Mulla on salaisuus :(

Voi, oikein paljon voimia :heart:

Kerro, vaikkei se olekaan helppoa. Osaavat vähän ehkä valmistautua tulevaan, tai ainakin ottaa kaiken irti siitä yhteisestä ajasta mitä on jäljellä.

 

Mun mielestä lapset ansaitsee kuulla totuuden,mä itse kertoisin lapsille.Kuitenkin niin että kovin pienet lapset ei ymmärrä enkä tiedä minkä ikäiset lapset sinulla on.Kouluikäisistä jos on kysymys niin ehdottomasti minun mielestäni pitää kertoa.
Lapset ei voi maailmassa mihinkään luottaa jos ei omaan äitiinsä.
Jos et halua kertoa heille nyt,kuvaa itsestäsi vaikka video jonka voi myöhemmin katsoa,kirjoita kirje,henkilökohtainen jokaiselle.Se on suuri lohtu jossakin vaiheessa.Voimia.

 

Voi kamala.:'( Ihan sisuskaluja kouraisi lukiessani tätä. Aivan kauhea tilanne, jollaista ei toivoisi kenellekkään! Sinuna en pystyisi nauttimaan viimeisistä hetkistä perheeni kanssa kunnolla, mikäli en kertoisi heille totuutta. Olisi todella ikävää olla normaalisti, kun jo ainakin isommat lapset vain pitäisivät itsestään selvyytenä ja kävisivät haastamaan riitaa pienimmistäkin asioista.

Jos kerrot heille totuuden, voitte viettää kunnolla viimeisiä yhteisiä hetkiänne olemalla kaikki yhdessä, tekemällä jotain extrakivaa, illan hiljaisina hetkinä itkeä yhdessä vapaasti, halia ja pusia heitä kuin viimeistä päivää jne. Lapset kävisivät ihmettelemään jos tekisit jotain tuollaista kertomatta heille mistä on kyse.

 

Tyttö on 10v, pojat 11, 12 ja 15.

 

:hug:

Valtavasti voimia!

 

ja voimia sinulle! Kerro lapsillesi,että osaavat valmistautua.Enpä osaa lohduttaa muuten kuin toivoa voimia sinulle ja läheisillesi!!!

Mutta miksi ihmeessä joku "KETT" on laittanut jonkun pornojutun tähän ketjuun? Eipä olisi paremmin voinut valita ketjua. Eikö tuota voi poistaa?!?

 

En osaa sanoa mitään..Ei vain ole sanoja joilla sua voisin lohduttaa..

Mutta mitä läheisiin tulee niin kerro mielummin nyt kuin että salaat asian ja sitten jälkikäteen tulee mahdollisesti tieto että tämä oli tiedossa jo pitemmän aikaa..Vaikka suru olisi kamala, ottaisin itse mielummin sen tiedon jo etukäteen..

Lapset sen sijaan saattaisin jättää toistaiseksi vielä asiasta tietämättömiksi, on turha antaa tuollaista taakkaa pitkäksi ajaksi lapsen harteille kannettavaksi, ennemmin kertoo sitten lähempänä että tilanne on tämä tai jättää kertomatta kokonaa..

 

Ovat vielä noin herkässä ja rankassa iässä kaiken muun lisäksi. Miten ne sosiaali- ja terveyspuolella on sinua neuvonut ja auttanut?

 

:hug:

Vetää todella vakavaksi... Voimia sinulle löytää oikea ratkaisu ja muutenkin tähän tilanteeseen, ei koskaan tiedä mitä meille elämässä annetaan. Jokainen päivä on kullanarvoinen.

 

ja voimia sinulle! Kerro lapsillesi,että osaavat valmistautua.Enpä osaa lohduttaa muuten kuin toivoa voimia sinulle ja läheisillesi!!!

Mutta miksi ihmeessä joku "KETT" on laittanut jonkun pornojutun tähän ketjuun? Eipä olisi paremmin voinut valita ketjua. Eikö tuota voi poistaa?!?

Tais olla tuo jossain toisessakin ketjussa, joku häirikkö siis.

