Onko pakko olla onnellinen?

Mulla myös onnellisuus on mun normaali olotila.
Nautin ihan arkisista asioista; syömisestä, nukkumisesta, juttelemisesta, lukemisesta jne jne.. Kaveritkin usein mun luona kyläillessään sanovat, että sen onnellisuuden huomaa musta ja sen, kuinka nautin ihan pienistäkin asioista.

Kyllä mä tässä lyhyessä elämässäni olen aika paljon saanut vastatuuleen tarpoa, mutta onnellisena silti. Vastoinkäymiset eivät horjuta mun perusonnellisuuttani eikä vie mun kykyä nauttia niistä pienistä asioista.

Saan olla kyllä tästäkin ominaisuudesta itsessäni onnellinen.

Aika lailla näin mullakin.

 

Mun ulosanti alkaa selvästi kärsiä tähän aikaan.. eikä se parhaimmillakaan ole hyvää

mutta tunnistaako kukaan muu sitä olotilaa että vaikka on tyytyväinen ja periaatteessa kokee olevansa onnellinen, jotenkin tekee väärin kun tyytyy niihin arkisiin hyvän olon hetkiin? Kun elämä ei olekaan ilotulituksia täynnä?En sano että se pitäisi olla, kyllä se todellinen onni taitaa löytyä sieltä arjesta

hetkittäin,etenkin silloin, jos sorrun vertailemaan elämääni jonkun toisen kanssa,
jonka elämä kuulostaa olevan täynnä niitä ilotulituksia. Mutta onneksi se ei ole pysyvä olotila, enkä aina janoa tai kadehdi säihkettä ja säpinää. Elämäni on itseasiassa hyvin vähäsäihkeistä tai säpinäistä juuri nyt. Hyvin pienimuotoista, mutta olen siitä onnellinen juuri nyt.

 

Mä olen kyllä ihan aidosti onnellinen. En ole koskaan ymmärtänyt onnellisuuden tavoittelua, mulla se vaan ON. Toisaalta olen elänyt aika helpon elämän, ilman sen suurempia vastoinkäymisiä tms.

ja sulle ei koskaan tule oloa että voisit olla vielä vähän onnellisempi? jos olisit vähän rohkeampi ja vahvempi ja jaksaisit enemmän?

 

ja sulle ei koskaan tule oloa että voisit olla vielä vähän onnellisempi? jos olisit vähän rohkeampi ja vahvempi ja jaksaisit enemmän?

Ei. En mä osaa ajatella, että tämän onnellisempi voisi tai tarvitsisi olla.

 

ja sulle ei koskaan tule oloa että voisit olla vielä vähän onnellisempi? jos olisit vähän rohkeampi ja vahvempi ja jaksaisit enemmän?

Minulle ei ainakaan. Ajattelen että tottuisin vain noihin ominaisuuksiin. Alussa tuntisin tyytyväisyyttä mutta ei se onnellisuutta lisäisi. Sen sijaan jatkuva itsensä kehittäminen ylläpitää onnellisuutta.

 

Liian "onnelliset" ihmiset kieltämättä myös vaikuttavat hieman yksinkertaisilta, naiiveilta vähintään. Toisaalta heillä on ehkä tarve tuoda "onnellisuuttaan" esiin, jos he eivät millään muulla pysty loistamaan

 

Mun ulosanti alkaa selvästi kärsiä tähän aikaan.. eikä se parhaimmillakaan ole hyvää

mutta tunnistaako kukaan muu sitä olotilaa että vaikka on tyytyväinen ja periaatteessa kokee olevansa onnellinen, jotenkin tekee väärin kun tyytyy niihin arkisiin hyvän olon hetkiin? Kun elämä ei olekaan ilotulituksia täynnä?

En sano että se pitäisi olla, kyllä se todellinen onni taitaa löytyä sieltä arjesta

En nyt noista ilotulituksista tiedä, en kyllä kaipaa mitään sellasta. Mutta jotakin minäkin teen väärin onnellisuuden kanssa. Minulla onnellisuuden tunne katoaa siihen kun jään pohtimaan mitä olisin voinut tehdä paremmin. Enkä kyllä koe olevani mikään erityinen suorittaja kun en mitään ihmeellisyyksiä tavoittele.

 

On niin helppoo olla onnellinen kun tyytyy siihen mitä on.

