Voiko virus aiheuttaa viikkoja kestävän, todella kovan ärsytysyskän?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "a p"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
A

"a p"

Vieras
Kun lääkäri väitti näin. Minulla on ollut nyt 4 vkoa kova ärsytysyskä joka häiritsee nukkumistani, työtäni ja ärsyttää itseni lisäksi myös todella paljon lähipiiriäni. Minua yskittää lähes jatkuvasti, yskänlääke ei auta.

Olen käynyt terveyskeskuksen omalääkärillä kaksi kertaa, en ole saanut kuin yskänlääkettä, ja lääkäri on sanonut että se on vain virusta, joskus ne voivat kestää kauankin täytyy vain odottaa että se menee ohi. Ekan viikon aikana oli myös nuhaa ja kuumetta, mutta kun ne lähtivät, yskä jäi.

Valvon 1-3 h yössä yskän takia ja olen todella väsynyt unenpuutteen takia. Lisäksi yskä saa minut välillä oksentamaan.

Mietin että kannattaisikohan mennä yksityiselle, vai meneekö rahat hukkaan, jos tämän ohimenoa ei voi mitenkään nopeuttaa? Vähän kyllä epäilen tuota terveyskeskuslääkäriä.
 
Mulla vähän samanlaista tai aika paljonkin. Neljänneltä lääkäriltä (ihan normi tk) sain vihdoin saman lääkityksen mitä astmaan käytetään ja johan helpottaa! Hän alkoi myös selvittää asiaa tarkemmin. Yritä hankkiutua jollekin muulle kun omalääkärille, esim. soita aamulla tk:sta päivystysaika. Mainitse tuosta valvomisesta yskän takia ja oksentamisen tunteesta. Jos ei kerran edes yskänärsytystä hillitsevä lääke (etenkään keskushermostoa lamauttava) auta niin tarvitaan järeämpiä konsteja.

Varaudu siihen, että ensin vaan tarjotaan "Tätä on liikkeellä ja yskä voi kestää yli kuukauden"-diagnoosia. Itse sanoin että ajoittain on vaikea hengittää.
 
[QUOTE="a p";25427955]Mutta miten lääkäri voi ilman kokeita tietää että tämä ei johdu jostain bakteerista?[/QUOTE]

ei sitä voikkaan tietää. mut ei joka taudin takia kannata kylvetellä itteän antibiootissa. terveen ihmisen keuhkoputkentuehdus on usein virusperäinen tai sitten sielä ei ole mitään taudinaiheuttajaa jäljellä enää, on vain ärsytytila, jolle ei mitään voi. poskiontelon tulehdus on varmaan poissuljettu?
 
Alkuperäinen kirjoittaja mulla myös;25427975:
Mulla vähän samanlaista tai aika paljonkin. Neljänneltä lääkäriltä (ihan normi tk) sain vihdoin saman lääkityksen mitä astmaan käytetään ja johan helpottaa! Hän alkoi myös selvittää asiaa tarkemmin. Yritä hankkiutua jollekin muulle kun omalääkärille, esim. soita aamulla tk:sta päivystysaika. Mainitse tuosta valvomisesta yskän takia ja oksentamisen tunteesta. Jos ei kerran edes yskänärsytystä hillitsevä lääke (etenkään keskushermostoa lamauttava) auta niin tarvitaan järeämpiä konsteja.

Varaudu siihen, että ensin vaan tarjotaan "Tätä on liikkeellä ja yskä voi kestää yli kuukauden"-diagnoosia. Itse sanoin että ajoittain on vaikea hengittää.

Minulla on astma, tosin lievä. Mutta tähänkään lääkäri ei sanonut kuin että käytä astmalääkkeitäsi. Tottakai olen käyttänyt, mutta eivät ne ole yhtään auttaneet tähän yskään.
 
ei sitä voikkaan tietää. mut ei joka taudin takia kannata kylvetellä itteän antibiootissa. terveen ihmisen keuhkoputkentuehdus on usein virusperäinen tai sitten sielä ei ole mitään taudinaiheuttajaa jäljellä enää, on vain ärsytytila, jolle ei mitään voi. poskiontelon tulehdus on varmaan poissuljettu?

Kyllä se lääkäri tutki ja sanoi ettei ole kuin virus joka menee itsekseen ohi. En siis tiedä onko poskiontelontulehdusta, ilmeisesti ei, tai sitä mieltä lääkäri oli.

Voiko sekin aiheuttaa yskää, vai miten se liittyy yskään?
 
Onko sulta otettu esim. tulehdusarvo? Mulla se ei ole ollut koholla ja siksi ei ole nähty tarvetta mykoplasmatestiin. RS-virus ainakin tällä hetkellä jyllää ja aiheuttaa aikuisissa tollasta yskää.

Mulle lääkäri kehotti nyt kaksinkertaistamaan "normaalin" Flixotiden annostuksen. (Itsellä ei ole aiemmin ollut astmaa tai oireita, mutta perheessäni kyllä niin tunnen asian.)
 
