E
eksäjanyksä
Vieras
Aina kuulee kauheita juttuja eksistä, uusista nyksistä, puolison hirveistä/lellityistä/uppiniskaisista penskoista niin haluan kertoa jotain positiivista omasta uusperheestä:
Lapsia on 2+3, itse olen ns lähivanhempi ja puolisoni ns. etävanhempi. Kuitenkin hänen lapsensa viettävät meillä 10 vrk/kk eli sitä normaali arkea eletään myös heidän kanssaan. Vastaavasti minun lapseni ovat 10 vrk/kk isällään. Meillä molemmilla on perusasialliset välit eksiimme ja myös toisen eksään molempien välit ovat ok.
Meillä on paljon elämää, melkoinen vilske on päällä, kun kaikki viisi touhuavat keskenään, riehuvat, nauravat, välillä riitelevät, useimmiten sovussa ovat. Aina on pelikaveri, leikkikaveri tai jos haluaa omaa tilaa, on sekin talossamme mahdollista, eli taloa rakennettaessa mietittiin että isossa perheessä lapset tarvitsevat myös joskus omaa tilaa ja rauhaa, etenkin teini-ikään tullessaan. Lapset ovat iältään 4-11 -vuotiaita. Ulkopuolinen ei tietäisi, ketkä ovat sisaruksia eli mistään ei huomaa sitä etteivät ole täyssisaruksia.
Olen valtavan onnellinen kahdesta ihanasta bonuslapsesta, jotka olen saanut mieheni mukana. Heidän kanssaan teen joskus juttuja ilman omia lapsiani, jotta saamme myös me rakennettua omanlaista suhdetta ja yhteyttä. Olen onnellinen että lapseni ovat saaneet toisenlaisen miehen-mallin kuin oma isänsä, puolisoni touhuaa urheilu- ja arkipäivänjuttuja heidän kanssaan, kuskaa harrastuksiin, sitoo luistimia kentän reunalla ja muutenkin tekee kaikkea sellaista, mitä kuka tahansa vanhempi tekee omansa kanssa.
Ja sitten se parisuhde..missään muussa perhemuodossa tuskin vanhemmat voi viettää kahta pitkää viikonloppua (to-ma) vain toisiinsa keskittyen; nukutaan pitkään, herätessä kietoudutaan toisiimme alasti, harrastetaan kiireetöntä seksiä, juodaan aamukahvia rauhassa, tehdään kaikkea ilman velvotteita, ollaan, nautitaan, lennetään pariksi yöksi Pariisiin, käydään harrastamassa yhdessä, nautitaan hyvästä ruuasta, kokataan tai käydään ravintolassa.
Tuleeko meille yhteistä lasta? Ei ikinä. Miksi tarvitsisimme yhteisen lapsen ikäänkuin perheemme yhteenkuuluvuuden vahvistamiseksi? Ei, nautimme elämästä juuri näin ja keskitymme näihin lapsiin ja tähän kokoonpanoon, jotka meille on suotu.
Lapsia on 2+3, itse olen ns lähivanhempi ja puolisoni ns. etävanhempi. Kuitenkin hänen lapsensa viettävät meillä 10 vrk/kk eli sitä normaali arkea eletään myös heidän kanssaan. Vastaavasti minun lapseni ovat 10 vrk/kk isällään. Meillä molemmilla on perusasialliset välit eksiimme ja myös toisen eksään molempien välit ovat ok.
Meillä on paljon elämää, melkoinen vilske on päällä, kun kaikki viisi touhuavat keskenään, riehuvat, nauravat, välillä riitelevät, useimmiten sovussa ovat. Aina on pelikaveri, leikkikaveri tai jos haluaa omaa tilaa, on sekin talossamme mahdollista, eli taloa rakennettaessa mietittiin että isossa perheessä lapset tarvitsevat myös joskus omaa tilaa ja rauhaa, etenkin teini-ikään tullessaan. Lapset ovat iältään 4-11 -vuotiaita. Ulkopuolinen ei tietäisi, ketkä ovat sisaruksia eli mistään ei huomaa sitä etteivät ole täyssisaruksia.
Olen valtavan onnellinen kahdesta ihanasta bonuslapsesta, jotka olen saanut mieheni mukana. Heidän kanssaan teen joskus juttuja ilman omia lapsiani, jotta saamme myös me rakennettua omanlaista suhdetta ja yhteyttä. Olen onnellinen että lapseni ovat saaneet toisenlaisen miehen-mallin kuin oma isänsä, puolisoni touhuaa urheilu- ja arkipäivänjuttuja heidän kanssaan, kuskaa harrastuksiin, sitoo luistimia kentän reunalla ja muutenkin tekee kaikkea sellaista, mitä kuka tahansa vanhempi tekee omansa kanssa.
Ja sitten se parisuhde..missään muussa perhemuodossa tuskin vanhemmat voi viettää kahta pitkää viikonloppua (to-ma) vain toisiinsa keskittyen; nukutaan pitkään, herätessä kietoudutaan toisiimme alasti, harrastetaan kiireetöntä seksiä, juodaan aamukahvia rauhassa, tehdään kaikkea ilman velvotteita, ollaan, nautitaan, lennetään pariksi yöksi Pariisiin, käydään harrastamassa yhdessä, nautitaan hyvästä ruuasta, kokataan tai käydään ravintolassa.
Tuleeko meille yhteistä lasta? Ei ikinä. Miksi tarvitsisimme yhteisen lapsen ikäänkuin perheemme yhteenkuuluvuuden vahvistamiseksi? Ei, nautimme elämästä juuri näin ja keskitymme näihin lapsiin ja tähän kokoonpanoon, jotka meille on suotu.
