Mies ryyppää naapureiden kanssa

Miten suhtautuisitte tälläseen tilanteeseen? Parin kerrostalon yhteisössä asuu kaksi vanhempaa + 50 alkoholisoitunutta pariskuntaa ja näin viikonloppuisin ( ja välillä viikollakin ) on miehellä tullu tavaksi istua tuon "köörin" kanssa pitkin päivää ja olutta menee yli 20 olutta/ilta ei ole edes ihme.. Me 30+ Tänään viimeksi itkin miehelle, että taas alkaa se ryyppääminen.. Halas ja lohdutteli, nyt "kavereittensa" luona. En itsekään sylje lasiin jos oon vapaalla, mutta hirmu ahdistunu oon tuosta alkoholinkäytöstä! Onko jollain kokemuksia? Ja tiiän, ettei se itkemällä parane, mutta ihana mies muutoin!

 

Tuttu tarina. Selkeä alkoholisti on. Vaikkei juomisia osaisi laskeakaan, niin kun alkaa seura muuttumaan erikoiseksi, niin sitä se on.

 

tääl vähä sama

 

Alkoholisti. Yhden tollasen miehen katselleena: en hyväksyis.

 

täysin sama kuvio kun meillä... tosin muutaman vuoden hommaa katseltuani sain tuon naapurissa ryyppäämisen kuukausi sitten loppumaan.... HEITIN ÄIJÄN PIHALLE ! ja täytyy sanoa etten hetkeäkään ole katunut... mielummin hoidan lapset yksin, kun katselen sitä touhua jossa kalja ja naapurit menee aina perheen edelle...

 

Kiitos vastauksista!! Olen nyt tosi ahdistunu! Miten kauan jaksoitte katella tuota, lupasko raitistua ja miten "käytännön eroaminen", lähtikö äijä kuin pian ulos?

 

Kiitos vastauksista!! Olen nyt tosi ahdistunu! Miten kauan jaksoitte katella tuota, lupasko raitistua ja miten "käytännön eroaminen", lähtikö äijä kuin pian ulos?

Vuoden verran oli se pahin vaihe kun mies käytännössä asui naapurissa&muilla ryyppykavereillaan. Ei auttanut mikään. Lupaukset petettiin, muuttaminenkaan ei auttanut vaan mies löysi aina uusia ryyppykavereita. Mies lähti vasta kun mä irtisanoin asunnon ja kannoin omat kamani pois sieltä uuteen asuntoon, johon hänellä ei ollut asiaa. Siitä kun pääsin arkeen kiinni, niin elämä oli IHANAA. Ei enää koskaan kännisen ääliön odottelua kotiin, ei kaljan hajua, ei pullojen ja tölkkien keräämista aamuisin. Ei viinan kaatamista viemäriin, ei pelkoa siitä, mitä se mahtaa kaupasta tuoda. Ei sitä kylmää kauhua, kun perjantaina tai lopulta arkenakin piti pelätä, minkälaiseksi se viikonloppu taas kääntyy. Ei kännisen ääliön tavaroiden etsimistä tai rikkoontuneiden kamojen korjaamista, ei sitä kun piti odottaa että se tollo viimein sammuu ja mäkin saan nukkua rauhassa.

 

valitettavasti olen itse kokenut saman. olin todella todella ahdistunut ja kärsin kaikenlaisista pelkotiloista. eipä se raitistunut ja löysin sitten matkoiltaan toisen naisen, joten se oli siinä. nyt on turvallinen mies jolle ei juoma maistu kuin harvoin ja minun seurassa. mutta täytyy sanoa että jotain ahdistusta jäi edellisestä suhteesta

 

Mun isäpuolella oli pitkään just tollasta. Sitten äiti uhkasi erolla. Vähäksi aikaa tilanne rauhoittui, kunnes äiti kaappeja siivotessaan löysi piilopulloja. Äiti lähti kävelemään, uhkasi erolla ja oli pari yötä pois kotoa. Nyt isäpuoli on ollut reilu 6 vuotta täysin selvinpäin. Käy AA:n kokouksissa.

 

Vuoden verran oli se pahin vaihe kun mies käytännössä asui naapurissa&muilla ryyppykavereillaan. Ei auttanut mikään. Lupaukset petettiin, muuttaminenkaan ei auttanut vaan mies löysi aina uusia ryyppykavereita. Mies lähti vasta kun mä irtisanoin asunnon ja kannoin omat kamani pois sieltä uuteen asuntoon, johon hänellä ei ollut asiaa. Siitä kun pääsin arkeen kiinni, niin elämä oli IHANAA. Ei enää koskaan kännisen ääliön odottelua kotiin, ei kaljan hajua, ei pullojen ja tölkkien keräämista aamuisin. Ei viinan kaatamista viemäriin, ei pelkoa siitä, mitä se mahtaa kaupasta tuoda. Ei sitä kylmää kauhua, kun perjantaina tai lopulta arkenakin piti pelätä, minkälaiseksi se viikonloppu taas kääntyy. Ei kännisen ääliön tavaroiden etsimistä tai rikkoontuneiden kamojen korjaamista, ei sitä kun piti odottaa että se tollo viimein sammuu ja mäkin saan nukkua rauhassa.

mulla oli se kovinta kun kerran mies kännissä hajotti ikkunalasin ja potki oven hajalle. mua hävetti ihan kamalasti kun naapurit kuuli.
sen jälkeen pelkäsin aina kun se lähti kaljoineen reissuun että kun tulee niin se tapahtuisi uudestaan vaikka sitä ei sitten koskaan tapahtunut.
muistan niin elävästi sen sydämen tykytyksen kun pelkäsin koko illan mitä tapahtuu kun tulee kotiin.
mies ei tietystikkään muistanut mitään seuraavana päivänä ja oli ihan täysin eri ihminen. tosin jos joku soitti ja oli vielä hyvässä pöhnässä lähti uudelle kierrokselle. ja taas alkoi mun pelko ja kelloon tuijottelu. miksi ihmeessä kestin tälläistä mutta tiedän syynkin se on se yksin jäämisen pelko loppuelämäksi
nyt tämä kauheus on siis ohi