Mikä siinä on niin vaikea päiväkodilla ymmärtää, että lapsi ei osallistu mihinkään pelkästään uskonnollisiin juttuihin?!

Minä oon kyllä joutunut rukoilemaan kädet ristissä koulussa, ja laulamaan virsiä uskonnontunneilla. Olen selannut läpi tokaluokan uskonnon kirjan, ja mielestäni et-kirja ja opetus on moninverroin parempaa ja monipuolisempaa.
Minäkin olen rukoillut kädet ristissä aamunavauksessa ekalla luokalla. Sen jälkeen ne lopetettiin koska niin iso osa oppilaista ei osallistunut kun vanhemmat eivät kuuluneet kirkkoon. Eli silloinkin sai itse valita osallistuuko. Jos ei osallistunut, oli luokassa tekemässä jotain muuta.
Mutta uskonnon tunneilla en KOSKAAN ole joutunu laulamaan virsiä.
 
Ei kai tässä nyt ole oleellisinta se, mikä ap:tä "vaivaa" tai miksei hän halua lapsen osallistuvan uskonnollisiin juttuihin, vaan se, ettei päiväkodissa ole toimittu, kuten hän vanhempana on halunnut. Uskonnonvapaus kun täällä kuitenkin on - tai vapaus olla uskomatta ja täten osallistumatta näihin uskonnollisiin juttuihin - niin kyllä kokisin, että sun näitä oikeuksiasi on loukattu. Että mars, mars, juttelemaan sen päiväkodin johtajan kanssa rakentavasti näistä asioista, jospa vihdoin ja viimein ymmärtäisivät, että ei on ei, myös teidän perheessä.

Ja ei, itse en aio tulevaisuudessa kieltää lapsiani osallistumasta uskonnollisiin juttuihin, koska koen ne osaksi tätä suomalaista yhteiskuntaa ja kulttuuria. Kaikilla meillä on kuitenkin vapaus valita, ap:lläkin.
 
  • Tykkää
Reactions: Kiiruna
Oletteko te jutelleet niitten uskonnon opettajien kanssa?
Koko ketjussa on ollut kyse päivähoidossa järjestettävästä uskonnollisesta kasvatuksesta. Sitä ei voi rinnastaa koulun uskontotunteihin ensinnäkään sen vuoksi, että niille lapsensa lykkäävä tietää etukäteen, millaiseen prässiin lapsensa tuomitsee. Hän voi puolisoineen erota kirkosta ja laittaa lapsen et-tunneille. Päivähoidon pitäisi olla uskonnollisesti neutraalia aluetta, sillä silloin se kelpaa aivan kaikille. Kotona voi sitten takoa uskonnollisia oppeja lapsen päähän niin paljon kuin haluaa, toki lastensuojelulainsäädäntö huomioon ottaen.
 
Uskovalle aikuiselle itselleenkin tekisi oikein hyvää, jos hän tiedostaisi sen olevan silkkaa satua. Moni pilaa elämänsä jumalallista johdatusta odotellessaan, eikä uskonnosta todellakaan ole tärkeimmäksi ohjenuoraksi elämän valintoja tehdessään. Voihan uskominen olla ihan viihdyttävää, mutta liian pitkälle sitä ei kannata viedä, vaan tajuta, ettei se oikeasti ole totta.
Niin, asioilla on monta puolta. Historiallinen henkilö nimeltä Jeesus on todennäköisesti ollut olemassa. Mitkä osat tarinasta sitten ovat totta ja mitkä tarua, sitä ei kai kukaan voi tietää. Tiesitkö muuten, että moni selviää elämän menetyksistä ja tragedioista juurikin uskon voimin? Siinä mielessä usko voi siis olla myös voimaannuttava ja tervehdyttävä asia.
 
