Suomessa!!! Liialla materialla toki saa ostettua omaa aikaa ja lapsen hiljaiseksi mutta tuskin se on kenenkään vanhemman mielestä oikea kasvatuskeino. Tässä maassa jokaisella lapsella on mahdollisuus harrastaa, kulkea urheilumerkkien vaatteissa, pelata, käydä leffassa, syödä monipuolista terveellistä ruokaa ym ym..joten kertokaa nyt mitä se köyhyys sitten on!!! Onko se todella sitä ettei samalta istumalta tyydytetä lapsen jokaista materiaalista himoa..tämä tuskin on tarkoituskaan, sehän olisi jo haitallista lapsen normaalin kasvun kannalta. Mulle heti kaikki nyt. Köyhä on kun ei ole ehjiä kenkiä, ei ruokaa eikä mahdollisuutta käydä koulua.

 

En tiedä mitä ap aloituksella haki. Mutta sitähän on tosiaan tutkittu että köyhyys periytyy. Tai oikeastaa taisi olla niin että meillä on nykyään toimeentulotuen varassa paljon nuoria aikuisia jotka ovat toisenpolven asiakaita, jos niin voisi sanoa. Kotoa opittu tapa elää tukien varassa on periytynyt ja valitettavasti halu tehdä oman toimeentulon eteen on vielä huonompi kuin ensimmäisellä sukupolvella. Tämän ensimmäinen sukupolvi siis on se kun kipuili 90-luvun alun lamassa.

Valitattavasti kaikki vanhemmat eivät siis ole opettaneet lapselleen oman tekemisen merkitystä.Että itse pitää yrittää ja koittaa pärjätä- Tässä meidän tukijärjestelmä on alkanut syödä itseltään oikeaa kättä.

 

eihän se ole kuin asenne kysymys. ei se raha tuo onnea. onni tulee ihan jostain muusta.
kaikki tarpeellinen ollaan saatu hankittua ja enemmän niitä ostoksia osaa arvostaa kun näkee enemmän vaivaa hankinnassa=)

 

[QUOTE="vvieras";25527214]Kaikki ihmiset ei oo samanlaisia.
Itse en ota stressiä, eikä mua haittaa jos en saa kaupasta ostettua vaikka kalliimpia merkkejä. Riittää kun saa vuokran maksettua ja jotain suuhun pantavaa.
Lapsena ei myöskään haitannut vaikka esim. metwurstiviipaleet piti laittaa kolmeen osaan, että riitää kauemmin. Meillä oli niin paljon mielikuvitusta ja leikkejä, että ei tullut edes ajatelleeksi mitään kalliita leluja tai harrastuksia.[/QUOTE]


Se on totta, että jos koskaan ei ole sitä rahaa liiemmin ollut, niin niihin ositettuihin meetfurteihin tottuu. Ja arkeen saa helposti luksusta, kun voi antaakin joskus lapsille sen kokonaisen siivun leivän pääle.

Mutta täytyy sanoa, että Suomessa on helpompaa ikiköyhällä ihan sen vuoksi, että ikiköyhä saa kaikki tuet mitä vain onkaan ja kun on oppinut ne hakemaan, niin jokainen, joka osaa rahan käytön saa ihan mieleisen elämän pelkästään niillä tuilla.

Vaikeampaa on niillä, jotka ovat tottuneet elämään omillaan, mutta omaa esim. talolainaa ja sitten kun se köyhyys iskee, niin kauhea stressi siitä, miten saa mistään rahaa edes ruokaan riittämään, saati pelko sähköjen katkaisusta tai asunnon menetyksestä. Sellaista ei kyllä pitkään jaksa, se hajoittaa ihmisiä ja perheitä.

 

Voisiko sen määritelmän nyt saada mikä on ikiköyhä ja mikä köyhä?
Missä menee kriteerit?Meneekö se esim toimeentulotuessa tai jossain muussa?
Ainoat etuudet mitä meidän perhe saa on lapsilisä ja mä olen saanut tietyn määrän työttömyyskorvausta, mutta kohta ei sitäkään, kun aloitan työt n kuuden viikon työttömyyden jälkeen=)
Asutaan okt talossa, josta vähän lainaa jäljellä.