 

[QUOTE="akka";24817255]Mun mielestä lapset ansaitsee kuulla totuuden,mä itse kertoisin lapsille.Kuitenkin niin että kovin pienet lapset ei ymmärrä enkä tiedä minkä ikäiset lapset sinulla on.Kouluikäisistä jos on kysymys niin ehdottomasti minun mielestäni pitää kertoa.
Lapset ei voi maailmassa mihinkään luottaa jos ei omaan äitiinsä.
Jos et halua kertoa heille nyt,kuvaa itsestäsi vaikka video jonka voi myöhemmin katsoa,kirjoita kirje,henkilökohtainen jokaiselle.Se on suuri lohtu jossakin vaiheessa.Voimia.[/QUOTE]

Tossa voi solla ideaa.

 

Ovat vielä noin herkässä ja rankassa iässä kaiken muun lisäksi. Miten ne sosiaali- ja terveyspuolella on sinua neuvonut ja auttanut?

Yksi ammatti- ihminen moitti mut siitä kun kerroin aikoinaan lapsilleni sairaudestani ja siitä että johtaa pyörätuoliin. En kuulemma sais valmistella lapsiani pahan päivän varalle... Lastensuojelu ei tällä hetkellä tiedä, eikä perheneuvola. Ensi viikolla olis tarkoitus noillekin kertoa. Ehkä he voi auttaa lapsille kertomisessa..

 

todella vaikea tilanne, en osaa oikeen sanoa edes mitään paljon voimia ja jaksamista! :hug:

 

Yksi ammatti- ihminen moitti mut siitä kun kerroin aikoinaan lapsilleni sairaudestani ja siitä että johtaa pyörätuoliin. En kuulemma sais valmistella lapsiani pahan päivän varalle... Lastensuojelu ei tällä hetkellä tiedä, eikä perheneuvola. Ensi viikolla olis tarkoitus noillekin kertoa. Ehkä he voi auttaa lapsille kertomisessa..

Mietin, että voisiko sieltä jostain perheneuvolasta tai lastensuojelusta tulla teille joku tukihenkilöksi, joka olisi paikalla kun kerrot lapsille ja sitten paikalla, kun sinua ei enää ole? Joku taho siis katsoisi lastesi perään, joku luotettava?

 

onko sinulla MS-tauti perussaisautena...anteeksi jos utelen...itse sain juuri diagnoosin

 

[QUOTE="...";24817335]onko sinulla MS-tauti perussaisautena...anteeksi jos utelen...itse sain juuri diagnoosin [/QUOTE]

Syringomyelia.

 

Voimia :hug:

Olet vaikeassa tilanteessa. Sairaudessasi olisi jo ihan riittävästi kestämistä, mutta huoli läheisistäsi ja heidän jaksamisestaan rasittaa sinua myös. Lapsesi ovat sen ikäisiä, että heillä on mielestäni oikeus tietää. Et voi vain lähteä ja jättää heitä suurten kysymysten äärelle. Ei heillä ole vielä valmiuksia siihen. Mutta missä vaiheessa sitten kertoa, se onkin jo hankalampi juttu. Itse en haluaisi, että läheiseni kärsisivät yhtään kauempaa kuin on välttämätöntä. En tunne sinua, vanhempiasi enkä lapsiasi, mutta vastaavassa tilanteessa mä kertoisin noin 2 kk aikaisemmin kuin mitä elinaikaennusteeni on. En haluaisi, että mun sairauteni veisi läheisiltänikin elämänilon moneksi kuukaudeksi. 2 kk riittää. Ja toki surutyö, minkä joutuvat käymään läpi kuolemani jälkeen.

 

Yksi ammatti- ihminen moitti mut siitä kun kerroin aikoinaan lapsilleni sairaudestani ja siitä että johtaa pyörätuoliin. En kuulemma sais valmistella lapsiani pahan päivän varalle... Lastensuojelu ei tällä hetkellä tiedä, eikä perheneuvola. Ensi viikolla olis tarkoitus noillekin kertoa. Ehkä he voi auttaa lapsille kertomisessa..

Pyydä ihmeessä apua kertomiseen sillä minäkin olen kyllä mieltä että lapsillekin on kerrottava. Ajatellen sitä että lopputulos on sama mutta sellanen yhtäkkinen mentys ja ehkä sailailun ilmituleminen on pahempi kun se että hekin tietävät etukäteen ja voitte kaikki yhdessä mennä eteenpäin. Ohan se sullekin hirveä taakka salailla ja kantaa asia yksin. :hug:

 

Paljon voimia sulle ja perheellesi!