"..."
Ei aina ole edes mahdollisuutta kieltäytyä...ei mulla ainakaan ole ollut. Työpaikka on kiinni, opiskelupaikkani myös.
Ja ateismissa on hienointa tosiaan se, että saa valita rusinat pullasta ilman mitään paineita suuntaan jos toiseenkaan :D
Totta, mutta jos kaikki Suomen ei evankelisluterilaiset lähtisivät liikkeelle vaatimaan, että saisivat kirkollisina juhla(arki)pyhinä tehdä töitä normaalipalkalla, niin eiköhän tuo järjestyisi, ainakin useimmissa paikoissa. Ja ne, jotka nykyisinkin tekevät töitä myös pyhinä, poliisit, palomiehet, sairaaloiden henkilökunnat, päivystyksen työntekijät ja mitä niitä nyt onkaan, voisivat hyvin vaatia sen normaalipalkan, ilman pyhäkorvauksia, sii ei evankelisluterilaiset. mutta luuletkos että suostuisivat? Edes pyytämään. Sillä ihan varmasti saisivat tehdä töitä normipalkalla...

Ja tuo vimonen lause, todistaa, että ainakin osa, kuten sinä, olette niin kaksinaismoralistisia.....kornia, todella kornia! :(
 
  • Tykkää
Reactions: Jaska- ja mamacita_
Näinpä! Minusta ehtoollisen voi huoletta jättää väliin, mutta minusta lapset voi kans huoletta saada laulaa virsiä. En kyllä käsitä näitä tiukkapipoisia äitejä ollenkaan.
Pipo on uskiksille siitä outo vaatekappale, että se tiukkenee ja löystyy eri tilanteissa. Löysänä se pysyy silloin kun puhutaan kristillisestä opetuksesta päivähoidossa. Eihän siitä voi lapselle olla mitään haittaa, eihän? Kummasti se pipo kuitenkin kiristyy, kun aletaan puhua jonkin muun uskonnon opetuksesta päivähoidossa. Jos aina ennen ruokailua päiväkodissa laitettaisiin mustia kynttilöitä pentagrammin päälle palamaan ja lausuttaisiin uhmakas rukous Saatanalle, niin voisi siinä parikin vanhempaa pistää hanttiin.
 
cece
Minä olisin ilomielin töissä kirkollisina juhlapyhinä mutta kun koko firma on silloin kiinni. Pyhinä ei ole yksinkertaisesti mitään tekemistä kun esim. joulunakin telkasta tulee vain jouluohjelmia. Ja voisin tehdä sen ihan normaalin työajan puitteissa ilman mitään pyhälisiä, ei tuottaisi mitään ongelmaa.

Eri uskonnoista ja kulttuureista kertominen on täysin eri asia kuin tietyn uskonnon harjoittamiseen pakottaminen. Eikä tässä ole kyse edes siitä, vaan siitä että päiväkodissa on toimittu vanhemman ilmoittamaa vakaumusta vastaan.
 
  • Tykkää
Reactions: Millenia
"tsiisus"
Te jotka haluatte viettää sitä joulua Jeesuksen syntymäjuhlana ettekä ymmärrä miten joillekin se joulu voi tarkoittaa ihan muuta, ilman mitään uskontoa niin alkaakaa viettämää syntymäjuhlaanne lähempänä sitä ajankohtaa jolloin tämä Jeesus on ns.syntynyt.
Vai kuinka monenkohan teidän juhannuksen kännäilyä, lavatansseja ja kokon polttelua häiritsisi Jeesus- lapsen syntymänjuhliminen?
Kirkko, kossupullo ja kokko.
 
