"jaska"
Euroopan ihmisoikeussopimuksen mukaan etuutta ei saa katkaista kuin puolueettoman tuomioistuimen päätöksellä- Ja suomen työttömyysturvalain mukaan pysyvää työllistämistä edistävästä koulutuksesta ei saa kieltäytyä. Hassua vain on, että työvoimatoimistot eivät perustele miten tarjottava koulutus edistää työllistymistä: Perustuu ministeriön ohjeistukseen.
Miten työtön voi hakea tehokkaasti (ihmisoikeussopimuksen takaama oikeus) jos viranomainen estää tiedon saannin ja kieltäytyy perustelemasta toimiaan.
Suuri osa työvoimapoliiittisesta koulutuksesta on ala-arvoista: ei tarjoa selaista osaamista jolla olisi oikesti hyötyä työnsaannissa: osaaminen jää pinnalliseksi heikon opetuksen ja huonosti tehdyn opetussuunnitelmanvuoksi.
Kun koulutusta kuitenkin ostetaan sadoilla miljoonilla joka vuosi, niin välttyäkseen vastuulta ala-arvoisten hankintojen osalta, on työvoimatoimistojen pakko pakottaa työttömiä kursseille.
Valtion hallinnon tarkastusvirasto ei ole juurikaan kiinnostunut asiasta, mutta ehkä riittävän suuri valitusten tulva saa valvovan viranomaisen hereille.
Perustuslain mukaan kansalaiset ovat muka tasa-arvoisia. Miksi työttömät pakotetaan ala-arvoiseen koulutukseen ja tehdään työssäkäyville tarkoitettuun parempaan koulutukseen pääsy mahdollisimman hankalaksi.
Vähän tässä haiskahtaa Kreikan meininki: työvoimatoimistoissa "työllistetään" tuhansia virkamiehiä pyörittämään näiden ala-arvoisten työvoimapoliittisten koulutusten hankintaa, kursseille pakottamisen ja karenssien tehtailuun.
1000 tarpeettoman virkamiehen palkoilla voitaisiin ostaa 2-3000 työttömälle koulutus täysin uuteen ammattiin ja todennäköisesti myös työllistää heidät.
ja samalla olisi tarpeetonta hankkia siivojia ulkomailta: kun kenkää saaneet työvoima-virkamiehet voi pakkotyöllistää vähintään 8 kk pelkällä päivärahalla ja 8 kulukorvauksella. Sillä onhan selvää, että he hyväksyisivät moisen menettelyn myös omalla kohdallaan ja olisivat yhtä avuttoman epätietoisia työttömän oikeuksista kuin ovat olleet virkaansa hoitaessaan.
Eihän perustuslain oikeutta itsevalitsemaansa ammattiin ja kohtuulliseen toimeentuloon kunnioiteta pätkän vertaa työvoimatoimistoissa.
No, keväällä ilmeisesti tulee voimaan mahdollisuus kansalaisaloitteen tekoon eduskunnalle: olisiko silloin aika tehdä aloite tavallisen kansalaisen perusoikeuksien valvonnasta ja vaatia, että virkamiehet myös noudattavat perustuslakia: valta kuuluu kansalle ja virkamiesten velvollisuus on noudattaa tarkoin lakia.
Jaska
[QUOTE="vieras";25233261]Voi vitsinkökkelit! Kuulemma karenssi karahtaa päälle jos en suostu. Siellä pitäisi olla päivittäin klo: 8-16!!!
Katselin, että joutuisin menemään 3-4 eri kulkuvälineellä sinne ja odotusaikoineen matkaan menee 50-80 min!!! Riippuu vähän miten sattuu just ehtiin aina siihen seuraavaan. Jos menee 80 min, myöhästyn hakemasta lastani päiväkodista kun se päiväkoti on vain 17 asti auki. Tähän työkkärissä sanottiin, että no hae paikkaa vuoropäiväkodista. Vuoropäiväkoti on myös tosi hankalan matkan päässä, meiltä sinne pitää mennä 2 kulkuvälineellä ja aikaa menisi lapsen kanssa hoitoon menoon 30 min, jonka jälkeen lähisin seikkailemaan kohti työharjoittelupaikkaa.
Tuo työpaikka kuulemma kuuluu ihan visusti työhönottoalueeseeni (tms) ja minun on sinne mentävä tai muuten tulee 3 kk karenssi päälle.
Yhyyy ((( Olen vielä yh ja ihan kamala tilanne. Etenkin kun meillä on omistusoikeusasunto ja joudun varmaan tästä luopumaan jos tulee karenssi päälle =([/QUOTE]