Miksi susi Turussa on turvallisuusriski??

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "miu"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
M

"miu"

Vieras
En oikein ymmärrä että jos Turussa on susi niin ihmisten tulee välttää kulkemista ko. alueella missä susi nähty mutta maalla ihan ok laittaa lapset kävelemään koulutielle jossa myös nähty susia ja koiriakin sudet pihasta hakeneet? Vai ollaanko kaupungeissa ihan vellihousuja metsäneläinten edessä?
 
Olisiko yksinäinen susi eksynyt laumastaan, ne voivat olla hankalia. Ja toisaalta, jos alueella on vaikkapa 25000 ihmistä, niin on todennäköisempää että jotakin sattuu, kuin jos alueella on 25 ihmistä.
 
Ymmärtääkseni turun susi oli ahdistellut ihmisiä, seuraillut ja norkoillut. Kyllähän sellaisetkin maalla tapetaan, älkää viitsikö-

Mut ainiin, kaikki turkulaiset on jo unohtaneet koko suden kun ei sitä ole vähään aikaan edes näkynyt. Miksi muut jauhaa siitä edelleen?
 
Alkuperäinen kirjoittaja isoäiti mölykylästä;25329629:
näinhän se menee. ja ne sudet ei kuulema ole maalaisille vaarallisia, mutta kaupungilaiset ne pistelee poskeensa

Meinaatko että kaikki sudet maalla pitää lopettaa varmuuden vuoksi? hitto, muuttakaa kaupunkiin jos ette kestä metsän eläinten olemassaoloa. Tottakai siellä on elukoita eikä niitä aleta varmuuden vuoksi lahtaamaan.
 
[QUOTE="vieras";25329661]Meinaatko että kaikki sudet maalla pitää lopettaa varmuuden vuoksi? hitto, muuttakaa kaupunkiin jos ette kestä metsän eläinten olemassaoloa. Tottakai siellä on elukoita eikä niitä aleta varmuuden vuoksi lahtaamaan.[/QUOTE]

Näin juuri. Metsässä on suden paikka.
 
Nimenomaan. Turussa liikkunut susi oli tullut pelotta lähelle ihmisiä, lähtenyt seuraamaan ja norkoillut ihan lähietäisyydellä joka vahvasti viestii siitä että kyseinen eläin ei ole normaali. Ja epänormaalisti käyttäytyvät yksilöt ne nimenomaan ovat ihmiselle vaarallisia.
 
[QUOTE="vieras";25329609]Kumpi oli metsässä ensin, susi vai ihminen? Jos pelkää susia, kannattaa muuttaa pois metsästä kaupunkiin jonne sudet eivät ole tervetulleita.[/QUOTE]

Mikseivät ole? Kaupunkilainen taas asialla huomaan.
 
[QUOTE="Kifa";25332095]Nimenomaan. Turussa liikkunut susi oli tullut pelotta lähelle ihmisiä, lähtenyt seuraamaan ja norkoillut ihan lähietäisyydellä joka vahvasti viestii siitä että kyseinen eläin ei ole normaali. Ja epänormaalisti käyttäytyvät yksilöt ne nimenomaan ovat ihmiselle vaarallisia.[/QUOTE]

Ja maallako ei tällaisia susia?
 
Me ollaan maalta kotoisin, ja aamulla ei ollut mikään ihme että pihapiirissä vaikka mitä elukoita mutta kyllä ne lähti kun ihmisen näki eivätkä aamutallia jääneet tekemään seuraksi. ;)

Mutta nyt ei kyllä naurata että arveluttavasti käyttäytyvä susi kohta omalla pihalla liikkuu. Eipä tunnu kivalta jättää poikaa rattaisiin nukkumaan edes. Ei suden kuulu kaupungissa liikkua, ja tänne eksynyt susi voipi olla vaaraksi ja tuntea itsensä uhatuksi.
 
[QUOTE="turkulainen";25329608]Ymmärtääkseni turun susi oli ahdistellut ihmisiä, seuraillut ja norkoillut. Kyllähän sellaisetkin maalla tapetaan, älkää viitsikö-

[/QUOTE]

Eipä muuten tapeta. Meidän tontilla syödään peuroja, naapurissa koiria, lapsen kanssa susi bussipysäkillä jne. Ne on muuttanut tänne meidän seuraksi, ei pelkää ihmistä. Ei kaatolupia..