"mä"
Itse päiväkodissa työskentelevänä voin sanoa että aina ei ole helppoa sillä osa saa osallistua kaikkeen , osa saa osallistua jos "vain " lauletaan joku virsi " , osa ei saa osallistua tonttu juttuihinkaan, osa ei saanut askarrella enkeleitä , jne. jne :(
Yhtenäkin vuonna meillä oli joulun varalle lista seinällä kuka sai osallistua ja millä ehdoin. 11 lapsella erilaisia rajoitteita.
Seuraavana vuonna teimmekin niin että jos ei ole kristitty niin ei osallistu mihinkään joulujuttuihin jossa on vähänkään mitään uskonnolliseen viittaavaa. No siitäkin tuli valituksia . Tee niin tai näin teet aina väärinpäin
 
....
Pipo on uskiksille siitä outo vaatekappale, että se tiukkenee ja löystyy eri tilanteissa. Löysänä se pysyy silloin kun puhutaan kristillisestä opetuksesta päivähoidossa. Eihän siitä voi lapselle olla mitään haittaa, eihän? Kummasti se pipo kuitenkin kiristyy, kun aletaan puhua jonkin muun uskonnon opetuksesta päivähoidossa. Jos aina ennen ruokailua päiväkodissa laitettaisiin mustia kynttilöitä pentagrammin päälle palamaan ja lausuttaisiin uhmakas rukous Saatanalle, niin voisi siinä parikin vanhempaa pistää hanttiin.
Niin. Kai pakanatkin on uskiksia omalla tavallaan? Ainakin pipo tiukkenee ja höltyy samalla tavalla kuin muillakin uskiksilla.
Mutta saako päiväkodeissa polttaa kynttilöitä?
 
"vieras"
[QUOTE="tsiisus";25184150]Te jotka haluatte viettää sitä joulua Jeesuksen syntymäjuhlana ettekä ymmärrä miten joillekin se joulu voi tarkoittaa ihan muuta, ilman mitään uskontoa niin alkaakaa viettämää syntymäjuhlaanne lähempänä sitä ajankohtaa jolloin tämä Jeesus on ns.syntynyt.
Vai kuinka monenkohan teidän juhannuksen kännäilyä, lavatansseja ja kokon polttelua häiritsisi Jeesus- lapsen syntymänjuhliminen?
Kirkko, kossupullo ja kokko.[/QUOTE]

Jeesus-lapsi on aikoja sitten piilotettu lahjakrääsän, kiireen ja joulupukin edestä
 
Phuuh
[QUOTE="...";25184107]Ja tuo vimonen lause, todistaa, että ainakin osa, kuten sinä, olette niin kaksinaismoralistisia.....kornia, todella kornia! :([/QUOTE]

Tästä "synnistähän" kristityillä onkin varaa muut tuomita...
 
[QUOTE="jenn";25182137]Voi miten surullista, että eristät lapsesi muista näin. Ja jos olet oman vakaumuksesi valinnut, niin miksi et anna lapsen valita omaansa?

Jos lapsesi nyt menehtyisi, eikö olisi lohdullista, että hän olisi saanut uskoa Jeesukseen ja enkeleihin, jos niin on halunnut?

Toi on sulta lapsellista käytöstä, ihan tosi. Miten lapsi vaurioituu uskonnollisista perinteistä? Vai ärsyttääkö sua vain itseäs, varsinkin kun sua ei totella..[/QUOTE]

Koska lapsi ei ole kykenevä tekemään sellaista valintaa, esitätkö tyhmää vai oletko tyhmä?

Juurikin, leikin varjolla /mennään massan mukana / ollaan kuten muutkin, asenteella lapset aivopestään uskomaan johonkin, joten kyse ei loppujen lopuksi ole enää edes puhtaasta valinnasta, vaan lapsesta lähtien on vaaka kallistettu toiseen laitaan.

Ateistinen vanhempi nimenomaan pyrkii (tässä tapauksessa ainakin luulen) antamaan lapselle aidon, objektiivisen mahdollisuuden valita, _sitten_ kun lapsi on tarpeeksi vanha siihen.

Eikö ole surullista että uskonnon tuominen lasten elämään eristää lapset ajottain toisistaan ja saa heidät tuntemaan erilaisiksi, (muslimit, kristityt, ateistit) ?

