Hermot riekaleina

Välillä itkettää, välillä naurattaa ja väliajat makaan ja syljeskelen kattoon. Hermoista ei ole jäljellä kuin rippeet ja ennen olin sentään tunnettu siitä, että mulla oli lehmän hermot.

Tiistaina on lääkäri ja tiedän hermoilevani tuomiota mielettömästi. Toisaalta siitä alkaa uudet hermoilut, että ei se siihen pääty. Millä tätä vuoristorataa jarruttaa? Aivot on sulki, järki ei juokse, mutta tunteet riehuvat. Mikään ei ole pelottavampaa

 

Voimia tulevaan viikkoon! Toisinaan puhuminen helpottaa.

 

Mitä sä hermoilet? Tai pelkäät?

 

oletko käynyt jonkun psykologin juttusilla? olisi ihan hyvä käydä juttelemassa jonkun kanssa, sairastaminen on rankkaa. Itse sairastanut monta vuotta, käyn terapiassa kerran viikossa. Auttaa vaikka rankkaa välillä onkin ja omat voimat välillä ihan hukassa.

 

Mitä siellä lääkärissä pitäisi selvitä? eli mistä saat tuomion?

 

[QUOTE="kultakutri";24746588]Voimia tulevaan viikkoon! Toisinaan puhuminen helpottaa.[/QUOTE]

Mulla on sellainen olo, että olen rasittanut tällä asialla jo kaikkia enkä jaksa itsekään puhua siitä enää. Toisaalta ymmärrän, ettei kyseessä ole maailmanloppu eikä muita jaksa ikuisesti kiinnostaa muiden ongelmat. Onhan tämä niin saatanan säälittävää, jos suoraan sanotaan |O

 

Keskusteluavusta minäkin kyselisin... onko sulle sellaista tarjottu? Vaikka tiedän, ettei se välttämättä ihan kaikissa kriisinvaiheissa innosta.

Pelon kanssa eläminen... hmm. Tuntuu siltä, että siihen pikku hiljaa turtuu, muttei välttämättä totu. Takapakit vie aina nollapisteeseen.

 

Verisairaus, ehkä syöpä. Sellainen joka ei parane ja josta ei tiedä mitä se tekee kropalle (ja päälle).

 

Keskusteluavusta minäkin kyselisin... onko sulle sellaista tarjottu? Vaikka tiedän, ettei se välttämättä ihan kaikissa kriisinvaiheissa innosta.

Pelon kanssa eläminen... hmm. Tuntuu siltä, että siihen pikku hiljaa turtuu, muttei välttämättä totu. Takapakit vie aina nollapisteeseen.

On tarjottu keskusteluapua paristakin paikasta, mutta olen kieltäytynyt. Olen kuvitellut pärjääväni ilman. Mutta nyt on viimeiset viikot ja varsinkin viimeiset päivät olleet vaikeita. Huomaan kyllä, että kaikki ei ole korvien välissä kunnossa. Aika kaukana siitä :ashamed:

 

On tarjottu keskusteluapua paristakin paikasta, mutta olen kieltäytynyt. Olen kuvitellut pärjääväni ilman. Mutta nyt on viimeiset viikot ja varsinkin viimeiset päivät olleet vaikeita. Huomaan kyllä, että kaikki ei ole korvien välissä kunnossa. Aika kaukana siitä :ashamed:

Nyt olisi sitten hyvä aika ottaa tarjottu apu vastaan. kyseleppä tuosta keskustelu avusta.

 

On tarjottu keskusteluapua paristakin paikasta, mutta olen kieltäytynyt. Olen kuvitellut pärjääväni ilman. Mutta nyt on viimeiset viikot ja varsinkin viimeiset päivät olleet vaikeita. Huomaan kyllä, että kaikki ei ole korvien välissä kunnossa. Aika kaukana siitä :ashamed:

Mulla ei jossain vaiheessa olisi ollut mitenkään mahdollista käydä, se olisi ollut ihan liikaa, vaikka ihan alussa oli kyllä järjestetty tapaamiset psyk. sairaanhoitajan kanssa (silloin kuului ainakin vakiona lasten vanhemmille). Myöhemmin siitä on ollut apua, enkä mä välttämättä ole edes puolella kerralla jutellut varsinaisesti niistä asioista. Tietysti vähän eri juttu, kun kyse meillä ei ollut musta vaan lapsesta, mutta ne tunteet joiden kanssa pitää opetella elämään on aikalailla samoja.

Vertaistuki on myös jossain vaiheessa ollut todella tärkeää, sen puhumisen kannalta. Että on voinut puhua ihan rehellisesti siitä kaikesta, tai että ei tarvi ihan kaikkea aina selittää puhki, kun toinen tietää jo omakohtaisestikin. Ei meillä esim monet läheiset ole ihan tajunneet sitä, kuinka kuolemanvakavasta asiasta on ollut kyse, ei sitä itse jaksanut ottaa sitä muiden surua vastaan sillä tavalla aina, kun omakin suru oli jo olemassa ja toiset ei kyenneet sitä käsittelemään.

 

:hug: :hug: :hug: Paljon tsemppiä!