Alkuperäinen kirjoittaja mulla myös;25428023:
Onko sulta otettu esim. tulehdusarvo? Mulla se ei ole ollut koholla ja siksi ei ole nähty tarvetta mykoplasmatestiin. RS-virus ainakin tällä hetkellä jyllää ja aiheuttaa aikuisissa tollasta yskää.

Mulle lääkäri kehotti nyt kaksinkertaistamaan "normaalin" Flixotiden annostuksen. (Itsellä ei ole aiemmin ollut astmaa tai oireita, mutta perheessäni kyllä niin tunnen asian.)

Mitään kokeita ei ole otettu, lääkäri vaan totesi että se on virusta ja sillä selvä, sitä vähän ihmettelin.
 
[QUOTE="a p";25428009]Kyllä se lääkäri tutki ja sanoi ettei ole kuin virus joka menee itsekseen ohi. En siis tiedä onko poskiontelontulehdusta, ilmeisesti ei, tai sitä mieltä lääkäri oli.

Voiko sekin aiheuttaa yskää, vai miten se liittyy yskään?[/QUOTE]

no poskiontelot valuttaa sitä räkää kurkunpäähän, varsinkin makuulla, ja se aiheuttaa just ärsytysyskän.
ja noin muuten, jos sairastat astmaa niin et ole terve vaan keuhkoputkiin herkemmin tulee bakteeri-infektio. näillä tiedoin varmaan hakisin sen toisen mielipiteen mutta sen voi tietty saada sieltä terkkaristakin jos pääsee jonkun toisen vastaanotolle.
 
Heei,

nyt liikkeellä ollut yskä tuppaa joillakin muuttumaan virusperäisestä tulehdusperäiseksi eli lähtee laakista vasta antibioottikuurilla. Tänään käyty just samasta asiasta Mehiläisessä ja tuollainen vastaus tuli.
 
[QUOTE="a p";25428009]Kyllä se lääkäri tutki ja sanoi ettei ole kuin virus joka menee itsekseen ohi. En siis tiedä onko poskiontelontulehdusta, ilmeisesti ei, tai sitä mieltä lääkäri oli.

Voiko sekin aiheuttaa yskää, vai miten se liittyy yskään?[/QUOTE]

Mulla on taipumus poskiontelotulehduksiin, jotka oireilee pitkittyneenä flunssana/yskänä. Mitään kipua tai paineentunnetta ei poskissa ole. Se tulee joka ikisen flunssan jälkeen ja nyt kun sen itse tiedän niin vaadin kyllä lääkärissä, että tarkistaa sen niin saa oikeat lääkkeet ja vaivan pois.
 
Tämä tuli minullekin mieleen. Siihen auttaa vain pari, tiettyä antibioottia. Menee kait itsekseenkin ohi, mutta voi viedä kuukausia!

Multaki testattiin mut ei löytyny. Ja muutenki jo antibioottia vetelin useampaa naamaan nii ois tuoki siinä hävinny mut ei, joku sinnikäs sen aiheutti... Ja sitä räkästä takomistä riitti viikkoja viikkoja viikkoja...
 
Mulla oli reilu vuosi sitten 7 viikon yskä. En käynyt lääkärissä, kun aikaisemminkin on pitkiä yskiä ollut. Hirveää se on, kun yöllä yskittää ja töissä yskittää eikä voi kun yskiä, kun kauhea ärsytys kurkussa.
 
Minulla on ollut viikon kova ärsytysyskä ja vasta Panacod auttoi, en mennyt lääkäriin, vaan kokeilin omatoimisesti, antibiotti ei auttanut, siis virusperäinen. Eivätkö lääkärit tiedä, että Panacod on todella tehokas yskäänkin?


[QUOTE="a p";25427940]Kun lääkäri väitti näin. Minulla on ollut nyt 4 vkoa kova ärsytysyskä joka häiritsee nukkumistani, työtäni ja ärsyttää itseni lisäksi myös todella paljon lähipiiriäni. Minua yskittää lähes jatkuvasti, yskänlääke ei auta.

Olen käynyt terveyskeskuksen omalääkärillä kaksi kertaa, en ole saanut kuin yskänlääkettä, ja lääkäri on sanonut että se on vain virusta, joskus ne voivat kestää kauankin täytyy vain odottaa että se menee ohi. Ekan viikon aikana oli myös nuhaa ja kuumetta, mutta kun ne lähtivät, yskä jäi.

Valvon 1-3 h yössä yskän takia ja olen todella väsynyt unenpuutteen takia. Lisäksi yskä saa minut välillä oksentamaan.

Mietin että kannattaisikohan mennä yksityiselle, vai meneekö rahat hukkaan, jos tämän ohimenoa ei voi mitenkään nopeuttaa? Vähän kyllä epäilen tuota terveyskeskuslääkäriä.[/QUOTE]
 

Yhteistyössä