Ei uskonto ole länsimaissa mikään perusoletus jota pitää tunkea joka paikkaan.
Jokainen syntynyt lapsi on ateisti/agnostikko, tämä pitää muistaa.

Ei ole olemassa muslimilapsia tai kristittyjä lapsia, heistä tehdään sellaisia vanhemman toimesta, valitettavasti.
 
  • Tykkää
Reactions: Kiiruna ja Millenia
Niin, asioilla on monta puolta. Historiallinen henkilö nimeltä Jeesus on todennäköisesti ollut olemassa. Mitkä osat tarinasta sitten ovat totta ja mitkä tarua, sitä ei kai kukaan voi tietää. Tiesitkö muuten, että moni selviää elämän menetyksistä ja tragedioista juurikin uskon voimin? Siinä mielessä usko voi siis olla myös voimaannuttava ja tervehdyttävä asia.
Toisilla taas juurikin usko on suistanut elämän raiteiltaan. Minä visualisoisin tämän asian aakeena laakeena, jolla usko kohottaa vuoria, mutta vastaavasti kovertaa syviä laaksoja. Mitään ei tipu ilmaiseksi, nääs. Joka kuuseen kurkottaa, se katajaan kapsahtaa ja muita syvällisiä kansanviisauksia. Kristinuskoon sisäänrakennettu suuri onni ja autuus ei ole ilman varjopuoltaan, synkkää ahdistusta ja epätoivoa. Mielisairaaloissa on näitä potilaita, jotka ovat juuttuneet uskoontuloprosessissa siihen kaikennielevään synnintuntoon. Joku alan ihminen minua oikaiskoon, jos olen vallan väärässä.
 
Koska lapsi ei ole kykenevä tekemään sellaista valintaa, esitätkö tyhmää vai oletko tyhmä?

Juurikin, leikin varjolla /mennään massan mukana / ollaan kuten muutkin, asenteella lapset aivopestään uskomaan johonkin, joten kyse ei loppujen lopuksi ole enää edes puhtaasta valinnasta, vaan lapsesta lähtien on vaaka kallistettu toiseen laitaan.

Ateistinen vanhempi nimenomaan pyrkii (tässä tapauksessa ainakin luulen) antamaan lapselle aidon, objektiivisen mahdollisuuden valita, _sitten_ kun lapsi on tarpeeksi vanha siihen.

Eikö ole surullista että uskonnon tuominen lasten elämään eristää lapset ajottain toisistaan ja saa heidät tuntemaan erilaisiksi, (muslimit, kristityt, ateistit) ?

Ei uskonto ole länsimaissa mikään perusoletus jota pitää tunkea joka paikkaan.
Jokainen syntynyt lapsi on ateisti/agnostikko, tämä pitää muistaa.

Ei ole olemassa muslimilapsia tai kristittyjä lapsia, heistä tehdään sellaisia vanhemman toimesta, valitettavasti.
Miten lapsi voi oppia mistään uskonnoista yhtään mitään koskaan jos täysin eristetään kaikesta niihin liittyvästä?
 
"vieras"
Pipo on uskiksille siitä outo vaatekappale, että se tiukkenee ja löystyy eri tilanteissa. Löysänä se pysyy silloin kun puhutaan kristillisestä opetuksesta päivähoidossa. Eihän siitä voi lapselle olla mitään haittaa, eihän? Kummasti se pipo kuitenkin kiristyy, kun aletaan puhua jonkin muun uskonnon opetuksesta päivähoidossa. Jos aina ennen ruokailua päiväkodissa laitettaisiin mustia kynttilöitä pentagrammin päälle palamaan ja lausuttaisiin uhmakas rukous Saatanalle, niin voisi siinä parikin vanhempaa pistää hanttiin.
Ota huomioon että on meitä uskiksia, jotka kuulumme muihin seurakuntiin, ja haluamme uskonnon pois myös päiväkodeista. Jokainen hoitakoot uskonnonopetuksensa omissa kirkoissaan ym
 
Miten lapsi voi oppia mistään uskonnoista yhtään mitään koskaan jos täysin eristetään kaikesta niihin liittyvästä?
On eriasia oppia uskonnoista kuin se että opetetaan uskomaan.
Tunnustuksellinen uskonnonopetus, tapahtui missä tahansa on kyseenalaista.

