Te joilla ollut/on vaikea vauva-aika

  • Viestiketjun aloittaja "väsynyt äiti"
  • Ensimmäinen viesti
"väsynyt äiti"
Kysyn ihan ystävällisesti, mitä hyötyä on aina toitottaa sitä että hei teillä oli 4kk pelkkää itkua jos ystävä sanoo uupuneena lapsen olleen kiukkunen esim viikon ja kaipaisi ehkä sitä halia tai vertaistukea. Jos on pakko saada kertoa aina itsestään siinä tilanteessa niin sanoisitte vaikka että ymmärrätte väsymyksen kun on ollut samanlaista. Ei aina "no ajattele jos tuota olisi ollut monta kuukautta(kuten meillä vinkvink), nih miten sitten olisittekaan jaksaneet".
Tuosta ei tule kuin entistä pahempi mieli ja tulee mieleen sanat "haista vittu".

Joka ikinen kerta kun olen ollut melkein itkun partaalla esim hampaiden tulon aikaan tai uhmaiän alussa ja toivonut saavani ehkä vähän tsemppiä tai sitä voimahalia olen saanut kuulla kuinka vaikeeta heillä oli ja miten minä/mieheni olisi NIIN kauan jaksanut samanlaista kuin heillä, heillähän sitä kesti paaaaaljon pidempään.

Kyllä mä vaan tsemppasin jaksamaan ja keitin kahvit "jotta äiti jaksaisi paremmin" kun hänen lapsi oli uhmaansa kiukutellut pari päivää. Ei tullut mieleenikään vähätellä jaksamista, on se minusta parikin päivää pelkän kiukuttelun kuuntelemista rasittavaa ja jos uni on vähissä se voi tuntua isommaltakin. Ja väliäkös sillä, jos ystävä on väsynyt syystä tai toisesta niin autan, ei siinä auta alkaa selittämään että hei "aattele kun tota olis ollut x kk KUTEN MEILLÄ MITEN SITTEN OLISIT JAKSANUT AATTELE HEI"

Ihan tosi, lopettakaa. Antaa vain välinpitämättömän, itserakkaan ja tyhmän vaikutelman.
 
mitä hyötyä valittaa
Tiedätkö, kuinka paljon ärsyttää, jos ystävä, joka tietää teidän omasta vaikeasta vauva-ajasta valittaa jotain viikon vähäunista jaksoa? Etenkin, jos kyseinen henkilö uskoo helpon vauva-ajan johtuvan hänen hyvästä vanhemmuudestaan?
 
"a.p"
Alkuperäinen kirjoittaja mitä hyötyä valittaa;24418330:
Tiedätkö, kuinka paljon ärsyttää, jos ystävä, joka tietää teidän omasta vaikeasta vauva-ajasta valittaa jotain viikon vähäunista jaksoa? Etenkin, jos kyseinen henkilö uskoo helpon vauva-ajan johtuvan hänen hyvästä vanhemmuudestaan?
Just eli mä en saa siis väsyä ikinä, koska ystävällä oli joskus vaikea aika?!
On siinä ystävä... Pitänee alkaa välttelemään koliikkilasten vanhempia jos te olette noin kamalia.
 
Tc
En tiedä, kun minulla ei 7 lapsen äitinä varaa sanoa mitään negatiivista. "Kun itse olen lapseni tehnyt" tulee eteen ihan heti. Kuten nyt kun vauva 3kk sai ekat hampaat eikä ole järin herkkua imetys.
 
