Minulla oli kans sellainen isä joka oli aina lyömässä,tukistamassa jne. :/ Isän lyömisestä ei koskaan jäänyt mitään mustelmia tai muita jälkiä,mutta sen verran kovaa löi että se tuntui joka ikinen kerta!
Hänellä ei koskaan mielestäni ollut pätevää syytä rankaista minua fyysisesti,kun yleensä oli kyse jostain ihan naurettavista pikkuasioista kuten ulko-oven auki jättämisestä kun lapsena kuljettiin edes takasin ulos ja sisään ja siinä sitten jäi välillä ovet auki ja sehän kismitti isääni. Samoten jos tuli pidettyä jotain ylimäärästä meteliä,en tehnyt jotain mitä hän käski jne. Aivan naurettavista syistä siis!
En myöskään muista hänen ikinä näyttäneen välittävänsä minusta,aina oltiin vain lyömässä.
Äitini ei ole koskaan hyväksynyt lapsiin kohdistuvaa väkivaltaa (pahoinpitelemistä ylipäänsä) eikä hyväksynyt sitä miten isäni rankaisi minua ja sisaruksiani,mutta toisaalta ei äiti koskaan asialle mitään tehnytkään. Siltikään en ole vihainen äidilleni,meillä on hyvä suhde ja jutellaan puhelimitse päivittäin pitkän välimatkan takia
Ja sen takia minä pelkäsin koko lapsuuteni isääni aina kun olin lähellä häntä,hän saattoi suuttua jostakin ja lyödä,se tuntui tosi pahalta. Kärsin siitä valtavasti henkisesti vaikka fyysisesti se ei niin pahalta tuntunutkaan enkä ikinä anna sitä hänelle anteeksi,vaikka omasta mielestään hän toimi oikein vanhempana.
Eli olen itsekin sillä kannalla että kaikenlainen tukistaminen,lyöminen,luunapit ynms. ovat väärin lasta kohtaan!
Itse olen tuore äiti enkä voisi kuvitellakaan kasvattavani lastani niinkuin isäni minua. Jos lapsi on vaikea ja tekee tyhmyyksiä,aion selvitä niistä tilanteista ilman fyysistä väkivaltaa!
Tänä päivänä minulla ja isälläni ei ole minkäänlaista ihmissuhdetta ja vaikka vanhempani asuvatkin ja ovat vieläkin yhdessä,kun menen kotiin käymään,en pahemmin kiinnitä mitään huomiota isääni,koska se mitä hän teki kun olin lapsi/nuori,oli väärin!