Säälittääkö muita yksilapsiset perheet? :(

Maailma on nyt jo niin perskeleen ylikansoitettu, että mun mielestä toi kiinan yhden lapsen politiikka pitäis päteä ihan koko maailmassa!

 

Ihmisillä tuntuu olevan käsitys, että me ainoat lapset olemme kasvaneet yksinäisyydessä pelkät lepsut hemmottelevat vanhemmat seuranamme. Hah. Minulla ainakin oli paljon kavereita, ja naapurissa asui niistä paras. Kyllä ei-biologisten ihmistenkin kanssa voi kinastella, sopia ja oppia jakamaan.

Minua ei ainakaan hemmoteltu, ja uskon että hyvin eri kokoisissa perheissä pystytään kasvattamaan lapset ns. päin puuta. Tein kotitöitä, enkä saanut haluamiani tavaroita pelkästään osoittamalla niitä. Kävin kesätöissä, olin muuten samassa paikassa kuin kaverini, jolla on yhdeksän sisarusta.

Vaikka yksilapsiset perheet ovat yleistyneet sitten wanhojen aikojen, joudun edelleen selittelemään ja puolustelemaan vanhempieni valintaa. Voisin tietysti vain luovuttaa, mutta ärsyynnyn aina, kun kohtaan stereotyyppisiä "voi voi kun ootte itsekkäitä ja surullisia ja" -voivotteluja. En ole itsekäs, enkä yhtään surullinen. Olen joustava ja ihmisläheinen. Osaan olla yksikseni kirjan kanssa, mutta nautin myös rupattelusta isossa porukassa.

 

Tällä pallolla on kohta 7 miljardia ihmistä. Kuka täällä on yksin?

Loppupeleissä se kasvatus riippuu täysin vanhemmista. Jos vanhemmat ei hommaa hanskaa niin "upea" ja "hieno" sisarusparvi tekee toisilleen seuraa vankilassa

 

Minua säälittää tämän ketjun aloittaja ja hänen kapeakatseisuutensa. Häpeä.

 

Joo.. tällaisissa "tapauksissa" kuin AP, voin todeta, että säälittäisi jos sinun lapsillasi ei olisi sisaruksia. Ainoan lapsesi elämä olisi varmasti kurjaa kun äiti ajattelee noin.

Muussa tapauksessa, lapsiluvulla ei ole väliä. Jotkut on ainoita, joillain on kymmenen sisarusta. Itse olen ainoa ja hyvin onnellinen ja tasapainoinen ihminen. Täytyy ehkä vähän kehaista, että ainokaisuuteni johdosta olen ehkä hieman itsenäisempi ja kunnianhimoisempi kuin ne jotka ovat eläneet sisarusparven ympäröimänä.

 

Öö... Ei säälitä.
Mulla ei ole sisaruksia enkä tottapuhuen kertaakaan ole tähän mennessä (yli 30v) kaivannutkaan.
Sisarukset varmaan on rikkaus (toivottavasti, mulla on monta lasta) mutta ei ne mikään perustarve ole ja monessa tapauksessa varmaan parempikin että lapsia on vain yksi.

 

Mä olisin lapsena toivonut kovasti siasruksia, mutta eipä minun toiveeni paljoa painanut. Siksi "teen" itse ainakin kaksi lasta (kolme haluaisin, mutta mies ei).

Toisaalta tunnen useamman ainoan lapsen, jota asia ei vaivannut tasan yhtään. Että turha ainoita lapsia on mitenkään yhtenäisenä ryhmänä sääliä. Itse asiassa luulen, että omakin sisarushinkuni johtui lähinnä siitä, että paras kaveri oli nelilapsisesta perheestä ja lapsena nyt on usein tarve olla niinkuin muut.