 

Mun lapsuudessa(80-luvulla) oli äiti kotona ja isä vaan töissä. Asuttiin omakotitalossa jota ei oltu rakentamisen jälkeen(50-luvulla) remontoitu ollenkaan. Ei sitä sillon niin ajatellu, mutta myöhemmin kyllä olen tajunnut että kyllä me pitkälti kuljettiin saaduissa/kierrätetyissä vaatteissa. Ja ne ei olleen mitään viimesen huudon mukasia. Auto oli ikivanha, pyörät ja muut varusteet oli jostain saatuja. Ei se mitään traumoja ole jättänyt, mutta olishan se joskus ollut kiva saada jotain uutta... Usein muistan että porukat vetosi siihen ettei ole rahaa, mutta koskaan ei rahan puutteesta puhuttu kun piti ostaa tupakkaa tai perjantai-pullo.

Itse tingin äitinä kyllä niistä omista TURHISTA menoista eli meillä ei polteta ja juhlimaan ei lähdetä jos ei ole rahaa siihen. Vaatteita saatan ostaa kirppareilta, mutten ruinaa niitä ilmaiseksi ympäri kylää kuten äitini saattoi tehdä. Meillä riittää raha kun sen järkevästi käyttää( olen tällähetkellä kotona äitiyslomalla)

Mummo tapasi sanoa aina, että köyhä saa olla muttei kurja!

 

[QUOTE="elämä";25526913]Tarkoitan ihmisiä joilla ollut köyhä lapsuus ja sitten vielä aikuisuuskin on köyhä. Olette kenties nyt aikuisena työttömiä yms. mistä saatte voimaa jatkaa elämää?[/QUOTE]

Olen välillä miettinyt samaa. Etenkin luettuani ihmisten kokemuksia kirjasta Arkipäivän kokemuksia köyhyydestä, Arkip. Aloin ajatella, miten raskasta oikeasti on aina vaan kituuttaa. Mistä sitä saa voimia jatkaa, kun päivästä ja vuodesta toiseen joutuu pihistämään kaikesta eikä pääse nauttimaan edes ikääntymisen myötä vähäksi aikaa helpommasta elämästä? Tulee ihan kamalan surullinen olo, kun miettii, että on vanhuksia, jotka ovat kituuttaneet koko ikänsä ja menettäneet siinä sivussa terveytensäkin, kun ei ole ollut varaa kunnolliseen terveydenhuoltoon tai ruokaan.

 

En voi sanoa, että multa puuttuisi mitään, vaikka laskea rahat saakin. Niinä päivinä, kun se raha tulee tilille, niin ahdistaa paljon enemmän, kun silloin, kun saa miettiä, että mitä voi ostaa kaupasta ja mitä ei. Mä en tartte sitä materiaa ympärilleni, nytkin tuntuu, että sitä on ihan liikaa. Mun lapsuudessa ei ollut mahdollisuutta aina saada kaikkea, mutta en mä mitenkään koe jääneeni mistään paitsi. Oli kuitenkin kivoja vaatteita, sain harrastaa, mitä halusin ym. Aina vaatteet oli puhtaat. Sukset, luistimet ym. kierrätettiin sisarukselta toiselle, mutta niin mä tekisin nytkin, vaikka olis paljon rahaa. Ei ole mitään järkeä ostaa kaikille uusia vehkeitä. Meidän lapset saa aina aleista niitä merkkivaatteita, eivätkä ole yhtään valittaneet. Määrällisesti vaatteita on vähän, mutta ovat sitten mieluisia. Meillä on ihana vuokra rivari, kauniimpaa kotia en voisi kuvitellakaan. Autokin löytyy, mutta sillä ajellaan tosi vähän, koska bensa niin kallista. Huonekaluja ostetaan käytettynä sillon, kun tarvitaan. Aina on löytynyt tosi siistejä ja uuden veroisia, pitää vaan enempi nähdä vaivaa. Joululahjat ostellaan pitkin vuotta, joten niistäkään ei jää lapset paitsi. Ulkomaanmatkoja en kaipaa ollenkaan. Kotimaassa tehdään ne reissut, mitä tehdään, usein sukulaisten luo. Eikä allergisten ja pitkäaikaissairaiden lasten kanssa minnekään ulkomaille lähdettäiskään... Oon tosi iloinen ja onnellinen meidän tilanteesta!! Meillä on asunto ja ruokaa. Ihana mies ja ihanat lapset. En muuta kaipaiskaan!