 

Yksi ammatti- ihminen moitti mut siitä kun kerroin aikoinaan lapsilleni sairaudestani ja siitä että johtaa pyörätuoliin. En kuulemma sais valmistella lapsiani pahan päivän varalle... Lastensuojelu ei tällä hetkellä tiedä, eikä perheneuvola. Ensi viikolla olis tarkoitus noillekin kertoa. Ehkä he voi auttaa lapsille kertomisessa..

Kuulostaa aika epäammattilaiselta minun korviini. Ja hyvin väärältä teitä kohtaan.

Minä suosittelen pyytämään tukea noilta tahoilta mistä kirjoititkin. Ei sinun tarvitse tai pidä minusta tätä yksin kantaakaan sisälläsi tai yksin joutua kertomaan.

Seanna. Voimia, sinulle ja lapsille. :hug:

 

Voimia :hug:

Olet vaikeassa tilanteessa. Sairaudessasi olisi jo ihan riittävästi kestämistä, mutta huoli läheisistäsi ja heidän jaksamisestaan rasittaa sinua myös. Lapsesi ovat sen ikäisiä, että heillä on mielestäni oikeus tietää. Et voi vain lähteä ja jättää heitä suurten kysymysten äärelle. Ei heillä ole vielä valmiuksia siihen. Mutta missä vaiheessa sitten kertoa, se onkin jo hankalampi juttu. Itse en haluaisi, että läheiseni kärsisivät yhtään kauempaa kuin on välttämätöntä. En tunne sinua, vanhempiasi enkä lapsiasi, mutta vastaavassa tilanteessa mä kertoisin noin 2 kk aikaisemmin kuin mitä elinaikaennusteeni on. En haluaisi, että mun sairauteni veisi läheisiltänikin elämänilon moneksi kuukaudeksi. 2 kk riittää. Ja toki surutyö, minkä joutuvat käymään läpi kuolemani jälkeen.

Sepä tässä on kun ei tarkkaan voi tietää. Mä yritän uskotella itselleni että menee aikaa vielä pitkään, mutta tosiasia on se että olen koko ajan laina- ajalla. Lääkäri sanoi, että suurin todennäköisyys lähdölle on yöllä nukkuessa. Sitä vaan ei tiedä milloin vauriot on edenny niin pitkälle et se tapahtuu. Ennustettavuutta ei ole, mutta tällä vauhdilla ei mene puolta vuotta, sen verran nopeaa on toi eteneminen.

Mä juttelen lastensuojelun kanssa ensi viikolla ja mietin niiden kanssa miten asiassa edetään. Toi jonkun ehdottama videotestamentti on käynyt mielessä, mutta tällä hetkellä en pysty edes siihen. Oli suuri ponnistus edes täällä kertoa asiasta.

 

Sepä tässä on kun ei tarkkaan voi tietää. Mä yritän uskotella itselleni että menee aikaa vielä pitkään, mutta tosiasia on se että olen koko ajan laina- ajalla. Lääkäri sanoi, että suurin todennäköisyys lähdölle on yöllä nukkuessa. Sitä vaan ei tiedä milloin vauriot on edenny niin pitkälle et se tapahtuu. Ennustettavuutta ei ole, mutta tällä vauhdilla ei mene puolta vuotta, sen verran nopeaa on toi eteneminen.

Mä juttelen lastensuojelun kanssa ensi viikolla ja mietin niiden kanssa miten asiassa edetään. Toi jonkun ehdottama videotestamentti on käynyt mielessä, mutta tällä hetkellä en pysty edes siihen. Oli suuri ponnistus edes täällä kertoa asiasta.

Hyvä idea puhua lastensuojelun kanssa asiasta. En tiedä, millaiset vanhemmat sulla on, mutta mä en voisi vastaavassa tilanteessa kertoa äidilleni ennenkuin vasta ihan lopussa. Syystä, että kertomisen jälkeen mulla ei olisi enää mitään omaa elämää vaan äitini notkuisi meillä aamusta iltaan ja mun pitäisi käyttää loppuelämäni hänen lohduttamiseensa.

