Voi apua, ihastunut miehen hyvään ystävään!?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja lkgmkfmnömfx
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
L

lkgmkfmnömfx

Vieras
Taidan olla pahasti ihastunut mieheni hyvään ystävään, en voi olla ajattelematta häntä:ashamed::headwall:
Meillä on miehen kanssa ollut hyvin vaikeaa parisuhteessa (lapsi 2v)
Nyt tajusin että miehen kaverilla on edelleen tunteita minua kohtaan - on sen joskus aikoinaan baari-illan jälkeen antanut ymmärtää.
Tämä mies on niin reilu, mukava ja kunnollinen..kun omani taas on välillä hieman lapsellinen.
Minun täytyy olla vieläkin hormoneista sekaisin tjtn. Vaikka ennemmin tuntuu kuin olisi ollut sumussa ja nyt vasta silmät olisivat auenneet.

Voipi olla että meillä on jossain vaiheessa ero edessä, vaikka parhaani mukaan aion kyllä tilanteen korjata.
Tuskin minulla ja tällä miehellä voisi koskaan olla mitään, olishan se nyt naurettavaa vaihtaa kaveripiirin sisällä toiseen! Miehethän ovat aina niin lojaaleitakin toisilleen.

Anteeksi sekava teksti, pakko purkaa asia jonnekin. Olen kyllä oikeasti ihan järkevä ja harkitseva ihminen:ashamed:
 
Hän on rehellisyyden perikuva. Jos vuosia on ihastunut ja näkee usein, niin kyllä varmasti monen tekisi mieli jotenkin osoittaa ihastuminen/se että tämä ihminen on jotenkin erityinen.
Pieni nyanssi, emme ole mieheni kanssa naimisissa.
 
Ihastuksia tulee ja menee. Ja kun omassa suhteessa on huonompi kausi menossa, niin ihastuminen toiseen on hyvin luonnollista, etten sanoisi.

Ei se sitä siltikään tarkoita, että pitäisi omasta miehestään erota ja sitten saisi ihanan tulevaisuuden tämän toisen kanssa. Ei. Vaan pikemminkin sitä, että kääntää katseensa ja ajatuksensa taas omaan parisuhteeseensa, ja tekee jotain sen eteen että asiat paranisivat.

Eikä kukaan kunnon mies tai nainen kyllä vikittele ystävänsä puolisoa. Ei, ei ja ei.
 
Tiedän Anatolia! Näinhän se on. Siksi en aiokaan erota, koska pakkohan tämän täytyy olla huonon kauden syytä. Tietysti jos huono kausi kestää kovin pitkään, niin voi alkaa tuntua että tuhlaa aikaansa..

Mutta tarkennan vielä että kyse ei ole vikittelystä, vaan katseista ja pienistä jutuista. Hän on mm. sanonut ettei löydä ketään, koska mnä olen niin täydellinen. Ei ole ikinä koskenut minuun tai sanonut mitään asiaan viittaavaakaan selvänä.
Pakko vaan tosiaan saada asia ulos, koska eihän tällaisesta voi kenellekään puhua!
 
Pelimies:D Tämä tyyppi on ujo, hyvä jos on joskus kerran seurustellut. Eikä ole myöskään ollut "lyhyempiä suhteita" Kaveripiirin kautta tiedän asiat aika hyvin.

En tuomitsisi ketään (kaverin vikittelijäksi/helvettiin) sen perusteella että humalassa jollekin tahattomasti sanoo jotain/paljastaa itsensä.

Kaveripiiri ei välttis tiedä kaikkia hänen asioitaan. :D
 
Pelimies:D Tämä tyyppi on ujo, hyvä jos on joskus kerran seurustellut. Eikä ole myöskään ollut "lyhyempiä suhteita" Kaveripiirin kautta tiedän asiat aika hyvin.

En tuomitsisi ketään (kaverin vikittelijäksi/helvettiin) sen perusteella että humalassa jollekin tahattomasti sanoo jotain/paljastaa itsensä.
Osaa ujokin olla playeri. Mutta voithan sä olla sen elämän ainoa tosirakkaus, jos niin haluat itsellesi uskotella.

Kukaan fiksu, kunnon mies ei kyllä elättele tuollaisia tunteita ystävänsä naista kohtaan.
 
Halusin vain korjata kuten asia on. Ei todella ole playeri. En halua uskotella mitään, enkä aio tehdä asialle mitään.

Kiitos kuitenkin tästä maan pinnalle pudotuksesta:)
 
Oikeasti, nämä miehen ystävään, ystävän mieheen ihastumiset, ne ovat tosi yleisiä, sieltä se tuntuisi löytyvän se todella hieno mahtava ihminen. Mutta ajattepa vähän pitemmälle. Mitä tapahtuu, kun tällaiset ihastumiset menee pitemmälle, ajattele oikein kamalimman kautta? Mitä ajattelee se muu ystäväpiiri, miltä tuntuu lapsista, mitä ajattelee anoppi ja se ihastuksen anoppi ja sen anoppi. Joku sanoo, että mitä väliä. Minä sanon, että on väliä. Ihastus on ihastus, joskus sopiva kokovartalotärähdys, mutta oikeasti puolison ystävä kanssa ei häärätä. Eikä ystävän puolison.
 
Tiedän kyllä oikein hyvin :ashamed: Tähän tuolla aloituksessa viittasinkin.

Hyvää yötä!
 
Fantan kanssa samoilla linjoilla. Eiköhän sun kannata keskittyä miettimään nykyistä suhdettasi ja sitä, onko sulla/teillä oikeat syyt eron harkitsemiseen. Jos ero sitten tulee, maailma on miehiä täynnä.
 
Oikeasti, nämä miehen ystävään, ystävän mieheen ihastumiset, ne ovat tosi yleisiä, sieltä se tuntuisi löytyvän se todella hieno mahtava ihminen. Mutta ajattepa vähän pitemmälle. Mitä tapahtuu, kun tällaiset ihastumiset menee pitemmälle, ajattele oikein kamalimman kautta? Mitä ajattelee se muu ystäväpiiri, miltä tuntuu lapsista, mitä ajattelee anoppi ja se ihastuksen anoppi ja sen anoppi. Joku sanoo, että mitä väliä. Minä sanon, että on väliä. Ihastus on ihastus, joskus sopiva kokovartalotärähdys, mutta oikeasti puolison ystävä kanssa ei häärätä. Eikä ystävän puolison.
juuri näin.

Tähän itse kerran vuosia vuosia vuosia sitten syyllistyneenä, tosin kyse oli silloin poikaystävästä ( ystävän) sanon, että niin ei missään nimessä kannata tehdä. Sain kyllä sitten maistaa omaa lääkettäni, karvaasti. : /Mutta ehkä se olikin minulle oikein..

Mutta jos virittelisi jotakin miehen ystävän kanssa, seuraisi siitä pahimillaan niin monen ihmissuhteen mutkistuminen ja ehkä katkeaminen. . mies voisi menettää vaimonsa ja ystävänsä, vaimo miehensä ja miehensä ystävän ja ystävä ystävänsä ja ystävänsä vaimon.. ja mukaan lukien sitten kaikki muut, joiden elämää virittelyt ja vikittelyt sotkisivat ja kipeyttäisivät.
 
Yhteistyössä