Meillä on poika 2v 11k, joka on aina ollut kotihoidossa ja tulee sitä olemaankin vielä vähintään vuoden. Kun poika oli 2v, hän osasi sanoa yhden sanan. 2-vuotisneuvolasta annettiin kontrolli puolen vuoden päähän puheen tsekkaamista varten. Poika ymmärsi hyvin puhetta. Vähän ennen uutta neuvola-aikaa sanoja alkoi tulla hitaasti enemmän. Sen verran, että katsottiin, että puheterapiaa ei tarvita. Kun poika oli 2v 9kk, puhetta tuli jo PALJON, mutta se oli erittäin epäselvää. Tässä vaiheessa meidät laitettiin pt-jonoon, jossa edelleen olemme. Mutta nyt, viimeisen kuukauden aikana, puhe on alkanut selkiintyä huomattavasti. Jopa vieraat ymmärtävät puheesta jotain.
Mä taas olen ajatellut niin, että me hoidetaan tämä puhepuoli ensin kotona kuntoon, sitten vasta poika hoitoon. Miltä tuntuisi noin pienestä, jos kukaan ei häntä hoidossa edes ymmärrä? Toiset lapset eivät osaa olla diplomaattisia. Olimme jokin aika sitten tilaisuudessa, jossa oli vieraita lapsia. Poikamme näytti yhdelle pari vuotta vanhemmalle tytölle innoissaan kirjaa, jossa oli traktorin kuva ja sanoi iloisesti: "Kakkattiii!" (eli traktori hänen kielellään). Tyttö katsoi poikaamme vihaisena ja tokaisi: "Ei se mikään kakkaattii ole, oletko sinä ihan tyhmä?" Miltä tuntuisi pojastamme, jos hän joutuisi kuulemaan tällaisia kommentteja enemmänkin? On tutkimuksia, joiden mukaan joiden poikien aggressiivisuus myöhemmällä iällä voi johtua siitä, että he eivät ole muuten pärjänneet päivähoidossa. Heillä ei ole ollut muita keinoja selviytyäkseen.
Toisin sanoen minusta kotihoidon hyödyt painavat enemmän kuin (tässä tapauksessa, mahdolliset) päivähoidon haitat.