 

Taas tätä. Että ollaan pehmentävinään omaa äärimielipidettä mutta itse asiassa vihjataan vain, että jos sulla olis kaikki palikat tallella niin toki ymmärtäisit että se minun ehdottamani valinta olisi se parempi. Rusinat pullasta. Loukataan toista lämpimikseen samalla kuin ilmoitetaan, että minähän olen suorastaan avarakatseinen. Ja jälkihoidoksi vielä hypitään valmiiksi tallotuille varpaille, että ootas kunhan vähän vanhenet ja viisastut.

Minä kyllä valitin vanhemmille, että sisko pitäis saada. Piti myös saada poni. Kumpaakaan vaatimusta ei kuitenkaan edes vastaanotettu saati harkittu. Onneksi ei.

Toki nytkin mielelläni vastaanottaisin sen ideaalisiskon, joka olisi just minun makuni mukainen ja sanoisi vain oikeita asioita ja toimisi aina niinkuin minä tykkäisin. Saattaisin olla niinkin jalomielinen, että muutama kiva pikkuvikakin siinä saisi olla. Mutta kuitenkin homman pitäisi kulkea romanttisen komedian sävyssä.

Ei ollut missään vaiheessa tarkoitus pehmentää mielipidettäni. Minua ottaa päähän vanhemmat, jotka tekevät sen yhden lapsen, koska pitää tehdä lapsia. Sitten omassa itsekkyydessään, lapsi ei saa sisarusta, laitetaan hoitoon, kun ollaan vapaalla ja kaikki muut lieveilmiöt mitä nykyään suositaan, koska äidilläkin pitää olla elämä.

Siis mikä aikuisen ihmisen kommentti, että haluat täydellisen siskon? Sisarusten kanssa juuri opitaan riitelemään rakentavasti, koska sisarus ei katoa minnekkään, jos sille sanot suoraan ja olet oma itsesi.

Huomaa kyllä, että yksinolleet eivät kykene tähän ja jos ollaan eri mieltä, on se loukkaus suoraan sinulle.

 

Mulle sisaruksista on vain harmia kun eivät tee mitään kotitalon eteen, raha kyllä kelpaa...Aikuisia siis ollaan kaikki.

 

Olen tavannut aikas monta "ainoaa lasta" elämäni aikana, ja jok'ikinen on ollut parhaassa tapauksessa vain tosi itsekeskeinen. Pahimmat tapaukset on olleet sellaisia, jotka eivät ole kestäneet kilpaulua ja häviämistä ollenkaan vaan ovat alkaneet ko. tilanteessa kiusaamaan muita.

Me kun ruvettiin miehen kanssa perheen perustamista suunnittelemaan niin mun ehto oli että lapsia tehdään joko nolla, tai sitten vähintään kaksi. Yhtä lasta en olisi ikinä suostunut tekemään (ellei siis olisi käynyt niin huonosti, että toista ei millään oltaisi saatu), yllä mainitusta syystä.

Ymmärrän, etteivät ainoat lapset tajua, mistä ovat jääneet paitsi. Mutta meille muille te olette oikea maanvaiva.

Tuttavapiirin pahin kiusaaja on sisarussarjansa nuorin, jota taasen vanhempi isoveli kiusaa kotona...

Kilpailun kestäminen tai kestämättömyys on enemmän luonnekysymys...

 

[QUOTE="Vieras";25365251]Joo.. tällaisissa "tapauksissa" kuin AP, voin todeta, että säälittäisi jos sinun lapsillasi ei olisi sisaruksia. Ainoan lapsesi elämä olisi varmasti kurjaa kun äiti ajattelee noin.

Muussa tapauksessa, lapsiluvulla ei ole väliä. Jotkut on ainoita, joillain on kymmenen sisarusta. Itse olen ainoa ja hyvin onnellinen ja tasapainoinen ihminen. Täytyy ehkä vähän kehaista, että ainokaisuuteni johdosta olen ehkä hieman itsenäisempi ja kunnianhimoisempi kuin ne jotka ovat eläneet sisarusparven ympäröimänä.[/QUOTE]

Itsenäisyys ja kunnianhimo eivät kyllä ole tulleet siitä, että olet ainokainen. Kaikkea sitä kuuleekin.

