Uskotteko, että Pekka Haaviston ja Nexar Floresin liitto on rakkaussuhde?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Akaatti
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
[QUOTE="vieras";25000866]Jotenkin kuulostaa, että sinun nyt viimeksi pitäisi kommentoida hieman epätyypillisiä parisuhteita. Molemmilla ulkomainen puoliso, Haavisto on homoseksuaali ja vanhempi miestään, sinä et asu samassa paikassa ja harrasta seksiä. Voisiko kysyä sitten, että mihin teidän liittonne perustuu, jos koet että Haaviston suhde on jotenkin erikoinen (ei kyllä ole yhtään)?[/QUOTE]

Eikö se ole aika yleistä, että epätyypilliset asiat herättävät kiinnostusta tai ihmetystä? Muistan myös lukeneeni, että viranomaiset olivat epäilleet Haaviston avioliittoa lumeliitoksi.

Meillä asia perustuu samankaltaisuuteen, ei ole suurta ikäeroa. Kuten aiemmin kirjoitin niin olen ahdasmielinen näiden ikäeroasioiden suhteen, jotenkaan se ei vaan sovi, että toinen ottaa puolison joka voisi olla hänen vanhempansa tai lapsensa. Varmaan on minullakin joku ongelma näiden mietteideni kanssa, mutta nuo ison ikäeron suhteet on vaan aina jollain tapaa ällöttänyt. Ei nyt kenenkään tarvitse kuitenkaan loukkaantua, mutta minkä minä nyt ajatuksilleni voin. Tämä voi johtua myös siitä, että en mielestäni oikein koskaan ole osannut olla luontevasti itseäni vanhempien ihmisten seurassa. Itseäni ihan inhottaa jos pitäisi ottaa reilusti itseäni vanhempi puoliso.
 
Viimeksi muokattu:

No se viranomaisten epäily ja pompotus oli tuossa tapauksessa aivan törkeää ja saattoi liittyä enemmän kuin ikään, niin siihen että ovat samaa sukupuolta. Mutta ajat ovat siitä jo muuttuneet onneksi. Ehkä sinun henkinen elämäsi on niin lapsentasoinen, ettet tule vanhempien kanssa toimeen. Ja en ymmärrä miten henkilökotaiset vajaavaisuutesi liittyisivät millään tavalla Haavistoon ja hänen suhteeseensa.
 
[QUOTE="vieras";25000951]No se viranomaisten epäily ja pompotus oli tuossa tapauksessa aivan törkeää ja saattoi liittyä enemmän kuin ikään, niin siihen että ovat samaa sukupuolta. Mutta ajat ovat siitä jo muuttuneet onneksi. Ehkä sinun henkinen elämäsi on niin lapsentasoinen, ettet tule vanhempien kanssa toimeen. Ja en ymmärrä miten henkilökotaiset vajaavaisuutesi liittyisivät millään tavalla Haavistoon ja hänen suhteeseensa.[/QUOTE]

Ei liitykään, kunhan vain totesin.

Mutta välillä tosiaan mietityttää se, että komea, nuori, köyhä mies tulee vanhan, suhteellisesti paljon "vaatimattoman" näköisen, rikkaan perässä.

Palstalla haukutaan kyllä vanhat suomiukot, jotka hakee thaivaimon, mutta sitten tästä Haaviston jutusta ei saisi sanoa poikkipuolista sanaa.
 
No sinähän niitä thaivaimoja olet vainonnut etujoukoissa. Monelle sekin on ihan ok ja ei oma asia lainkaan. On se aika ankeaa elämää, jos olisi sopivaa seurustella ja mennä naimisiin vaan oman ikäisten, oman näköisten ja samalla pankkitilin saldolla varustettujen ihmisten kanssa, kun muuten on niin epäilyttävää. Ai niin, koulutustaso pitää olla kanssa sama ja uskonto, ettei tule yhteiselosta ikävää. Kyllä sen näkee ihan silmät avaamalla, että suhteiden toimivuus on ihan muusta kiinni, kuin että on juuri samanlainen puoliso vierellä.
 
