Meistä sitten tehtiin lastensuojeluilmoitus!

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "vieras"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Jatkan vielä, kun puhut nyt ihan väärin! Sanot: "lastensuojeluilmoitus ei ole mikään pikkujuttu ja sen tekoon tulee olla perustelut"

VÄÄRIN. Kuka tahansa voi tehdä kenestä tahansa ls-ilmoituksen. Turhia ilmoituksia tehdään todella paljon (tai sisi vääristä tai liian vähäisistä syistä). Ls-ilmoitus ei välttämättä ole mitenkään perusteltu. Ne pitää silti aina tarkastaa. Se, että jostakin perheestä on tehty ls-ilmoitus, ei tarkoita vielä yhtään mitään, eikä välttämättä johda mihinkään toimenpiteisiin tai lastensuojelun asiakkuuteen. Kun ilmoitus tulee, sossujen pitää tarkastaa tilanne 14 päivän kuluessa. Jos kaikki ok, kirjataan vain "ei tarvetta jatkotoimenpiteisiin" ja perheeseen ei enää olla tekemisissä.

Tässä tulee mieleen että VIRANOMAISEN omalla nimellään tekemään ls-ilmoon tulee olla perustelut. Näin AP:n tapauksessa.

NannaNaapurinkyttääjä tai EskoExKitkerä tms muu hyväätarkoittava besserwisser saa tehdä ilmoituksen nimettömänä ja juurikin ihan omilla perusteillaan.

Joskus taitaa käydä niin että viranomainen 'kiristää' tuolla 'Et saa apua jos sinusta ei kirjata ls-ilmoa' argumentilla - jopa hieman niinkuin väärinkin perustein.
Mun näkemys on että myös kunnan sääntöjen puitteissa vastaavalla tavalla toimiessa - kyse on 'kiristyksestä'.
Miksei perheitä ja vanhemmuutta voida tukea ilman 'huono vanhempi' leimaa eli lastensuojeluilmoitusta - ihan neuvolan ja vanhanaikaisen perhetyön/kotiavustajan avulla ?
 
On sinun oma näkemyksesi tai kokemuksesi tuo "huono vanhempi". Moni nykyään -onneksi- kokee, että ls-asiakkuus on vain virallinen tapa saada apua ennaltaehkäisevän perhetyön kautta.

Byrokratia on Kelassa omansa, kuten sossulla omansa. Se nyt vain on niin, ilman mitään kiristämistä (miten tuonkin olet itsellesi selittänyt??) että perhetyöntekijät kuuluvat sosiaalitoimeen, ja ilman asiakkuutta sosiaalitoimessa et ole oiketettu sen palveluihin. Kyse ei välttämättä ole lainkaan mistää huonosta vanhemmuudesta.

Joku äiti juuri soitti ensimmäistä kertaa elämässään sossuun ja pyysi apua. Perheestä ei ikinä mitään kirjausta lastensuojelussa. Ainoa keino saada apua, oli tehdä itsestään ls-ilmoitus. Siten saivat korvaamatonta apua kun perhetyöntekijä alkoi käymään pari kertaa viikossa. se nyt oli vain byrokratiaa se ls-ilmoitus, eikä tee perheestä mitenkään huonoa.
 
Tässä tulee mieleen että VIRANOMAISEN omalla nimellään tekemään ls-ilmoon tulee olla perustelut. Näin AP:n tapauksessa.

NannaNaapurinkyttääjä tai EskoExKitkerä tms muu hyväätarkoittava besserwisser saa tehdä ilmoituksen nimettömänä ja juurikin ihan omilla perusteillaan.

Joskus taitaa käydä niin että viranomainen 'kiristää' tuolla 'Et saa apua jos sinusta ei kirjata ls-ilmoa' argumentilla - jopa hieman niinkuin väärinkin perustein.
Mun näkemys on että myös kunnan sääntöjen puitteissa vastaavalla tavalla toimiessa - kyse on 'kiristyksestä'.
Miksei perheitä ja vanhemmuutta voida tukea ilman 'huono vanhempi' leimaa eli lastensuojeluilmoitusta - ihan neuvolan ja vanhanaikaisen perhetyön/kotiavustajan avulla ?

