[QUOTE="hmp";24843493]Olen itse tullut petetyksi ja pettänyt.
Pettämisestä voi selvitä, ja selviääkin, kun laittaa asiat oikeaan järjestykseen. Se vain vaatii aikaa, työtä, rakkautta, avoimuutta ja kummankin HALUA parantaa suhde. Tilanteet, joissa pettämistä on tapahtunut, olivat suhteiden (useammasta suhteesta siis kokemusta) alussa, kun elämä oli vielä epävarmaa, vaikka siis ihan selkeästi oli kyseessä seurustelu/avoliitto.
Kolme miestä on pettänyt, ja uskon että ei johdu siitä, että olisin luuserimagneetti (ihan erilaisia miehiä, ja tavallisia), vaan siitä, että eika moni pettää. Etenkin nuorena, nämä ovat tapahtuneet kun olin alle 30 v.
Miesten motiiveista en tiedä (valloittamisen halu?). Omalla kohdallani: olen kova flirttaamaan ja joskus pussailemaan (en ole tosin tehnyt sitäkään vuosiin) juovuksissa. Ei ole aiheuttanut pahempaa ongelmaa, kun olen asioista puhunut miehille. Kun olen sänkyyn asti päätynyt (kahdesti) on syynä ollut masennus. En ole halunnut kyseisiä petikumppaneitani, he eivät ole olleet minusta romanttisesti eivätkä seksuaalisesti kiinnostavia. Seksi on ollut paskaa ja minua on ja kaduttanut sitä tehdessäni koko homma. Kummallakin kerralla kysymyksessä on ollut lievä masennusjakso, joka on "lauennut" tähän tekooni. Ekalla kerralla jätin silloisen avomieheni tekoni seurauksena (oli niin syyllinen olo, vaikka en kiinni jäänytkään, voin huonosti kyseisessä suhteessa vaikka mies olikin kiltti ja kiva). Toisella kerralla kerroin myös itse, kun mies oli kertonut pettäneensä minua (jo toinen kerta, ekalla kerralla erosimme ja palasimme parin kk päästä kuitenkin yhteen). Kriisihän siitä tuli, mutta lopulta kummatkin annoimme anteeksi toisillemme.
Tästä on nyt pari vuotta ja suhteemme on voinut paljon paremmin kuin ennen pettämistä. Se on muuttunut avoimemmaksi ja osaamme kysyää ja sanoa suoraan jos toisen käytös ärsyttää tai epäilyttäää. Ihan alkua lukuunottamata epäilyksiä ei tosin ole ollut, tällä hetkellä tuntuisi todella absurdilta jos jompi kumpi pettäisi. Luottamus on niin kova. Eli meidän suhteemme ainakin vahvistui lopulta. Olennaisinta oli tietenkin, että kumpikin rakastimme silti tosiamme, ei ollut kysymys siitä, että se olisi vähentynyt. Itse en usko kurinalaiseen ja loputtomaan yksiavioisuuteen, vaikka itse haluan nyt kuitenkin yksiavioisesti elää.
Menimme myös naimisiin ja nyt odotan vauvaa. En ole ajatellut pettämistraumoja 1,5 vuoteen,tapahtumat eivät todellakaan "vainoa" minua, vaikka esim. tiedän henkilöt joiden kanssa minua on petetty. En koe itseäni uhriksi, enkä enää tunne mitään syyllisyyttä omasta pettämisestäni (lähinnä vain harmittaa, koska se oli niin typerä teko, siis täysin turhanpäiväinen).
Eli ap:lle: Koska teidän tilanteeseen liittyy myös kolmas henkilö eli vauvanne, on nyt tosiaan mielestäni tärkeintä että keskityt vauvan syntymään ja otat pesäeron ainakin hetkeksi miehestäsi. vaikka vaikutatkin kypsältä ikäiseksesi, olette molemmat TOSI nuoria (tiedän, että se ei sen ikäisenä siltä tunnu, mutta näin se vain on). Teillä kummallakaan on tuskin kokemuksia muista pitkistä suhteista ja vauvan saaminen on aina kriisi. Uskon, että miehesi (mitenkään häntä puolustelematta, tilanne jossa pettäminen tapahtui oli tosi törkeä) on vainut kokea inttiajan ja isäksi tulon tosi stressaavana ja purkaa ahdistustaan tähän toiseen suhteeseen. Hänestä on myös voinut tuntua, että elämä loppuu lapsen tuloon eikä hän ole saanut kokea sitä vielä tarpeeksi (eli siis naida ). Intti on tosi seksualisoitunut ja sovinistinen paikka, josta voi kyllä mielestäni saada hieman vääriä vaikutteita suhteessa vastakkaiseen sukupuoleen.
20-v. on vielä nuori ja toisin kuin monet täällä tuntuvat väittävän: ihmiset muuttuvat! Etenkin 20-30 välillä tapahtuu vielä monia muutoksia suhteessa elämänkatsomukseen, moraaliin jne. Jos kerran pettää, se ei tarkoita, että pettäisi aina ja ikuisesti. Ei todellakaan. ja ihan tavalliset ihmiset pettävät, eivät mitkään ihmishirviöt ja siat. Mieti myös sitä, miten suhteenne toimii muuten. Onko se muilta osin kunnossa?
Sinuna ottaisin aikalisän, sitten avaisin jonkinajan kuluttua keskusteluyhteyden ja kävisin KAIKKI asiat rauhassa läpi miehen kanssa. Raivoaminen ei enää kannata, itkettämään se varmasti pistää.
Jos päättäisitte anataa suhteelle mahdollisuuden, hakisin ulkkopuolista apua esim. perheneuvolan kautta.
Jos sinutsa tuntuu että et VÄLTTÄMÄTTÄ tarvitse meistä elämääsi ja pärjäät ilman häntä, alkaisin pohtia eroa, koska mielestäni se kertoo siitä, että et enää rakasta miestäsi. Jos pettämis-kokemus on sinulle kovin kamala, tekisin ehkä näin myös. Luulenpa kuitenki, että aika selvittää nämä tunteesi paremmin. Yritä tosiaan olla jonkin aikaa ihan kokonaan ilman miestä niin saat selville, miten pärjäät ilman häntä jakuinka paljon hänestä välität.
Älä kuitenkaan alistu kynnysmatoksi!
Tsemppiä ja voimia![/QUOTE]
Hyvä teksti. Peesaan.
D APUA! Siis toi miehen kommentti.