  • Tykkää
Reactions: Anatolia
Asialla ei ole minulle merkitystä, en koe tarpeelliseksi uskoa tai olla uskomatta.

Muistelen kyllä taannoin lukeneeni, että oleskeluluvan kanssa oli ollut vaikeuksia, vaikka käsittääkseni kaikki sujui erittäin suit sait verrattuna joihinkin tietämiini vastaaviin tapauksiin, joissa edellytyksiä ei ole katsottu riittäviksi. Eli voisi veikata, että siltä osin jotain näyttöä rakkaudesta on ollut esittää viranomaisille :D
 
[QUOTE="vieras";25001004]No sinähän niitä thaivaimoja olet vainonnut etujoukoissa. Monelle sekin on ihan ok ja ei oma asia lainkaan. On se aika ankeaa elämää, jos olisi sopivaa seurustella ja mennä naimisiin vaan oman ikäisten, oman näköisten ja samalla pankkitilin saldolla varustettujen ihmisten kanssa, kun muuten on niin epäilyttävää. Ai niin, koulutustaso pitää olla kanssa sama ja uskonto, ettei tule yhteiselosta ikävää. Kyllä sen näkee ihan silmät avaamalla, että suhteiden toimivuus on ihan muusta kiinni, kuin että on juuri samanlainen puoliso vierellä.[/QUOTE]

Mutta eikö Pekka ole aika rauhallinen ihminen ja rauhan kannattaja? Mitäköhän tykkää, kun nyt on uutisoitu, että Antonio on hakannut miehen homobaarissa. Lähinnä mietin, että onko tuollainen mies tosiaan Pekan elämän rakkaus? Mietin myös, että eikö tuo heidän roima varallisuusero häiritse? Vanha mies elättää nuorta miestä.
 
Viimeksi muokattu:
Ainakin siinä parisuhdehaastiksessa annettiin ymmärtää, että viranomaiset uskoivat ihan helposti suhteen aitouden. On ihan tavallista, että "kehittyvistä maista" Suomen kansalaisen kanssa naimisiinmenevät joutuvat todistamaan liittonsa aitouden. Tunnen ihamisiä jotaka ovat joutuneet kymään kyseisen proseduurin läpi. Liitossa ei siis ole ollut välttämtää mitään mikä "herätti virkamiesten epäilyt", vaan ihan tavanomainen käytöntö näissä tapauksissa.
 
[QUOTE="vieras";25000951]No se viranomaisten epäily ja pompotus oli tuossa tapauksessa aivan törkeää ja saattoi liittyä enemmän kuin ikään, niin siihen että ovat samaa sukupuolta. Mutta ajat ovat siitä jo muuttuneet onneksi. Ehkä sinun henkinen elämäsi on niin lapsentasoinen, ettet tule vanhempien kanssa toimeen. Ja en ymmärrä miten henkilökotaiset vajaavaisuutesi liittyisivät millään tavalla Haavistoon ja hänen suhteeseensa.[/QUOTE]

Meni ihan läpihuutojuttuna. Verrattuna tavallisten kansalaisten vastaaviin hakemuksiin. (ja tavallisella en viittaa seksuaaliseen suuntautumiseen)
Mutta turha tästä enempää inttää, dokumentitkin on asiasta varmaan jossain olemassa.
 
Ja mitä tulee tuohon kiinnostukseen niin uskoisin, että monia kiinnostaa nämä asiat paljon minua enemmän. Onhan esimerkiksi MeNaiset-lehti täynnä parisuhdehaastatteluja ja jos oikein muistan niin taitaa olla kyseinen lehti Suomen suosituin naistenlehti.

Sinua kiinnostaa todella paljon julkkisten asiat ja samoin muut palstalaiset. Miksi ihmeessä?

Eikö sinulla ole itsella elämää ollenkaan?
 