Suurin syy on laki, laki, laki ja seuraavaksi tulevat resurssit, resurssit ja resurssit. Kaikki eivät siksi saa, vain "ne joilla tarvetta on". Ja minun näkökulmastani tarve olisi suurempi kuin mitä on apua kunnalla antaa. Vaikka parastahan se olisi, että perheille olisi tarjota huomattavasti helpommin vaikka kotiin sellaista konkreettista apua, ilmaiseksi tai esimerkiksi hyvin pienellä kustannuksella, jonka kattaminen ei olisi perheelle esteenä sen saamiseksi. Mutta minkäs teet, tämä ei ole sosiaalityöntekijöiden mielivaltaa. Tämä on sosiaalipoliittisen todellisuuden satoa.
 
Täällä jouduttu läpikäymään samankaltainen prosessi! :hug:

Oletteko tehneet jo sosiaalimuistutusta ja vastinetta lastensuojelun
selvitystarpeen yhteenvetoon? Vaatikaa omia kirjauksianne nähtäviksi kirjallisesti!

Onko refluksia todistettu? Suosittelen yksityistä. Pääkaupunkiseudulla on lääkäri
Tiina Tuomela, joka meillä hoitanut lapsen refluksia. Tampereella käyty myös
Tarja Ruuskan vastaanotolla. Lapsemme 5v. astma-, allergikko ja allerginen refluksi/toiminnallinen närästys dg avoin.
Muuten kannattaa katsoa suosituksia Kakspluspalstan lapsen allergiat ja sairaudet -puolelta. Siellä ilmoitus refluksilasten yhdistyksestä, jonka vertaistukitapaaminen Helsingissä 6.11.2011.

Kun dokumentteja saa todistettavasti refluksista, kannattaa tehdä muistutus, jos tarvetta, neuvolan toiminnasta (mikäli siellä ei tueta ok).
 
Kiitos tästä!
Nyt ollasn vielä lastenosastolla, ainakin huomiseen, kun sosiaalityöntekijä totesi että mun pitää levätä. Yksityiselle vien heti kun kotiin päästään. Haluun kuitenkin vielä toisen diagnoosin, kun neuvolalääkäri ja lastenlääkäri sanoo että on ihan normaalia ja refluksilasten vanhemmat sanoo että selvästi refluksia.

Ei olla tehty mitään vastinetta. Kuulema tulee kirje kotiin sosiaslitoimelta ja käyvät kotona haastattelemassa. Voi kuulema mennä kuukausiakin, kun meidän tapaus ei ole kiireellinen, kun lapsen hoitoa ei ole laiminlyöty. Jos kyseessä on refluksi ja se menee ohi parissa kuukaudessa, niin ei me silloin enää apua tarvita.

Neuvolan perhetyöntekijä alkaa käymään kerran viikossa, mun ja miehen pitää kuulema aloittaa terapia ja mun pitää alkaa käymään babyblues-ryhmässä.
 
Omasta mielestäni mä en ole masentunut, vaan ainoastaan huolissani mun lapsesta! Näiden mielestä vauvan jokaiseen itkuun ei tarvitse reagoida ja vauvat itkee ilman syytä. Musta tollainen kuulostaa julmalta, etenkin kun nään että vauvalla on hankala olla!
 
Ja lastenlääkärin mielestä vauva vaan hakee huomiota itkullaan, vaikka selvästi itkee tuskissaan.

Kyllä minäkin suosittelen hakemaan toisen mielipiteen. Toivottavasti syy löytyy, lapsen olo ja terveys paranee, samalla teidän huolenne helpottavat. Muista kertoamitä te toivotte ja mitä apua te koette tarvitsevanne tai vastaavasti ette koe tarvitsevanne. Eli jos sinusta babyblues ryhmä on turhalta tuntuva asia, etkä tunne olevasi masentunut, selitä se rauhallisesti ja järkiperäisesti haastattelussa. Sinun tuen tarpeesi voi olla jotain aivan toista kuin mitä sosiaalitoimi ehdottaa ja sinun näkemyksiäsi heidän on kuitenkin kuultava.