 

Kiitos teille. Tiistain jälkeen täytyy alkaa miettiä tuota keskusteluapua tai mahdollista vertaistukea. Vertaistuki voisi olla parempi vaihtoehto, mutten tiedä onko sitä koskien tätä sairautta.

 

:hug: Voi, kovasti tsemppiä!

 

Vointeja! :hug:

 

epäilevätkö kroonista leukemiaa?

 

[QUOTE="Hei";24746810]epäilevätkö kroonista leukemiaa?[/QUOTE]

Polysytemia veraa, joka voi johtaa myelofibroosiin tai akuuttiin leukemiaan.

 

On tarjottu keskusteluapua paristakin paikasta, mutta olen kieltäytynyt. Olen kuvitellut pärjääväni ilman. Mutta nyt on viimeiset viikot ja varsinkin viimeiset päivät olleet vaikeita. Huomaan kyllä, että kaikki ei ole korvien välissä kunnossa. Aika kaukana siitä :ashamed:

Tuskin se koskaan on liian myöhäistä pyytää keskusteluapua, jos on tunne sen tarpeesta. Tsemppiä.

 

Jos on harvinaisempi sairaus niin pakosti sitä vertaistukea ei ihan live-tapaamisina ole. Ainakaan säännöllisesti. Netistä ehkä voisi löytyä joku vertaistukiryhmä tai foorumi missä on muitakin sairastajia?

Vaikka se vertaistuki olisi se paras apu, voi siitä keskusteluavustakin olla hyötyä. Eikä niillä käynneillä tarvitse pakosti keskittyä vain suoraan sairauteen, sillä kuitenkin sairaudet, oli ne mitä vain, vaikuttaa kyllä muutenkin arkeen ja läheisiin. Tietysti kaikista ihanteellisin tilanne olisi jos keskustelutyöntekijä tietäisi edes jotain tuosta sairaudesta itsekin eikä ihan kaikkea tarvitsisi selittää.

Voimia :hug:

 

Voin vaan kuvitella,että on raskasta,mutta näin vertaistukena voin sanoa,että minun tuntema ihminen sairastaa tällä hetkellä imusolmuke syöpää ja hänellekkin keskustelu apua on tarjottu.Ehdottomasti kannattaa puhua! Varmasti ap:n tapaus koskettaa monia ap:n läheisiä joten myös heille löytyy tarpeen mukaan keskustelu apua/ vertaistukea....WOIMIA ISOLLA W:LLÄ :hug:

 

Tsemppiä. Syöpä on voitettavissa oleva sairaus, fuck that.

 

Täällä yks syöpäpotilas ilmoittautuu. Mulle oli ihan sama homma, alkuun sitä vaan potki tutkainta vastaan eikä tajunnut mistään mitään. Kauhea masis. Mut sitten hoidot lähti pyörimään ja tajusi että voihan sitä parantuakin. Imusolmukesyöpä todettiin 3 vuotta sitten ja nyt oon tavallaan niinkuin terve. Enää kontrollit ja hyvä ennuste siitä että saan olla terve loppuelämän.

Säkin voit parantua, tosi moni syöpä on voitettavissa nykyisin.

 

[QUOTE="syöpäläinen";24748909]Täällä yks syöpäpotilas ilmoittautuu. Mulle oli ihan sama homma, alkuun sitä vaan potki tutkainta vastaan eikä tajunnut mistään mitään. Kauhea masis. Mut sitten hoidot lähti pyörimään ja tajusi että voihan sitä parantuakin. Imusolmukesyöpä todettiin 3 vuotta sitten ja nyt oon tavallaan niinkuin terve. Enää kontrollit ja hyvä ennuste siitä että saan olla terve loppuelämän.

Säkin voit parantua, tosi moni syöpä on voitettavissa nykyisin.[/QUOTE]

Mun sairaus, oli se sitten syöpä tai muu verisairaus, ei ole parannettavissa. Elän sen ja syöpälääkkeiden kanssa loppuelämäni. Elämän, jonka pituus ainakin luonnollisen kuoleman osalta lyheni juuri vuosikymmeniä.

Mutta olen tehnyt hajoamisen suhteen jo jotain. Suostuin menemään mulle varattuun psykoterapiaan huomenna. Eikä mua tarvinnut edes ylipuhua.

 

Mun sairaus, oli se sitten syöpä tai muu verisairaus, ei ole parannettavissa. Elän sen ja syöpälääkkeiden kanssa loppuelämäni. Elämän, jonka pituus ainakin luonnollisen kuoleman osalta lyheni juuri vuosikymmeniä.

Mutta olen tehnyt hajoamisen suhteen jo jotain. Suostuin menemään mulle varattuun psykoterapiaan huomenna. Eikä mua tarvinnut edes ylipuhua.

miten voit olla varma että juuri sellainen että mistä ei parane jos kaikki on vasta epäilyasteella.

 

Elämän, jonka pituus ainakin luonnollisen kuoleman osalta lyheni juuri vuosikymmeniä.

Eihän tuo diagnoosi tarkoita, että kuolisit yhtään sen aiemmin kuin muutenkaan...