Taidan olla huono äiti... lähtökohdat äitiyteen huonot muutenkin..

Eli siis, olen moniongelmaisesta perheestä lähtöisin (alkoholi, mielenterveys ja väkivalta) ja nuoruudessa sairastuin ahdistuneisuuteen ja masennukseen ja kävin läpi kolmen vuoden terapian. Mallia normaaliin perhe-elämään ei oikeastaan ole (tai no se, mitä näin kavereiden luona ja sukulaisten luona toki on...). Meillä kotona oli ihan hullua ja sairasta, ja oikeastaan on ihme, että olen selvinnyt näinkin hyvin (löytyy tutkinto, työpaikka, kiva mies jne..).

Mietin kuitenkin monesti että en osaa olla hyvä äiti. Siis on päiviä, jolloin en jaksa puuhata lapsen kanssa. Olen omissa ajatuksissa ja saatan antaa lapselle kippoon vaikka rusinoita ja pähkinöitä ja laitan postimies paten pyörimään ja menen lukemaan lehteä. En jaksa olla joka päivä niin läsnäoleva, ihana äiti. Samoin lapsen uhmassa joskus menetän malttini ja saatan tiuskaista lapselle.

Tuntuu, että suurimmalla osalla hyvä äitiys tulee ikään kuin luonnostaan. Mun pitää skarpata paljon, jotta jaksan ottaa lapsen uhman ja muun tarvitsevuuden hyvin vastaan. Siis en mä koskaan käytä väkivaltaa tai tee mitään hirveää, mutta en myöskään jaksa aina olla johdonmukainen ja aina rauhallinen äiti. Enkä jaksa aina puuhata lapsen kanssa, kuten jotkut taas kerhoilee, askartelee ym. joka päivä.

Onko muita, jotka on äitejä samanlaisista lähtökohdista? Tai muiltakin olisi kiva kuulla jotain ajatuksia?

 

Siis sinähän olet ihan normaali, tavallinen äiti. Ei kukaan aina ja koko ajan jaksa touhuta, ja se on sitä paitsi lapsellekin ihan hyvä että välillä on "tylsää", eli pitää itse keksiä tekemistä. Onko sulla samassa elämäntilanteessa olevia kavereita/tuttuja?

 

Unohda nuo menneisyyden taakat heti alkuunsa. Ne ei määritä sua!!! Sulla on kaikki valmiudet hyvään ja onneliseen äitiyteen. Kaikki me väsytään joskus, ei kukaan täydellinen äiti ole. Sä pystyt olemaan kaikkea mitä lapsesi tarvitsee, ihan varmasti.

 

... meinaan että mun & äitikamujen kahvipiirissä yleisin toteamus on, "ihan sama mitä tekevät kunhan ovat hiljaa, että saan tän kahvikupin juotua"

 

No kun, mä sain lapseni niin nuorena (23v), että kaveripiirissäni olen edelleen eka ja ainoa, jolla lapsi on. Sen takia ehkä mun käsitykset äitiydestä on lähinnä vauvalehtien ja nettipalstojen varassa. Olen perusluonteelta ujo ja olen välillä käynyt avoimissa kerhoissa, mutta vakituisia ystäviä en ole saanut. Ehkä tämänkin takia olen jotenkin "hukassa", kun niitä äitikavereita ei ole.

 

Missä päin asut?

 

juu tutulta kuulostaa. kaikin puolin. älä ota liikaa paineita. jos iteltä joskus pinna palaa tms niin tärkeää on pyytää anteeksi ja selittää miksi käyttäytyi väärin, siinähän se lapsi oppii ku äkee että muutkin käyttäytyvät välilä huonosti ja tekevät väärin ja miten sitten toimitaan, miten sovitaan.

 

No kun, mä sain lapseni niin nuorena (23v), että kaveripiirissäni olen edelleen eka ja ainoa, jolla lapsi on. Sen takia ehkä mun käsitykset äitiydestä on lähinnä vauvalehtien ja nettipalstojen varassa. Olen perusluonteelta ujo ja olen välillä käynyt avoimissa kerhoissa, mutta vakituisia ystäviä en ole saanut. Ehkä tämänkin takia olen jotenkin "hukassa", kun niitä äitikavereita ei ole.