Kaikkea hyvää ja voimia. Toivottavasti selviää nopeasti mikä lapseen sattuu.
 
Jaksamista! :hug: :flower:
Tarvitsimme aikanaan perhetyötä synnytyksen jälkeisen masennuksen takia. Ensin oli avohuoltona sitten ls-alaisena. Sitä perhe ei itse pysty katkaisemaan.

Meilläkään ei lastenosastolla tunnistettu epätyypillisiä allergiaoireita/refluksia. Tekivät ls-ilmoituksen vakavin perustein. Viranomaiset edelleen käsittelivät masentuneena.
Ymmärrettävästi väsynyttä ei ymmärretty. Vasta nyt viiden vuoden jälkeen ensimmäiset dokumentit saatu todisteiksi allergioista =) Lastenpsykiatrisen arviotutkimuksen mukaan lapsen kehitys edennyt ruokavalioon ja terveyteen liittyvistä stressitekijöistä huolimatta suotuisasti. Lastensuojelu katkaistiin.

Vaatikaa lapselle ph-mittausta ja/tai lääkekokeilua. Edistyneempi versio mittauksista on impedanssi ph-mittaus, en tiedä, tehdäänkö sitä vauvoille. Refluksi ei välttämättä noin vain parane kasvaessa. Selvittäen, onko rakenteellista, allergista vai muunlaista (ruokatorven ulkopuolista). Jos epäillään allergista, niin avuksi kalprotektiinitesti ja piilevän veren testi ulosteesta. Lisäksi IgE ja IgG-verikokeet.
 
Viimeksi muokattu:

Onko noi tutkimukset kamalan kalliita? Korvaako vakuutus? Nyt meillä ei vielä vakuutusta ole, mutta varmaan saadaan jos nyt kerran saadaan "terveen paperit".
 
Onnea! Nyt pääset valtakunnalliseen rekisteriin joka ei koskaan katoa. Jokainen tekosi, sanasi, ilmeesi, eleesi dokumentoidaan. Pidä varasi, älä luota. Älä palaveeraa noiden akkojen kanssa yksinäsi tai edes pelkän puolison kanssa. Mukaan kolmas todistaja. Ole kuitenkin rauhallinen ja näytä niille. Mutta muista että pidät kiinni omista oikeuksistasi etkä suostu pompoteltavaksi. Ja pyydät kaikki paperisi näytille heti alusta alkaen ettei päästä tekemään virheellisiä lausuntoja. Varaudu pahimpaan, toivo parasta. Suomalaiseen sossumafiaan ei ole luottamista.
Pyri pääsemään heistä eroon mahdollisimman nopeasti. Vakuuta heille että sinulla on tukiverkosto omasta takaa etkä tarvitse perhetyöntekijää.

Mitäs apua luulette että lastensuojelulla on tarjota, paitsi ehkä raha?
 
Sitä kutsutaan ennaltaehkäiseväksi lastensuojelutyöksi ja ei todellakaan tarkoita että olisit tehnyt mitään väärin. Kaikki tarvitsevat apua joskus. Ota se vastaan kun sitä tarjotaan kerran.

näimpä. mie oon 3 lapsen yh, ja ollaan ennaltaehkäisevien tukitoimien asiakkaita, itse sitä pyysin. nyt isommat 2 yötä/kk tukiperheessä joka on ihan huippua :)
 
Minä pelkäsin ennen sanaa lastensuojeluilmoitus, mutta sitten menin rahatilanteen takia sossuun ja lapsiperheenä he ottivat meidät lastensuojelun asiakkaiksi eli periaatteessa sama juttu kuin lastensuojeluilmoituksen jälkeen... nyt en enää pelkää, sillä olen huomannut että sosiaalitoimistosta saa apua ja he todella välittävät meistä. Kun ollaan lapsiperheenä asiakkaana, niin asiat hoituu hyvin ja lapsista ja meistä aikuisista välitetään. Ei se lastensuojeluilmoitus niin kauhea juttu ole. Lastensuojeluilmoitus tarkoittaa sitä, että jollakin on huoli teistä ja sitten sosiaalitoimisto tekee lastensuojelun tarvekartoituksen eli katsotaan on teillä tarvetta lastensuojelun asiakkuuteen, jossa teitä autetaan tarpeen mukaan. :)
 
Öh...