 

Tulee ihan kamalan surullinen olo, kun miettii, että on vanhuksia, jotka ovat kituuttaneet koko ikänsä ja menettäneet siinä sivussa terveytensäkin, kun ei ole ollut varaa kunnolliseen terveydenhuoltoon tai ruokaan.

mä mietin tota samaa yks päivä kun hain mummolleni lääkkeet, en kaikkia, uusimmat ja pari vanhempaa, ne teki 180e yhteensä, mutta maksettavaa jäi 37e kun mummo kuuluu sairaskassaan. Kaikilla ei niin hyvin asiat ole.

 

Tollasessa tapauksessa perheessä on jotain muitakin ongelmia, kuin vain se raha. Tai vanhemmat tekevät jotain väärin.

Ei ainakaan minun isäni tehnyt yhtään mitään väärin, kun yksin maksoi talon lainaa, laskuja, ruokaa sekä minun ja veljeni vaatetus- ja koulumenoja. Siinä ei yhdellä, pienipalkkaisella ihmisellä kovin pitkälle rahat riitä vaan kyllä se näkyy lasten elämässä. Meillä se näkyi hyvin yksipuolisena ruokavaliona, välillä ruoattomuutena ja siinä, että eipä tullut edes haaveiltua mistään uusista vaatteista. Kiitollinen olen isälleni siitä, että hän jaksoi sinnittellä ja tehdä ylitöitä, vaikka kurja verottaja ei tässä maassa työntekoon kannustakaan. Mutta kyllä se jäljet jätti ja minusta on tullut ruoan hamstraaja, koska en voi kestää pienintäkään ajatusta siitä, että ruoka loppuisi, vaikka tiedän, että nyt on rahaa ja kaupat lähes aina auki. Siksi myös tahdon isäni nyt vanhana nauttivan rahoistaan, vaikka pienestä eläkkeestä ei kamalasti ylimääräistä jääkään. Mutta tahdon hänellä edes vähän aikaa olevan helpompaa elämää ilman kituuttamista.

 

Pitäisikö tässä sitten lopettaa eläminen? Mä olen elänyt lapsen kanssa kahdestaan viisi vuotta työmarkkinatuella tai opintotuella ja/tai toimeentulotuella. En siis saa toimeentulotukea aina, se riippuu työtuloista. Eli teen siis töitäkin sen mukaan mitä pystyn ja niitä on.

Vanhempani eivät ole koskaan saaneet sossusta senttiäkään joten ei ole periytyvää tämä mun kohdalla. Lapsuuteni ei ollut köyhä vaan perheemme oli keskituloinen. Lapseni näkee kyllä, että mä en ole toimeton koska opiskelen ja teen töitä. Isänsä on myös töissä joten näkee kyllä, että rahan eteen on tehtävä töitä.

 

Itse ainakin stressaan jatkuvasti taloudesta. Pärjääkö oma yritykseni, pärjääkö miehen yritys. Onko meillä varaa asua mukavalla alueella josta pääsee mukavasti asioille, onko meillä varaa tarjota jälkikasvulle turvallinen ympäristö ja koulutus jne. Emme havittele materiaa, vaan sitä tasaisuutta ja turvallisuutta, joka tulee rahasta. Olemme ihan onnellisia, mutta jatkuva stressi syö meitä ja itse olen sairastunut jo useasti siitä johtuviin komplikaatioihin. Meitä ajaa eteenpäin kunnianhimo ja tarve pärjätä elämässä, halu luoda elämässä enemmän ja jakaa se myös läheisille. Mun on vaikea kuvitella että olisin onnellisempi vähemmillä rahoilla. Osaamme nauttia niistä pienistä asioista, luonnosta ja läheisistä, mutta koska emme ole saaneet mitään koskaan valmiina, kaikki onni täytyy luoda itse. Luonnosta ei oo niin kiva nauttia jos ei oo kotia mihin palata.

 

[QUOTE="vieras";25527524]joku määritellä minulle ensin millainen on köyhä lapsi. Oikeasti..köyhä lapsi Suomessa!!! Liialla materialla toki saa ostettua omaa aikaa ja lapsen hiljaiseksi mutta tuskin se on kenenkään vanhemman mielestä oikea kasvatuskeino. Tässä maassa jokaisella lapsella on mahdollisuus harrastaa, kulkea urheilumerkkien vaatteissa, pelata, käydä leffassa, syödä monipuolista terveellistä ruokaa ym ym..joten kertokaa nyt mitä se köyhyys sitten on!!! Onko se todella sitä ettei samalta istumalta tyydytetä lapsen jokaista materiaalista himoa..tämä tuskin on tarkoituskaan, sehän olisi jo haitallista lapsen normaalin kasvun kannalta. Mulle heti kaikki nyt. Köyhä on kun ei ole ehjiä kenkiä, ei ruokaa eikä mahdollisuutta käydä koulua.[/QUOTE]

