Onko pakko jäädyttää omat tunteet ja elämä, ettei aina tulisi vain loukatuksi?

[itkettynyt]

Miehen taholta siis. Aamun se aloittaa tiuskaisemalla että nouse nyt ettei lapset myöhästy koulusta. Kun se tulee töistä niin alkaa heti valittaa työkavereistaan. Jos en ole tehnyt jotain asiaa mitä hän oli ajatellut että minun pitäisi tehdä niin alkaa valitus siitä. Jos yritän kertoa mitä kivaa lapset on tehnyt päivän mittaan niin joudun kerrottuani kysymään että kuuntelitko, toinen tiuskasee että kuulin (ja siinä taas menee oma ilokin, jota olisin halunnut jakaa). Alkaa puhumaan päälle omia asioitansa (aina mun pitäisi kuunnella, illallakin jos haluaisin jo nukkua niin se saattaa haluta lukea kirjaa ääneen että tietäisin samat asiat, tai kertoa juonen jostain tv-ohjelmasta). KUINKA JOKU VOI ELÄÄ PERHEENISÄNÄ niin ettei ota ollenkaan huomioon että talossa asuu joku muukin? Lapset toistaa monta kertaa iskä iskä, ja iskä vaan kävelee ohi tai lukee lehteä eikä vilkaisekaan heihin, korkeintaan saattaa ynähtää jotain. Kavereita sillä ei ole, tuttavia on mutta niistäkin se etsii kaikenlaisia virheitä. Omien ja mun vanhempien kanssa se on riidoissa -ja suurimman osan ajasta munkin kanssa.

Alan pikkuhiljaa katua että menin hänen kanssaan naimisiin :'(

 

[Tuota..]

kuulostaa siltä että asia on selvitettävä nyt tai edessä on hidas itsemurha suhteessa jossa voit pahoin päivä päivältä enemmän. Eihän tuollaista kannata kestää. Meillä puhutaan (tai ainakin minä puhun) suhdetta hiertävät asiat läpi..

 

[5555]

Törppö mies.. Onko se aina ollut noin hankala? Tosi sääli lapsia kun on välinpitämätön isä.
Mies on ilmeisesti jotenkin tunnevammainen.

 

[rockyroad]

Eipä kivalta kuulosta. Onko se aina ollut tuollainen vai muuttunut viime aikoina? Olisiko siinä tapauksessa masentunut? Jos on aina ollut tuollainen, tuskin paremmaksi muuttuu... Mutta keskustelun paikka teillä nyt on. Voimia!

 

["aapee"]

kuulostaa siltä että asia on selvitettävä nyt tai edessä on hidas itsemurha suhteessa jossa voit pahoin päivä päivältä enemmän. Eihän tuollaista kannata kestää. Meillä puhutaan (tai ainakin minä puhun) suhdetta hiertävät asiat läpi..

Mutta, siis iso MUTTA, kun miehelleni yrittää puhua, niin se katsoo läpi, tai yli, eikä näe eikä kuule minua.

Muistan kun viime jouluna kirjoitin tuttavan joulukorttiin että meillä on mennyt ihan tasaisen tavallisesti, ja ajattelin ettei se ihan totta ole koska meillä ei mennyt ihan hyvin (mutta silleen nyt on vaan tapana kirjoittaa pikaiseen tervehdykseen). Eli tätä on kestänyt vuoden, ja nyt ole ihan lopussa. En tiedä mitä tekisin, ja vaikka tietäisin, en jaksaisi tehdä mitään.

 

[kuules]

Mies ei vaikuta kiinnostuneelta kenestäkään ihmisestä. Tosi kurjaa varmaan elää sellaisen kanssa! Oletko koittanut sivuutta hänet täysin? Älä puhu kuin pakolliset, älä tee hänen kanssaan mitään, älä usuta lapsia hänelle, älä vastaa hänen riidan haastoonsa, älä edes katso häneen. Huomaako hän??

 

["aapee"]

Mies ei vaikuta kiinnostuneelta kenestäkään ihmisestä. Tosi kurjaa varmaan elää sellaisen kanssa! Oletko koittanut sivuutta hänet täysin? Älä puhu kuin pakolliset, älä tee hänen kanssaan mitään, älä usuta lapsia hänelle, älä vastaa hänen riidan haastoonsa, älä edes katso häneen. Huomaako hän??

Niin ei se sinänsä olekaan, mutta kehuja se odottaa. Ei se aina ole tuollainen ollut.

En osaa itse olla välinpitämätön. Olen luonteeltani aivan erilainen. Mutta voisihan sitä yrittää, jos se jotain auttaisi.