Mitenköhän me pärjättäisiin, jos kaikki lapsiperheiden vanhemmat lopettaisivat työnteon. Kateelisten panettelua!
Mulla on sellanen villi veikkaus, että ne kauniit, hoikat ja kauniisti sisustavat hoitavat myös lapsensa yhtä täydellisesti
Ja ainakin itse olin kaunis ja hoikka ja kotimme oli kauniisti sisustettu myös silloin kun olin vanhempainvapailla. Kävin myös lenkillä ja jumpassa, kun lasten isä oli kotona. Mihinkä sitä ihmisenä muuttuisi, vaikka onkin lapsia? Työelämässä toki pitää pukeutua vähän toisin kuin kotiäitiaikoina.
[QUOTE="Äiti";24831276]Moni kakku päältä kaunis ja silkkoa sisältä! Miksi pitäisi ihannoida "kaunista, hoikkaa ja työssäkäyvää äitiä, jonka koti on kaunis ja siisti"??? Minä ihannoin kotiäitejä ja -isiä! He hoitavat lapsensa kouluikään asti kotona. Pienillä koululaisilla on turvallinen vanhempi kotona aamulla ja iltapäivällä. Mielestäni tärkeämpää kuin sisustettu koti ja kuntosaleilla asuvat vanhemmat on yhteinen aika vanhempien ja lasten kanssa! Lapset ovat pieniä vain kerran.
Nykyään on perheitä, joissa lastenhoito on ulkoistettu subjektiiviselle päivähoidolle tai sukulaisille. Kotona on päivällä korkeintaan uusavuton äiti tai isä. "Vanhempi" viettää päivät tietokoneella ja LärviRaamatussa (FaceBook). Television katselu ja kaupoissa pyöriminen ovat myös suosittuja ajanviettotapoja.
Jopa ne vanhemmat, jotka ovat päätoimisesti kotona, vievät lapsiaan päivähoitoon. En ymmärrä, miksi äitiys- tai vanhempainlomalla olevan äidin pitää laittaa isommmat sisarukset päivähoitoon! Myös työttömillä ja lomautetuilla vanhemmilla on koko päivä aikaa olla lastensa kanssa. Joka kunnassa on jokin seurakunnan, MLL:n tai vastaava kerho. Kotihoidossa olevt lapset saavat olla ryhmässä muutaman tunnin viikossa. Miksi nuori ja terve vanhempi ei hoida itse lapsiaan, jos on päivät kotona? Lapset syövät päivähoidossa aamiaisen, lounaan ja välipalan. Kotona ei laiteta kotiruokaa, vaan heitetään eineksiä mikroon.
Lapset kuskataan viikonlopuiksi isovanhemmille hoitoon. Iäkkäätkin muorit ja vaarit hoitavat lapsia 24/7. Koomista, että joissakin perheissä 60-70-vuotiaat isovanhemmat hoitavat lapsia enemmän kuin äidit ja isät! Kotona käy viikkosiivooja tai oma äiti tai anoppi käy siivoamassa.
Jos kotoa lähdetään aamulla klo 6-7 ja tullaan kotiin klo 17-18 illalla, kuinka monta tuntia äiti ja isä viettävät päivässä omien lastensa kanssa??? Lapsi on suurimman osan päivästä päivähoidossa, koulussa ja iltapäiväkerhossa. Perheen yhteinen aika jää kovin vähäiseksi, jos äiti ja isä ovat kokopäivätyössä kodin ulkopuolella.[/QUOTE]