Helppo on keskustan kerrostalosta huudella "ei ne mitään tee" :D Tässähän se nähtiin, niin luonnonsuojelumyönteiset kaupunkilaiset panikoi heti susihavainnon jälkeen, vaaditaan kaatolupia. Aikaisemmin ollaan toitotettu että kyllähän susillakin on oikeus elää. Kaksinaismoraalia?
 
Eipä muuten tapeta. Meidän tontilla syödään peuroja, naapurissa koiria, lapsen kanssa susi bussipysäkillä jne. Ne on muuttanut tänne meidän seuraksi, ei pelkää ihmistä. Ei kaatolupia..

Helppo on keskustan kerrostalosta huudella "ei ne mitään tee" :D Tässähän se nähtiin, niin luonnonsuojelumyönteiset kaupunkilaiset panikoi heti susihavainnon jälkeen, vaaditaan kaatolupia. Aikaisemmin ollaan toitotettu että kyllähän susillakin on oikeus elää. Kaksinaismoraalia?

No menkää ja ampukaa ne. Ei siihen lupaa tarvita, vaan kivääri. Niin ne on ennenkin hoideltu ja varmaan jossain nytkin.
 
Mielestäni harjoitettu löperö petopolitiikka ja poliisilain 25§ noudattamatta jättäminen alkaa olla uhka koko susikannalle.

Päättäjät eivät ole ymmärtäneet miksi osa susista alkaa pyöriä lähellä asutusta. Uskoisin että on kaksi pääsyytä. Ensiksi heikommat yksilöt saavat reviireistä huonoimmat paikat, eli niiden alueet yhdistyvät ihmisasutuksiin suuremmilta osin kuin vahvempien, todellisten korpisusien.

Toinen syy on se, että kyseiset heikommat susiyksilöt ovat saaneet niin pitkään siedätyshoitoa ihmisistä, että ovat tottuneet ympäristöön ja muuttuneet "citysusiksi", joilla ei ole luontonsa puolesta paljonkaan tekemistä korpisuden kanssa, joista keskusteluissa kuulee puhuttavan. Mielestäni on vain ajan kysymys koska citysusi käy ihmisen kimppuun, todennäköisesti lapsen.

.Mikäli tämä päästetään tapahtumaan taas kerran yleinen mielipide pakottaa tappamaan kaikki sudet Suomesta sukupuuttoon.

Oikeat korpisudet voidaan vielä pelastaa kun vielä ei ole tullut Suomessa ihmisuhreja. Korpisuden pelastaminen tapahtuu siten, että viranomaiset aikaisempaa aktiivisemmin myöntävät kaatolupia "citysusille".

Sudet eivät ole tappaneet ketään sataan vuoteen, koska kaikki sudet tapettiin Suomesta vähän yli 100 vuotta sitten, syy: Sudet tappoivat Varsinais-Suomessa 1800 luvun loppupuolella yli kaksi- kymmentä lasta. Tämän jälkeen tilattiin ammattimetsästäjät näille susille ja julistettiin susi panaan. Nyt on äärimmäisen tärkeää, että asutuksen nurkissa pyörivät sudet kaadetaan välittömästi. Vaarana on muuton, että taas toisen kerran ensimmäisen lapsen tapon jälkeen sama toistuu. Mikäli oikeasti pidät siitä, että susi kuuluu Suomen luontoon, voit tuskin olla asiasta eri mieltä.

Selvää se, että jos olet kävellen niin susi voi näyttäytyä ja voi myös käydä kimppuun – se on kyllä ainoastaan ajankysymys milloin ensimmäinen hyökkäys tapahtuu. Sudet vanhenevat ja vanhat sudet etsivät helppoa saalista. Lapsi on helppo saalis, mutta onneksi heitä kävelee enää vähän yksin teillä.

Eniten susien tappotekoja tunnetaan 1800-luvulta, jolloin kirjattiin Kaukolan, Kivennavan, Hämeen ja Varsinais-Suomen lastensurmat. Yhteensä susien tappamiksi tiedetään merkityn 110 suomalaista lasta. Viimeinen mainittu suomalainen susiuhri oli 7.11.1881 kuollut viisivuotias Kalle Oskari Grönroos Vahdosta.

