Vauvavuosi 2012

Onko kellään muulla suunniteltu lapsenhankintaa vuodelle 2012?

Opiskelut ja elämä alkaa olla kohdillaan niin että joskus kevään puolella olis meillä miehen kans tarkotus jättää ehkäisy pois. Esikoista siis toivomme. :heart:

Entäs kohtalotoverit, onko toiveissa ekaa, tokaa, iltatähteä vai onko lapset jo tehty? :xmas:
 
Tulossa on, kolmas ja viimeinen (tai tokavika), kesäkuussa, jos kaikki menee hyvin.

Vielä(kin) on vähän epätodellinen olo. Tiedostan kyllä että raskaana ollaan, ja tähän asti kaikki on mennyt hyvin, mutta jotenkaan en meinaa uskoa että meillä ihan oikeasti olisi kesäkuussa vauva. Omituista. Ei kahdessa ekassa odotuksessa tällaista olotilaa ollut..rääh.
 
Anatolia! Sähän joku aika sitten sanoit ettet jaksaisi kolmatta lasta. Mikä muutti mielen?
Milloin mä niin oon sanonut? Jonkun rasittavan päivän iltana varmaan :). Eikä varmaan ihan äsköttäin koska jonkin aikaa oon jo maha pystyssä ollut.

Mielen muutti se, että sekä mulle että miehelle iski vauvakuume, samaan aikaan vieläpä kerrankin. Ja että 2 ekaa muksua on jo isoja ja omatoimisia. Tuli sellainen olo että joo, yks vielä hei. Tuumasta toimeen ja samantien naps, pulla uuniin, tässä sitä ollaan. Neljännestäkin ollaan puhuttu, mutta sen suhteen en vielä sen enempää lupaa tai suunnittele...sen näkee sitten kun kolmas on maailmassa että halutaanko enempää ja jos halutaan niin missä vaiheessa.
 
kgbking
No jos joku yhdenillan superkomea, pitkä, vahva, paksuhiuksinen, hyväihoinen ja vihreäsilmäinen seikkailija haluisi hurjastella ilman kumia, niin nyt alkaa olemaan viimeiset vuodet käsillä...
 
Gmaili
Neljättä lasta yritetään. Helmikuun alussa jätetään ehkäisy pois. Nyt kaksi isompaa lasta ja ... niin kaikki ei mennyt suunnitelmien mukaan rv39+2 ...Toivottavasti nyt tämä uusi vuosi olisi parempi ja saisimme kotiin lämpöisen tuhisevan nyytin. Vaimon raskaaksi tulo todella helppoa. kaikki nämä kolme kertaa on tullut ekalla yrittämisellä ts. kierrolla.
 

Yhteistyössä