Älä missään nimessä muodosta mitään käsityksiä mistään netti- tai muiden palstojen perusteella! Yritä vaan sinnikkäästi käydä esim. MLL-perhekahvilassa tai just noissa kerhoissa, jos sellaisia on lähellä, kyllä se siitä lähtee lutviutumaan. Missä päin asut?

 

Asun Keski-Suomessa, ihan tarkkaa asumispaikkaa en uskalla tähän laittaa. Niin ja kiitos vastauksista, kiva lukea ajatuksia!

 

Mun lähtökohdat on ihan toisenlaiset, on ollut ja on edelleen rakastavat vanhemmat, hyvä turvallinen koti ja malli perhe-elämään. Nyt mulla on huippuihana ja rakas mies ja yksi lapsi, toinen tulossa.... Ja silti en jaksa aina olla lapsen kanssa, vaan annan katsoa piirrettyjä ja uppoan lehden tai netin maailmaan joksikin aikaa. Jokin aika sitten oli sellainen aika, että menin kuin tuulispää lapsen kanssa puistoissa, kerhoissa yms. sosiaalisissa tilanteissa. Nyt on ihan eri fiilis, nyt ollaan oltu rauhassa kotona, olen antanut itselleni luvan olla suorittamatta äitiyttä. Voin vain ottaa päivästä hetken itselleni, kunhan varmistan ensin, että lapsella on turvallinen olo ja tilannne, kuten sinäkin teet! Se ei varmasti tee huonoa äitiä, ettei kokoajan viihdytä lasta! Itse jaksan ainakin paljon paremmin olla läsnä oikeasti lapsen touhuissa, kun saan myös hetkiä itselleni päivän aikana. Ja olen siis kotiäiti, työssäkäyvä saa varmasti helpommin ne omat hetket työpäivän aikana esim. lounaalla tms hetkessä.

Älä sinäkään suotta suorita tai yritä olla jotain mielikuvituksen tuotetta, ihmisiä me äiditkin ollaan!! Todella hienoa, että olet selvinnyt noin hyvin elämässäsi! Nauti lapsestasi ja nauti myös omista hetkistä!

 

sähän olet ihan tavallinen ja ilmeisen hyvä äiti! en mäkään ole ollut lasteni kanssa koko ajan, ikionnellinen olin jos tuijottivat joskus lastenohjelmia ja sain olla rauhassa tietokoneella ei sun tarvii olla koko ajan osallistuva ja puuhata lapsen kanssa. en mä ole askarrellut ikinä kertaakaan lasten kanssa. teen sellaisia asioita joista tykkään.

jos joskus tiuskaiset niin se on ihan ok! ja niin tekee varmaan ihan jokainen. oot hyvä äiti just tuollaisena kuin olet, ei sun pidä olla mitään muuta.

 

Onpas tavallaan kiva kuulla, että muutkin tekee joskus samaa (eli laittaa joskus lastenohjelmia ja on vaan tyytyväinen kun saa olla omassa rauhassa edes sen ohjelman ajan..)!

Mä olen vaan ajatellut tuonkin niin, että koska mulla on masennustaustaa ja mun äiti on enimmäkseen halveksinut minua, niin sen takia en aina osaa olla läsnä lapselleni vaan mieluummin laitan sen katsomaan sitä postimies patea. Vaikka ilmeisesti muutkin, ihan tavalliset äidit toimii ihan samoin kun aina ei jaksa puuhata lapsen kanssa.

 

Minustakin kuulostat oikein hyvältä äidiltä Älä ota paineita.

Jos haluat jutella vaikka netin välityksellä niin laita yksityisviestiä. Olen myös uhmaikäisen tytön äiti keski-suomesta

 

Itse oon jo "vanha" äiti, mutta sä kuulostat kuule ihan normaalilta äidiltä Kaikkea hyvää sulle elämääsi. Toivottavasti saisit vielä niitä äitikavereita, uskon, että saat. Ei se helppoa mullekaan alussa ollut, vaikka itse en ole ujo vaan tosi sosiaalinen.

