Onkohan tytöllä syömishäiriö? Onko tällainen käytös normaalia?

Ikää hänellä 18v (täyttää 19 vuoden lopussa), muuttanut kesällä kotoa pois opintoihin toiselle paikkakunnalle. Matka kotiin on niin pitkä, että ei käy ihan joka viikko kotona. Joka kerta kun sitten käy, on laihtunut huolestuttavan paljon.

Kotona asuessaan lukioaikoina oli ihan normaali, pituutta noin 170 ja keväällä vielä painoi 69 kiloa (meillä tallentava vaaka, jää painot muistiin). Aloitti uuden liikuntaharrastuksen ja kiinnostui ruoanlaitosta ja terveellisestä ravinnosta. Kaikki herkut jäivät pois, ei pistä mitään makeaa suuhunsa. Ennen rakasti karkkia ja suklaata.

Viime viikonloppuna kävi kotona ja laihtunut oli kovasti taas. Liharuoka ei enää kelpaa ja aamu alkaa aina lenkillä, satoi tai paistoi. Otin asian puheeksi ja ei itse ollut huolissaan, voi nyt kuulema paremmin kuin ennen, mutta on minusta jo tosi hoikka. Syö melko vähän, ainakin kotona käydessään.

Palelee helpommin kuin ennen, jättää joskus aterioita väliin,harrastaa ateriankorvikkeita, ei syö juurikaan rasvaa. Merkitsee ylös muutokset mitoissa ja painossa (joo, ei olisi saanut, mutta oli vihko pöydällä ja olen huolissani). Paino merkintöjen mukaan nyt 59kg, mutta tyttö on "raamikas" rakenteeltaan myös.

Onko tämä ihan normaalia käytöstä?

 

Seuraa tilannetta tarkkaan. Toistaiseksi paino on aivan normaali.
Mutta tuossa on joitain syömishäiriöön mahdollisesti viittaavia asioita.
Toisaalta voi olla, että tyttö on vaan havahtunut miettimään syömisiään tarkemmin.
Mutta kannattaa seurata tilannetta ja jutella nuoren kanssa

 

Aika huolestuttavalta kuulostaa ja ihan tyypillisiltä anoreksian piirteiltä. Toisaalta jos paino on nyt 59 kiloa ja pitutta 170 niin on samoissa mitoissa mitä itse olen enkä tosiaan pidä itseäni minään tikkuna ja kaksi kiloa kevyempänä koen olevani sopusuhtainen.

 

Minähän en tiedä, mutta minusta tuo ei ole normaalia. Puhu tytön kanssa siitä, että olet huolissasi.

 

Viittais ehkä mieluummin ortoreksiaan kuin anoreksiaan?

 

Viittais ehkä mieluummin ortoreksiaan kuin anoreksiaan?

Raja on toisinaan häilyvä ja usein jokainen tapaus on erilainen ja sisältää piirteitä muista syömishäiriöistä. Yksilöllisiä, kuten monet muutkin sairauksien oireet. Ortoreksia voi myös muuttua helposti anoreksiaksi.

 

Syömishäiriötä sairastavana olisin huolissani. Kannattaa puuttua ajoissa, tilanne voi mennä todella pahaksi. Älä syyllistä äläkä kyttäile syömisiä, kerro huolesi ja ohjaa hänet mahdollisesti juttelemaan jollekin. Syömishäiriötä, varsinkin anoreksiaa sairastava ei välttämättä tajua ollenkaan olevansa sairastumassa, ja yleensä alussa onkin tällainen "kuherteluvaihe", kun syömishäiriö tuntuu hyvältä, laihtuu ja olo on mitä mainioin. Niinpä tyttösi voi suuttua jos otat asian puheeksi. Syömishäiriön pitkittyessä olo ei enää olekaan mainio, vaan vaikutukset alkaa näkyä. Kaikissa syömishäiriöissä on kuoleman vaara, ja monen sairauden ja muiden vakavien vaikutusten. En halua pelotella, mutta se on karu totuus. Paino on vielä normaali, mutta vauhdilla menossa alipainon puolelle.


Puutu asiaan, varovasti. Kysy jos tulee mieleen jotain!

 

ja mielestäni tytön käytös kuulostaa huolestuttavalta. Paino ei ole tärkein mittari syömishäiriössä, vaan se miten paljon syöminen/painontarkkailu hallitsee elämää. Kuulostaa siltä että elämä pyörii aika paljon näiden asioiden ympärillä. Syömisestä tivaamalla et varmaankaan saa tyttöä avautumaan, mutta yritä kysellä muuten elämästä ja tuntemuksista muuttamisesta uudelle paikkakunnalle. Varmaankin epävarmuus uudesta on saanut tytön pakenemaan näihin syömis/laihdutusjuttuihin.

 

Tuo painon tarkkailu on kyllä huolestuttavaa etenkin kun tyttäresi ei ole missään vaiheessa ollut ylipainoinen. Samoin nuo ateriankorvikkeet, aterioiden skippaaminen, paleleminen, ja se että katsoo tosi tarkasti mitä suuhunsa laittaa. Toki on hyvä ettei herkuttele joka välissä, mutta liian tiukkapipo ei saa olla.. Paino ei tosiaan ole vielä liian alhainen, mutta ei sellainen että tosiaan pitäisi tarkkailla joka väliin syömisiä ja painoa.. Entä liharuoan syöminen, syökö mitään lihaa? Oletko kysynyt onko hän mahdollisesti innostunut jostain kasvisruokavaliosta. Sinuna tarkkailisin kuitenkin miten tilanne kehittyy.