[QUOTE="vieras";25001064]Meni ihan läpihuutojuttuna. Verrattuna tavallisten kansalaisten vastaaviin hakemuksiin. (ja tavallisella en viittaa seksuaaliseen suuntautumiseen)
Mutta turha tästä enempää inttää, dokumentitkin on asiasta varmaan jossain olemassa.[/QUOTE]

Saako udella miten tuo Pekan ja Antonion juttu meni ihan läpihuutojuttuna? Eikö tuossa ole kuitenkin kaikki perinteiset mahdollisen lumeliiton ainekset koossa? Iso ikäero, varallisuusero, köyhä maa.
 
Niin, sitä voi itsekukin kokeilla, kuinka helppoa on saada oleskelulupa tietyistä maailman kolkista EU:n ulkopuolelta tulevalle rakkauden kohteelle, oli ikäeroa tai ei...Vaikka avioliittokin olisi jo solmittu ja lapsi syntynyt, niin silti voi jäädä junnaamaan vuosikausiksi.
 
Sinua kiinnostaa todella paljon julkkisten asiat ja samoin muut palstalaiset. Miksi ihmeessä?

Eikö sinulla ole itsella elämää ollenkaan?

On kyllä elämää muutakin enkä ymmärrä tuota, että olisin kiinnostunut tavallista enemmän julkkiksista tai muista palstalaisista. Tällä palstalla esimerkiksi Venakko Milannan ketjut on täynnä palstalaisia utelemassa tai seurataan toisten blogeja ja kirjoitetaan blogien tapahtumia. Siitä ei kuitenkaan näe kritisointia. Lisäksi minua ihmetyttää se miten moni kuvittelee, että tietoja täytyisi oikein kirjoittaa ylös tai erityisesti painattaa muistiinsa. Mielestäni on ihan normaalia, että luetut tai kuullut asiat säilyvät muistissa pitkään.
 
[QUOTE="vieras";25001088]Niin, sitä voi itsekukin kokeilla, kuinka helppoa on saada oleskelulupa tietyistä maailman kolkista EU:n ulkopuolelta tulevalle rakkauden kohteelle, oli ikäeroa tai ei...Vaikka avioliittokin olisi jo solmittu ja lapsi syntynyt, niin silti voi jäädä junnaamaan vuosikausiksi.[/QUOTE]

Tuo minua ihmetyttää, että miten se Pekan ja Nexar Antonion juttu voi olla ollut läpihuutojuttu kun kerran moni lapsiperhekään ei saa lupaa. Mielestäni tässä on selvä ristiriita.
 
Ei mennyt ihan läpihuutojuttuna, vaan kyllä Haavisto on ihan lähiaikoina kertonut, että siinä oli paljon ongelmaa. En tiedä mistä näitä keksittyjä juttuja revitte.

Akaatilta loppuivat perusteet, kun yhtäkkiä mentiinkin rauhan asioihin ja pahoinpitelyyn.Tuosta ei voi vielä sanoa mitään, koska ei tiedä mikä juttu taustalla. En ymmärrä miten eroaisi mistään muista julkkisten käsirysytapauksista (jotka eivät aina vakavia), vaikka toki tällainen julkisuus ei ole hyväksi nyt. Ehkä siellä baarissa on ollut joku katkera Akaatin tyylinen ihminen huutelemassa raha- ja ikäsolvauksia.
 
43933.gif
 
[QUOTE="vieras";25001115]Ei mennyt ihan läpihuutojuttuna, vaan kyllä Haavisto on ihan lähiaikoina kertonut, että siinä oli paljon ongelmaa. En tiedä mistä näitä keksittyjä juttuja revitte.

Akaatilta loppuivat perusteet, kun yhtäkkiä mentiinkin rauhan asioihin ja pahoinpitelyyn.Tuosta ei voi vielä sanoa mitään, koska ei tiedä mikä juttu taustalla. En ymmärrä miten eroaisi mistään muista julkkisten käsirysytapauksista (jotka eivät aina vakavia), vaikka toki tällainen julkisuus ei ole hyväksi nyt. Ehkä siellä baarissa on ollut joku katkera Akaatin tyylinen ihminen huutelemassa raha- ja ikäsolvauksia.[/QUOTE]
Ja voisi kuvitella, että heidän tapauksessaan voi olla ihan tarpeellista, että joku on hoitamassa asioita kotona, eikä tekemässä pitkää päivää jossakin. On ihan yleisesti hyväksyttyä, että korkeassa asemassa olevilla ja paljon matkustelevilla kiireisillä miehillä on vaimo, joka pitää langat käsissä muissa asioissa. En ymmärrä, miksi tilanne olisi erilainen, jos kyseessä miespari. Se on syrjivää ajattelua.
 
