"Tuija"
Sellaisia perheitä, joissa lapsi, lapsen ruoka-, päikkäri-, nukkumaanmeno ajat on maailmannapa. Mitään ei voi tehdä, mihinkään ei voi lähteä eikä mihinkään osallistua jos se vaarantaa vähänkään pikku Nico-Petterin aikataulua, ARGHHH!!!
Sitten pahimmillaan vielä kitistään, kun ei koskaan mihinkään pääse, huhhu!
Lapsi oppii juuri siihen mihin se opetetaan. Meillä (1v, 3v, 10v, 17v) ovat aina vauvasta asti tottuneet kulkemaan mukana milloin missäkin ja mihin aikaan. Eikä mene maailma sekasin jos ei tunnilleen pääse nukkumaan tai puurolautanen ole edessä just samaan aikaan kuin eilen. Helpottaa huomattavasti aktiivisen ja sosiaalisen perheen elämää.
Ja ei lapsen turvallisuuden tunnettakaan ole pilattu vaikkei minuutti aikataululla ole koskaan eletty, päinvastoin lapsista on kasvanut joustavia, toiset ja tilanteen huomioon ottavia ihmisiä.