Kyllä keskiverto ihminen oppii uskonnoista ihan tarpeeksi jo pelkästään elämällä tässä yhteiskunnassa / käymällä koulussa.
 
  • Tykkää
Reactions: Millenia ja Kiiruna
"..."
Tästä "synnistähän" kristityillä onkin varaa muut tuomita...
Yleistät! Mä taas kommentoin toisen kirjoittajan sanoija.

Itse asiassa, minä en ole kristitty, mutta mulle on aivan sama, mitä lapseni missäkin kuulee, kristinuskosta, päiväkodissakin saavat osallistua jopa pyhäkouluun. Eivä nuo siitä pilalle mene, eikä meidän perheen ei.kristillisyyskään, eikä oma pipokaan kiristä! ;)
 
Mä en sano tätä siksi että itse jotenkin pitäisin erityisen tärkeänä uskoa. Mutta mistä sä tiedät oletko itse oikeassa siinä että se on satua? Sä uskot siihen että se on, jotkut uskoo siihen että se ei ole ja jotkut uskoo Jehovaan tai johonkin mikä nyt sitten vaikka budhhalaisille se jumala onkaan? Miksi kaikkien pitäisi uskoa sen olevan satua vaan siksi että sä uskot?
Se ei ole kiinni minun uskostani vaan siitä, ovatko uskovaiset pystyneet todistamaan uskonkappaleensa tieteellisesti vai eivät. Satu pysyy satuna kunnes toisin todistetaan. Esimerkiksi Mormonin kirjassa mainituista raamatullisista kaupungeista Pohjois-Amerikassa ei ole löytynyt yhtään arkeologista todistetta, joten niitä voi huoletta pitää satuina kunnes toisin todistetaan. Sama pätee kaikkien muidenkin uskontojen kaikkiin väitteisiin.
 
"vieras"
Meidän päiväkodissa kysytään kyllä jokaiselta vanhemmalta joka syksy ja kevät saako lapsi osallistua uskonnonpetukseen vai ei, olit sitten ateisti, kristitty tai muslimi ja aivan sama mitä olet edellisellä kerralla vastannut. Mieheni seurasi vierestä, kun päiväkodissa oli hoitaja jakanut pikkukirkon "kotitehtäviä" ja eräs muslimi poika olisi halunnut tietysti saman paperin kuin muutkin. Hoitaja tuumi, että valitettavasti hän ei saa sinulle paperia antaa. Paperissa oli toisella puolella kysymys "millainen on hyvä ystävä?" ja toisella puolella "piirrä tähän ystäväsi kuva". Olisihan tuo ollut todella vahingollista toisuskoiselle saati ateistille. Pienelle pojalle jäi kuitenkin paha mieli kun ei saanut samaa tehtävää kuin toiset. Ei ne päiväkotien uskontokasvatukset edes ole mitään uskonnontuputusta vaan ihan vain etiikkaa ja moraalia koskevia juttua. Eri asia sitten ala-asteella.
 
Mielisairaaloissa on näitä potilaita, jotka ovat juuttuneet uskoontuloprosessissa siihen kaikennielevään synnintuntoon. Joku alan ihminen minua oikaiskoon, jos olen vallan väärässä.
Kertakaikkiaan. Heitä on varmasti niin paljon, että heille on täytynyt perustaa oma osastonsa. Onhan palstan mukaan jokaisessa suomalaisessa pikkuterveyskeskuksessa oma peräpukamanpoistajalääkärikin, mikäli palstaa uskomme. Ja se on hyvä se.
 
