Lasten väärin kuulemia laulujen sanoja

  • Viestiketjun aloittaja Tipi
  • Ensimmäinen viesti
Mun mummi on kertonu että kun oltiin veljen kanssa pieniä, niin se laulo meille aina sellasta laulua kun poika se ajo puna ruunilla. Niin veli oli kuullu väärin ja laulo että poika se ajo punajuurilla. Mummi oli sit sanonu että puna ruunilla ei punajuurilla, niin veli suuttunu ihan hirveesti :D
 
hael
laulettiin kaverin kanssa anssi kelan bmw biisiä "Mika hiljainen on edelleen huhu kertoo että HIV:n se oli saaanut faijaltaan mutta kukaan ei kysy suoraan" HAHAHHA ( vaimoltaan)
 
Ei varsinaisesti väärin kuultu, mutta lapsena aina kuvittelin tuon maailmassa monta on ihmeellistä asiaa, et siinä kun lauletaan pienestä kulkijasta, että se oli sellanen pieni kulkuri jolla oli keppi olalla ja siihen solmittuna punaruudulliseen liinaan tavarat, ja siis oikeastihan siinä puhutaan tietty lapsesta
 
metsänpeitto
Keskimmäinen laulaa aina sitkeästi

Makiasti oravainen, makaa sammalhuoneessansa. Sinnepä ei hallin hammas, eikä metsämiehen lammas, ehtineet milloinkaan.

Joskus tosin lammas saattaa olla myös metsämiehen allas.
 
Mikäs se suomalainen räppibiisi nyt on missä se äijä laulaa että hälle "ei tuu pakkeja"
Mun serkku, joka on äitini kummityttö, kuunteli tuota biisi ja heristi sitten sormea äidilleni ja sanoi että kuulitkos, ei tupakkeja!
 
sommarcat not kirj.
Siskon likat laulavat vieläkin 10 ja 7v lohikäärme Buffissa näin:
Haalenneet ja vaalenneet on vanhat suojukset...Oikeesti vanhat suomut sen..
Itse lauloin aina Ihan ivalo...oikeesti siinä laulussa Ihana Valo...
 
Minä lauloin 3-4 vuotiaana lapsena, että "Saimaan saaressa pikkuinen torppa, istuu portailla Mestori Miikkulainen", vaikka se on oikeasti Nestori Miikkulainen. Vieläkin joskus vanhempani jaksavat muistuttaa aina välillä tuosta, yli 25 vuoden kuluttua tapahtuneesta...
 
Mä lauleskelin kakarana meksikon pikajunaa aina "valokeilat lakaisevat mahaa kiiltävää, vaikka äiti kyllä aina yritti korjata et kulta se on rataa kiiltävää, mut ei, ei se ollu yhtä hyvä... :)
 
tippiä
Fröbelin palikoitten ompelu-biisi, poika 2,5v laulaa:
"tippiä tippaa, tippiä tippaa, saunat on siistit, saunat on siistit, kohta on paita valmis"
oikeasti siis tikkiä tikkaa, saumat on siistit
 
hauskaa
Tyttö 6v lauloi vanha nainen tunkiolla :D

Poika 4v lauloi jouluna: me odotamme jeesusta, se liekkiin leimahtaa.
ja leipuri hiiva asuu pojan mielestä kapulatiellä, ei kumputiellä.
 
"... kuin kotimaa tää pohjoinen, maa kallis siilien" lauloi sisko ala-asteella.

Äitillä ääntelee oksilla varpusraukat tyytyväiset.

Mää oon aina myös luullu että aatsipoppaassa lauletaan makukarvasta :)
 
Mä pienenä ihmettelin "liina komme kiitää ja valkoinen on maa", että pöytäliinako se kiitää ja mikä ihmeen komme, siis liinakkomme siinä kiitää laulussa "Kulkuset"

Isäni ihmetteli tosissaan, että kuinka ne kehtaa radiossa soittaa laulua "Ihana pano" laulusta "Ihana valo"

Äiti ihmetteli millainen on "ompikuusi", laulusta "Joulupuu on rakennettu".."ompi kuusen oksilla"
 
"just"
Leeneliinukkaa vähän peesatakseni. Minä ihmettelin, millaisia ne puol isot on, kun laulettiin: kaks vain valveil on puolisia.
Tyttäreni lauloi pienenä uudempaa joululaulua: Sydän, viime joulun lahja, seimen luona annetaan ( sydämiimme joulun lahja, seimen luona annetaan)
Sama lapsi lauloi pienenä kielikylpyläisenä: räven raskar över Risen ja kysyi multa: miksi siinä lauletaan, että kettu juoksi yli riisin?
 

Yhteistyössä