 

Mun mielestä kanssa kuulostaa huolestuttavalta. Ei tuo paino, vaan käytös. Monelta karkaa laihduttaminen käsistä, eikä tavoitepainon kohdalla enää osaakaan lopettaa.
Toisaalta tytön lähtöpaino oli aika korkea. Voi olla, että tyttö vaan sai tarpeekseen "raamikkuudestaan" ja on ihan kontrollissa tämän laihdutuksen suhteen.

 

Tyttäresi oli ennen ylipainon rajoilla ja nyt on normaalipainossa. Ehkä on opiskelujen aloittamisvaiheessa ihan muuten vaan alkanut miettimään enemmän terveys- ja ulkonäköasioita. Pelkästään se ei ole syömishäiriönmerkki, että alkaa elää terveellisemmini. Tuossa vaiheessa on ihanteellisinta alkaa tekemään elintapamuutoksia eikä vasta kolmekymppisenä, kun on ylipainoinen. Varmaan seurusteluasiatkin ovat nyt ajankohtaisempia kuin ennen, niin silläkin on merkitystä. Rasvankäytöstä olisi hyvä sanoa, koska sitä kuitenkin tarvitaan ja muutenkin ohjata ruokavaliota parempaan suuntaan. Ateriankorvikkeet eivät ole kannattavia kuin lyhytaikaisessa käytössä ylipainoisilla.

 

Kyllä mä vähän ap:n tilanteessa huolestusin. Mun mielestä pahimmalta kuulostaa toi ruokavalion ehdottomuus ja mittojen jatkuva seuraaminen.

Paino ei nyt vvielä ole hälyyttävä kuitenkaan..

Seurailisin..

 

Tuollainen seuraaminen ja terveellisesti eläminen on yleistä nykyajan nuorilla. Tuskin hän tiukkulaihoja ihailee, kysy asiasta? Painokin on ihan normaali. Itse olen hoikempi ja en tosiaan mikään anorektinen.

 

Terveellisestä ruuasta ja lenkille lähtemisestä sateella ei kannata olla huolissaan. Tarkka kirjanpito painon muutoksista ja syömisistä voi olla hälyyttävä merkki, mutta toisaalta sitä harrastavat terveetkin ihmiset, jotka laihduttaa. En jaksa laskea bmi:tä, mutta mun mielstä noilla mitoilla tyttö on vielä normaalipainonen, eikä ole sairauden merkki, jos haluaa muutaman kilon pudottaa (tarvettahan siihen ei noilla mitoilla tietenkään ole). Toisaalta käytös kuulostaa jo hieman pakkomielteiseltä ja olisin itsekin huolissani syömishäiriön mahdollisuudesta, vaikka kyse voi olla ihan terveellä mielellä laihduttamisesta. Kannattaa jutella tytön kanssa, koska vaikka vielä ei mistään syömishäiriöstä olisi kyse, tervekin laihdutus voi muuttua pakkomielteiseksi eikä tyttö enää osaa lopettaa ajoissa ilman apua.

 

Vaikuttaa, että tyttäresi on tehnyt elämäntapamuutoksen ja on lisäksi laihdutuskuurilla, kun kerran paino on pudonnut ilmeisesti varsin nopeaan tahtiin. Elämäntapamuutos terveeseen suuntaan on hyvästä, mutta mielestäni kuurimainen laihduttaminen noin nuorena ja vielä suht normaalipainoisena ei ole paras tapa hoitaa terveyttä.

Se, mikä mielestäni viittaa siihen, että ainakaan vielä ei syömishäiriöstä olisi kysymys, on tyttäresi avoimuus. Itse kun aikanaan syömishäiriötä sairastin, pyrin kaikin tavoin salaamaan tilanteeni. IKINÄ en olisi jättänyt vastaavanlaista muistivihkoa kenenkään näkyville. Kannattaa keskustella asiasta avoimesti tyttäresi kanssa. Jos hän tuntuu salailevan ja häpeilevän painoonsa ja käytökseensä liittyviä asioita, olisin huolestunut. Sen sijaan, jos puhuu avoimesti, en olisi huolissani.

Tietysti on vielä sekin mahdollisuus, että vaikka tilanne nyt olisi hyvä, se vielä kääntyy huonoksi. Keskeistä on se, hallitseeko ruoka ja liikkuminen tyttäresi elämää ja ajatuksia, vai mahtuuko elämään muutakin. Seuraa tilannetta.

 

Niin ja jos tyttö on aiemmin ollut noinkin pulska ja nyt painaa vähemmän ja huomaa viihtyvänsä sellaisessa painossa paremmin, tuskin ikinä haluaa palata samaan. Ennemmin siis pelkää vain paino palaamista samaan kuin haluaa laihtua.

 

Keskeistä on se, hallitseeko ruoka ja liikkuminen tyttäresi elämää ja ajatuksia, vai mahtuuko elämään muutakin.

Iso peesi tähän.

 

Niin ja jos tyttö on aiemmin ollut noinkin pulska

Miten sä voit sanoa normaalipainoista tyttöä "noinkin pulskaksi"????

 

Miten sä voit sanoa normaalipainoista tyttöä "noinkin pulskaksi"????

No hei, ei nyt jeesustella turhaan. Ylipainon rajallahan nuo lähtömitat on kuitenkin ollut. Miksi sitä ei voi myöntää?

 

no itte mikään luuviulu ollut vaikka painoin 54 ja pituutta 170 laihaläski sillonki