T
tussaud
Vieras
Kun puhutaan keskiluokasta/taviksista, mä ymmärrän sen näin: Voidaan asua vuokralla. Jos on omistusasunto, siitä on esim. 15-vuoden laina. Auto ei ole todellakaan mikään uusi, mutta ei nyt vanhakaan. Uutta autoa varten pitää ottaa vähän lainaa. Talous on kuitenkin kunnossa ja lainat pystytään lyhentään.
Loppukuusta ei voi ruokakaupassa enää lätkiä kärryyn mitä haluaa ja silloin pitää vähän katsoa hintoja. Yleensä aina on kuitenkin varaa syödä hyvin ja monipuolisesti.
Ulkomaille ei ole varaa lähteä joka vuosi. Esim. joka toinen vuosi tai kolmas vuosi on säästetty rahat koko perheen ulkomaanreissuun. Kesälomilla on kuitenkin varaa tehdä joku reissu, kunhan ei nyt ihan sikailla.
Lapset voivat pyytää synttärilahjaa ja yleensä saavat sen. Kavereille voivat pitää kohtuulliset synttärit. Jouluna ei kaikkia toiveita ole varaa toteuttaa, mutta lapset saavat osan toiveistaan ja joulupöytä notkuu herkkuja.
Shoppailla ei pysty ihan älyttömästi, mutta kaiken tarpeellisen pystyy hankkia. Lapset kierrättävät jonkun verran keskenään urheiluväleintä, mutta jokainen saa joskus jotakin uuttakin. Perheellä on yhteinen tietokone. Lapsilla on kännykät, mutta ei ne ihan kalleimmat.
Noin äkkiä. Tuo on mun käsitys mitä on keskiluokka/"ne tavikset". Mistä lähtien kuvailemani mukaan elävästä perheestä onkin tullut kuvaus perinteisestä köyhästä perheestä?
Nykyajan keskiluokkahan on (ei yksin kaksplussalaisten,vaan ihan kaikkien) mukaan velattomia ja uusien autojen ostajia. Joilla on joka vuosi varaa reissata Euroopassa ja sisustaa kalliilla. Shoppailua harrastetaan viikottain ja jo lapsilla on tyyliin osakesalkut jo ala-asteella. Kaikilla kalliit älypuhelimet, merkkivaatteet, uudet urheiluvälineet yms. Ennenhän rikkaat eli näin?
Pointtini: Missä vaiheessa vaatimustaso on noussut tähän? Täälläkin monissa keskusteluissa hyvin leveästi ja velattomasti elävätä ovat taviksia. Siis missä menee sitten sen varakkaan raja? Kun nykyään tuohon entisajan keskiluokkaan pitäisi yltään köyhimmänkin spurgun?
Loppukuusta ei voi ruokakaupassa enää lätkiä kärryyn mitä haluaa ja silloin pitää vähän katsoa hintoja. Yleensä aina on kuitenkin varaa syödä hyvin ja monipuolisesti.
Ulkomaille ei ole varaa lähteä joka vuosi. Esim. joka toinen vuosi tai kolmas vuosi on säästetty rahat koko perheen ulkomaanreissuun. Kesälomilla on kuitenkin varaa tehdä joku reissu, kunhan ei nyt ihan sikailla.
Lapset voivat pyytää synttärilahjaa ja yleensä saavat sen. Kavereille voivat pitää kohtuulliset synttärit. Jouluna ei kaikkia toiveita ole varaa toteuttaa, mutta lapset saavat osan toiveistaan ja joulupöytä notkuu herkkuja.
Shoppailla ei pysty ihan älyttömästi, mutta kaiken tarpeellisen pystyy hankkia. Lapset kierrättävät jonkun verran keskenään urheiluväleintä, mutta jokainen saa joskus jotakin uuttakin. Perheellä on yhteinen tietokone. Lapsilla on kännykät, mutta ei ne ihan kalleimmat.
Noin äkkiä. Tuo on mun käsitys mitä on keskiluokka/"ne tavikset". Mistä lähtien kuvailemani mukaan elävästä perheestä onkin tullut kuvaus perinteisestä köyhästä perheestä?
Nykyajan keskiluokkahan on (ei yksin kaksplussalaisten,vaan ihan kaikkien) mukaan velattomia ja uusien autojen ostajia. Joilla on joka vuosi varaa reissata Euroopassa ja sisustaa kalliilla. Shoppailua harrastetaan viikottain ja jo lapsilla on tyyliin osakesalkut jo ala-asteella. Kaikilla kalliit älypuhelimet, merkkivaatteet, uudet urheiluvälineet yms. Ennenhän rikkaat eli näin?
Pointtini: Missä vaiheessa vaatimustaso on noussut tähän? Täälläkin monissa keskusteluissa hyvin leveästi ja velattomasti elävätä ovat taviksia. Siis missä menee sitten sen varakkaan raja? Kun nykyään tuohon entisajan keskiluokkaan pitäisi yltään köyhimmänkin spurgun?