En ole, enkä koskaan ole ollutkaan (edes lapsena) kaunis. En millään mittapuulla, tai kenenkään mielestä. (en usko edes mieheni pitävän minua erityisen kauniina, vaikka rakastaakin). Olen perinyt isäni miehiset piirteet ja osittain myös luonteen. Edellisille en oikein mitään mahda, jälkimmäisiä koitan hillitä ja hallita, jottei minusta tulisi myös ihmisenä samanlaista, kuin isästäni. Olen perinyt häneltä myös taipumuksen addiktioihin -enkä tiedä, kuinka iloinen olen siitä, että viinan sijasta olen valinnut makeanhimon, jota keskivartaloni nyt juhlistaa lähes kaljamahaa muistuttavalla pötsillä.
Kauniimmalta äidiltäni olen perinyt vain vilkkaan ja aktiivisen hormonitoiminnan, mikä käytännössä tarkoittaa teini-ikäisen akneongelmia nelikymppisellä naisella.
N. kymmenen vuotta sitten otin itsestäni niskaperseotteen, kieltäydyin jättäytymästä perimäni armoille ja laihdutin normaalipainoon, urheilin, söin terveellisesti, hoidin ihoani jne. Enkä muista koskaan olleeni onnettomampi ja pahemmin hukassa itseni kanssa. Tiedä sitten, mikä auttaisi.