Maailman mittakaavassa köyhyys on toki tuota viimeksi mainitsemaasi. Mutta kyllä oikeaa köyhyyttä on Suomessakin, sitä ei vaan haluta nähdä eikä se myy iltapäivälehtien otsikoissa. Kyllä monella pienituloisella perheellä rahat ovat niin tiukassa, että kyse on muusta kuin siitä tyydytetäänkö heidän materiaaliset tarpeensa heti vai kohta.

Köyhyys Suomessa on sitä, että rahat eivät riitä siihen terveelliseen, monipuoliseen ruokaan vaan on oikeasti ostettava sitä perunaa, makaronia ja halvinta makkaraa seuraksi. Köyhyys on sitä, että vaikka vanhemmat tekevät töitä, rahat menevät vuokraan/asuntolainaan, pakollisiin laskuihin ja ruokaan. Lapsen koulumenot tai harrastuskulut, odottamaton pesukoneen/auton hajoaminen tai muu meno voi kaataa talouden muutamaksi kuukaudeksi. Köyhässä perheessä eivät auringonkukat auta, kun keittiössä illan tullen lasten nukkumaanmenon jälkeen laskeskellaan, että jos nyt jätämme vakuutuslaskun maksettavaksi ensi kuun palkasta, niin ehkä saamme tässä kuussa vielä syödä ja ostettua bensat työmatkoja varten. Ei köyhyys ole pelkkä valinta ja ihmisestä itsestään kiinni. Mielestäni sellainen näkökulma on kovin kylmä ja asenteellinen.

 

Mä vastaan että kyllä RAHA tekee mut onnellisemmaksi.! Pidempään ollut jakso jolloin meidän perheellä rahnat oikesti tiukilla. Eli tarkkaan saa katsoa mitä ostaa ja alennukset katson aina. Muistan ajan , jolloin rahasta ei ollut näin tiukkaa ja kyllä me miehen kanssa ainakin oltiin onnellisempia silloin kun rahat riitti ruokaan, laskuihin jne. ei tarvinnut kituuttaa kuten nyt. En minäkään välttämätää RIKKAAKSI halua, mutta olisi ihanaa jos rahaa olisi senverran aina, ettei tarvitsis joka penniä laskea.... lapset sais harrastaa mitä haluais ja myös itsekin. Että tämmöstä....

 

Ei ainakaan minun isäni tehnyt yhtään mitään väärin, kun yksin maksoi talon lainaa, laskuja, ruokaa sekä minun ja veljeni vaatetus- ja koulumenoja. Siinä ei yhdellä, pienipalkkaisella ihmisellä kovin pitkälle rahat riitä vaan kyllä se näkyy lasten elämässä. Meillä se näkyi hyvin yksipuolisena ruokavaliona, välillä ruoattomuutena ja siinä, että eipä tullut edes haaveiltua mistään uusista vaatteista. Kiitollinen olen isälleni siitä, että hän jaksoi sinnittellä ja tehdä ylitöitä, vaikka kurja verottaja ei tässä maassa työntekoon kannustakaan. Mutta kyllä se jäljet jätti ja minusta on tullut ruoan hamstraaja, koska en voi kestää pienintäkään ajatusta siitä, että ruoka loppuisi, vaikka tiedän, että nyt on rahaa ja kaupat lähes aina auki. Siksi myös tahdon isäni nyt vanhana nauttivan rahoistaan, vaikka pienestä eläkkeestä ei kamalasti ylimääräistä jääkään. Mutta tahdon hänellä edes vähän aikaa olevan helpompaa elämää ilman kituuttamista.

No en sitä tarkoittanutkaan, vaan että paljon on myös itsestä kiinni kuinka paljon sitä köyhyydentunnetta "lietsoo" ja minusta on huonoa vanhemmuutta ressata ja vatvoa raha-asioita lasten edessä.

