Alkuperäinen kirjoittaja Amp2:Puolison kuolemasta en selviäisi, vanhempien kyllä.
Peesaan. Toisen vanhemmista jo menettäny.
Katso alla oleva video nähdäksesi, kuinka asennat sivustomme verkkosovellukseksi kotinäytöllesi.
Huomio: Tämä ominaisuus ei välttämättä ole käytettävissä kaikissa selaimissa.
Alkuperäinen kirjoittaja Amp2:Puolison kuolemasta en selviäisi, vanhempien kyllä.
Alkuperäinen kirjoittaja Rytkäätys:Elämän normaali kiertokulku on se että lapset hautaavat vanhempansa, niin sen tavallaan kuuluu mennä, vaikka en voi edes kuvitella tilannetta että menettäisin jomman kumman äärettömän rakkaista ja läheisistä vanhemmistani.
Mutta puolison kuolema.... Olen sitä paljon pohtinut kun ystävämme kuoli viime kesänä jättäen jälkeensä vaimon ja lapset. Jos mieheni kuolisi, ainoa syy jaksaa olisivat lapset. Menettäisin siinä sielunkumppanin, parhaan ystävän, lapsieni isän, rakastajan ja elämänkumppanin. Se olisi hirvittävä tilanne. Juuri toissa iltana tästä miehen kanssa puhuttiin. En tiedä mitä tekisin jos en enää voisi puhua mieheni kanssa tai koskettaa häntä.
Kyllä puolison kuolema olisi paljon pahempaa. Vanhempien kuolemassa mieheni olisi suuri tukeni, mutta kuka kanssani menisi nukkumaan ja pystyisi tunteitani täysin ymmärtämään puolisoni kuollessa?
Musta tuntuu et puolison ...
Puolisoja saa uusia, vanhempia ei...
Mutta eihän jokaisella ole ollut niin?Mutta selviättehän te ihmiset eroistakin? Ei se puoliso ole useimmille mikään ikuinen sielunkumppani, vaikka hetkellisesti siltä tuntuisikin.
Suru olisi valtava jos puolisoni menettäisin, totta kai. Mutta tuntuu oudolta ajatella (kuten monet näköjään) että vanhempien kuolema on paaaaaaljon helpompi pala. Vanhemmat ovat olleet elämässäni AINA. Lapsuudesta asti. Ja ovat vieläpä aina olleet hyvät, rakkaat ja rakastavat vanhemmat. Tunneside puolisoon on vahva mutta ei se ole kuin hyvin harvoissa tapauksissa yhtä kestävä.
Puhutaan asiasta sitten kun olette olleet puolisoidenne kanssa "läpi harmaan kivenkin", 30 vuotta ja enemmän...
Mutta selviättehän te ihmiset eroistakin? Ei se puoliso ole useimmille mikään ikuinen sielunkumppani, vaikka hetkellisesti siltä tuntuisikin.
Suru olisi valtava jos puolisoni menettäisin, totta kai. Mutta tuntuu oudolta ajatella (kuten monet näköjään) että vanhempien kuolema on paaaaaaljon helpompi pala. Vanhemmat ovat olleet elämässäni AINA. Lapsuudesta asti. Ja ovat vieläpä aina olleet hyvät, rakkaat ja rakastavat vanhemmat. Tunneside puolisoon on vahva mutta ei se ole kuin hyvin harvoissa tapauksissa yhtä kestävä.
Puhutaan asiasta sitten kun olette olleet puolisoidenne kanssa "läpi harmaan kivenkin", 30 vuotta ja enemmän...
Et kai vertaa kuolemaa ja eroa??? Huomaa että et ole niitä molempia kokenut. Minä olen.
Mutta eihän jokaisella ole ollut niin?