Jos teillä käy perhetyöntekijä, niin silloin olet jo lastensuojelun piirissä. Eli ei silloin enää uutta ls-ilmoitusta tarvita, koska teillä on jo asiakkuus. Ei perhetyöntekijää saa kuin lastensuojelun asiakkuuden kautta. Comprende?

Ei pidä välttämättä paikkaansa. Meidän kunnassa ptt on neuvolan työntekijä eikä hällä ole mitään tekemistä sossun kanssa. Paitsi jos joku tarttee enemmän apua, vaikkapa siivousta, niin silloin on yhteydessä sinne. Täällä ei toimi esim MLL lastenhoitajia, joten tuo neuvolan täti paikkaa myös sitä tarvetta jos äidin pitää mennä vaikka lääkäriin, ym. niin silloin hoitaa lapsia.
 
siis jos sä hait apua vauvalle(epäilit fyysistä vaivaa) niin miten se muuttui matkalla lastensuojelu asiaksi? en ymmärrä. ootko masentunut,tarvitko apua? jos et niin kieltäydy. eikä ole normaalia että vauva kouristelee eikä hengitä välillä(vie läkäriin) ei neuvola th omaa sellaista ammattiataitoa(ei edes sellaista mitä pitäisi).

meilläkin oli normaali poika th:n mielestä, mitä nyt adhd yms. ja vissiin ollut refluksikin(vauvana) ja naapurilla vauva itkeskeli,heräili koska äiti imetti, niinpä niin,lastenlääkäri(yksityinen) diagnosoi hänellä vaikean refluksin,jopa 20min vatsahapot ruokatorvessa. et älä luota neuvola th
 
No omasta mielestäni en ole masentunut, vaan huolissani lapseni puolesta. Tänään taas oksensi kunnolla kaaressa ja hoitajan mielestä se on normaalia. Hoitaja kysyi miksi se oksentelu on mulle niin iso ongelma, vaikka lääkäri totesi vauvan terveeksi.
 
Öh...

Jos teillä käy perhetyöntekijä, niin silloin olet jo lastensuojelun piirissä. Eli ei silloin enää uutta ls-ilmoitusta tarvita, koska teillä on jo asiakkuus. Ei perhetyöntekijää saa kuin lastensuojelun asiakkuuden kautta. Comprende?

Kyllä saa! Se riippuu kunnasta/kaupungista. Meidän kaupungissa on kaksi perhetyöntekijää jotka tekee ns ennaltaehkäisevää työtä. Heidät voi kuka tahansa pikkulapsen äiti tai isä soittaa kotiinsa auttamaan jos lapsen kanssa on raskasta. Esim jos vauva valvottaa ja äidin pitää levätä, on monta pientä lasta ja äidin pitäis yhden kanssa mennä vaik lääkäriin (tai äidillä on oma lääkäri) eikä oo lapsenvahtia, taikka jostain muusta syystä, vaikka vain sen takia että saa yhteistä aikaa puolison kanssa. Siihen ei tarvita ls asiakkuutta ollenkaan, tuon työn tarkoitus on nimenomaan vähentää lastensuojelun tarvetta ja mun mielestä jokaises kunnas pitäis olla tuollainen menetelmä!!

Kun mun keskimmäinen valvotti rankasti niin mä tilasin tämän perhetyöntekijän kerran viikossa muutamaksi tunniksi hoitamaan isompaa lastani että sain mennä vauvan kanssa päiväunille. Tykkäsin kovasti siitä perhetyöntekijästä.
 