"vieras"
No ei voi sanoa kuin, että kurjaa, että sulla on noin ymmärtämättömiä tuttuja/ystäviä. Itsellä oli lapsi vauvana ns. vaikea ja valvotti ja väsytti tietty. Mutta ei ois tullut mieleenkään brassailla tuolla, päinvastoin. :)
 
"Vieras"
No jo taas. Mä olen kyllä pannut merkille etten saa kertoa mitään vauva- ajasta missään tilanteessa sillä sain kaksoset. Jos sanon jotain hyvää olen ilmeisesti "minä osaan ja tiedän kaiken"- itsekeskeinen paska. Ja jos sanon jostain negatiivisesta niin olen sitten kiittämätön enkä ymmärrä kuinka onnekas olen että sain kaksoset. Mun pitäis pitää turpani kiinni ja kuunnella muiden monologeja heidän perhe- elämästään. En voi edes tsempata muita sillä sitten tulee "no joo mitä mä nyt valitan kun sulla on ollu varmaan vaikeempaa"- jankutus. Joo oli mulla vaikeata mutta en mä sitä saanu kenellekkään sanoa.

Olen siis vaiti.
 
"a.p"
[QUOTE="vieras";24418399]No ei voi sanoa kuin, että kurjaa, että sulla on noin ymmärtämättömiä tuttuja/ystäviä. Itsellä oli lapsi vauvana ns. vaikea ja valvotti ja väsytti tietty. Mutta ei ois tullut mieleenkään brassailla tuolla, päinvastoin. :)[/QUOTE]

No sitä minäkin, luulisi etenkin näiden koliikkilasten äitien ymmärtävän miltä väsymys tuntuu, eikä että se olisi jotenkin cool juttu jolla brassailla... :(
 
"minä"
Samaa mieltä aapeen kanssa. Esim. unen tarve on meillä jokaisella täysin yksilöllinen ja paljon unta tarvitseva vanhempi saattaa tosissaan olla jo hulluuden partaalla viikon valvomisen jälkeen.
 
"näin on"
olet aivan oikeassa. Harva ihminen pystyy pyyteettömään empatiaan. Paras mitä voisi tehdä toisen kertoessa uupumuksestaan on silittää olkapäätä ja sanoa että rankkaa varmasti on, mutta olet vahva ihminen ja tiedän että selviät.

Päällepuhuminen ja oman itsensä kokemusten korostaminen ei kuitenkaan ole ilkeyttä vaan enemmän arvostuksen tunteen puutetta, koska kotiäitiä ei kovin moni työstä kehu tai kiitä. Sitten nämä "kauhutarinat" ja sankarikertomukset ovat niitä joilla omaa arvoa nostetaan (kun kukaan muukaan ei sitä ymmärrä).
 
"a.p"
[QUOTE="minä";24418420]Samaa mieltä aapeen kanssa. Esim. unen tarve on meillä jokaisella täysin yksilöllinen ja paljon unta tarvitseva vanhempi saattaa tosissaan olla jo hulluuden partaalla viikon valvomisen jälkeen.[/QUOTE]

Niinpä, ja ihan varmasti tämäkin äiti oli sen ekankin viikon valvomisen jälkeen väsynyt!:O
Samalla tavalla minä olin sillon väsynyt kun ei ollut vielä lapsia ja olin nukkunut kaksi yötä "vain" huonosti. Voihan sitä nukkua huonosti vaikka vuoden, ei se tee siitä 4kk mitenkään helpompaa...huoh.
 
"Kuu"
Mä olen kans kokenut, että Mistään ei saisi koskaan valittaa, mieluiten ei edes mainita. Pahinta on että oma mies on ollut just samoilla linjoilla koska on niin hyvä nukkumaan. Mä, joka havahdun pienimpäänkin ääneen enkä saa helposti uudestaan unen päästä kiinni, olen ollut ihan töttöröö vauvan parempinakin nukkumiskausina, saati vaikeampina.
 
sksksks
Mä kyllä olen kuitenkin ekan vastaajan kanssa samoilla linjoilla. Joo, tottakai jo vaikka parin yön huonot yöunet on hirveitä - mutta oikeesti, mietippä sitä kun se toinen on sattanut valvoa aikoinaan ne neljä kuukautta. Ja sitten taas sekin neljän kuukauden unettomuus sille joka on valvonut 3 vuotta...se on mihin vertaa. Ja se jolla on se pidempi, takuulla aattelee että "voi kun ois ite päässy sillä lyhemmällä". Eli ei se kyllä mitään brassailua herrantähden ole vaan ihan tosi asia, että mietippä mitä itse on kokenut. Kyllä sitä tuntee empatiaa mutta silti jos se kokemus on paljon "lyhyempi" niin se vaan ON pienempi juttu. Paha, mutta pienempi paha. Ja ihan spontaanisti se tulee että "no entäs mulla"...ei se oo dissailua vaan ihan kuitenkin että vertaa vähän...