 

Mä oon mielestäni tosi hyvä äiti. Rakastan lastani ihan yli kaiken ja viihdyn hänen seurassaan. Kannustan, opetan, pidän johdonmukaiset rajat ja rutiinit, ja välillä meillä vaan on niin hassua ja kivaa. Tosin tuollaisia päiviä on myös, että pistän lapsen kippoon rusinoita ja uppoudun ajatuksiini tai sohvalle katsomaan elokuvaa, tai kiukuttelen miehelle lapsen kuullen. Joskus lapsi huutelee mua 10 minuuttia, ennekuin viitsin irtautua jostakin omasta jutusta.

Mä luulen kyllä, että tuo mistä kirjoitat on ihan normaalia. Siis jos videot pyörii vain silloin tällöin, ja jos kuitenkin vastaat lapsen pyyntöihin ja olet läsnä kun hän sinua tarvitsee. Ennemminkin ajattelen olevan epänormaalia jaksaa olla suurta viihdesirkusta pyörittävä superäiti aina lapsen saatavilla. Kannattaiskohan sun lukaista noita superäiti-pohdiskeluja eri vauvalehdissä? Ymmärrän kyllä sua hyvin, koska vakaat kotiolot ei ole mullekaan mikään itsestäänselvyys, vaan isojen pohdiskelujen kohde. Tsemppiä!

 

Ap, kuvauksesi perusteella voin sanoa, että olet lapsellesi maailman paras äiti, se ainoa oikea Kuulostat vähän samalla tapaa epävarmalta, kuin itse koin olevani esikoiseni kanssa. Surkuttelin myös monesti sitä, kuinka vetämätön olin monesti vaikkapa ulkoilemaan lapsen kanssa. Tai touhuilemaan sitä sun tätä. Sittemmin kun lapsia on tullut lisää, olen toisaalta oppinut olemaan itselleni armollisempi, mutta myös vaatimaan itseltäni oikeissa asioissa.

Meillä ei kauheasti harrastella ja ollaan paljon kotona, mutta sen olen oppinut, että kotona pysyy parhaiten rauha maassa ja ihmisillä hyvä tahto, kun riittävästi vääntäydymme ulos ja riittävästi pötköttelemme vaikkapa kirjan parissa. Perusarkea riittävällä välittämisellä ja sopivalla laiskuudella.

 

Sain itekkin lapsen 23 vuotiaana, maaliskuussa 2010.

Oot ihan normaali äiti. En mäkä jaksa aina ja koko aika tytön kanssa touhuta ja leikkiä. Tytär on kyllä sen verran villi ja vilkas tapaus, että ei jaksa mun kanssa pitkiä aikoja leikkiä/olla yhessä kohassa. Yleensä viilettää eteis käytävässä ja peilaa koko vartalo peilistä itteään . Mä kans annan yleensä tyttärelle leipää, hedelmää yms. naposteltavaa ja laitan lastenlaulut soimaan. Sillon ehin hyvin juoda pari kuppia kahvia aamusta ja lukea lehden.

 

Mun mielestä kuulostat kyllä ihan normaalilta, hyvältä äidiltä joka tekee parhaansa ja rakastaa lastaan.

 

Postimies Pate on oikein jees tyyppi, en minä ainakaan jaksa jatkuvasti touhottaa muksun kanssa. Sitäpaitsi, lapsen on hyvä keksiä itsekin itselleen tekemistä, ilman että vanhemmat viihdyttävät lakkaamatta. Ulkoillaan joskus mutta ei joka päivä, päiväkodissa saa sitä lajia tarpeeksi. Kunitse olin lapsi, en muista että äiti olisi varsinaisesti koskaan minun kanssani leikkinyt, askarrellut tms. Keksin itse omat leikkini. Kyllä äidilläkin on oikeus olla omissa ajatuksissaan!