Hei ystäväni lista on todella pitkä eri riskeistä joita ihminen elämässään kohtaa tietäen toi tietämättään. Haluatko sinä, että ehkä piankin siihen lisätään yhdeksi ranskalaiseksi viivaksi - "citysusi" tappoi ja söi yksin ulkoilleen vanhuksen tai lapsen? Tämä asia on hoidettavissa jos halutaan. Mitä luulet tapahtuvan mahdollisen susisurman jälkeen. Arvaan, että sudet tapetaan taas sukupuuttoon Suomesta. Miksi? Siksi, että "citysusi" ongelmaa ei ratkaistu ajoissa.

Poliisilain 25 §, jonka mukaan poliisimiehellä on oikeus ottaa kiinni tai lopettaa eläin, joka aiheuttaa vaaraa ihmisten hengelle tai terveydelle. Asuinrakennuksen pihapiiri tai sen välitön läheisyys ei kuulu susien luontaiseen elinpiiriin ja tällaisella alueella oleskelevat sudet aiheuttavat pelkoa alueen asukkaissa ja muodostavat vähintään lapsia kohtaan vaaran, jota ei voida pois sulkea.
Kysymys kuuluu koska "citysusi" käy ihmisen kimppuun, todennäköisesti lapsen. Mikäli tämä päästetään tapahtumaan taas kerran yleinen mielipide pakottaa tappamaan kaikki sudet Suomesta sukupuuttoon.
Kauan eläköön korvessa kasvanut ja siellä viihtyvä susi, joka terveen suden tavoin ihmistä kammoaa.
 
Sudet ovat olleet rauhoitettuja vuodesta 1973 lähtien. Tuosta ajankohdasta lähtien on Suomessa ehtinyt kasvaa vähintään 4-6 susisukupolvea , joiden ei ole tarvinnut ihmisistä väistää. Ihmiset ovat sutta väistäneet toisten metsäneläjien kanssa aina kohdatessaan.
Jo historiasta tuttu ja susia tutkivien tiedemiesten hyvin tuntema monivaiheinen kehitys suden käyttäytymisessä on nyt vaarallisessa vaiheessa. Susi ei enää kunnioita ihmistä eikä yritä piiloutua koska sitä ei metsästetä. Susi ei ole oppinut pelkoa emolta ja muilta lauman jäseniltä. Sukupolvi toisensa jälkeen on entistä rohkeampi. Susi tietää nyt tietää olevansa vahvempi kuin aseeton ihminen. Hyökkäävä käytös on tullut väistelyn tilalle ja kotieläimet viedään silmien alta. Seuraava vaihe on ihmisuhrit. Kysymys kuuluu milloin?
Taajamissa ja niiden välittömässä läheisyydessä viihtyvät sudet ovat alkaneet pitää aluettaan omana reviirinään, koska kaikki niitä väistävät ihminen mukaan lukien. Mitähän mahtaa tapahtua kun sutta vastaan tulee lapsi, joka ei ymmärrä väistää? Voisiko mahdollinen tapahtumien kulku olla seuraava:

1. ensin susi tutkailee lasta etäämmältä
2. susi lähestyy lasta
3. susi tekee ns. koehyökkäyksen, ja katsoo mitä tapahtuu, esim. nappaa hihanliepeestä kiinni
4. jos kovaa vastarintaa ei synny, susi hyökkää ja tappaa lapsen.
4/ vaihtoehtoisesti susi alkaa syömään ja raatelemaan lasta elävältä

ote on ihan siitä, miten susi luonnossa toimii.
 
[QUOTE="vieras";25345349]No menkää ja ampukaa ne. Ei siihen lupaa tarvita, vaan kivääri. Niin ne on ennenkin hoideltu ja varmaan jossain nytkin.[/QUOTE]

sepesusi.jpg
 
ehkä maalla ei olla näin ääliöitä kuin täällä kaupungeissa. muistan senkin kerran kun uutisoitiin Espoossa liikkuvasta karhusta, joka oli ihan paniikissa juoksi ympäriinsä niin jotkut valopäät jahtasi sitä pyörillä!!! taisivat olla lapsia ja nuoria. Juuri oli oikein telkkarissa varoitettu liikkumasta ulkona. Ei maalla kukaan hullu lähde karhua jahtaamaan pyörällä!!!
 

Yhteistyössä