 

No mä oon ainakin tosi onnellinen että jaksoitte tarttua vielä tähän aiheeseen näitä elämän pieniä iloja

 

[QUOTE="kide";24638136]Liian "onnelliset" ihmiset kieltämättä myös vaikuttavat hieman yksinkertaisilta, naiiveilta vähintään. Toisaalta heillä on ehkä tarve tuoda "onnellisuuttaan" esiin, jos he eivät millään muulla pysty loistamaan[/QUOTE]

Myönnän olevani naivi. Se on minusta onnellisuutta lisäävä ominaisuus ja en siten halua luopua siitä. Tavallaan olen myös jollain tapaa yksinkertainen enkä monimutkaista asioita turhaan.

 

[QUOTE="kide";24638136]Liian "onnelliset" ihmiset kieltämättä myös vaikuttavat hieman yksinkertaisilta, naiiveilta vähintään. Toisaalta heillä on ehkä tarve tuoda "onnellisuuttaan" esiin, jos he eivät millään muulla pysty loistamaan[/QUOTE]
Eivät aidosti onnelliset tavallisessa elämässä sitä onnellisuutta tuo koko ajan esiin. Itse ainakin huomaa, että silloin kun on onnellinen, niin elää ja nauttii vaan ja sitten tulee välillä sellaisia lämmön ja kiitollisuuden tuntemuksia (ei liity uskontoon millään tavalla). Tottakai, jos onnellisuudesta kysytään ja joku siiä alkaa puhumaan, niin saattaa vaikuttaa, että sitä jotenkin koko ajan muka ajattelisi, mutta ei se niin ole.

 

[QUOTE="kide";24638136]Liian "onnelliset" ihmiset kieltämättä myös vaikuttavat hieman yksinkertaisilta, naiiveilta vähintään. Toisaalta heillä on ehkä tarve tuoda "onnellisuuttaan" esiin, jos he eivät millään muulla pysty loistamaan[/QUOTE]

Se onnellisuus vaan huokuu ihmisestä. Onnellinen ihminen on useimmiten iloinen, ajattelee positiivisesti, ei koe tarvetta valittaa koko ajan kaikesta jne. Keskittyvät ennemmin hyviin kuin huonoihin asioihin. Näkyy siinäkin, että suhtautuu useimmiten positiivisesti myös muihin ihmisiin.

 

No mä oon ainakin tosi onnellinen että jaksoitte tarttua vielä tähän aiheeseen näitä elämän pieniä iloja

 

[QUOTE="kide";24638054]Minusta onnellisuus on epäilyttävää. Itse olen tyytyväinen elämääni, tyytyväinen itseeni. Kanssaihmiset ja systeemi kyllä usein vituttaa. Mitä ihmeen onnellisuuspillereitä te jotkut syötte? PS. Minusta, ja esim. aikuisista lapsistani, liian onnelliset ihmiset vaikuttavat tosi epäaidoilta, niin myös esim sinä tytsi[/QUOTE]
Mä joudun olemaan vituttavien kanssaihmisten kanssa tekemisissä oikeastaan vain työni puolesta. Ja silloinkin hyvin harvoin. Otan sen työnä ja mulla on silloin aivot "työmoodissa". Skippasin muutama vuosi sitten elämästäni pois kaikki muut ärsyttävät ihmiset.

Systeemiä en juurikaan ajattele. Pyrin olemaan siitä myös mahdollisimman kaukana. Joskus, jos satun olemaan oikein filosofisella tuulella, voin miettiä maailman parannusta. Muulloin en. Elän vain kuten itsestäni tuntuu oikealta ja jos se ei kelpaa systeemille, niin pistäkööt mut vankilaan.

 

Elämään tulee ajoittain asioita, joissa tuntuu olevan onnen lisäksi sitä vauhtia, väriä,
raketinhohtoa. Ja asioita, jotka tekevät ihan tosi onnelliseksi.
Mutta jos ajattelen ( jos lasten syntymiä, eikä muita suuria asioita lasketa) hetkiä
jolloin olen ollut onnellisimillani.. ovat ne saattaneet olla ihan keskellä arkeakin.
Joskus tulee se sellainen täydellinen hetki, nimitän niitä täydellisyyssekunneiksi..
jona onni ihan hetkeksi valtaa sinut aivan täydellisesti. Sellaisina hetkinä sitä on täydelli
sen tyytyväinen siihen, mitä elämässään on. Ei kaipaa mitään, ei tavoittele mitään.