 

Ei ollut missään vaiheessa tarkoitus pehmentää mielipidettäni. Minua ottaa päähän vanhemmat, jotka tekevät sen yhden lapsen, koska pitää tehdä lapsia. Sitten omassa itsekkyydessään, lapsi ei saa sisarusta, laitetaan hoitoon, kun ollaan vapaalla ja kaikki muut lieveilmiöt mitä nykyään suositaan, koska äidilläkin pitää olla elämä.

Eiköhän tämä ole lähinnä juuri niiden ongelma joilla on useampi lapsi. Ei jakseta hoitaa kotona kahta tai kolmea lasta ja sitten vanhemmat sisarukset laitetaan hoitoon. Näin se yleensä menee. ;Minä ainakin tiedän monta, monta tämmöintä tapausta.

 

monessa tapauksessa varmaan parempikin että lapsia on vain yksi.

Parempi olisi se ettei niitä lapsia olisi yhtään. Ongelmaperheissä lapsia vaan tuppaa olemaan useampi.

 

Minuakin jollain tapaa säälittää, tai ehkä se on väärä ilmaisu. Mutta ajattelen, että ne jotka eivät toista tai kolmatta lasta halua (tahattomasta lapsettomuudesta kärsivät on asia erikseen) eivät tiedä mistä kaikesta ihanasta jäävät paitsi.

Tuntemani yksilapsiset perheet ovat erittäin mukavuudenhaluisia ja työorientoituneita ja tykkäävät panostaa enemmän itseensä, ulkonäköönsä ja harrastuksiinsa kuin lapseensa ja sen kyllä valitettavasti huomaa lapsen käytöksessä.

 

[QUOTE="vieras";25365282]Itsenäisyys ja kunnianhimo eivät kyllä ole tulleet siitä, että olet ainokainen. Kaikkea sitä kuuleekin.[/QUOTE]

Niin, siksi sanoinkin ehkä. En voi tietää. Mutta olen kyllä edelleen sitä mieltä, että ainoat lapset ovat keskimääräisesti itsenäisempiä kuin ne lapset, joilla on vaikka kolme tai neljä sisarusta.

 

[QUOTE="vieras";25365278]
Kilpailun kestäminen tai kestämättömyys on enemmän luonnekysymys...[/QUOTE]

Kukaan oikeasti tykkää hävitä. Aikoinaan kun tuli harrastettua kilpaurheilua niin pukuhuoneessa häviön jälkeen oltiin yhtä kiukkuisia kaikki, oli sitten sisaria tai ei

 

Jestas sentään...!

Ei säälitä, ei. Siis yksilapsiset perheet. Monessakin tapauksessa heillä on asiat todella hyvin, jopa paremmin kuin monilapsisissa perheissä. On toki monilapsisia perheitä, joille se useamman lapsen- taktiikka sopii, ja se on niin kiinni ja riippuvainen vanhemmista!, mutta mun oman kokemuksen mukaan juurikin me yksilapsiset olemme äärimmäisen sopeutuvaisia, joviaaleja sekä sosiaalisia ihmisiä, koska olemme saaneet tehdä enemmän töitä asioiden eteen emmekä suinkaan oppineet pitämään niitä itsestäänselvyyksinä. Kaverit on pitänyt itse hankkia, yksinnelämään ja -pärjäämään on pitänyt opetella ja oppia, omaa päätään on pitänyt opetella ja oppia käyttämään nuorena ja itsenäistymään. Enkä ko.asioita todellakaan näe puutteina, päinvastoin!, mutta yleensä noi asiat ovat monellakin sisaruksella varustetulla lapsella hukassa pahimman kerran.

Ainokainen pärjää maailmassa yleisesti ottaen hyvin; hän on sitkeä, päämäärätietoinen, kyvykäs jne. joka omaa avarakatseisuutta. Miksi? Koska hänen on pakko. Eikä meidän tarvitse jatkossa - ja nyt kärjistän tieten tahtoen - kärsiä huonoista sisarussuhteista, jotka kuormittavat viimeistään aikuiselämän vuosia...viimeistään perinnönjakotilaisuuksissa ...