 

[QUOTE="yrittäjä";25527816]Itse ainakin stressaan jatkuvasti taloudesta. Pärjääkö oma yritykseni, pärjääkö miehen yritys. Onko meillä varaa asua mukavalla alueella josta pääsee mukavasti asioille, onko meillä varaa tarjota jälkikasvulle turvallinen ympäristö ja koulutus jne. Emme havittele materiaa, vaan sitä tasaisuutta ja turvallisuutta, joka tulee rahasta. Olemme ihan onnellisia, mutta jatkuva stressi syö meitä ja itse olen sairastunut jo useasti siitä johtuviin komplikaatioihin. Meitä ajaa eteenpäin kunnianhimo ja tarve pärjätä elämässä, halu luoda elämässä enemmän ja jakaa se myös läheisille. Mun on vaikea kuvitella että olisin onnellisempi vähemmillä rahoilla. Osaamme nauttia niistä pienistä asioista, luonnosta ja läheisistä, mutta koska emme ole saaneet mitään koskaan valmiina, kaikki onni täytyy luoda itse. Luonnosta ei oo niin kiva nauttia jos ei oo kotia mihin palata.[/QUOTE]


Näin on. Eli paljon helpompaa on niillä ikiköyhillä, jotka ovat asettuneet köyhyyteensä (joka siis suomessa ei tarkoita kitkuttelua), kuin niillä, jotka jaksavat yrittää tienata itse ja yrittävät kohentaa elintasoaan.

 

[QUOTE="vieraana";25527827]Mä vastaan että kyllä RAHA tekee mut onnellisemmaksi.! Pidempään ollut jakso jolloin meidän perheellä rahnat oikesti tiukilla. Eli tarkkaan saa katsoa mitä ostaa ja alennukset katson aina. Muistan ajan , jolloin rahasta ei ollut näin tiukkaa ja kyllä me miehen kanssa ainakin oltiin onnellisempia silloin kun rahat riitti ruokaan, laskuihin jne. ei tarvinnut kituuttaa kuten nyt. En minäkään välttämätää RIKKAAKSI halua, mutta olisi ihanaa jos rahaa olisi senverran aina, ettei tarvitsis joka penniä laskea.... lapset sais harrastaa mitä haluais ja myös itsekin. Että tämmöstä....[/QUOTE]


Harrastamisesta vielä. Esim. meillä poika 15v löysi viimein itselleen mieleisen harrastuksen, ei kalliin, mutta maksaa jotain kuitenkin. Harrastus on auttanut häntä jaksamaan ja jaksaa myös paremmin koulussa sekä kotonakin.

Tämä siitä, että riittääkö luonnossa samoilu ja kavereiden kanssa hiihtely ja luistelu. Joilekin se ehkä riittää, mutta ei voi sanoa, että sen pitäisi riittää kaikille.

 

Maailman mittakaavassa köyhyys on toki tuota viimeksi mainitsemaasi. Mutta kyllä oikeaa köyhyyttä on Suomessakin, sitä ei vaan haluta nähdä eikä se myy iltapäivälehtien otsikoissa. Kyllä monella pienituloisella perheellä rahat ovat niin tiukassa, että kyse on muusta kuin siitä tyydytetäänkö heidän materiaaliset tarpeensa heti vai kohta.

Köyhyys Suomessa on sitä, että rahat eivät riitä siihen terveelliseen, monipuoliseen ruokaan vaan on oikeasti ostettava sitä perunaa, makaronia ja halvinta makkaraa seuraksi. Köyhyys on sitä, että vaikka vanhemmat tekevät töitä, rahat menevät vuokraan/asuntolainaan, pakollisiin laskuihin ja ruokaan. Lapsen koulumenot tai harrastuskulut, odottamaton pesukoneen/auton hajoaminen tai muu meno voi kaataa talouden muutamaksi kuukaudeksi. Köyhässä perheessä eivät auringonkukat auta, kun keittiössä illan tullen lasten nukkumaanmenon jälkeen laskeskellaan, että jos nyt jätämme vakuutuslaskun maksettavaksi ensi kuun palkasta, niin ehkä saamme tässä kuussa vielä syödä ja ostettua bensat työmatkoja varten. Ei köyhyys ole pelkkä valinta ja ihmisestä itsestään kiinni. Mielestäni sellainen näkökulma on kovin kylmä ja asenteellinen.

Toistelen jo vähän itseänikin. Mutta tälle elämiselle on myös Suomessa vaihtoehto ja se on ikiköyhyys. Eli jos ei jaksa enään yrittää, niin voi jättäytyä yheiskunnan armoille ja silloin ei enään tarvitse harmitella hajonneita silmälaseja tai pesukoneita, koska yhteiskunta ne maksaa.