Toisilla taas juurikin usko on suistanut elämän raiteiltaan. Minä visualisoisin tämän asian aakeena laakeena, jolla usko kohottaa vuoria, mutta vastaavasti kovertaa syviä laaksoja. Mitään ei tipu ilmaiseksi, nääs. Joka kuuseen kurkottaa, se katajaan kapsahtaa ja muita syvällisiä kansanviisauksia. Kristinuskoon sisäänrakennettu suuri onni ja autuus ei ole ilman varjopuoltaan, synkkää ahdistusta ja epätoivoa. Mielisairaaloissa on näitä potilaita, jotka ovat juuttuneet uskoontuloprosessissa siihen kaikennielevään synnintuntoon. Joku alan ihminen minua oikaiskoon, jos olen vallan väärässä.
Näin on, uskolla ja eri uskonnoilla on sekä hyvät että huonot puolensa.
 
[QUOTE="vieras";25184286]Meidän päiväkodissa kysytään kyllä jokaiselta vanhemmalta joka syksy ja kevät saako lapsi osallistua uskonnonpetukseen vai ei, olit sitten ateisti, kristitty tai muslimi ja aivan sama mitä olet edellisellä kerralla vastannut. Mieheni seurasi vierestä, kun päiväkodissa oli hoitaja jakanut pikkukirkon "kotitehtäviä" ja eräs muslimi poika olisi halunnut tietysti saman paperin kuin muutkin. Hoitaja tuumi, että valitettavasti hän ei saa sinulle paperia antaa. Paperissa oli toisella puolella kysymys "millainen on hyvä ystävä?" ja toisella puolella "piirrä tähän ystäväsi kuva". Olisihan tuo ollut todella vahingollista toisuskoiselle saati ateistille. Pienelle pojalle jäi kuitenkin paha mieli kun ei saanut samaa tehtävää kuin toiset. Ei ne päiväkotien uskontokasvatukset edes ole mitään uskonnontuputusta vaan ihan vain etiikkaa ja moraalia koskevia juttua. Eri asia sitten ala-asteella.[/QUOTE]

Vaikuttaa niin harmittomalta tehtävältä, että siinä on pakko piillä jokin juju. Ehkä hoitaja luki vastauksia ääneen ja sanoi sitten, että:"Kaikkein paras ystävä kuitenkin on sellainen, joka voi vaikka kuolla sinun puolestasi. Juuri niin Jeesus teki. Hän kuoli, että me saisimme elää. Rukoillaan nyt kaikki Jeesusta."
 
"äippä 80"
Jos lapsen vanhemmat ovat selkokielellä sanoneet, että lapsi ei osallistu uskontojuttuihin laisinkaan, ei nyt eikä koskaan, niin on todella outoa jos asia ei mene perille. Kysytäänkö kasvissyöjäperheen lapselta, jolla on päiväkodissa kasvisruokavalio, että söisikö Petteri tällä viikolla kuitenkin vähän kinkkua, kun sitä olisi tarjolla? Ei kysytä. Miksi ateismi, uskonnottomuus, on sitten muka eri asia?
Mun täytyy ikäväkseni todeta että mun lapsen kasvisruokavaliosta sekä kestovaipoista on nähty turhan paljon vaivaa päiväkodissa:( Henkilökunta on ajoittain kumman ennakkoluuloista. Toki ei sitten väärää ruokaa sentään onneksi tarjota, se linjaus pitää. Mutta on siitä henkilökunta ihmeen paljon meille kommentoinut.

Uskonnosta olen sanonut että lapseni saa osallistua yleissivistävään, eettis-filosofiseen opetukseen, esim jos kerrottaisiin erilaisista uskonnoista ja kulttuureista maailmassa. Sen sijaan tunnustukselliseen opetukseen ei osallistu, ei missään nimessä.

Päiväkodin joulujuhlassa viimeksi oli ihan vain joulusatu, jonka lapsen olivat itse keksineet ja esittivät. Ei mitään uskonnollista.
 

Yhteistyössä