Sanalla "lastensuojeluilmoitus" on usein ikävä kaiku, mutta älä nyt hyvä ihminen suotta säikähdä. Nimenomaan tuo kyseinen sana on avain avun saamiseen, joten eikö siis ole hyvä, että ls-ilmoitus on nyt tehty, ja apua on saatavilla/tulossa?

Lastensuojeluilmoitus ei todellakaan merkitse lapsen huostaanottoa vaan tukitoimia, joiden tarkoituksena on nimenomaan pitää perhe yhdessä. Voitte saada esim. perhetyöntekijän tai jotain muuta apua, itse en tarkalleen näistä tukitoimimuodoista tiedä, mutta ehkä joku muu on keskustelussa jo jotain kertonutkin.

Muokkaus:
Riippuu tietysti pitkälti siitä, oletko sitten todellisuudessa masentunut tai tarvitseeko perheenne muuten apua. Lastensuojeluilmoituksen kautta perheen avuntarpeen kartoitus tehdään, ja sen pohjalta aletaan sitten miettimään tukitoimia. Voit toki kieltäytyäkin, siihen sinulla on täysi oikeus.
 
Viimeksi muokattu:
Lastensuojelu tarkoittaa sitä, että lasta pitää suojella, ja koska vanhemmat eivät siihen kykene, niin sossut astuvat kuvioihin. Kyllä sanalla totisesti on huono kaiku.
 
[QUOTE="joo";24900249]Lastensuojelu tarkoittaa sitä, että lasta pitää suojella, ja koska vanhemmat eivät siihen kykene, niin sossut astuvat kuvioihin. Kyllä sanalla totisesti on huono kaiku.[/QUOTE]

Ja mekö ei kyetä, jos halutaan tutkia mikä meidän vauvaa vaivaa?
 
[QUOTE="vieras";24897288]Hain neuvolan kautta apua kun epäilin vauvalla refluksia. Vauvaa tutkittiin ja todettiin että on normaalia että vauvat yskii, oksentelee, on tukkoisia, aivastelee, kipristelee, kouristelee, ei välillä hengitä ja on itkuisia.

Sosiaalityöntekijä kävi juttelemassa ja sanoi että mä näytän masentuneelta ja että me tarvitaan apua ja sen saamiseksi pitää tehdä lastensuojeluilmoitus.

Ahdistaa koko sana! Tätä mä pelkäsin! Ei olis pitänyt hakea lapselle apua! :([/QUOTE]

masentunut! "Nehän niin hyvin kouluttettuja ja osaavat arvioida ihmisen psyyke tilan". Mitäs sitä enää psykiatreilla ja lääkereillä tehdään palkataan vaan lisää lastensuojeluun soskun akkoja. Sitten kun kysyy että millä perustein niin sanoo vaan että: niitä masennuksia on niin montaa lievä, kohtalainen ja syvä ;).
Ja tämä diagnoosi vain katsomalla ulkomuotoa. "Oliko kyseisellä henkilöllä tukka missä kunnossa ja voinko käydä kotona. Joo Ihan epäsiisti".

Soskun akoille tiedoksi että lääkäri yleensä toteaa masennuksen kun ensin kyselee ja tekee tutkimuksia.
 
Omalla lapsellani oli allergioita, ja meillä meni hoito ja muut ihan sujuvasti. Mutta valitettavan paljon olen kuullut näitä tarinoita, joissa lapsen sairautta ei varsinkaan julkisessa terveydenhuollossa tunnisteta, ja kun oireiden syytä ei ymmärretä, etsitään väkisin syytä vanhemmista. Ja tarjotaan ties mitä perhetyön keskusteluapua, psykologia ja terapiaa vanhemmille tai syyllistetään, kun vanhemman ainoa "ongelma" on se, että lapsi on sairas eikä hän saa apua. Kummasti moni on muualta saanut lapselleen apua ja kun lapsen oireet ovat helpottaneet on kadonnut myös äidin "masennus". Ja mikä ihme se olisikaan, ketä tervettä äitiä ei ahdistaisi, jos olisi jatkuva huoli lapsesta, ei osaisi tätä auttaa, ei saisi tälle apua ja olisi vielä järjetön univelka.
 
Yhteistyössä