Säälittävää on lähinnä se, jos tässä nyt pitää yleensä alentua sääliä tuntemaan, että monilapsisilla perheillä on edelleen noinkin alkeellinen käsitys ja kuva yksilapsisista perheistä. Ja - säälittävää on se, että se yksilapsisen perheen ainokainen lapsi loppujen lopuksi jossain vaiheessa on kantavana voimana sille monilapsisen perheen lapselle, joka tuskailee oman perheensä sosiaalisia suhteita...

 

Meidän tyttö on ainoa lapsi. Enempi mua kuitenkin säälittää joku Intian katulapsi kuin Suomessa asuva perheen ainokainen. Voi nyyh jos ei ole sisaruksia. Ei se elämä siihen lopu. Ja itse pidän kahden tai useamman lapsen äitiä laiskana. Ei itse viitsi viettää aikaansa lapsensa kanssa niin tekee sille sitten seuraneidin niin voi ite laiskotella soffalla. Hyi sentään!

 

Ap on varmaan meidän neuvolantäti. Se meinaan viimeks saarnas ja moralisoi mua neuvolakäynnillä siitä ettei me aiota tehdä enempää lapsia kuin tämä yksi. Syitä on monia, kuten esim. se, että me halutaan itse elättää lapsemme, eikä meillä ole varaa kuin yhteen, mulla ei kestä pää enää uudestaan sitä vauva-aikaa, mun raskaus oli tosi vaikea, mielummin annan jakamattoman huomioni yhdelle lapselle kuin niin miten meillä oli lapsena, mulla kun on kahden siskon lisäksi 6 velipuolta ja 2 siskopuolta, ja oikeasti mun vanhemmilla ei riittänyt ollenkaan kahdenkeskeistä aikaa kenellekään meistä. Mä en suostu uskomaan että meidän lapsi kärsis siitä että jää ainoaksi, hänellä asuu kaksi serkkua samalla kylällä, on about saman ikäisiä kavereita nyt jo (ikää 1,5v) ja käydään avoimessa päiväkodissa kerta viikkoon, joten yksinään ei tosiaan joudu olemaan.

Enemmän mua säälittää ne pienellä ikäerolla pukatut sisarukset, ja niiden vanhemmat. Miten kellekään voi tulla muka jo uus vauvakuume kun edellinen lapsi on alle puoli vuotia, ja jos vahinko käy, niin miten ihmiset ei huolehdi ehkäisystä tuossa tilanteessa kunnolla. Miettikää nyt pientä nippanappa vuoden iän ylittänyttä ihmistä kun yht' äkkiä hänen maailmaansa pamahtaa joku pikkusisarus joka huutaa, tekee äidin väsyneeksi ja kiukkuiseksi, ja vie kaiken huomion? Mun mielestä 2v on ihan minimi ikäero lapsille, kaikki sen alle olevalla ikäerolla olevat lapset kärsii varmasti jollain tasolla siitä etteivät saa olla äidin pikkuisia tarpeeksi pitkään, ja äidit kärsii myös väsymyksestä.

 

[QUOTE="Vieras";25365331]Niin, siksi sanoinkin ehkä. En voi tietää. Mutta olen kyllä edelleen sitä mieltä, että ainoat lapset ovat keskimääräisesti itsenäisempiä kuin ne lapset, joilla on vaikka kolme tai neljä sisarusta.[/QUOTE]

No loogisesti ajatellen juuri toisinpäin, koska äidillä tai isällä ei ole niin paljon aikaa sinulle ja aikaa auttaa sinua koko ajan, sinun on pakko tehdä asiat itse.

 

Parempi olisi se ettei niitä lapsia olisi yhtään. Ongelmaperheissä lapsia vaan tuppaa olemaan useampi.

No joo, en mä vaan tarkoittanut tuolla mitään ongelmaperheitä, vaan ihan sitä että monelle ihan tavalliselle perheelle sopii paremmin se että lapsia on vain yksi, syystä tai toisesta.

