Pidinkin Isä Mitroa aina todella epäilyttävänä

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Poison Ivy
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Alkuperäinen kirjoittaja Keijupölly;25092880:
Siis todellakin haittaisi ja olisi kaameaa! Sen takia, kun aletaan tekemään valituksia, niitä ei voi tehdä nimettömänä ja jotenkin ylimalkaisesti ja epämääräisesti. Kaikki ahdistelu on saatava loppumaan, mutta ei nimettömillä ilmoituksilla ole todistusarvoa tuommoisessa tapauksessa. Kuka vaan voi nimettömänä ilmoitella vaikka mitä.

Ei kai se ilmotuksista tee nimettömiä, jos naisten nimiä ei ole lehteen painettu.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Keijupölly;25092913:
Minä tulkitsin, että ne olivat nimettömiä, kun toisessa uutisessa sanotaan, että mihinkään toimiin ei ryhdytä, kun ilmoitukset ovat nimettömiä.

Niitä on haastateltu nimettöminä, eli ovathan ne haastattelutilanteissa olleet omilla naamoillaan mukana.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Keijupölly;25092913:
Minä tulkitsin, että ne olivat nimettömiä, kun toisessa uutisessa sanotaan, että mihinkään toimiin ei ryhdytä, kun ilmoitukset ovat nimettömiä.

Siis puoluetoverit eivät koe olevansa pakoitettuja ryhtymään toimiin.

A-studion toimittajathan tietävät ketä nuo naiset ovat mutta nimiä ei voi paljastaa julkisuuteen koska ko. henkilöiden työskentely Brysselissä loppuisi siihen.
 
Miksi loppuisi? jos totta puhuvat, niin eikö paremminkin Mitron työskentely loppuisi?

Mielestäni asia pitäisi selvittää ihan kunnolla. mutta mitään ei voi selvittää, jos kukaan ei uskalla tulla esiin.
 
Puoluetoverit?

Eikö Repo ollutkin sitoutumaton? Hankaloittaa entisestään "kurinpidollisia toimenpiteitä". Mitro Repo on vastuussa omasta käytöksestään, ei kukaan tai mikään muu instanssi. Kukin vastaa omasta puolestaan.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Keijupölly;25093009:
Miksi loppuisi? jos totta puhuvat, niin eikö paremminkin Mitron työskentely loppuisi?

Mielestäni asia pitäisi selvittää ihan kunnolla. mutta mitään ei voi selvittää, jos kukaan ei uskalla tulla esiin.

Veikkaan näiden naisten pelkäävän, että jos heidän nimensä paljastuvat niin saavat lopputilin tai työskentely muuten käy hankalaksi.

Esiinhän he ovat jo tulleet mutta nimet ei ole (ihan vielä) kaikkien tiedossa.
 
Mielestäni se, että 13/20 haastateltavasta sanoo, että Repo on ollut epäkunnioittava, kertoo kyllä kaiken mitä asiasta edes on tarpeen tietää. Totuus taitaa olla se, että naiset todellakin ovat kokeneet Revon tulleen "reviirilleen". Ja samoin totuus lienee myös se, että Repo ei itse ole todellakaan sitä tietoisesti ja lääppimis mielessä tehnyt. Mikäli 3/20 olisi sanonut Revon lääppineen seksuaalisesti, uskoisin että hän on todellakin niin tehnyt. Nyt kun 65% haastateltavista sanoi näin ei kyse voi olla enää mistään "pervosta papista", vaan ihmisestä, jolle on luontevaa ottaa fyysistä kontaktia puhekumppaniin, jne. Ei pahinkaan pervo nyt lähes jokaista vastaantulevaa naista lääpi... :D
 
  • Tykkää
Reactions: Jaska-
Alkuperäinen kirjoittaja Keijupölly;25093009:
Miksi loppuisi? jos totta puhuvat, niin eikö paremminkin Mitron työskentely loppuisi?

Mielestäni asia pitäisi selvittää ihan kunnolla. mutta mitään ei voi selvittää, jos kukaan ei uskalla tulla esiin.

Näin naivi en ole sentään minäkään. Jos kasvoilla tulisivat esillä, niin työt loppuis sillä sekunnilla. Tosikkoleima otsaan ja uraputki poikki, tämä on niin nähty, anteeksi kaikille vaan... Ne, jotka päättää ihmisten työssä etenemisestä pitää tätä Mitron juttua törkeänä. "Saahan sitä nyt vähän koetella". IHan niitä samoja setämiehiä. Valta turmelee ihmisen. Ja nuo naiset tietää sen, ja toivon heidän puolesta, että lähdesuoja on vahva, eikä kukaan mene korkeammalle taholle juoruilemaan...

Muoks:
Ja sitten mikään ei ole totta, jos ei sitä pysty omalla nimellään sanomaan? Aika paljon vaiettuja epäoikeudenmukaisuuksia, oikeusmurhaa ja vehkeilyä jäisi paljastamatta, jos ihmisten pitäisi aina uhrata itsensä tietoa julkaistessaan. Siinä menee asian paljastaja samalla lailla kuiluun sen väärintekijän kanssa. Näin se vaan on.
 
Viimeksi muokattu:

Niinpä. En ihan ymmärrä miksi noiden naisten pitäs uhrata itsensä julkisuusmyllyyn, kun eivät ole tässä niitä väärintekijöitä.
Toivottavasti lähdesuoja pitää.
 
Häntähän ei ole syytetty lääppimisestä tai seksuaalisesta ahdistelusta, eikä sellaisesta ole mitään todisteita eikä lausuntoja myöskään.

Häntä on _arvostelu_ sopimattomasta käytöksestä.
Sopimaton voi tarkoittaa mitä vain, tässä tapauksessa tod.näk käytös ylittää totutut sosiaaliset normit (länsimaiset sellaiset).

Monissa kulttuureissa on normaalia että joku laittaa käden polvelle tai olkapäälle keskustelun aikana yms yms. Eikä se suomessakaan ole ennenkuulumatonta.

Ja muusta kun ei ole mitään todisteita niin vaikeapahan tähän on enempää kenenkään sanoa.
 
No kyllä siellä ihan lääppimisestäkin sitaateissa puhuttiin. Ja kyllä sen pitää jotain kertoa, jos 13 ihmistä kertoo samansuuntaisia juttuja.
 
Syyttäjät todistakoon väitteensä, siihen saakka meidän oikeusjärjestelmän mukaan ihminen on syytön. Kyläjuoruja ja muuta roskaa on jauhettu kautta historian, mutta niillä ei ole mitään painoarvoa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja kukamitähäh?;25092628:
Mikä vasureita oikein vaivaa kun ei osata käyttäytyä asianmukaisesti?
On niitä huonosti käyttäytyviä varmaan joka puolueessa. Muistaakseni yksi tämänhetkisistä presidenttiehdokkaista nipisteli aikoinaan lentoemäntiä...
 
[QUOTE="vieras";25093856]Tää nyt menee vähän ohi, mutta eikös Suomen eduskunnassa ollut seksuaalinen häirintä ihan "normisettiä" ...?[/QUOTE]
Ja tapauksien määrä tuplaantuisi, mikäli myös miehet nostaisivat jokaisesta naisten suorittamasta lääppimisestä ja pitkästä katseesta häirintäsyytteen.
 
Yhteistyössä