Vaikka kenenkään ei pitäisi joutua hautaamaan omaa lastaan, aikuisen ihmisen valmiudet selvitä kriiseistä on kuitenkin paremmat kuin lapsilla. Ja lapsi se 15-vuotiaskin vielä on näin suurten asioiden edessä. Olisiko sulla mahdollisuus käydä juttelemassa jonkun lastenpsykiatrin kanssa asiasta? Hänellä voisi olla jotain fiksua sanottavaa siitä, miten ja milloin kertoa juuri tuon ikäisille lapsille.

 

Oon todella pahoillani. :hug:

Serkkujeni äiti menehtyi vuosi sitten rintasyöpään ja serkkuni eivät saaneet tietää sairauden vakavuudesta kuin vasta hänen kuolinvuoteellaan. He ovat katkeria siitä, etteivät saaneet käsitellä etukäteen asiaa, eivätkä saaneet olla kunnolla äitinsä tukena ja vierellä, jättää kunnon jäähyväisiä. He ovat kyllä jo aikuisia, mutta silti.
Mielestäni lapsillasi on oikeus tietää ja olla sinun tukenasi, mitä he varmaan haluavat ja jättää jäähyväiset. Myös se jonkun ehdottama videotestamentti tai henk.koht. kirje, ovat hyviä ideoita sillä ne jäävät sitten sinusta jälkeen ja ne ovat sellaisia mihin voi turvautua ikävän iskiessä.

Paljon voimia jatkoon.:hug:

 

Mun mielestä voisit kertoa lapsille. Heille varmasti tulee paljon kysymyksiä asiasta ja elämästä. Saisit puhua asiat lasten kanssa läpi. Mieti, jos et kertoisi heille ja kun olet poissa, kuka heille vastaa? Varmasti tuntisivat silloin paljon katkeruutta, ettet heille asiasta kertonut, etkä antanut aikaa valmistautua.
Kolikolla on kyllä aina kaksi puolta ja tämä on vain toinen ja minun mielipiteeni asiasta.

Kaikesta huolimatta, VOIMIA älyttömästi sinulle!

 

Sepä tässä on kun ei tarkkaan voi tietää. Mä yritän uskotella itselleni että menee aikaa vielä pitkään, mutta tosiasia on se että olen koko ajan laina- ajalla. Lääkäri sanoi, että suurin todennäköisyys lähdölle on yöllä nukkuessa. Sitä vaan ei tiedä milloin vauriot on edenny niin pitkälle et se tapahtuu. Ennustettavuutta ei ole, mutta tällä vauhdilla ei mene puolta vuotta, sen verran nopeaa on toi eteneminen.

Mä juttelen lastensuojelun kanssa ensi viikolla ja mietin niiden kanssa miten asiassa edetään. Toi jonkun ehdottama videotestamentti on käynyt mielessä, mutta tällä hetkellä en pysty edes siihen. Oli suuri ponnistus edes täällä kertoa asiasta.

Jos tilanne todella on se että todennäköisyys lähdölle on yöllä niin sitten todellakin pitäisi mielestäni kertoa lapsille. Ettei käy niin että joku aamu heräävät ja äitiä ei enää ole. Ihmetteleevät miksi äiti ei herää aamulla. Jos videoviestiä et voi tehdä, niin miten olisi jokaiselle henk.koht. kirje? Ehkä se olisi helpompi? Ihan ekana varmaan kannattaa ottaa yhteys perheneuvolaan tai lastenpsykiatriin/-psykologiin ja kysyä kuinka asia käsitellä lasten kanssa. Sitten ehkä kertoisin eka omille vanhemmille ja sen jälkeen lapsille. Kun isovanhemmat tietää niin lapset voi heille kertomisen jälkeen hakea tukea iosvanhemmilta. Jokainen heistä voi siis elää sinun loppuelämän täysillä ja selvitellä asiat jos jotain selvitettävää on. Ei jää mikään sitten kaivelemaan sen jälkeen kun asioille ei voi enää mitään tehdä. He voi siis jo ennen poislähtöäsi jättää sinulle hyvästit.