Sellainen syvälle luotavaa onnen tunne, joka valtaa hetkeksi vielä ohi sen arkionnen,
vaikka se arkionnesta syntyykin.
Sellainen,tunne, joka voi iskeä vaikka niinkin arkisessa tilanteessa kun aamupuurolla.
Tässä juuri eräänä aamuna tunsin sellaisen. Istuin lasten kanssa aamiaispöydässä ja
kaikilla oli hyvä mieli. Aurinko osui kuopuksen kasvoihin, kultasi ne ja samaan aikaan
iso hymy valtasi tytön kasvot. Jotenkin se hetki oli vaan niin täydellinen.:heart:

 

woah. Mitä sieniä te popsitte?

 

[QUOTE="kide";24638177]woah. Mitä sieniä te popsitte?[/QUOTE]

En juuri ollenkaan, mutta syön paljon suklaata

 

[QUOTE="kide";24638177]woah. Mitä sieniä te popsitte?[/QUOTE]
nokkosvarrasleipää.

 

ja sulle ei koskaan tule oloa että voisit olla vielä vähän onnellisempi? jos olisit vähän rohkeampi ja vahvempi ja jaksaisit enemmän?

Mulle ei ole ikinä tullut.
Just äsken seisoin ulkona sateessa ja katselin yöhön, kuuntelin musiikkia ja mietin onnellisuuttani tän ketjun innoittamana.
Mietin onnellisuuttani ja asioita joista nautin. Nautin tuosta päämäärättömästä seisoskelustakin ja aivan älyttömästi nautin musiikin kuuntelusta. Musta joskus tuntuu, että mun korvat oikein nielee sitä musiikkia, niin hyvän olon se mulle antaa.

Mietin myös asioita, jotka ulkopuolisen silmin saattaisivat horjuttaa onnellisuuttani.
Mulle on monesti sanottu vaikkapa, että kyllä sä voit miehen itsellesi "hankkia", ei se sun lapsesi elämää pilaa, lapsi on onnellinen jos äitikin on onnellinen.
Niinhän se on, mutta kun mä olen ihan oikeesti onnellinen ilmankin.
En kaipaa elämääni lisää asioita jotka mahdollisesti tekisivät minut onnelliseksi, joskaan en sulje elämääni sellaisilta myöskään.

En tiedä onko se sitten perusluonne vai mikä, mutta mä olen sellainen, että olen onnellinen siitä mitä mulla on. Joissain tapauksissa onnellisuuden jatkuva tavoittelu voi olla jopa tuhoisaa, mielestäni nykyään lisääntymässä koko ajan tällainen.

Ihmisten pitäisi enemmän keskittyä siihen mitä heillä jo on, eikä kyseenalaistaa onneaan heti kun elämä ei olekaan yhtä nautintojen ilotulitusta.

 

[QUOTE="kide";24638177]woah. Mitä sieniä te popsitte?[/QUOTE]

Älä nyt, kerrankin positiissävyinen ketju mäkin haluan olla sen verran naivi ettei tällaseen sieniä tarvita.

 

[QUOTE="kide";24638177]woah. Mitä sieniä te popsitte?[/QUOTE]

Mä luulen, että mulla on joku onnellisuusgeeni.

 

Sienet on ihan jees! Minusta tämä ketju haiskahtaa tyypeiltä, jotka kilvoittelevat (epäkristillisesti) onnellisuudellaan. Olen varmaan toivoton tapaus, mutta ihan falskilta kuulostaa

 

Jos tähän ketjuun saa heittää negatiivissävytteisen viestinkin, olisi se kiroilevan
siilin kuvalla.. ja tekstillä miten helvetissä tää kappalejako menee joiltain vaan niin
perseelleen?


( missä mä teen väärin?)

 

Joissain tapauksissa onnellisuuden jatkuva tavoittelu voi olla jopa tuhoisaa, mielestäni nykyään lisääntymässä koko ajan tällainen.

Ihmisten pitäisi enemmän keskittyä siihen mitä heillä jo on, eikä kyseenalaistaa onneaan heti kun elämä ei olekaan yhtä nautintojen ilotulitusta.

kiitos tätä juurikin hain.. :heart:

 

[QUOTE="kide";24638177]woah. Mitä sieniä te popsitte?[/QUOTE]
Herkkusieniä, kanttarelleja, tatteja ja mustia torvisieniä. Niin ja siitakesieniä. Mun onnellisuuteni perustuu kuitenkin hyvin pitkälti siihen, että olen liian laiska ja mukavuudenhaluinen ärsyyntyäkseni pienistä asioista tai murehtiakseni tänään huomisen murheita. Ehkä huomenna ei edes ole mitään murheita, joten miksi tärväisin tämän päivän niiden murehtimiseen?