Sitten on eriasia jos sellanen sanoo jolla ei kokemusta tai tietoa toisen kokemasta.

Esim. mun anoppi sano mulle kerran kun aikoinaan mainitsin mun kovista menkkakivuista...ni hän pläjäytti että "ei sulla VOI olla NIIN kovat kuin hänellä oli". Siis v'tustako se tietää edes verrata kun ei sen enempää ole nähnyt tai kuullut mua menkkakivuissa sillon aikoinaan. Enkä minä tiedä hänen kipuastettaan kun ei tuon enempää siitä ole koskaan puhuttu, vain tuo yksi maininta ja se teilas mun kivut oitis.
Tollanen ON eriasia.
 
sksksks
[QUOTE="a.p";24418479]Niinpä, ja ihan varmasti tämäkin äiti oli sen ekankin viikon valvomisen jälkeen väsynyt!:O
Samalla tavalla minä olin sillon väsynyt kun ei ollut vielä lapsia ja olin nukkunut kaksi yötä "vain" huonosti. Voihan sitä nukkua huonosti vaikka vuoden, ei se tee siitä 4kk mitenkään helpompaa...huoh.[/QUOTE]

Ei, se ei tietenkään tee siitä 4kk helpompaa, mutta 3vuodesta se tekee VAIKEEMPAA - mikä tässä on niin vaikeaa tajuta?
 
"a.p"
[QUOTE="Kuu";24418560]Mä olen kans kokenut, että Mistään ei saisi koskaan valittaa, mieluiten ei edes mainita. Pahinta on että oma mies on ollut just samoilla linjoilla koska on niin hyvä nukkumaan. Mä, joka havahdun pienimpäänkin ääneen enkä saa helposti uudestaan unen päästä kiinni, olen ollut ihan töttöröö vauvan parempinakin nukkumiskausina, saati vaikeampina.[/QUOTE]

No minusta ystävälle saa ja oikeastaan kuuluukin valittaa jos mieli tekee, rakastan ystävyyssuhteita joissa ollaan täysin rehellisiä ja tuetaan toisiaan tarpeen tullen. Tunteet kannattaakin päästää ilmoille, helpottaa.
Mulla ainakin tapana aina kannustaa oli kyse mistä tahansa.
 
"minä"
Sitten on eriasia jos sellanen sanoo jolla ei kokemusta tai tietoa toisen kokemasta.

Esim. mun anoppi sano mulle kerran kun aikoinaan mainitsin mun kovista menkkakivuista...ni hän pläjäytti että "ei sulla VOI olla NIIN kovat kuin hänellä oli". Siis v'tustako se tietää edes verrata kun ei sen enempää ole nähnyt tai kuullut mua menkkakivuissa sillon aikoinaan. Enkä minä tiedä hänen kipuastettaan kun ei tuon enempää siitä ole koskaan puhuttu, vain tuo yksi maininta ja se teilas mun kivut oitis.
Tollanen ON eriasia.
Tuo esimerkkisi ON aivan sama asia. Kivun ja väsymyksen tunteet ovat täysin yksilöllisiä, joten sinä et koskaan voi tietää toisen kivun- TAI väsymyksen astetta täysin.

Ja yleensä siihen kipuunkin, kuten väsymykseen turtuu, eli ne ensimmäiset viikot ovat todellakin kauheimpia. :/
 
"vieras"
Mä annan kovan rutistuksen kaikille kovasta/vaikeasta vauva-ajasta kärsiville !!