 

Vai että ihan säälittää. No voi voi.

Toivon todella ette ikukaan ole itseäni tuon vuoksi säälinyt ettei minulla ollut sisaruksia, eikä sääli tytärtäni, jolla ei ole sisaruksia. Molempien meidän elämää rikastuttaa suuri rakkaus

Kuvitteletko ihan oikeasti että jokainen lapsi/nuori/ kaipaa siraruksia edes jossakin elämänsä vaiheessa.

Itse säälin miestäni, jolla veli suhde aika huono. Ei pietä oikein mitään yhteyttä, ja kaikki pakolliset sukujuhlatkin ahdistaa häntä ja myös minua. Ja voi sitä katkeruutta kun tuo sai sitä ja tätä sillon nuorena, ja mä en saanut. yhyy :O Itse leikin paljon serkkujen kanssa. ja jos serkut alkoi tympimään, niin voi mennä kotia
Ei koskaan tarvinnut velvollisuudesta tehdä mitään kukaan ei käynyt rikkomassa lelujani tai tullut huoneeseen luvatta ja mikäparasta ei ole koskaan tarvinnut karkkipäivän menettyksen uhalla vahtia pienempiä Ja jos lähdin omillekavereilleni sisaruksia ei tarvinnut ottaa mukaan. Jipii voi sitä riemua!!!
ITSELLÄNI NYT YKSI LAPSI JA VAKAVASTI MIETIN TEENKÖ TÖISEN. TOSIN SE EI OLE NIIN YKSINKERTAISTA MEILLÄ MUUTENKAAN ... Moni vauvakuumeilia ei sitä vain tunnu älyvän.

 

[QUOTE="vieras";25365364]No loogisesti ajatellen juuri toisinpäin, koska äidillä tai isällä ei ole niin paljon aikaa sinulle ja aikaa auttaa sinua koko ajan, sinun on pakko tehdä asiat itse.[/QUOTE]

Siis täh? Nyt meni ohi. Miten niin ei ole aikaa? Muistelen kaiholla niitä aikoja kun olin vielä tarhassa/alakoulussa ja kaikki kesälomat ja hiihtolomat ja joululomat ym. vietettiin äidin kanssa (hänellä oli mahdollisuus pitkiin lomiin) elokuvissa käyden, uimahallissa uiden, kotona lepäillen, ihan kahdestaan ja hyvät muistot jäi! Ei ollut viittä siskoa vierellä jakamassa huomiota, eli KYLLÄ, vanhemmillani oli minulle aikaa, varmasti vielä keskivertoa enemmän

 

Yöllä ihan vihaksi pisteli, kun tätä ketjua luki, mutta nyt oikeastaan vaan naurattaa Myötähäpeää tunnen vain ja ainoastaan tiettyjä kommentteja antaneita ihmisiä kohtaan

En osaa ainokaisen äitinä sanoa, olenko mukavuudenhaluinen ja työorientoitunut - isänsä ei ainakaan jälkimmäistä prototyyppiä edusta Pidän hirveästi kyllä työstäni, mutta toisaalta n. 2h/ilta olen mukana tytön harrasteessakin.

Edelleen totean, että taitaa olla turhimpia kiistanaiheita tämänkin ketjun asia. Mulle ainakin on aivan sama, onko MUISSA perheissä 1, 3, 5 vai 12 lasta. Ja toisten "sääliminen" on sairasta; siinä ikäänkuin ylentää itsensä sillä, että alentaa toiset.

 

Ei siinä mitään säälimistä ole...se ainokainen voi olla todella paljon onnellisempi kuin esim isonperheen lapset..en ole koskaan ikinä ymmärtänyt tätä et säälin ainokaisia, säälin jos perheessä on monta lasta..eiköhän siihen onnellisuuteen vaikuta moni muu asia kuin sisarusten lukumäärä taikka onko niitä ollenkaan.

ja meillä kaksi lasta itsellämme..