[QUOTE="vieras";25001115]Ei mennyt ihan läpihuutojuttuna, vaan kyllä Haavisto on ihan lähiaikoina kertonut, että siinä oli paljon ongelmaa. En tiedä mistä näitä keksittyjä juttuja revitte.

Akaatilta loppuivat perusteet, kun yhtäkkiä mentiinkin rauhan asioihin ja pahoinpitelyyn.Tuosta ei voi vielä sanoa mitään, koska ei tiedä mikä juttu taustalla. En ymmärrä miten eroaisi mistään muista julkkisten käsirysytapauksista (jotka eivät aina vakavia), vaikka toki tällainen julkisuus ei ole hyväksi nyt. Ehkä siellä baarissa on ollut joku katkera Akaatin tyylinen ihminen huutelemassa raha- ja ikäsolvauksia.[/QUOTE]

En minä ole katkera enkä tietenkään menisi kyseiseltä pariskunnalta kysymään ikäerosta tai varsinkaan raha-asioista jos heidät tapaisin. Olen aikaisemminkin kirjoittanut niin näkisin mielelläni Pekka Haaviston Suomen presidenttinä. Lähes tulkoon seremoniallinen virka kun se nykyään on niin voisi siihen sopia tuollainen hieman erityylinen ihminen. Missään nimessä en halua Lipposesta tai Niinistöstä seuraavaa presidenttiä.
 
[QUOTE="vieras";25001115]Ei mennyt ihan läpihuutojuttuna, vaan kyllä Haavisto on ihan lähiaikoina kertonut, että siinä oli paljon ongelmaa. En tiedä mistä näitä keksittyjä juttuja revitte[/QUOTE]

Eivät kuitenkaan kauan joutuneet päätöstä odottamaan, hyvähän se vain on.

Täällä väkisin nyt yritetään väittää, että kovasti heitä kohtaan on ennakkoluuloja, niin eikö ole positiivinen juttu, jos näin ei olekaan :)
 
  • Tykkää
Reactions: Akaatti
[QUOTE="vieras";25001180]Eivät kuitenkaan kauan joutuneet päätöstä odottamaan, hyvähän se vain on.

Täällä väkisin nyt yritetään väittää, että kovasti heitä kohtaan on ennakkoluuloja, niin eikö ole positiivinen juttu, jos näin ei olekaan :)[/QUOTE]

Tokihan joutuivat siis oleskelulupia uusimaan, mutta toisaalta vastaava heteropari, joka ei ole naimisissa, niin yhtä heikkoa. Eli sikäli minusta vaikuttaa, että heitä ei syrjitty sen enempää kuin muitakaan vastaavassa tilanteessa olevia. Sitä voi jokainen tarkistaa ne kriteerit, mitä 90-luvun loppupuolella oli oleskeluluvan saamiseksi.
 
Mutta eikö Pekka ole aika rauhallinen ihminen ja rauhan kannattaja? Mitäköhän tykkää, kun nyt on uutisoitu, että Antonio on hakannut miehen homobaarissa. Lähinnä mietin, että onko tuollainen mies tosiaan Pekan elämän rakkaus? Mietin myös, että eikö tuo heidän roima varallisuusero häiritse? Vanha mies elättää nuorta miestä.
MIKSI sä näin hirmuisesti mietit asioita, jotka ei sun omaan elämään liity millään lailla?

Eikä oo muuten ainoa "julkkis" jonka elämä, mieltymykset ja parisuhde tuntuu olevan sulle pienimuotoinen pakkomielle.
 
Yhteistyössä