Mulla itselläni kolmas lapsi ja tämä viimeinen ei ole ollut todellakaan HELPPO!! onneksi vain tämä yksi lapsi vaikea,tiedän mitä on valvoa,saada muilta kritiikkiä ym. kuinka sinä voit nyt noin nuori olla väsynyt...itse olen jo yli kolmenkympin ja täytyy sanoa et jaksoin 10v.sit ekan kans ihan erillailla kuin nyt.
Vanhemmat ihmiset yleensä sanovat ei silloin ennenvanhaan....minä kyllä annan kuulua heti takas jos mu7lle joku sanoo noin.
 
sksksks
[QUOTE="minä";24418629]Tuo esimerkkisi ON aivan sama asia. Kivun ja väsymyksen tunteet ovat täysin yksilöllisiä, joten sinä et koskaan voi tietää toisen kivun- TAI väsymyksen astetta täysin.

Ja yleensä siihen kipuunkin, kuten väsymykseen turtuu, eli ne ensimmäiset viikot ovat todellakin kauheimpia. :/[/QUOTE]

Tähän vielä vastaan, sitten poistun. SE ON eriasia, mietippä kipua yhden yön, toisella kovaa ja toisella vähemmän kovaa. Mutta yksi yö. Myöhemmin ajateltuna sen kesti kun se oli "vain yksi yö" vs 24/7 ja jatkuu ja jatkuu.
Sama väsymyksen kanssa, kyllä, se toinen voi tulla hulluksi parin yöttömän yön jälkeen, mutta oikeastikko luulet että ei se sen pahempaa ole jos valvoo 3vuotta...

Se on mihin vertaa, piste. Ja sitä ei siis saa sanoa, ok.
 
"a.p"
[QUOTE="vieras";24418675]Mä annan kovan rutistuksen kaikille kovasta/vaikeasta vauva-ajasta kärsiville !!

Mulla itselläni kolmas lapsi ja tämä viimeinen ei ole ollut todellakaan HELPPO!! onneksi vain tämä yksi lapsi vaikea,tiedän mitä on valvoa,saada muilta kritiikkiä ym. kuinka sinä voit nyt noin nuori olla väsynyt...itse olen jo yli kolmenkympin ja täytyy sanoa et jaksoin 10v.sit ekan kans ihan erillailla kuin nyt.
Vanhemmat ihmiset yleensä sanovat ei silloin ennenvanhaan....minä kyllä annan kuulua heti takas jos mu7lle joku sanoo noin.[/QUOTE]

Miten tämä liittyi ketjuun?
 
"a.p"
Tähän vielä vastaan, sitten poistun. SE ON eriasia, mietippä kipua yhden yön, toisella kovaa ja toisella vähemmän kovaa. Mutta yksi yö. Myöhemmin ajateltuna sen kesti kun se oli "vain yksi yö" vs 24/7 ja jatkuu ja jatkuu.
Sama väsymyksen kanssa, kyllä, se toinen voi tulla hulluksi parin yöttömän yön jälkeen, mutta oikeastikko luulet että ei se sen pahempaa ole jos valvoo 3vuotta...

Se on mihin vertaa, piste. Ja sitä ei siis saa sanoa, ok.
Ok sä olet ymmärtänyt nyt jotain aivan kummallista. :D
Tottakai se 4kk valvominen on pahempaa kun mun yksi viikko haloo, mutta olen myös väsynyt viikon valvomisen jälkeen ja toivoisin saavani YSTÄVÄLTÄ eds vähän muuta kuin oman kruunun kiillotusta, on sitten vaikka hiljaa jos ei pysty muuhun.
 
sksksks
[QUOTE="a.p";24418667]Niinpä joten häivy, et taida olla kamalan hyvä ystävä joten en halua kuulla sinusta enempää.[/QUOTE]

En tuollaisen itsekeskeisen kanssa sitä olisikaan. No, toivotaan että siperia opetaa vähän sitä empatiaa muitakin koskevaksi kuin vain silittelyä itselle. Moi, nuku hyvin :)
 

Yhteistyössä